lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kantavammat jouset ja Honda CX


Hagon iskunvaimentimet ja Honda CX 500
Honda CX ja uudet takajouset iskareineen.


Meillä oli pieni ongelma Viivi II:n jousien suhteen. Sen jälkeen kun eteen oli laitettu uudet, alkuperäisiä kantavammat jouset, alkoi Viivi II:n takapää tuntua pehmeältä. Siis ei Hra Oma Ajan kevyt 100 kiloa ollut alkuperäisjousille liikaa, mutta kun lisäksi laitettiin Viivin painavat 50 kiloa, alkoi jousitus olla liian pehmeä. Pitäisikö ehdottaa siis Viiville laihdutuskuuria, jotta kuorma kevenisi? Jostain syystä moni suositteli mieluummin hankkimaan kantavammat jouset...

Siispä ei auttanut kuin kysäistä Saksasta, millaiset jouset olisivat kantavammat, CX:ään ja tyyliin sopivat eli kromia mahdollisimman paljon. Saksassa kun on yhä 20 000 Lietepumppua eli Säksää eli CeXi-pyörää, niin kokemusta lienee. Suositus oli Hagonin tietty malli (443-030) - tokikaan Hagon ei ole Öhlins, mutta nyt ratkaisi myös ulkoasu.

Jouset saapuivat ja tarkoitus oli laittaa ne alle. Muutamista syistä johtuen Hra Oma Aika ei sitten kuitenkaan alkanut itse ponnistelemaan jousia ja pakoputkia irti, vaikkei se tietysti olisi ollut kuin pulttien avaamista ja kiinnittämistä. Soitto siis jo tutuksi tulleeseen PrätkäPajaan. Omistaja kertoi Hra Oma Ajalle, että huomenna aamulla liikkeen edustalla on huhtikuusta huolimatta 28 astetta lämmintä ja läjäpäin bikiniasuisia naisia. Sellaisia naisia, jotka pukeutuvat kuulema aina bikineihin ja kaikilla on E-kupit. Moisen myyntipuheen jälkeen oli ihan selvää, että seuraavana aamuna Viivi II menisi PrätkäPajaan jousienvaihtoon!

Aamulla oli valitettavasti sen verran muuta ohjelmaa, ettei Hra Oma Aika ehtinytkään heti aamuksi pajalle vaan vasta reilun tunnin myöhässä ja niinhän siinä kävi, ettei siellä enää ollut sen enempää hellettä kuin niitä naisiakaan. Vain +15 ja karuja asentajia. No itsesäälin lomassa hän tuumasi, että hikihän siinä helteessä olisi tullut ja toisaalta kotonakin löytyy E-kuppipari, eikä niiden päällä aina ole edes bikinejä eli eihän hän mitään menettänyt. Etenkin kun Leq sanoi, ettei hänellä ole tällä hetkellä kotona kuin teekuppeja, niin ei sitten enää harmittanut ollenkaan.

Eikä harmittanut jousien hankintakaan: jouset saattoi säätää niin jäykiksi, että yksin ajettaessa ne ovat viittä vaille liian kovat eli just Hra Oma Ajan outoon makuun. Ja nyt eivät jouset pelkää edes Viivin 50 kiloa vaan töyssyt eivät aiheuta ensimmäistäkään ylimääräistä joustoliikettä. Erinomainen hankinta - nyt Viivi II:n kimmoisat liikkeet ovat tismalleen hyvät sekä edestä että takaa. Vanha rouva on varsin timmi!

Kaikki kuvat suuriksi klikkaamalla!


Viivi II:sta puuttuu jotakin

Vanhat jouset jo irti, yksi uusi kiinni

Pajan ulkoasulla ei koreilla, mutta sisäistä kauneutta tuntuu löytyvän!

Huollossa oli myös hieno Honda CB 650 -80 tai -81, johon tehtiin kaasariremppa


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Koisjärven disko ja muita herkkuja


Koisjärven disko
Legendaarinen, aivan ultimaattinen Koisjärven disko!
Kevään ensimmäinen todella hieno päivä koitti vihdoin! Tällä kertaa Viivi II suunnattiin Nurmijärven ja Vihdin kautta Lohjalle. Kevät oli niin upeaa ja maisemat hienoja, että nautittuamme Lohjan Martinan herkuista päätimme ottaa takaisin kohti Helsinkiä ajellessa muutamia kuvia. Itse asiassa reitti on niin hieno, että sitä voi suositella kaikille näillä kulmilla prätkäileville tai vaikkapa osaksi jotain letka-ajoa. Itse asiassa Lohjan-Vihdin ympäristö on niin täynnä herkullisia ajoreittejä, että tämä on vain yksi vaihtoehto monista - laittakaa kommentteihin omia ehdotuksianne? Pari pientä variaatiota merkkasin karttoihin katkoviivoin.


