perjantai 15. elokuuta 2014

Neidon reisillä ja vähän ylempänä, osa 3: Oma Aika -ryhmämatka!

Tervetuloa Oma Aika -ryhmämatkalle! Säät ovat kauniita ja tiet mutkaisia! Meillä asiakkaille luvataan paljon ja se kaikki pitää, jos hyvä tuuri käy! 

Valtaisan suosion saaneet Neidon reisillä ja vähän ylempänä ja Neidon reisillä ja vähän ylempänä, osa 2 houkuttivat yleisöryntäyksen täydennysmatkalle. Kaikki vapaat paikat varattiin hetkessä.



Oma Aika -ryhmämatkoilla jokaiselle ryhmän jäsenelle on aina varattu henkilökohtainen matka-avustaja, joka on täysin rinnoin käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa. Toimistomme ryhmämatkoilla ryhmän maksimikoko on yksi henkilöä. 

Matkamme kohti Suomineidon reisiä ja vähän ylempiä paikkoja alkaa iloisella moottoritiepyrähdyksellä, josta ei tylsyyttä puutu edes joustavalla nopeusrajoitusten tulkinnalla. Sykkivästä Joutsasta singahdamme pieniä teitä aina yhtä innostavaan Pieksämäkeen, jonka jälkeen valtatiellä ainutlaatuisesti tylsistymme - mutta sitä mukavammalta tuntuu sen jälkeen taas kerrata Mekaanisen musiikin tarjontaa Varkaudessa. 

Varkaudessa erittäin pätemätön matkanjohtaja miettii täysin valmiiksi suunnitellun ryhmämatkamme seuraavaa päivää, että mihin hittoon sitä ajaisi. Hitto löytyy Leppävirran kautta eli motoristeille erittäin suositeltava Orinoron rotko. Maantiepyörille aina yhtä innostavaa hiekkatietä, sitten vain reipasta kävelyä ajovarusteissa runsaalla hyönteiseliöstöllä varustetu metsän halki. Palatessa kunnon ylämäet saavat sydänvikaiset tiedostamaan olevansa tosiaan yhä elossa. Orinoron rotko on yksi idän seitsemästä ihmeestä, joista kukaan ei ole kuullut koskaan mitään.

Jostain käsittämättömästä syystä matkanjohtajan arpomat tiet ovat erinomaisessa kunnossa, mikä varmuuden vuoksi varmistettiin joustavilla ajonopeuksilla. Vehmersalmen suloisuudesta iskimme mukaan yhden naisen lisää, joka kesti seuraamme peräti viereiseen Kuopioon asti ja sen jälkeen omasta hyvstä tahdostaan opasti meidät nopeasti poispäin menevälle tielle. 

Kuopion uudehko Saaristokatu olikin kaunis tapa poistua Kuopiosta. Kuopiosta muuten saa sen aiemmin kerrotun maailman huonoimman pitsan lisäksi vallan erinomaistakin ruokaa, ainakin Puijon näkötornista. Muu ryhmämatkaseurue kannusti matkanjohtajaa menemään sinne yksin syömään, jotta muut saisivat hetkeksi laatuaikaa.

Laatuaikaa oli myös paluu Puutossalmen kautta. Siellä tapaavat Kuopion motoristit kokoontua, mutta ryhmämatkalaistemme saapuessa kaikki katsoivat viisaasti parhaaksi poistua nopeasti paikalta. Mutkikas oli paluu varkauteen, mutta onneksi mutkat olivat vain tiessä. 

Varkaudesta palataan Pieksämäen ja Joutsan kautta, mutta aina tehokas matkanjohtajamme kääntyy oikealle ja asiallisen paluun sijasta päädymme Luhangalle, josta loputtomia mutkia, siltoja ja kannaksia pitkin Sysmän kautta Pulkkilanharjulle. Nälkä on kova ja ryhmämatkalainen sekä hänen henkilökohtainen matka-avustajansa alkavat uhkailla syövänsä toisensa, jos ei kohta murkinaa tule. Sekä maksavaa asiakasta että henkiläkohtaista matka-avustajaa tarvitaan jatkossakin eli jotain on tehtävä. Lähin asiallinen ruokapaikka sijaitsee onneksi aivan vieressä eli Kirnu ja Maitolaituri tammelassa, jonne ei mutkateitä ole enää kuin reilun kahden tunnin matka. 

Saatuaan vihdoin ruokaa, ryhmämatkalaisemme tulee järkiinsä ja poistuu Turkuun. Siellä ei kuulemma kauniista säästä joudu pitkään kärsimään vaan vettä saadaan kyllä niskaan.

Hämäristä syistä, joita kunkin hoitava lääkäri voi ehkä yrittää arvailla, sekä ryhmämatkalainen että henkilökohtainen matka-avustaja ovat tyytyväisiä ryhmämatkaan. Ryhmänjohtaja saattaa siis joutua uudelleenkin hommiin reissuja järjestämään. Kiusallista. Kun nyt kaikki sujui luotettavasti puhtaasti tuurilla...

Reitti 3 eli tämä reissu: vihreä
Oikein iso kartta >>>tästä<<<

E75, Joutsasta teitä 616 ja 447 Pieksämäelle ja edelleen Varkauden Mekaanisen musiikin "Museoon"











Mekaanisen musiikin "Museossa" - enemmän kuvia edelliseltä visiitiltä täällä. Tällä kertaa esittely tehtiin ryhmämatkalaiselle, joka oivalsi osaavansa soittaa hanuria. Viivin hanuri sen sijaan soi Mozartia.









Varkaudesta Leppävirralle ja Orinoron rotkoon





















Rotkosta kohti Vehmersalmea ja Kuopiota


















Puijon näkötornissa







Kuopiosta Saaristokatua pitkin kohti Puutossalmen lossia ja edelleen pikkuteiden kautta varkauteen































Varkaudesta takaisin Pieksämäen ja Joutsan kautta Luhangalle, josta Sysmän kautta Pulkkilanharjulle ja edlleen Lammin ja Turengin kautta Tammelaan syömään





























Perhoset eivät osaa lukea, vai eivätkö vain välitä ohjeista?

Legendaarinen Kirnuburger!


Omaa aikaa Varkaudessa...



Varkauden sydämessä on märkää ja kaikenlaista vihreää


Henkilökohtainen matka-avustaja Viivi ja satunnainen ryhmämatkalainen keskittyvät kiinnostavampiin asioihin eli Facebookiin - siksihän sitä yhdessä reissussa ollaan! 



6 kommenttia:

  1. Moi Viivi! Onko sulla suunnitelmissa matkaa ens viikonlopulle? Olisi ihana törmätä suhun tien päällä. T:Busamies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika paljon ohjelmaa ja vieraita, ei taida päästä ajelemaan ollenkaan...

      Poista
  2. Mukava Kirjoitus toivoo lisää kuvii viivistä !!!

    VastaaPoista
  3. Hei, kiitos hienoista kuvista.
    Hyvä oivallus yhdistää reissuja samalle kartalle ja vielä linkit suoraan kuvauksiin.
    -Marko-

    VastaaPoista
  4. aika löysät kledjut,laittaa kunnon nahkahaalarin päälle,kiitos.

    VastaaPoista