sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Matkamessuilta ideoita kesää varten?

Löytyi hyvää matkaseuraakin!
Meillä kävi hyvä tuuri, sillä meidät kutsuttiin Matkamessuille. Tämähän on paitsi prätkäblogi, niin kovasti kotimaanmatkailuaiheinen - näkökulma vain on motoristin. 

Jostain syystä matkamessuilla ei ole tullut käydyksi, mutta sieltähän tietenkin saisi ideoita kesän reissuille? Kyllä ja ei. Kohta selviää, mitä löytyi ja mitä ei!

Messuhallien tila on rajoitettu, mutta mahtuuhan sinne valtavasti standeja. Suunnilleen puolet oli ulkomaiden kohteita ja toinen puoli kotimaan kohteita. Toisessa hallissa oli sitten asuntovaunuja ja -autoja, mutta ne eivät niin kiinnostaneet, vaikka hienoja olivatkin. Niistä saa varmastikin lukea jostain toisesta blogista. 

Vaan asiaan, tuliko ideoita? No tuli! Paljon oli hyvinkin tuttuja kohteita, mutta loputtomasti on vielä näkemättä. Esimerkiksi kotimaan kohteista jäi mieleen Möhkö, jossa on pakko käydä. Onhan siellä nähtävää, mutta niin on muuallakin. Möhkö vain sijaitsee suunnilleen niin idässä kuin voi olla, kivenheiton päässä Venäjästä, paikan nimi tuo mieleen Möhkönä tunnetun prätkän ja ennen kaikkea: sinne saa ajella pieniä ja mutkaisia teitä. Samoilla seuduilla on muitakin mielenkiintoisen näköisiä reittejä. Möhkössä on muun muassa sotaan liittyvää nähtävää, ja luontoa riittää. Kesällä saatte sitten lukea, oliko siellä mitään! Läheltä on menty tässä jutussa.

Toinen mielenkiintoinen kohde on Ruotsi - siellä olisi aivan erilaista kuin Möhkössä. Kalmarissa ja Öölannissa voisi käydä, ja monet valtateiden ulkopuolella olevat kohteet näyttivät kiinnostavilta. Varmaan joskus niistäkin voimme sitten kuvin kertoa, kannattaako mennä ja minne.

Kolmas "varma" ensikesän kohde on Rokua, Vaalasta länteen. Siellä varmaankin on upeita maisemia. Läheltä on menty tässä jutussa.

Neljäs ihan-taatusti-on-mentävä on Ahvenanmaa. Viiville se on tuttu monilta kalastusreissuilta ja sinne on päästävä uudelleen, ja Hra Oma Aika ei ole koskaan ollut siellä eli sitä suuremmalla syyllä! Eiköhän siitäkin joskus juttu tänne tule ja vinkkejä kuvineen. 

Niin ja kaikki viinitilat....!

Mutta ihmetytti, ettei messuilta löytynyt Norjan esittelijöitä, ja vielä enemmän ihmetytti Järvi-Suomen poissaolo? Vai missä lie piilossa olivat Saimaan ympäristön esittelijät. Onhan siellä pyöritty paljonkin, mutta varmasti paljon vielä löytämättä. Saimaan seutua on kuvattu muun muassa tässä juttusarjassa, mutta monessa muussakin.


 Ruotsissakin riittäisi kohteita

 Viivi tahtoo tuonne! Mitä siellä sitten ikinä onkin...  :D 

Afrikankin kohteita oli paljon esillä, mutta sinne saakka tuskin ihan kohta tulee ajettua... 


Kilpailuja riitti... "Ei voittoa" tuli aina uudelleen, kunnes... 

...oho, tuli pieni pikavoitto!






 Hra Oma Aika ilahtui nähdessään lapsuutensa lempilaivan pienoismallin


  
Rauman tunnetut pronssinaiset oli tuotu messuille - vähän pehmeämmästä materiaalista tehtyinä




 Uusikaupunki ja Taivassalo ovat tuttuakin tutumpia, ikuisia rakkauksia. Tässä blogissa esillä muun muassa tässä juttusarjassa (jossa Viivi ajaa alasti) ja vaikkapa tässä jutussa (alueen reittejä) ja Uudenkaupungin seutu ylipäätään tässä jutussa


Kaikki muut ovatkin tuttuja paikkoja, mutta tuo Rokua on täysin tuntematon - tarkistamaan siis! 







Parhaat mahdolliset kohdeoppaat...?  :D 


Näistä sitten kotona pohtimaan lisää kohteita... matkamessut jatkuvat siis tulevina iltoina kotona!

15 kommenttia:

  1. Möhköä ajattelin tänään itekkin, kun osui silmään sotasankarin kertomus Ilomantsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota näkyy pitkin itärajaa, Raatteentien museokin oli mahtava!

      Poista
  2. Möhköhän kuuluu johonkin rautaperseiden suomen erikoisajoon, jossa käyvään maamme itäsimmässä, läntisimmässä ja eteläisimmässä sekä pohojosimmassa paikassa. Ja tuosta läntisestä naapurista tuli mieleen. https://www.liber.se/Kartor/Turistkartor/Turistkartor/MC-kartan-Sverige/

    VastaaPoista
  3. Kannattaa ajoittaa Möhkön vierailu semmoseen ajankohtaan et pääsisit te kattoo kesäteatteria. Yks parhaista kesäteattereista koko Suomessa koskimaisemineen.

    VastaaPoista
  4. Näyttää Viivin sormi osuneen Höga Kustenin UNESCON maailmanperintökohdealueeseen. Tarkoitus oli käydä alueella viime kesänä Norjasta tullessa, mutta tietyömaat muutti suunnitelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas sattui sitten hyvään paikkaan!

      Poista
  5. Rokualla on muuten mukava pätkä ajaa, mutkaa ja pientä korkeuseroa mikä on harvinaista näillä lakeuksilla.

    Tervetuloa :--)

    VastaaPoista
  6. Käyttekö koskaan radalla kurvailemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toistaiseksi ole sellaisesta kokemusta

      Poista
    2. Honda Riders of Finlandin ruosteenpoisto ratapäivillä olen keväisin tavannut käydä. Olisiko tänä keväänä(kin) Alastaron radalla. Radalla ajaminen on kivaa! ;)

      Poista
  7. Voi kun satuttais samaan aikaan rokualle, meinattin nimittäin siellä piipahtaa. Siellä on jonkin sortin kylpyläkin. Pääsispä sun kanssa uimaan.
    Kesällä sitten......eikö niin ?? Joko käsi parantui ?? Mukavaa talven loppua. t. uus ihailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä joskus... :)
      Kädessä on nivelrikko eli se ei varsinaisesti parane koskaan. :(

      Poista