Ensin Lohjalta tietä 1090, sitten kääntyminen kohti Hyrsylänmutkaa, jonka läpi ajettua jatketaan tien 1223 linjaa kohti Jokikuntaa. Sieltä suunnaksi Vihti (1224), josta edelleen tietä 1221 kohti Otalampea. Siellä 1322:ta Lepsämäntien risteykseen saakka, josta pyörä kohti Lepsämää. Lepsämän läpi ajettua tulee Kuonomäen risteys, josta muidenkin kuin koirien ystävien kannattaa kääntyä. Klaukkalaan saavuttua ei kannata kauheasti sitä pitäjää ihmetellä, mutta sen läpi ajettuaan kannattaa kääntyä ja surauttaa Luhtaanmäen läpi kohti Kivistöä, josta pääsee koukkaamaan Riipiläntien kautta Katriinan tielle. Tuurilla pääsee kisaamaan nousevan lentokoneen kanssa (tai ainakin katselemaan sitä), mutta lopulta törmää ajajan ankeusrajaan eli Kehä Kolmoseen. 

Matkan varrella vastaan voi tulla toisten motoristien lisäksi aivan ultimaattinen Koisjärven disko tai vaikka museoveturi! 
Samankaltainen reissu on myös Lisää herkkuja: Nurmijärvi - Hyvinkää - Kytäjä - Lohja -reissu.

Klikkaa kuvat suuremmiksi niin näetkin jotakin!


Viivi, Honda CX 500, Lohja, Lohjan kirkko, Pyhän Laurin kirkko
Lohjan kirkko

Kartta 1: Lohjalta Hyrsylänmutkan läpi kohti Jokikuntaa 

Viivi II, Honda CX 500, Lohja, tie 1090
Tie 1090

Viivi II, Honda CX 500, Lohja, tie 1090, Hyrsylänmutka
Tieltä 1090 kohti Hyrsylänmutkaa




Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka



Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka, veturi


Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka,


Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka,



Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka,


Kartta 2:  Jokikunnasta Vihdin läpi kohti Lepsämää

Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Hiidenvesi
Kohti Jokikuntaa tiellä 1223


Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Hiidenvesi
Tie 1223

Koisjärven disko
Legendaarinen, aivan ultimaattinen Koisjärven disko!


Viivi, Viivi II, Honda CX 500



Viivi II, Honda CX 500, Jokikunta
Vanjärvi näkyy hyvin tiellä 1224


Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Vihti
Vihdissä harjujen lomitse

Viivi II, Honda CX 500, Lepsämä
Lepsämäntie on pieni ja mutkikas, mutta paikoin töyssyinen 

Viivi II, Honda CX 500, Lepsämä
Saavumme Lepsämään

Kartta 3: Vaihtoehtoisia reittejä Lepsämästä Kehä II:lle


Viivi II, Honda CX 500, Lepsämä
Lepsämän laaksossa luikerteleva joki päätyy sekin aikanaan Vantaanjokeen 

Viivi II, Honda CX 500, Helsinki-Vantaa lentoasema, Airbus
(Kuva vuodelta 2011, kiitorata 3 on remontissa heinäkuun
alkuun asti eli nyt huhtikuussa ei näe koneita)

Koko ajettu paluureitti

Viivi, Viivi II, Honda CX 500, nahkahousut
Lopuksi on pestävä Viivi II  :D

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Ohjauslukon vaihto

Viivi II:ssa ei ollut avaimia ohjauslukkoon eli tankolukkoon eli stongalukkoon eli sarvilukkoon eli Hondan lukko meni vaihtoon. Uusia lukkoja saa vaikka mistä, koto-Suomessa vaikkapa Stormilta. Omani tosin tilasin ulkomailta, kun en hoksannut heti hakea lähikaupasta. 
Vaihto oli helppo homma, sillä ohjeet löytyivät täältä toisen CX-kaverin mainiosta blogista.


