maanantai 23. syyskuuta 2013

Kolme kotkaa ja kyy

Kolme miestä ja Viivi. Äkkinäinen voisi ajatella otsikon viittaavan symbolisesti tuohon. Mutta ei meitä kolmea miestä ehkä kotkiksi voi ylentää... mutta kyy on upea pieni käärme. Asia selviää tarkemmin hetken kuluttua.

MC Evira plus Hippiäinen. Siinä oli tämän pienen kuvarepostaasimatkan osanottajaluettelo. MC Evirasta kaikki kolme perustajajäsentä eli Herra 37, Herra 47 ja Herra 67, joka on Hra Oma Aika. Noihin lukuihinkin se outo tyyppi, joka lukee tekstinkin eikä katsele pelkkiä kuvia, keksii syyn helposti. 


Tarkoitus oli vain syksyisen sään ollessa kaunis ajella Hankoon lohisopalle, mutta tuskinpa mitään kuvaraportin aihetta siitä tulisi - tuttuja teitä, jotka on jo aiemmin kuvattu (muun muassa 
 tässä "Kuninkaalliset kurvit -jutussa). Vain yksi pätkä kuvaamatonta tietä Raaseporin linnan liepeiltä Tammisaareen, joka toki kuvattiin. Siitä ei juttua synny. Mutta...

Ensin ilmassa oli yksi kotka. Pysähdyimme upeaan Högholmenin luonnonpuistoon, jossa oli kuvattavia maisemia ja upea kyy. Matkalla kohti Hankoa näimme ilmassa toisen kotkan ja Hangossa oli varsinainen elämys nähdä, kuinka suuri kotka lensi vain kymmenen metrin korkeudessa päidemme yli - olisipa ollut kännykkä kädessä sillä hetkellä! 


Hangostakin löytyi kohteita, joita ei täällä ole esitelty, sekä tutustuimme upeaan ravintolaan På Kroken, tai tarkemmin sanottuna sen Satamakonttori -osaan, josta saa mahtavaa lohikeittoa. Varsinaisen ravintolan puolelta saa sitten laajempaa menuta. Ehdottomasti suositeltava paikka.

Takaisin koukkasimme Kasvihuoneilmiön kautta, jossa Hra Oma Aika onnistui hukkaamaan Viivin eikä kuvannut kuin yhden kuvan, eikä käsittämättömästä syystä Viivikään ollut muistanut kuvata mitään, joten laitamme tänne kesäisempiä kuvia. No aikansa pihalla odottelua ja lopulta Viivikin sinne saapui. Jos joku ei tätä "Antiikkia ja Humpuukia" -nähtävyysilmestyskauppaa tunne, niin kannattaa mennä. Ikinä ei tiedä, mitä siellä on myynnissä, mutta hintahaitari on 5 c - 10 000 €!


Säällä oli vielä suven simät, mutta iholla tuntuivat jo talven julmat hampaat. Kohta ne purevat. 


Sitten asiaan, eli (lähinnä Viivin) kännykkäkuviin - klikkaamalla suuremminksi kuten aina ennenkin!


Erittäin tarkka kartta aukeaa tästä linkistä!


Tavallinen kartta:





Kuvat - klikkaa etenkin panoraamat suuremmiksi!




Kirkkonummelta kohti Inkoota







Inkoon suunasta tultu Kuninkaatietä ohi Fagervikin (ne tiet on kuvattu mm. tässä "Kuninkaalliset kurvit -jutussa), suunnataan vielä pienemmille teille kohti Tammisaarta:
































Tammisaaressa ja eteenpäin kohti Hankoa Lappohjan ja Tvärminnen kautta, pysähdys Högholmenin luonnonpuistossa:














Viivi laitettiin kahleisiin!
































Hangossa:
"Viivin hieronta"  - hierooko Viivi vai hierotaanko Viiviä? :D




































Kasvihuoneilmiössä (kuvat enimmäkseen eri reissuilta):

























5 kommenttia:

  1. Ei hullumpaa pitää Viivi kahleissa,kovin on vallaton prinsessahuoneessa,,,, ;) ,,reka

    VastaaPoista
  2. Hangossa käydessä tuolla Neljän tuulen tuvalla kannattaa käväistä kahvilla on hienot maisemat. T: Pete

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siinä käytiin kääntymässä, mutta oli kiinni. :(

      Poista
  3. Tuo kauppa näytti siltä että rouvaa ei kestä tuonne päästää...tai sitten pitää lähteä pyörällä ettei voi kovin montaa kristallikruunua mukaan ottaa ;--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on melkein enemmän nähtävyys kuin kauppa! Ikinä ei tiedä, mitä siellä on. Taukopaikkana se on joka tapauksessa mainio. :)

      Poista