lauantai 22. kesäkuuta 2013

Ajoin moottoripyörällä karkuun poliisia!


Tämä ei ole aivan tuore tapaus "motoristiuraltani". Muistaakseni tämä on nimittäin vuodelta 1987  eli otsikon pitäisi olla "Historiaa: Ajoin prätkällä karkuun poliisia". Tai oikeastaan "Historiaa: Ajoin prätkällä karkuun poliisia, mutta lopulta jäin kiinni". Tapaus ei ole kunniaksi kenellekään, ei poliisillekaan. Mutta eipä mennä asioiden edelle.


Tämäkään Volvo ei liity tapaukseen.
Oli alkukesäinen sunnuntaiaamu, noin yhdeksän aikaan. Aurinko paistoi sopivasti ja oli hyvin rauhallinen aamu. Kirkkonummen Veikkolassa ajelin vanhaa Turuntietä (tie 110) 750-kuutioisella Hondallani suoralla tiellä aivan rajoituksen mukaan 60 km/h. Saavutin mustan Turbo-Volvon, joka ajoi 55 km/h. Rekisteritunnus oli UL-1, jonka merkityksen tulisin oppimaan varttia myöhemmin.

Suora tie, näkvyys loistava. Lähden hitaasti lipumaan Volvon ohitse, ei ole tarpeen edes kiihdyttää. Takaisin omalle kaistalle palatessani ylitän pari metriä keltaista viivaa, ja oletettavasti sen seurauksena Volvo välkyttelee minulle pitkiä valoja. Minä välkytän takaisin jarruvaloa tarkoittaen "Ole Elvis hiljaa, minä näin ettei ketään tullut vastaan!".


Volvo-kuski hermostuu ja ajaa aivan takapyöräni tuntumaan, todella lähellä. "Idiootti, eikö se tajua, että pienikin töyssy voi aiheuttaa pienen ranneliikkeen ja moottorijarrutuksen ja sitten se on kiinni ja kaataa minut alleen!".


Kiihdytän aavistuksen, jotta rako palaa järkeväksi ja pudotan takaisin sallittuun nopeuteen. Volvo kiihdyttää uudelleen takapyörään kiinni. Kiihdytän uudelleen raon ja tiputan taas nopeuden. Sama toistuu kolmannen kerran. Volvokuski vaikuttaa vaaralliselta. Kiihdytän taas ja peileistä näen Volvokuskin vaihdekäden heilahtavan ja kiihdyttävän myös aivan takapyörään kiinni. Minäkin heitän vaihteita pari pykälää alaspäin ja avaan urut. Volvo kiihdyttää minkä Turbostaan irti saa, mutta eihän se prätkälle riitä.


Nopeus nousee niin nopeasti kuin Honda kiihtyy, kierrokset punaisen rajalla - 60, 100, 140, 180. Siinä kohtaa rajoitus muuttui 80 km/h:ksi ja saavutan vauhdilla muutaman auton, jotka ohitan keltaisen viivan alueella keskiviivaa pitkin hujahtamalla. Volvo jää jumiin niiden taakse. Hyvä, pääsin eroon siitä hullusta!


Käännyn ison alamäen jälkeen risteyksestä oikealle kohti Tervalampea. Rajoitus on 60 km/h ja se sopii, voin taas nauttia rauhallisesta sunnuntaiaamusta. Mutta mitä - peileistä näen, että Volvo jarruttaa kaikki renkaat savuten vanhalla Turuntiellä ja kääntyy perääni Tervalammentielle!


Ei helvetti, se on oikeasti hullu ja yrittää tappaa! Nyt tuli kiire. Pienempää sisään ja kiihdytys, kierrokset punaisen rajalle ja isompaa sisälle. Mutkaisella tiellä en enää ehdi edes vilkaisemaan nopeusmittaria, ajan niin kovaa kuin pystyn. Ohitan autoja mutkissa, ylämäissä, alamäissä, tuplakeltaisella, missä vain. Kymmenkunta autoa ohitettuani ehdin vilkaista peileihin - ei enää näy mitään. Autolla ei hullukaan kuski ole voinut päästä ohi niistä autoista eli Volvo lienee jumissa jossain kaukana. Tiputan nopeuden takaisin kuuteenkymppiin ja josko viimein saan nauttia sunnuntaiaamusta...


Mutta jonkin ajan kuluttua peileissä näkyy kovaa lähestyvä musta Volvo. Ja kas, siihen on jostain löytynyt siniset vilkut ja piipaapillikin. Ihmekös on ohi päässyt autoista. Pysähdyn tietenkin heti pysäkille. Volvosta tulee naama punaisena huutaen kuski ulos.

- Minä ajoin sataa viittäkymppiä ja melkein ulos tieltä ja silti jäin!
- Too bad, opettele ajamaan, vastaan tilanteeseen erittäin fiksusti nuoren miehen kypsällä harkinnalla.

Ja sitten meikäläistä vietiin - jalat haralleen Volvon kylkeä vasten ja minut tutkitaan, varmaanhan minulla on tietenkin aseita mukana tai muuta vastaavaa. Huuto jatkuu, vaikka huutajan äänielinten etäisyys korvistani on vain 20 senttiä. Olisin kyllä kuullut vähemmälläkin.

- Nyt lähtee ajokortti, ja tästä et selviä sakoilla, tämä menee oikeuteen!

En kommentoinut. Volvoon sisälle.

