perjantai 28. helmikuuta 2014

Off topic: Kalevalanpäivä 28.2., ote Hondakaisen seikkailuista

(Hra Oma Ajan kirjoitus vanhoilta, menneiltä ajoilta)

Epävaka vanha Beniläinen
arveli, ajattelihe
mennä rouvaa kosiskelemahan,
kasvoja hymyileviä katsomahan
kaukaisesta Puistolasta,
kauimmasta lähiöstä,
tiilitalon kuulua naista,
vaimoa monen haluamaa.

Pani tulille vanhukaisen,
punaisehen Hondakaisen,
kuoret kromilla päällysti,
satulan pehmyeksi hoivaili.
Niin huomenna muutamana,
aamulla ani varahina
kone käyntihin kumisi,
satulahan istahahti
keskituelta tuuppasi,
vaihtehen lykkäsi.

Nosti kierrosta veekakkosen,
kytkimen kevyen vapautti:
kiihdytti vaihteen ensimmäisen,
toisen heti perään kierrätti;
tietä pitkin kiihdyttäin,
tuulen voimaa vastustain.
Läksi matkaa taittamahan,
taivaanrantaa tavoittamahan.

Siinä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:
"Kiihdy nyt Hondakainen,
vauhtihin, laittomahan,
taitu kurviin tiukahasti,
nosta kierros korkeaksi
noilla väljillä teillä,
aamuisilla kurviloilla!

"Tuuittele, tuuli, kypärää,
konetietä ajele
kahvaa kääntämällä,
pykälää sisään vaihtamalla,
väljille mutkateille,
maisemille kaunihille!"

Viivi hyvännäköinen,
aamun nainen, illan ilo,
puuttehen poistaja,
herkkujen herkistämä,
istui karttoja lukemassa,
hepeneillä peitettynä
päässä suortuvat punaiset,
seassa hiusten vaalehien,
sängyssä kera karvajaisten,
keskellä onnen oman.

Katselevi, kääntelevi
ympäri ihanat ilmat,
päänsä päälle taivahalle,
tiet viereiset ihmetteli:
ylähällä päivä paistoi,
alahalla kuivat tiet.

Loip silmänsä tielle,
käänsi päätä suuntaan äänen
pieni jyminä Hondakaisen,
vinkuna hammasrattahien:
keksi punaisen kulkemassa,
ukkoloisen päällä sen.

Sanan virkkoi, noin nimesi,
itse lausui ja pakisi:
"Mi olet vanha pyörä,
punainen muisto mennehen?
Kun sa ollet sielupyörä
tahi armas tunnelmoinen,
niin sä kiitohon kulje
onneksi maantiehiselle!

"Kun ollet Honda japaNainen
tahi muu luotettu kulkija,
niin sä kyytihin laske,
tarakalle värisemähän!

"Olisit värisevä taivas
tarakka ihanainen,
vapauden sielulle antaisit,
onnen olevaiselle toisit."

Pyörä ajoi lähemmä,
vanha Hondakainen
luokse Viivin hyväntuulisen,
pihalle saapui kaukaisen.

Viivi hyvännäköinen
jo tunsi pyörän tulevan,
vinkupapattavan muistokaisen.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Lienet Hondakainen
oman onnen kuljetin,
värisevä istutin,
kesän tuoma kuljetin,
tuoksun tuoja,
poistaja ankean ajan!
Lienet pyörä ikioma,
pieni punainen päristin,
koko vartalon väristin,
rouva pehmeä äänisin!"

Ei ollut outo Hondakainen
eikä ukko ventovieras:
olipa prätkä Beniläisen,
unelmoijan ikuisen.
Jo luokse Hondakaisen,
pakinoille painatteli,
sanan viedä, toisen tuoda,
kolmannen kovin puhua.

Viivi hyvännäköinen,
aamun nainen, illan ilo,
prätkältä kyselemähän:
"Kuinka tänne tulit, Beniläinen,
suorihit, pienen suvannon sulho,
vähäinen valio, päästelit?"

Tuo vanha Beniläinen
puhelevi pyörältänsä:
"Läksin aamua ihmettelemähän,
päivää täyttämähän
Tallista kaukaisesta,
syvästä luolasta."

Sanoi vanha Beniläinen:
"Läksin rouvan hakuhun,
miestä leikkimähän,
urosta esittämähän
motoristina mahtavana,
sankarina sielujen teiden."

Viivi hyvännäköinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tunnen minä toden puhujan
sekä seksin kärttäjän!
Toisinpa isoni ennen,
kosijani korskeat
läksi keulien ajohon,
kumi palaen kulkemahan:
jousi oli suuri jäntehessä,
kapineessa kaari kaunis,
olin vaikka kahlehissa,
iloiten sidottu;
cruisaten rannan teitä,
kaarat kiiteli katuja.
Sano totta, Beniläinen:
kuinka tänne tulit?"

