sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sammatti ja tie 1873 (...ja Karja-Lohja, Fiskars jne.)

Klikkaa isommaksi!
Mozartin tunnetuimpia teoksia on Eine Kleine Nachtmusik eli "pieni ilta-ajelu". Alkumatka tosin meinasi mennä Mozrtin Requiemin puolelle, sillä heti liikkelle lähdettyä huomasimme, että etujarru on outo - kahva on kivi kova ja se hiukan laahasi. Ajatus oli, että ehkä se siitä virkoaa, kun mennään vaan. Kymmenkunta kilometriä ja se kiukustui niin, että meni lukkoon ja molemmat levyt hehkuvan kuumia. Siinähän olimme. Mitään työkalujahan ei mukana ole - ja miksi olisikaan, koska en mitään jarruremonttia osaisi tehdä kuitenkaan. Viivi II on kuitenkin nainen eli paitsi että ne suuttuvat äkisti ja varoittamatta, niin ne saattavat yks kaks rauhoittuakin yhtä yllättäen. Niin nytkin - heti kun levyt jäähtyivät, kahva oli aivan normaali ja jarrut samoin. Siis ei kotiin vaan eteenpäin! 


Suuntana oli Lohja, jonne meneviä reittejä on täällä kuvattu ennenkin (katso tästä!), mutta vähän vähemmälle ehkä ovat jääneet Sammatti, tie 1873 ja Karja-Lohja. Lohjalta tietä 1070 tultaessa ei ehkä heti kannata kääntyä posottamaan tietä 104 kohti Fiskarsia, vaan ajaa hiukan edemmäs Sammattiin, josta vanhan puukirkon kohdalta kääntyy paljon mutkaisempi tie Fiskarsin suuntaan (kyltissä Lohilampi-Kiikala). Sekin päättyy tielle 104, mutta siltä voi poistua taas hetkeksi tielle 1873 tekemään pienen silmukan järvien keskelle. Tie on kapea, mutkikas ja tietenkin toisin paikoin roudan kiusaama, mutta kaunis ja yllätyksellinen.

Niin, mainittakoon, että ajoimme jarrukiukuttelun jälkeen liki 300 kilometriä ilta-ajelua ilman minkäänlaisia ongelmia, kaikki toimi hyvin kuten CX:ssä yleensäkin. Jäi tuo kiukuttelu täysin arvoitukseksi. Kotiin saavuimme 22:30, ja aurinko paistoi edelleen kirkkaasti ja oli lämmintä. Kesä on ikäänkuin aika kivaa aikaa.

Ja sitten kännykkäkuvia, pari myös muualta matkan varrelta. Kuvia seudun muilta reiteiltä on siis Ajereittejä-sivulla. Kuvat klikkaamalla isommiksi, etenkin panoraamakuvissa suositeltavaa! 
(video lisätty!)

27.5. Täytyypä tähän vielä lisätä, että kun soittelin asentajakaverilleni ja hän kertoili, mitä jarrujen vapauttamiseksi pitäisi tehdä, sanoin että ainoa mukana olevat työkalu on Leathermanin monitoimityökalu. "No sillä ei nyt tässä tehdä mitään, paitsi jos tulee tarve heittää jotakin!" :D
Matkanvarrella nähtiin myös metsäpeuralauma edessä tiellä, mutta niistä ei ehditty kuvaa ottaa.

Tie 1070:


Sammatti:




Tie 1873:











Mini-hevosia, koiran kokoisia!








Karja-Lohja:



Fiskars:











Billnäs eli Pinjainen:




Klikkaamalla YouTube-tekstiä saat videon isommaksi:


Karjaa:





Kuninkaan tiellä Vantaalla:




Vantaankoski:






sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Otto-päivät 2013

Poiketen blogin normaalikäytännöstä, nyt on kuvattu uutta kalustoa. Syynä tietysti se, ettei Otto Brandtin Otto-päivillä kauheasti kovin vanhaa ole esillä. Toisaalta valitettavasti... mutta sentään jotain, ja jotain muutakin kuvattavaa. Väkeä tapahtuma veti ja sääkin suosi motoristeja.

Uusvanha suosikki CB1100 siellä oli tietenkin myös - jos uuden hankkisin, niin tuo saattaisi olla Se. En uskaltanut ottaa edes koeajoon, ettei liikaa tekisi mieli... Muistuttaa vanhaa Tuuttia, mutta tekniikka ABS-jarruineen kaikkineen on tätä päivää. Monenlaista pyörää ja muuta on tänä päivänä tarjolla, kuten kuvistakin näkee. Ikäänkuin moottoripyörän käsite olisi laajentunut kovasti eri suuntiin.
















Jos joku, niin tämä. CB1100





Kullalle kultaa eli vanhan Honda Monkeyn herääminen uudelleen henkiin



Kun tuon Viivi II:n suuren koneremontin tiimoilta tuli PrätkäPajassa asioitua, niin LEQ tuli maininneeksi Monkeynsa. Hienosta spesiaali-Monkeystä tuli mieleeni, kuinka olin joskus kuullut, että Viivi aikoinaan saatuaan ajokortin oli jättänyt Monkeynsa niille sijoilleen, mutta että se olisi sukulaisen tallissa yhä olemassa. Josko se on yhä olemassa, josko sen kunnostuttaisi Viiville yllätyslahjaksi? 