- Nimi? Osoite? Kysymykset alkavat virrata lomakkeen täytön tahtiin.
- Tulot, kuuluu tiukka kysymys.
- Ei ole tuloja tällä hetkellä kun luen yliopiston pääsykokeisiin, vastaan.

Hetken hiljaisuus.

- Yli..opiston.. pääsy...kokeisiin? Siis oletko sinä ihan ylioppilas, kysyy herra poliisi.

- Olen, laudaturin paperit, vastaan mielessäni hiukan hämmästyen kysymystä.
- No minkä helvetin takia sinä sitten tuolla tavalla ajat, kysyy kuulustelijani selkeän hämmästyneenä.
- Koska olet seinähullu, vastasin.

Pieni hiljaisuus, etupenkillä ei ilmeisesti ole totuttu kuulemaan tällaisia arvioita. Päättelen sen auki loksahtaneesta suusta, josta ei kuitenkaan kuulu mitään.

- Niin siis liikenteessä näkee kaikenlaisia hulluja, jotka ajavat eteen tai päälle, koetan pehmentää vastaustani ja kerron muutamia nyyhkyesimerkkejä kokemistani hulluista autoiljoista. Etupenkillä kuunnellaan ihan hiljaa.

Keskustelu palaa ylioppilaisuuteeni, yliopistoon ja epäsuoraan ihmettelyyn, että miksi ylioppilas eli kunnon kansalainen edes ajaa moottoripyörällä, mutta keskustelu on muuttunut levolliseksi.

- No, tuota, jos minä nyt uskon, ettet sinä pahalla ajanut noin kovaa, jos vaikka sovitaan, että ajoit sataa tässä kuudenkympin alueella, niin saat 500 markan sakot, mutta saat pitää kortin.

Hän oli ilmeisesi raportoinut takaa-ajon jonnekin jo, eli ei tätä ihan huomiotta voinut jättää. Minusta sakko oli ylipäätään väärin, mutta ajattelin, että toisaalta olen minä siihen malliin ajellut, että ehkäpä yhdet sakot olivat ihan ansaitut. Itse asiassa useammatkin olisin ansainnut.

- Sopii, vastasin. Paperit kirjoitettiin ja taisipa herra poliisi, joka osoittautui joksikin lääninnimismieheksi tms., toivottaa vielä menestystä pääsykokeisiin. Selvisi se rekkarikin - UL-1 tarkoitti Uudenmaan lääni Ykkönen.

No sakot maksoin ja yliopistoon pääsin (ja vasta 21 vuotta myöhemmin ulos, vaan se on toinen tarina), mutta pitkään oli mielessä, että kirjoitan Liikkuvan Poliisin (silloiselle) päällikölle Knut Aasille, että kertoisi porukoille, ettei prätkän takarenkaassa kiinni pidä ajella.



   

Valitettavasti poliisi ei näyttänyt tältä...           ...vaan tältä. :D


Jälkinäytös 20 vuotta myöhemmin


Johonkin minä yliopiston kautta työelämässä eksyin, täsmemmin sanottuna jopa yhteistyöhön poliisin kanssa, ja olinpa parikymmentä vuotta tuon episodin jälkeen tilanteessa, että olin lahjoittamassa kahta autoa Liikkuvalle Poliisille heidän ajokoulutuskeskukseensa Pieksämäelle. Autoja vastaanottaneille korkea-arvoisille poliiseille ajattelin kevennyksenä kertoa yllä olevan tarinan, johan se jo oli vanhentunut rikos ja naurattaakin jo. Porukalla voisimme asialle nauraa.


Poliiseja ei naurattanut. Ei yhtään. Kuulin, että tämä herra Nimismies oli tehnyt useita samanlaisia tapauksia. eikä lopettanut edes eläkkeelle päästyään vaan oli sakkopaperinippu lähtenyt eläkkeelle mukaan ja yhä vaan sakotteli samaan tyyliin. Ja että poliisi todellakin tiesi jo silloin, ettei noin toimita, mutta herra Nimismies oli vähän toisen koulukunnan kavereita.


No se siitä, mutta yhä edelleen koetan olla kauheasti ärsyttämättä autoja. Tiedä vaikka siellä olisi herra Nimismies, tai Nimismiehen paluu, ellei peräti Hurja Nimismies, Nimismies - apinain kuningas, Nimismiehen poika, Nimismies ja valkoinen nainen, Nimismies ja kadonnut valtakunta tai Nimismies ja Oparin aarteet



 - - - - - - - 


[Tämä oli siis kertomus Hra Oma Ajan nuoruudesta, ei Viivin!]



1 kommentti:

  1. Tuo UL-1 oli aikansa korruption symboli, sillä tuohon aikaan ei tosiaan saanut kilpiä ostaa kuten nykyisin. Eli jos sai erikoiskilven, niin se oli vastoin lakia, joka nimenomaan velvoitti että kilvet tulevat satunnaisesti itse kullekin. Kaverin faijalla oli erikoiskilvet aikoinaan, mitkä herättivät niin suurta intohimoa että niitä varasteltiin muistoksi useamman kerran.

    Paras esimerkki vallan sokeuttavasta vaikutuksesta nousta tavallisen rahvaan yläpuolelle on ajaa omilla kilvillä. Tai kuten Kekkonen - ajaa ilman kilpiä! Kaikki muut saavat sakot siitä.

    VastaaPoista