Sanoi vanha Beniläinen:
"Entä jos minä menisin
noille suurille teille,
tasapäin viivalle virittelisin,
joss' on tehoa takapyörässä,
vääntöä voimakoneessa?"

Aina Viivi sanovi,
isorinta riukuttavi:
"Tunnen minä Hondakaisen käynnin!
Kun ennen isot kourivat
noihin suurihin ottivat,
seuraksi sijoittivat,
sata miest' oli kysymässä,
tuhat ilman istumassa,
kovin jousia vireessä,
terin miekkoja valmiina.
Sano jo totisesti,
valehettomasti, vakaisesti:
kuinka tänne tulit, Beniläinen,
pehmeästi jymisten?"

Silloin vanha Beniläinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tule, Viivi, prätkälleni,
rouvanen, pyörälleni,
niin sanon iloisesti,
valehettomasti, vakaisesti!"

Viivi sanan sanovi,
isorinta riuvahutti:
"Bensaa sulle prätkääsi,
öljyä koneellesi!
Käännän prätkäsi kumohon,
alas keulan keikahutan,
jos en saa tosia kuulla,
kuinka tänne tulit,
kuulla tarkkoja tosia,
valehia viimeisiä."

Silloin vanha Beniläinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Toki ma sanon todetkin,
jos vähän valehtelinkin:
läksin rouvaa kyselemään,
lempeä anelemahan
kylmästä tallista,
yksinäisestä ympäristöstä,
kunnon miesten sijasta,
uroiden asemesta."

Viivi hyvännäköinen,
aamun nainen, illan ilo,
kun tunsi todet totisesti,
valehettomat, vakaiset,
heitti hepenet alle,
vaattehet vankemmat päälle
saappaat jalkahan sovitti,
päähän kypärän vaaleanpunaisen.
Käsiin hansikkaat hamusi,
sivulaukkuihin helmansa tallensi,
siitä sai paikan tarakan,
korean harakan;
astuvi selkään Hondalaisen,
penkille värisevän CeXin.

Tuo oli pyörä omanlainen,
CeXikäs pehmykäinen,
kaarsi mutkaa syheröä,
kiersi tietä ihanaista,
kypärä kasvoja kehystää,
syli avoinna pyörän päällä.

Kulki Hondalainen mutkatielle,
Viivi sanan virkkoi, noin nimesi:
"CeXi Hondalainen,
takoja iän-ikuinen!
Anna veekakkosen takoa,
näytä maisemat soreat,
nähtävyydet koreat,
linnat, harjut korkeat,
laaksot, järvet laveat,
pienenäkin ilon annat!"

Sanoi Beniläinen:
"Kun sanot hyvät sanomat,
annan sulle sukkulaisen,
annan sormukset soreat,
annan ilon rinnoillesi,
pakarasi parannan;
sanonen kauniit sanomat,
hepenesi hellittelen,
suuhusi sukkulaisen,
alle ahjoni asettelen."

Viivi hyvännäköinen,
hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Ohoh Beniläinen!
Muistat sa mokomaa naida,
jonka muinen kihlaelit,
vokottelit vaimoksesi!

"Takoa yhä taputat,
ajan kaiken vonkailet;
kesän käsket Hondakaista,
talven rautoja rakennat,
yön ajatuksiasi kohennat,
päivän päästen lantteja laadit
kulkeaksesi kosimahan,
päästäksesi Puistolahan:
vievätkö viekkahammat,
etevämmät ennättävät,
ottavat sinun omasi,
anastavat armahasi,
vuosin kaksin katsomasi,
kolmin vuosin kosimasi.
Vaan vielä menevi Beniläinen
selässä prätkän punaisen
ansioiden varassa toisenlaisten
kyydissä yhä Viivi, hyvännäköinen,
valoihin kesän,
aamuihin aurinkoisten."






(Kalevalan 18. runon alku sanamuutoksin - välillä kaikki muuttaen, välillä ei mitään. Tavoitteena säilyttää runon tyyli ja sisällön luonne)



8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On, mutta on tuollainen aika rasittavaa luettavaa nykyihmiselle...

      Poista
    2. Siinä oot kyllä täysin oikias tuota kirjoottaes olis mukavempaaki
      tekemista ...Niin mä ainakin muistaasin

      Poista
    3. Hra Oma Aika tapaa puuhailla aika omia juttujaan... eikä toisaalta edes saa tehdä kaikkia mukavia juttuja...

      Poista
    4. Mus on samaa vikaa .ei sais eikä voi .Kiitos Vastauksista

      Poista
    5. Aina koetan vastata! :)

      Poista