Salpaläppä lähtee lukon edestä pihdeillä vetämällä pois.
Minuutin poraus ja lukon keskiosa
on muuttunut metallipölyksi.
Lukon ulkokuori tulee sen jälkeen vetämällä ulos.
Metallipölyä on ympäristö täynnä.
Uusi lukko menee painamalla ja avaimella auttamalla sisään
Tarkka poraaja - ulkokuori täysin ehjä, sisuksesta ei jäänyt jäljelle kuin ohut lastu!


torstai 19. huhtikuuta 2012

Huoltoa vanhoille(kin) pyörille

Aiemmin kovin kehumani vanhojen pyörien guru Hanski Jokinen on kuulema vähän kadoksissa eli piti etsiä uusi paikka, jossa ymmärrettäisiin vanhojen pyörien päälle. Toki VMPK:n kautta olen saanut melkoisia velhoja avukseni, mutta ihan perusautotallissa perusvehkeillä ei sentään kaikkea tehdä - oikeat välineet pitää olla taitojen lisäksi.

Honda CX 500:n takapyörä on parasta pudottaa alas,
muutoin joutuu purkamaan ylimääräistä.
Onneksi huoltotelineessä on luukku,
josta renkaan pudottaminen kätevästi onnistuu!
Netissä pyöriessäni törmäsin PrätkäPaja -nimiseen prätkäpajaan, joka nettisivujensakin perusteella voisi olla käypä vaihtoehto. "Me ymmärrämme moottoripyöriä ja niiden omistajia" on firman mottona. Meikäläisessä riittääkin ymmärrettävää (kysykää vaikka Viiviltä), mutta on sitä ymmärrettävää 32-vuotiaassa Honda CX 500:ssakin. Kun sivuilla vielä kerrotaan, että osat vaikka tehdään, niin vanhan pyörän omistajan sydän lämpenee. Noin koemielessä tilasin renkaiden vaihdon alta alle, siinähän sitä tutustuisi. 

Comstar-vanne saa uuden renkaan
- ties kuinka monennen kerran!
Ja kyllä vain, Viivi II:n renkaat ovat tänä päivänä jo hieman erikoisempia, mutta niin vain päivässä renkaat löytyivät alle laitettaviksi. Samalla saattoi keskustella vanhojen pyörien kunnostuksesta ylipäätään ja kuinka heillä on vanhoille koneille valmiina "100 000" kilometrin huolto, jossa kone otetaan irti ja käydään perusteellisesti läpi, kunnostetaan ja uusitaan tarvittavat osat. Osien hankinnan ja operaation keston takia se lienee kaikille järkevintä toteuttaa talvikaudella. Vaihtokone olisi CX:n tapauksessa jopa halvempi vaihtoehto (Saksasta saa niin edullisesti käytettyjä koneita), mutta miksi korvaisin ehjän mahdollisesti 100 000 ajetun koneen toisella 100 000 ajetulla koneella?

Kaverin 1980-malliseen CB 650 Hondaan siellä esimerkiksi ollaan valmistelemassa kaasariremonttia, kunhan osat Amerikan suuresta ihmemaasta saapuvat. Pajalla oli tälläkin hetkellä laitettavana useampikin vanha pyörä ja lisäksi PrätkäPajassa rakennetaan asiakkaille ihan toiveiden mukaisiakin pyöriä. Mitä ilmeisimmin vanhalla pyörällä kannattaa siis pajan ovelle tulla.

Juuri nyt se onneksi ei ole pakollista, sillä Viivi II tuntuu toimivan ikiliikkujan maineen mukaisesti eli kaikki pelaa hienosti, mutta kenties jo ensi talvena? Pakko oli uusilla renkailla pientä lenkkiä ruuvata, vaikka mittari taisi näyttää 3-4 astetta lämpöä...


Uudet renkaat alla uuteen kesään


Edit 1.8.: Takarengas kesti kaksipäällä ajoa reilut 7000 km, sitten oli ostettava kesän toinen takanen

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Laukut ja CX 500

CX 500 ja uudet sivulaukut (valkoiset pilkut laukuissa ovat salaman heijasteita)
Talven mittaan tuli hankittua Saksasta Hepco&Beckerin telineeseen sopivat laukut (alkuperäisen mallisia telineitäkin saa edelleen uusina). Tarjolla oli 30- ja 40-litraiset vaihtoehdot. Halusin esteettisistä syistä pienemmät, mutta Saksasta moneen kertaan sanottiin, että samaan hintaan saat ne isommatkin ja ettei kukaan ole ikinä hankkinut noita pienempiä. Isommat ovat siis tavallaan edullisemmat ja tietysti niihin mahtuu enemmän. 
Tilasin kuitenkin siis nuo pienemmät. Tuttava maalasi ne samalla kun maalasi hankkimani varatankin pyörän omalla värillä (CX:n alkuperäiset värit tässä).


