torstai 13. elokuuta 2015

Mikkeli pystyssä? Parikkalassa parkumassa?

VVM:n itäinen kokous sai meidätkin liikkeelle Parikkalaan. Alkupätkä oli mukava mutkitella mutkapätkiä, mutta sitten piti siirtyä Kuutostielle, jotta olisimme perillä silloin kun muutkin. Taukopaikalla Viivi unohti avaimensa satulan päälle, mutta onneksi olivat tallella! 

Parikkalan asema osoittautui mukavaksi tapaamispaikaksi, mutta mutkatiet sieltä Puumalan kautta Mikkeliin olivat maisemiltaan aivan ihania!

Vettä, siltoja, salmia ja muuta maisemaa etenkin Puumalasta kohti Mikkeliä kohti on "loputtomasti".




Parikkalasta Mikkeliin Puumalan kautta












Pikku tauko, vessajono näkyy peilistä...?  :D 















































Mikkelistä Lahteen 
















Omaa aikaa Mikkelissä

Mikkeli elää vahvasti yhä päämajakaupunkina. Aikaa tutustumiseen oli aika vähän ja takana kumminkin 11 tuntia prätkäilyä, yli 500 000 ilometriä. Harvoin sanomme hotelleista mitään tai ylipäätään haluamme moittia mitään, mutta Mikkelin Sokos Hotellista sanomme, että kannattaa ehkä kokeilla jotain muuta hotellia. Se on kaikilta osa-alueilta heikompi kuin esimerkiksi saman firman Jyväskylän hotelli. Esimerkiksi äänieristys on onneton ja täsmälleen samat ruoat kuin Jyväskylässä olivat huomattavasti heikompia, huoneet vaatimattomampia jne., mutta hinnassa vaatimattomuudet eivät näkyneet. Yleensä olemme olleet Scandiceissa ja niissä ei ole ollut sanomista. 

Takaisin oikaisimme Savitaipaleen ja Lahden kautta Kirnuun syömään. Ylipäätään meillä taitaa olla tapana ajaa sinne joka reissun päätteeksi, olipa reissu mihin suuntaan tahansa...  :D
Sateen uhkaa oli kaikkialla ja kesämekko oli ehkä hiukan ohut, mutta onneksi se kastui vasta myöhemmin. ;) 


Tämä oli onnistunut ruoka... 






Hotellin talli oli hyvä

10 kommenttia:

  1. Kiva kuvakollaasi! Nätti katti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällaisia nämä meidän reittikuvaukset ovat! :)

      Poista
    2. Tästä on tulossa pikkuhiljaa henkilökohtainen suosikkisivuni! <3

      Poista
  2. Kyllä pysyy Mikkeli pystyssä näitä sivuja seuratessa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! <3
    -Roosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinun emaili-osoitteesi ei toiminut...

      Poista
  4. Mulla on ton avaimen kanssa käynyt myös noin pari kertaa. Sit oon hädissäni pyörinyt missä mun avain on! Huono tapa josta pitää päästä eroon kun ei tuo muisti ole terävimmästä päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo toinen osapuoli on jättänyt pari kertaa avaimet virtalukkoon... :D

      Poista