keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Vappu Varkaudessa, Kolilla kevään kynnyksellä




Vuoden ensimmäinen päivää pidempi retki oli samaan suuntaan kuin viime lokakuussa sen vuoden viimeinen, kun sai ajaa 1000 kilometriä kahden viinipullon takia - Varkauteen. Kolillakin on käyty ennenkin, mutta siinä ilmansuunnassa on niin hyviä teitä ja ihmiset ovat niin kosketeltavan lähestyttäviä ja lähestyviä.

Hotellin henkilökunta, toiset asiakkaat ja vaikka satunnaiset kadunkulkijat juttelevat kuin vanhalle ystävälle ja aika henkilökohtaisia asioita kerrotaan ja kysellään! Jos kysyt jonkun tietyn kaupan aukioloaikaa, niin ennen vastausta kysellään, että "mitäs ajattelit ostaa" ja kerrotaan kaikista kaupoista, mitä kivaa tai edullista mistäkin saa. Esimerkiksi kun reissulla sain yhdeltä VVM:n paikalliselta edustajalta erään rikollispomon farkkuliivit, niin päätin ostaa siihen sopivaksi erittäin lyhyen farkkuhameen ja samalla ostin kaikenlaista muuta kivaa, niin myyjäkin toivotti silmää iskien hauskaa iltaa niiden kanssa...

Vappuaaton elämä olikin Varkaudessa iloista, mutta kaduilla oli hyvästä säästä huolimatta rauhallista. Mortonin terassia meille suositeltiin ja se olikin kiva. Oli varmaankin kevään ensimmäinen oikein lämmin ilta, parikymmentä astetta vielä illalla.

Kiva oli huomata myös, että Varkaudessa taitaa mennä paremmin, meille kerrottiin, että tehdas on uudistunut ja pyörii, ja töitä antaa myös uusi iso jätteenpolttolaitos.

Mutta motoristeina eniten kiinnostavat mutkatiet ja niitähän riittää joka suuntaan! Kävimme taas Kolilla, ja saapuessamme vastaan tuli joku motoristi todella kovaa. Lähtiessä häntä ja hänen pyöräänsä haettiinkin jostain tosi kaukaa lepikosta.  :(    Siellä oli myös lunta ja järvet enimmäkseen jäässä - Pielinenkin oikeastaan kokonaan.

Varkaudesta pois ajoimme myös vähän mutkan kautta, pienempiä teitä liki Kuopiota ja Jyväskylää (katso kartta!), ja on se vain ihanaa.

Muutama tuhat nyt minulla takana ja Hra Oma Ajalla kait yli 11 000. Mutta kyllä tämä kausi alkoi meillä ja monella vähän hankalasti kaikenlaista estettä ja ongelmaa. Niistä sitten vaikka seuraava juttu, mutta minun kevääni ja lomani pelasti Prätkäpaja, jonne täytyisi varmaan viedä vaikka joku kakku tai jotain!


Varkauden reitti, iso kuva tästä:



Muutaman vapaapäivän ajelut:







Sitten reittikuvat, ensin matka Varkauteen Mikkelin, Haukivuoren ja Pieksämäen kautta
















Kolille Polvijärven kautta ja Kolilla - suositeltava reitti!

















































Kolilta Juukan, Kaavin ja Vehmersalmen kautta Varkauteen:
























Varkaudesta Puutossalmen, Vesannon, Konneveden, Hankasalmen, Toivakan ja Luhangan kautta Vääksyyn ja edelleen kotiin



















































Varkaudessa omaa aikaa - vähän vapun juhlintaa:














Tällä tytöllä oli motivaatiota - esteratsastusta keppihevosella!




13 kommenttia:

  1. Tulee käytyä Varkaudesa joskus teatterissa. Tietenkin käyn siellä samalla syömässä. Forumin liikekeskuksessa on hyvä ruokapaikka.

    Minun vappuajelu suutautui Savonlinnan seudulle.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno reissu teillä on ollut ja Koli se vaan on aina yhtä upea. Jännittikö köysiradalla? Kiitos kovasti kuvista!

      Poista
  2. Koli = <3
    Muutaman kerran tullut käytyä ja viimeksi pari vuotta sitten juhannuksena kiipesimme ihailemaan yötöntä yötä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusyönä se onkin varmaan upea, kaikki kokot joka puolella...

      Poista
  3. Olipas trooppisen kuuma kuvakavalkaadi, vaikka luonto olikin vasta heräämässä kesään ;p

    VastaaPoista
  4. Olin samoihin aikoihin verryttelemässä omalla punaisella Hondalla, Hankasalmi - Lievestuore alueella ja ajattelinkin että vastaan tuli tutunoloinen kaksikko. Olisi pitänyt morjestaa lujempaa. Hienoja kuvia....aina.

    VastaaPoista
  5. Kartan mukaan sitä on taas käyty salaa Tampereellakin.
    Eipä ole Mustalahden tai Vehoniemen kokoontumisissa näkynyt.
    Pistäytykää nyt kulttuurintapahtumissa. ;)

    VastaaPoista
  6. En juuri koskaan näe toiminnallisia unia ja vielä harvemmin muistan niitä. Viime yö oli poikkeus. Tapasimme lapissa aution talon pihalla. Viivi ajoi pyörällä, hra. Oma aika viininpunaisella citroen c-crosserilla. Siinä oli ollut ohjauksessa jotain vikaa. Yhdessä kamppailimme jotakin ilkeää paikallist vastaan ja myöhemmin otettiin valokuvia. Yö meni vauhdikkaasti ja aamulla herätessä nauratti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hitsi, joku on varastanut sen auton! Ei ole pihassa... :D
      Onneksi pyörä tallella... :D

      Poista
    2. No ei sitä kannata harmitella, jotain remppaa siihen olis joutunu kuitenkin tekemään! ;)

      Poista
    3. ...mutta olisi sellainen hieno auto! Talvikäyttöön... :)

      Poista
  7. Tänään bongasin pariskunnan Kehä III:lla Jumbon kohdilla aamu yhdeltätoista. Teki mieli pysäyttää kahvetille, mutta Viivi veti tuhatta ja sataa niin en meinannut perässä pysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin päästä kiireesti Naantaliin kahville! :D

      Poista