tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kauden 2016 vaikea alku



Tuntuu, että kausi 2016 alkoi vaikeasti aika monelle, niin myös Viiville ja Hra Oma Ajalle. Hra Oma Aika päätti maalauttaa molemmat eli Viivi II-Hondan että Biimeri-Wagnerin. Viivi kyllä aloitti oman kautensa jo Dollylla maaliskuun alkupuolella (pienemmät tiet olivat vielä lumen peitossa, mutta isommat paljaita) eikä Hra Oma Ajalla ollut kumpikaan pyörä liikenteessä.


Viivin murhe



Yhdellä VVM:n jäsenellä puolestaan paloi koko moottoripyörä, eikä vakuutus ollut päällä. Hänen kautensa VVM pelasti ostamalla "uuden" samanlaisen pyörän tilalle.Toisella kiusasi staattori, kolmannella jokin muu.


Viivi ja Hra Oma Aika ajoivat pyörän luovutustilaisuuteen huhtikuun lopulla läpi neljän lumipyryn, mutta se ei haitannut matkantekoa. Sen sijaan takaisin tullessa oli vain yksi lumisade, mutta Viivin pyörä hyytyi ja jäi tielle - laturi lakkasi toimimasta. Onneksi perässä tuli parikin VVM:n jäsentä ja auton avulla saatiin ladattua akku niin täyteen, että sillä pääsi kotiin saakka.


Pyörä Prätkäpajaan, kyllähän sen saisi perjantaiksi, jolloin loma alkaa. Mutta uutta staattoriapa ei saanut mistään Suomesta, eikä edes käytettyä löytynyt. Siitähän suru tuli, loma menisi pilalle. Hra Oma Aika tilasi eBaysta käytetyn ja maksoi huomattavat pikalähetyslaskut, jotta staattori tulisi edes vähän nopeammin. Prätkäpaja tiesi lomatilanteen ja niinpä perjantaiaamuna tuli tekstari, että he koettavat korjata rikkoutuneen osan - ja onnistuivatkin siinä! Saksasta saapunut osa jäi sitten varaosaksi. Prätkäpaja pelasti lomareissun ja siitä reissusta onkin täällä jo juttu.


Hra Oma Ajan murheet



Hra Oma Ajan pyörät siis maalattiin, mutta Wagner-Biimerin kanssa oli starttiongelmia talven jälkeen: starttimoottori pyöri kovaa, mutta ei ihan aina pyörittänyt moottoria. Starttikytkimen koneen sisällä ajateltiin olevan kulunut tai rikki. Kahden moottorin sisäpesun jälkeen se toimi, mutta luottamuksen saamiseksi Hra Oma Aika halusi sen korjauttaa - ja se on aika iso remontti, koska sen vaihtaakseen joutuu purkamaan takaa kardaanit ja kytkimet sun muut pois.


Hämeenlinnassa Reijo Myllymaalla oli kaikki osat hyllyssä (toisin kuin vaikkapa maahantuojalla) ja tarkka tieto, mitä pitää tehdä, joten Wagner vietiin sinne.


Pyörään haluttiin levyjarru myös taakse. Se edellyttää koko "takaosaston vaihtamista". Myllymaa alkoi purkaa Wagneria ja totesi, että kardaani on jo kulunut ja olisi ihan hyvä uusia, ettei tule tiellä yllätyksiä. No se antoi perusteen koko peräosaston "uusimiseen", ja koska K75:n perää eikä kardaania Suomessa ole, niin päädyttiin isompaan ratkaisuun.... Hra Oma Aika osti sen palaneen (K100RS) VVM-pyörän koko takaosan, kun siinä oli levyjarru ja erilainen vanne. Koko takajarrujärjestelmä siis vaihtui.


Ja lopulta kävi ilmi, ettei se starttikytkin edes ollut kulunut eikä rikki vaan vieläkin likainen. No, se uusittiin kuitenkin ja kytkinlevytkin samalla, kun se oli esillä. 

Tekniikka päivittyi siis parempaan, mutta välityksistä tuli pidempiä ja nykyään Hra Oma Aika ei pysy Dollyn perässä, jos ajaa kovempaa...



Upea uusi maali

Viivi II:n maalauksen järjesti Prätkäpaja ja se sujuikin kohtalaisen vauhdikkaasti ja tulos on upea, tuskin oli tehtaan jäljiltä yhtä hyvä maali! Se on saanut paljon kehuja.

Viivin isompi murhe



Parhaimmillaan kaikki kolme pyörää olivat yhtä aikaa Prätkäpajassa! Mutta juuri kun tekniikka oli saatu kuntoon, meni Viivin käsi rikki, tulehdusta ja kulumaa peukalon luissa. Tuli monen viikon ajotauko - mutta koska kipu ei lähde pois, Viivi ajaa nyt kipujen kanssa, mutta ajaa kumminkin! Esimerkiksi tämä yli 650 kilometrin eli 650 000 ilometrin päiväajelu Mikkeliin.

Kaikenlaisista jutuista huolimatta ajettukin on, Juhannukseen mennessä Viivi suunnilleen 9000 km ja Hra Oma Aika vähän yli 20 000 km. Nyt alkaa kesäloma olla lähellä, toivottavasti tulee paljon hyviä retkiä!





4 kommenttia:

  1. Matkavinkki:
    http://www.bluesrupiama.fi/m/
    Jiri Nikkinen ja kumppanit Bluesrupiamassa.

    VastaaPoista
  2. Tuosta laturiongelmasta tuli mieleeni: http://www.motouutiset.fi/fi/moottoripyorat/varustetestit/4046/Tositestiss%C3%A4-Noco-Genius-Boost-GB40-apuk%C3%A4ynnistin.htm?ref=newest

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa Viivi ruuvaamaan minun mopoani milloin vaan! Kovin paljoa ei tarvitse osata ja asusteeksi riittävät pelkät rusetit ;) Ja jos tulee kuuma, rusetitkin voi riisua :)

    VastaaPoista
  4. hvvät oli ,,Aarppa pitelee sadetta ;)

    VastaaPoista