Röpelöinen pinta toki saa laukut heijastamaan itsensä välillä todellista kirkkaampina ja välillä tummempina, mutta minun silmääni nuo istuvat hyvin. Sen sijaan Viivi on niin pieni, että istuminen takana ei laukkujen kanssa ole kovin mukavaa. Viiville pitäisi iis saada ihan oma pyörä...

(klikkaa kuvat suuremmiksi)




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Tärkeintä on lähteminen

Viivi, vaalenpunainen nahkatakki, pink leather jacket, Cafe Compass
Viivi, hyytävä merituuli ja Cafe Compass
Kuten filosofis-runollisesti tavataan sanoa: 
Tärkeintä on lähteminen. 
Jäiden lähteminen. 
Että järvissä vedet lämpenevät ja kesällä päästään uimaan. 
Niinpä Viivi II:n kanssa on tänä keväänä lähdetty jo muutaman kerran, jos se vaikka edes'auttaisi jäiden lähtemistä ja vesien lämpenemistä... mutta ihan kesäterässä kaikki ei vielä ole - tuo sanonta sai nimittäin juuri uuden sisällön. Vaikka Viivi II on valmis kesään, kesä ei tosiaan ole ihan valmis.

Aurinko paistaa ja on kymmenkunta astetta lämmintä - kevään parhaita päiviä tähän mennessä. Suunta siis Kaivopuistoon  Cafe Compassiin. Siellä onkin motoristeja jo kohtalaisesti ja heti tulee juttua ja kyselijöitä Viivi II:n iästä (joka on siis tänä kesänä sitten kolme vuotta vanhempaa vuosikertaa kuin viime kesänä, siitä lopuksi enemmän) - mutta hyytävän jäätävää merituulta on kohtuuttomasti! Kaakaoita juodessa sormet meinaavat jäätyä. Kuvatkin jäivät ottamatta, mitä nyt Viivistä sentään. Paras jatkaa ajelua.


Haltialaan ei tietä pitkin ajella
Miltäpä näyttää Haltiala keväällä, joko on paljon porukkaa? Näkemättä jäi Haltialan kevät edelleen, sillä tulviva tie estää ajamisen. Viereinen Vantaakin näyttää olevan äyräitään myöten täynnä vettä. Pyörätien kautta olisi voinut koukkia, mutta päätämme kääntyä ympäri ja ajella muuten vain. 

Kaveri soittelee jostain Hiidenveden tienoilta, mutta hänellä on täyskatteinen pyörä. Me päätämme pysytellä vielä kaukana maanteistä, koko voimallaan vasten tuleva viima on sen verran kylmää. Ja ajotakin allehan ei Hra Oma Aika t-paitaa enempää laita! Viivillä on vaaleanpunainen nahkatakki ja nahkahousut, mutta kuulema vauhdissa viima tuntuu - ei Viivilläkään kovin paljon alla. Toisaalta mieluimmin mutkittelemme muutenkin noilla ihan pienillä asvalttiteillä, joita esimerkiksi Sipoo on pullollaan. Suunnitelmissa on keväämmällä ajaa Helsingistä Turkuun - meidän reiteillämme se kestänee koko päivän ja edellyttää yöpymisen...

Vain reilut sata kilometriä eli reilut 100 000 ilometriä tänään, mutta reilut neljä tuntia. Ei huono tapa viettää kevätpäivää - en ainakaan heti keksi, mitä hauskempaa voisi housut jalassa tehdä!


Pari päivää aiemmin Stadin Pärtsäreiden kerhoiltaan oli sentään muutama tullut prätkällä, ettei ihan automiesten kokous ollut...
--------------------

Maahantuojan ystävällisellä avustuksella selvisi, että kokenut Ladymme onkin vanhempi kuin papereissaan väittää olevansa. Viivi II ei olekaan syntynyt 1983 vaan Hän on syntynyt 20.12.1980 Japanissa Hamamatsussa. Hra Om Ajan nimipäivänä! Myös pyörän nykyinen CX-väri osoittautui alkuperäiseksi. Missä lie luuhannut tuon väliajan, kunnes se ensirekisteröitiin  Suomessa -83.