perjantai 3. elokuuta 2018

Pari vinkkiä kesään - Härkätien Nostalgiamuseo, Parainen ja Nauvo

Viivi II, Viivi, lossi, Nauvo, moottoripyörä

Näin hienona kesänä kelpaa ajella. Vinkkejä parhaillaan keräämme pitkää talvea varten, etenkin pidempien reissujen suunnittelua varten. Moni on ehkä jo tämän kesän pidemmän reissunsa tehnyt tai on juuri sitä tekemässä, joten tässä pari vinkkiä lyhempiäkin retkiä varten: Nostalgiamuseo Hämeen Härkätiellä, Parainen ja Nauvo. Härkätietä pääsee sujuvasti saaristoon vievän tien alkuun - tai sieltä pois. EDIT: Lisätty turnajaisvideo


Härkätie ja sen lähiteitä


Härkätien olemassa olevat osuudet


 Hepojoen kautta Härkätielle










Nostalgiamuseo

Härkätie on esitelty moneen kertaan, esimerkiksi tässä jutussa, ja ihana tie se onkin ajaa: maisemia ja mutkia riittää! Tien varrelta löytyy monen muun asian lisäksi Nostalgiamuseo. Se on ihan täsmälleen nimensä veroinen! Siellä on monessa rakennuksessa esillä kaikkea, mitä muistaa lapsuudestaan, nuoruudestaan tai vaikka mummolastaan.

Se ei ole keskittynyt vain johonkin tiettyyn, vaan siellä on "kaikkea" ja ihmeellisempiäkin tavaroita kuin osaa edes kuvitella. On maamoottoreista astiastoihin, on puhelimista kouluvälineisiin, kameroista kauppoihin...





 








       











   




















 




Nauvon suunta


Nauvokin on ollut esillä moneen kertaan ja moni on sen läpi ajanut, vaikkapa Saariston Rengastietä "suorittaessaan". Mutta Nauvoon kannattaisi pysähtyä yöksi tai pariksi, koska siellä on uskomaton tunnelma ja siellä on elämää - ainakin näin kesäisin. Nauvon kirkonkylässäkin on yöpaikkoja, saunankin saa kuumaksi ja saunan jälkeen puhtaanraikkaana voi mennä mukaan tapahtumiin - vaikkapa kreikkalaiseen iltaan, kuten näissä kuvissa. Ravintoloista saa hyvää ruokaa ja tiedä vaikka saisi seuraakin! 

Sillat, lossit ja mutkaiset tiet sekä kirkonkylä, joka on samaan aikaan moderni ja historiallinen, houkuttavat sinne uudelleen ja uudelleen.

Nauvon teitä motoristin näkökulmasta on esitelty muun muassa tässä jutussa, Saariston Pieni rengastie puolestaan tässä jutussa

Ennen Nauvoa on Parainen - koska lienet sinne viimeksi koukannut? Sielläkin tapahtuu. Keväällä siellä esimerkiksi oli markkinat ja aivan mielettömän upeat turnajaiset! Turnajaiset toteutti Rohan.


Tällä kertaa Viivi II pidemmällä reissulla! :)






Parainen



Paraisten louhos on näkemisen ja kokemisen arvoinen! 









  

Koska viimeksi olet syönyt saskatoonihilloa? On muuten hyvää! 























 



VIDEO!



Nauvo












Näin prätkän selästä pääsee nopeasti juhlakuntoon viihteelle iltaan ja yöhön...
. . . . . . . . . . .


12 kommenttia:

  1. No tulipa hyviä vinkkejä. Härkätie on tuttu, mutta museota en ole huomannut. Enkä ole koskaan pysähtynyt Paraisille, täytyy koukata seuraavan kerran

    VastaaPoista
  2. Kivoja noi kuoriutumiskuvat ;)

    VastaaPoista
  3. Tuttuja reittejä, mutta mistä taasen ilmestyi tuo kiva kissa kuvaan. (nyt siis en tarkoittannut Viiviä, joka tosin myös on melkoinen kissa ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sen kissan oma ranta, se on aina siellä - minä vain joskus vierailen... :)

      Poista
  4. Nyt on kyllä parhaat äksät pitkään aikaan �� joutuu ehkä viettämään hieman laatuaikaa itsensä kanssa ;)

    VastaaPoista
  5. Noista pikkuX kuvista tuli joku dejavu-tunne... ;)

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia. Ei sitä itse osaakkaan nähdä esim. kaunista Paimionjokea Härkätien reeunalla :)
    Eikö Viiville tullut kuuma, että ois pitänyt pulahtaa ;)

    VastaaPoista
  7. Oonx mä tullu jo vanhax, vai mix mä en hiffaa mitä pikku-x-déja-vù-juttui jengi tääl kelaa?
    Onx ne muka heivattu vex, vai mix mä en nää tääl sitä kun noi muut...vai näkeex nekää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehkä olla tosi tarkkana... :)

      Poista
  8. Koska x kuvia hd laadulla :) ja asiaan. Kiitos meno vinkeistä!

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia ja mukavaa tarinaa, kiitos! Täytyy joskus käydä nauttimassa Härkätien mutkat. Suosittelen Visbyn keskiaikamarkkinoita, ovat hieno tapahtuma.

    VastaaPoista
  10. kyllä kannatti taas herätä tänään KIITOS VIIVI

    VastaaPoista