torstai 3. elokuuta 2017

Iisalmi ja Hotellilaiva Wuoksi

Kesäloma on reissattu ympäri Suomea Ahvenanmaalta Lappiin ja Jäämerelle ja vaikka minne. Tietysti vieläkin mennään sen verran kuin kesää vain riittää! Jos joku muukin on vielä reissussa tai miettii jo ensi kesää, niin aloitetaan yhdestä vinkistä ihan erikseen: nimittäin kannattaa miettiä yöpymispaikaksi Iisalmea ja siellä Hotellilaiva Wuoksia!

Miksi Iisalmeen, mitä siellä on? Kuinka usein on tullut ajetuksi tavalliseen hotelliin Kuopioon tai Kajaaniin, mutta Iisalmi on jäänyt välistä - vaikka siellä on mahdollisuus yöpyä aika erityisesti: vartavasten hotellilaivaksi rakennettu Wuoksi (entinen nimi oli Hanko).

Näyttelijä Ismo Apellin perheineen pyörittämä hotellilaiva on aivan Iisalmen keskustassa satamassa, mutta samaan aikaan se on rauhaisassa puistomaisessa paikassa ja vieressä jopa hyvä uimaranta! 


Kesälomareittejä
Kuten Turussa Borella, on Wuoksillakin aivan upea tunnelma. Perheenomainen ilmapiiri, henkilökunnan joustavuus mihin tahansa ja vaikka tunne kävellä hytistä suoraan rannalle tekevät siitä jotain muuta kuin perushotellin! Kuten Borellakin, prätkät saa laivan eteen.

Laiva on erittäin puhdas ja siisti. Äänieristys on kuten laivoissa on eli jotain ääniä aina voi kuulua muista hyteistä omaan hyttiin (tai omasta hytistä muihin hytteihin, jos...). 

Ihan erityisen värisyttävä kokemus oli ukkonen toisena yönä! Äänet ja valot kulkivat pitkin järvenpintaa ja saivat koko vartalon elämään ukkosen mukana! 

Varsinaista ravintolaa Wuoksissa ei ole, eikä ole kyllä tarpeenkaan, sillä aivan vieressä satamassa on ravintola Olutmestari, joka havaittiin todella hyväksi. Laivalla on kyllä kahvio, jossa hyvä aamiainenkin tarjoillaan. On aika ihastuttava tunne istua laivan kannella aamupalalla ja katsella järvelle. Muitakin hyviä ravintoloita löytyi - kuten meille vinkkinä kerrottu "Iisalmen paras pihvipaikka" Chaplin. 

Iisalmikin muutenkin yllätti, se oli ihastuttava paikka. Pääkadun varrella oli jännää taidetta ja seuraakin oli eli mikäs oli ollessa! Löytyy myös teatteria, Rukajärvikeskusta ja kaikenlaista muuta viihdykettä. Iisalmesta on myös kätevä retkeillä eri suuntiin tai jatkaa matkaa etelään tai pohjoiseen.



 Tässäkin hytissä vuoteet saa vedettyä ja kiinnitettyä tukevasti yhteen parivuoteeksi!

Ylellinen sviitti parivuoteineen saa asukkaansa tuntemaan olonsa... ylelliseksi!












Iisalmessa





Mehevän Kulmasta saa herkkuja...  ;)  



 

  



 

Iisalmen parhaaksi pihviravintolaksi kehuttu Chaplin 









Olutmestari on melkeinpä Hotellilaiva Wuoksin oma ravintola 


 

Iisalmen vanha kirkko (Kustaa Aadolfin kirkko) 


Korkkarit käteen ja mekkoa ylemmäs...


 


5 kommenttia:

  1. Olin siellä minäkin heinäkuussa.Pääkadun varrella oli yksi taideteos , mikä oli minusta outo , tarkoitan sitä rättikasaa talon katolla.

    Ilta meni kesäteatterissa.Siis Koljonvirta Teatterin.TUNTEMATON SOTILAS .Tunnelma oli kuin keskellä sotatannerta – aidot tankit, tykit ja konekiväärit...
    (Yleisöä n.650 maksanutta.)

    VastaaPoista
  2. Jämerä tuo C-Kadetti teos, onkohan sillä nimeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin hieno ja tuli tekijä ja nimikin jopa katsottua:
      Kimmo Schroderus, 90°

      Poista
  3. Enpä olekaan kuullut aiemmin tuollaisesta hotellilaiva Wuoksesta, vaikuttaa ihastuttavalta! Hienoa myös, että prätkät sai kyytiin mukaan. Puolisoni rakastaa laivoja ja on kovin kiinnostunut laivateollisuuden historiasta ja esimerkiksi siitä miten laivat, niiden sisustus, maalaus ja muut seikat ovat kehittyneet vuosien varrella. Pitää vinkata paikkaa hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiva on nykyään Kuopiossa! Prätkiä ei Iisalmessakaan kyytiin saanut, mutta ne sai pysäköidän laivan viereen. :)

      Poista