LEQ ilmoitti, että kiinamopoja he eivät korjaa, mutta Monkeyt tietenkin! Siitä soittamaan, että vieläkö se Monkey on siellä tallissa. Siellähän se oli, yli 20 vuoden aikana surkean näköiseksi hapristuneena, mutta tallessa. Vein sen oitis auton takakontissa PrätkäPajaan ihmeteltäväksi.
- Laitetaan se heti käyntiin, sanoi LEQ silmin nähden innostuneena.
- Hei, se on seissyt sellaisenaan yli 20 vuotta, ei se lähde käyntiin, sanoin viisaana.
- Totta kai se lähtee käyntiin, sehän on Honda, vastasi LEQ samalla kun oli jo irrottamassa tankkia.

Letkusta polttoainetta suoraan kaasuttimeen - ja toisella polkaisulla vanha Monkey käynnistyi ja jäi käyntiin! Siitä sitten suunnittelemaan, mitä tehdään. Samana iltana tuli jo viesti, että pienen pihakoeajon perusteella Monkey toimii kaikin puolin, puristuksetkin on koneesta mitattu ja hyviksi havaittu eli ei tehdä koneremppaa turhaan vaan säästetään kustannuksissa.

Oma ajatus oli, että maalautetaan Monkey samoihin väreihin kuin Viivi II, mutta LEQlla oli parempi idea - tilataan Australiasta kultainen osasarja, idealla "Kullalle kultaa". No, näin tehtiin ja erinäisten mutkikkaiden episodien jälkeen kultaiset osat lopulta saatiin ajoissa Suomeen ja asennukseen (kulta ei muuten ole maalia vaan ne on jotenkin kromattu kullanvärisiksi - messinkiä?). PrätkäPaja maalasi koneen mustaksi ja kunnosti muita osia ulkoasultaan kuntoon ja lopputulemana on jossain määrin replica Hondan vuonna 1996 tekemästä Gold Special Honda Monkey Z50J, mutta ei kuitenkaan tarkasti. Järki ja raha pidettiin koko ajan mielessä ja idean hienouden ja ajatuksen kauneuden takia moni teki tätä työtä talkoona.

Kun mopo on hylätty ja poistettu käytöstä 80-luvun loppupuolella, ei se ole missään rekisterissäkään tallella. Mopojen rekisteröinti alkoi vasta 1995 eli edessä oli rekisteröintikatsastus ja rekisteröinti. Siinäpä tuli pulmaa muutamankin vakuutusyhtiön kanssa - he kun eivät voi antaa vakuutusta ilman rekisteritunnusta, ja rekisteröintiä taasen ei voi tehdä ilman vakuutusta... No, onneksi löytyi firma, joka myönsi vakuutuksen rekisteröimättömälle mopolle ja jolle sopi, että lasku lähetetään työpaikkaani - ettei Viivi mistään saa aavistustakaan tästä projektista... Katsastus Tattarisuon autokatsastuksessa sujui ongelmitta, PrätkäPaja oli tehnyt hyvää työtä ja Monkeyn omistusselvitykset oli helppo tehdä: alkuperäinen luovutustodistus 80-luvulta oli tallessa ja sen koommin ei muutoksia omistajuudessa ollut tapahtunut. Kilvet ja paperit taskuun ja ajoin virallisesti uudelleensyntyneen Monkeyn piiloon sukulaisen talliin, jonka viersisessä tallissa se oli sen yli 20 vuotta odottanut. 


Lopputulos on omasta mielestä todella onnistunut ja tippa tuli Viivin silmään, kun täytenä yllätyksenä äitienpäivän aamuna oman uudelleen henkiin heränneen vanhan moponsa sai  (pienellä juonella Viivi saatiin sukulaisen tallille)
- Se on mun Monkey, olivat ainoat sanat, jotka Viivi hetkeen suustaan sai.

Pientä säätöä Monkey vielä kaipaa, jotta se olisi uudenveroinen, mutta kaunis ja toimiva se on jo nyt. Viivi sanoi, että se pitää sitoa kiinni, ettei Monkey enää koskaan unohdu ja katoa. 

Erityiset kiitokset tästä projektista Allelle ja Lekalle, jotka olivat mopon tallessa pitäneet kaikkine papereineen, sekä LEQlle, joka projektin lopputuloksen suunnitteli ja toteutti porukkansa kanssa. Oma osuuteni oli äärimmäisen mitätön, mutta ajatusmaailmani oli tietysti se pieni liekki projektissa: että kaikki saavat elää, myös pienet vanhat Monkeyt. 


 - - - - - 

Sitten kuvat - uskokaa tai älkää, vaikka kaikki puuhamme aina kuvaan, niin en ottanut projektivaiheisesta Monkeysta ainuttakaan kunnon kuvaa! Pajalla onneksi ottivat pari kuvaa, mutta valitettavasti pintojen heikko kunto ei niistä kovin hyvin erotu. 



LEQn Monkey

Lähtökohta oli kovasti hapettunut




PrätkäPajassa valmiina katsastukseen

Katsastuskonttorilla

Katsastusmies
Äitienpäivän aamu: