tiistai 12. maaliskuuta 2019

Moottoripyörämessut Tallinnassa - pienempää iloa pienemmille



Tallinnan moottoripyörämessut olivat  ensimmäistä kertaa Viron suurimmassa messukeskuksessa Piritalla. Messuille oli rekisteröitynyt yli 40 näytteilleasettajaa, jotka edustavat lähes 100 tavaramerkkiä ympäri maailmaa. Etukäteen Suomessakin uutisoitiin, että mukana ovat kaikki tärkeimmät valmistajat.

Tärkeys on ehkä mielipidekysymys, mutta paikalla eivät olleet Honda, Kawasaki, Harley-Davidson,... Sen sijaan paikalla olivat omilla osastoillaan esimerkiksi Brixton ja Benelli, joilla oli kyllä mielenkiintoisia malleja. Isot osastot olivat Suzukilla, BMW:llä, KTM:llä ja Yamahalla - sekä keskellä hallia parhaalla paikalla Skodalla. Juu, Skodalla ei ollut moottoripyöriä vaan autopuolta esillä. Ei selvinnyt, miksi. Satunnaisia Moto Guzzeja, Triumpheja ja monia muita oli siellä täällä, mutta eivät omina osastoinaan.

Vaikka tilaa oli aiempaa enemmän uuden sijainnin ansiosta, niin messujen koko oli silti vain murto-osa Tukholman MP-messuista, jotka puolestaan olivat puolet  Helsingin MP-messuista.

Tällä kertaa pieni oli kuitenkin hyvä, kun messut olivat selkeästi erilaiset, jotenkin hiukan kylämessumaiset. Siellä oli meillä harvinaisempia merkkejä ja messuilla oli vahvasti panostettu nuoriin ja lapsiin. Lapsille oli kaikenlaista ja nuorille oli esillä todella paljon 125-kuutioisia.

Tarvike- ja vaatepuolikin oli pieni murto-osa Helsingin messuista, suurimpana esillä Tampereen nahkaputiikki. Koeajorataa ei ollut, mutta joku ajeli jopa hallissa. Koeajorata oli kyllä, mutta se oli lähinnä lasten sähköpyörille ja motomissien pyöräkilpailulle jne.

Rakennettujen pyörien kilpailu oli ja luokkia oli viisi. Kun pyöriä oli parikymmentä, niin aika moni pääsi palkinnoille. Toisaalta ne olivat kaikki kyllä hienoja että palkinnon ansaitsivatkin!

Mutta jos messut olivat pienemmät, niin oli hintakin - liput 8 euroa. Perhelippu oli 16 € ja niinpä siellä olikin paljon perheitä. Jos messuilla halusi hiukan juomaa, niin olut ja viini olivat edullisia.

Kaiken kaikkiaan messut olivat kivat ja voi suositella reissukohteeksi.






  








Moni levähti hetken... Skodan osastolla 















 Uusia Brixtoneita


   



Uusi Benelli: 500-kuutiota, 35 kW, 186 kg ja 2,2 l/100 km




 Uusi Benelli: 500-kuutiota, 35 kW, 213 kg ja 3,9 l/100 km





  






  




  




 

Lapsia oli ajateltu paljon 






  




  


Motomissit 



  


Koeajo...? 



 

Omaa Aikaa messuilla

Matka oli superhelppo, sillä osallistuimme Stadin Pärtsäreiden järjestämälle reissulle. Kaikki oli valmiina - matkat, liput, hotelli, kuljetukset. Oletteko koskaan olleet ryhmämatkalla, jossa olette ainoa oman sukupuolenne edustaja? Nyt reissussa oli Viivi ja 17 miestä. Motoristien kanssa on yleensä aina kivaa, kun useimmat ovat hyvin rentoa sakkia - niin oli nytkin, mukavaa oli!

Omasta ajasta on enemmän kuvia seuraavassa jutussa, joka tulee aika pian tämän jälkeen: silloin on esittelyssä MOMU Mootorispordi Muuseum, joka oli ihan huikea paikka. Se on aika uusi, avajaisia vietettiin huhtikuussa 2018 Jean Todtin ja Ari Vatasen johdolla. Mutta siitä siis myöhemmin! EDIT: Nyt tuo juttu MOMU Mootorispordi Muuseumista on julkaistu!




  
Laiva meni aika hyvässä myrskussä - aallot löivät välillä jopa yli ikkunoiden!





Kuvaajakin tuli kuvatuksi

Kuvaaja tuli kuvatuksi, osa 2...

Löytyisikö autotallin seinän sopivia peltikylttejä... ei tällä kertaa

Nyt löytyi turvallista seuraa!


10 kommenttia:

  1. Kiitos, empä tienny koko messuista ennen

    VastaaPoista
  2. Hyvä matkavinkki.
    Täytyykin seuraavalla kerralla harkita.

    VastaaPoista
  3. Petyin kun viivi ei ollut motomissi kisassa :c Toki eihän tollaset likat ois viivi voittanut mitenkään, on hän vaan niin himoittava pakkaus <3

    VastaaPoista
  4. Jopas on Viivillä pirtsakan väriset saappaat, zehn punkte!



    Ä

    VastaaPoista
  5. Nuo mustat ohuet sukkahousut!! <3
    Tekee mut hulluksi ;)

    VastaaPoista
  6. Ompa upeita moottoripyöriä! Itsellä ollut haaveena, että ehkä vielä joskus uskaltaudun suorittamaan ajokortin ja hankkimaan omankin. Nuorena matkasin aina välillä isäni kyydissä - hänellä on ollut pyörä jo vuosia. Pitäisi itsekin joskus käydä tämmöisillä messuilla, näyttää mukavalta ajanvietteeltäkin.

    VastaaPoista
  7. Onpas todella hienoja pyöriä, enpä tiennyt, että Tallinnassa on noin suuret messut! Itselläkin tullut pyöräkuume, tässä sillä lähti oma moottoripyörä juuri korjaamolle pumppujen ja suuttimien vaihtoon. Olen itsekin käynyt Suomessa mp-messuilla, mutta pitää ehkä sitten ensi kerralla nuo Tukholman, jos ovat kerta suuret siellä. Kiitos hienosta tekstistä ja kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholmassa on suuremmat kuin Tallinnassa, mutta Helsingissä on vielä paljon suuremmat :)

      Poista
  8. Olipas kiinnostavaa lukea kokemuksistasi Tallinnassa. Mieheni olisi varmasti ollut myös oikein innoissaan lähdössä tuonne. Itselläni on moottoripyöräkortti vielä hankkimatta, mutta tuo tarvikepuoli on minulle aina aarreaitta.

    VastaaPoista
  9. Komeita pyöriä, varsinkin nuo retrommat! Itsellä on vähän vanhempi Royal Enfield, ja olen ruvennut miettimään, että maalauttaisin sen uudelleen ihan kunnon retron näköiseksi. Pitäisi vaan löytää firma, joka olisi valmis tekemään hiekkapuhalluksen tai märkämaalauksen tällaiseen pienempään projektiin.

    https://www.tarvaspinnoite.fi/markamaalaus

    VastaaPoista