sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Vanhaa aikaa, vanhat tiet eli Turusta Punkalaitumen kautta Hämeeseen

Joidenkin mielestä Turku on takapuolesta,
mutta takapuolethan ovat kivoja...
Turusta on kirjoitettu kuvien kera ennenkin, samoin Hämeen Härkätiestä, esimerkiksi tässä. Tällä kertaa Turussa oli Keskiaikaiset markkinat, ja samalla päätimme seurata Aurajokea kohti sen alkulähteitä samaan tapaan kuin joskus Porvoonjokea.

Turkuun vähemmän vakavan motoristin luokse koukkasimme Inkoon kautta, sillä Helsinki - Turku -tien päällä näytti olevan synkän harmaita sadepilviä. Sateen kiertäminen onnistui ja samalla saimme tietysti tekosyyn ajaa vähän enemmän.

Turusta lähdimme aluksi Hämeen Härkätietä, joka on varsin alkuperäinen hiekkaosuuksiltaan. Liedossa on Vanhalinna, joka oli meille uusi tuttavuus. Se on linna, joka oli käytössä ennen Turun Linnan rakentamista eli ilmeisesti suunnilleen vuosina 500-1200. Se ei ilmeisesti ole ollut suurten taisteluiden näyttämönä, mutta on tarjonnut suojaa seudun asukkaille ja melko täydellisen kontrollin Aurajoen liikenteeseen. Hyvä huomata, ettei Suomessa ollut varsinaisia edes kärryjen mentäviä teitä ennen 1500-lukua ja Kuninkaan teitä, vain lähinnä ratsupolkutasoisia kulkuväyliä.

Härkätie on myöhemmiltä osiltaan meille paitsi kovin mieleinen, myös tuttu. Niinpä päätimme seurata Aurajokea ylemmäs, ja kuten kaikkien suurten jokien vierellä, myös Aurajoen vierellä kulkee vanhimpia teitä pohjoiseen kohti Tamperetta. Seurasimme jokea reitillä Lieto -  Aura - Pöytyä, kunnes joki "katosi". Upeat prätkätiet jatkuivat kuitenkin eteenpäin kohti Oripäätä (jonka läpi ajettiin toiseen suuntaan tässä jutussa), josta suunnattiin Ylhäisen kautta Alastaroon ja edelleen Punkalaitumelle.

Punkalaitumelta ajoimme Nuutajärven kautta tutuille pikkuteille ja lopulta syömään (taas!) Kirnuun Tammelaan. (Kuulimme, että monet eivät osaa syödä kokonaista kalaa vaan muussaamalla tekevät ruodoista itselleen kiusaa - ruodothan eivät kiusaa, jos nahan poistamisen jälkeen ensin kaarukalla vetää päällimmäiset lihat ruotojen suuntaisesti päältä pois, sitten ottaa pyrstöstä kiinni ja nostaa selkäruodon pois ja ottaa jäljelle jäävät alla olleet lihat). Vatsat täynnä lähdimme Renkoon, josta on mahtavat mutkat Topenoon. Tällä kertaa suuntasimme kuitenkin Rengosta Janakkalan suuntaan - se oli virhe: tie on kaameassa kunnossa! Onneksi Janakkalasta on monia hyviä teitä etelään.


Pieni video Ruissalosta:


Kartta - klikkaa isommaksi kuten muutkin kuvat






Todella iso kartta!




Ruissalo






























Turun keskiaikaiset markkinat

































Hämeen Härkätietä Liedon Vanhaanlinnaan













Saapuminen Liedon Vanhaanlinnaan - puisesta linnasta ei tietenkään jäljellä mitään








































Liedosta Aurajoen vartta Oripäähän

























Oripäästä Punkalaitumen kautta Nuutajärvelle ja Tammelaan Kirnu ja maitolaituriin syömään 













Rengosta Janakkalaan

















2 kommenttia:

  1. HYVÄ! Voisi kirjoittaa kommenttia loputtomasti prätkällä ajamisen taikaa kun haluaa nähdä ja kokea. Minkä sade kastelee, sen tuuli kuivaa. Ja nainen NAINEN. Voi ZEN, CHE GUEVARA ja Jeesus. Lisää ajoa.
    Terveisin
    Jussi Rautsi

    VastaaPoista