maanantai 6. toukokuuta 2019

Lahti Classic Motorshow 2019 - teemana sportit


Lahden Classic Motorshow on ihan omanlaisensa tapahtuma Suomessa - nyt jo 12. kerran! Toisaalta sisällä halleissa oli taas kerran yli 400 upeaa klasikkoa, mutta sen lisäksi siellä on ulkona aina vähintään saman verran klassikoita kumpanakin päivänä! 

Tänä vuonna teemana oli urheiluautot ja sporttipyörät. On tietysti joskus vaikea sanoa, mikä on urheiluauto ja mikä ei, mutta ehkä se on kulkupelin fiiliksestä kiinni. Ei urheiluauto välttämättä ole suuri tai pieni eikä se välttämättä kulje edes hirmu kovaa. Sama koskee sporttiprätkiä - moni vanhempi sportti on nykymittapuun mukaan kaikkea muuta kuin sportti, mutta varmasti yhä tänä päivänä sellaisella ajaessa se jotenkin kumminkin tuntuisi sportilta.

Tietenkin esillä on valtavasti kaikkea muutakin teeman lisäksi - eri maiden ja merkkien osastoja, erikoisautoja ja kaikkea mahdollista.

Mutta tunnelma ei olisi niin käsin kosketeltava, ellei pihalla olisi toinen, jatkuvasti muuttuva "näyttely" eli messuvieraiden klassikot. Pihalla saa ihmetellä autoja, jotka ovat olleet aina harvinaisia, kalliita erikoisuuksia, mutta toisaalta saa nähdä aikanaan tosi yleisiä autoja - jotka sittemmin lähes kaikki ovat kadonneet. Onneksi joku on aina säilönyt niitäkin, pitänyt kunnossa ja nyt ne ovat harvinaisuuksia ja niiden arvo on paljon suurempi kuin niiden rahallinen arvo. 

Lisäksi sekä näyttelyssä että pihalla näkee aina myös sellaisia autoja, joita ei tiennyt olevan olemassakaan tai joita ei ainakaan ole aiemmin luonnossa nähnyt.

Jollet ole Lahden Classic Motorshowssa käynyt, mieti jos ensi vuonna kävisit. Tapahtuman suosio on viime vuosina kasvanut koko ajan, ja siihen on syynsä. Sunnuntaina on enemmän tilaa kuin lauantaina, silloin on jo vähän ahdastakin. Tai jos Sinulla on vanha kulkupeli ja mietit, josko sen laittaisi kuntoon, niin laita ja tuo se Lahteen muidenkin iloksi! 

Moottoripyörällä Lahteen, lämpötila oli +5 ja hyytävä tuuli. Takaisin tullessa lisäksi satoi. Ehdottomasti silti kannatti tulla! Ensi vuonna uudelleen!

Ensin näyttelyautoja, sitten "pihanäyttelyn" autoja:

Lahti Classic Motorshow















Kolme paikkaa rinnakkain! 



 Ei ole Teijo vaan yksi kolmesta Teijon prototyypistä!





















Il Garage di Don Carlo ry:n osasto "La Dolce Vita" palkittiin parhaana yhdistysosastona







Kaunein poliisiauto ikinä? 














Kupla muuttui vuosikymmenten aikana toisaalta tosi vähän ja toisaalta kaikki muuttui 







  


 Hra Oma Ajan mielestä Pin-up Petrolsin tytöt toivat hyvää tunnelmaa linja-autoon :) 












Loistava perheauto - ei kuulu lasten kitinä takapenkiltä...  :D  









  

Sporttipyöriä aikanaan



Ruostetta rajan takaa... 




Kumpi on sportimpi, Rudge vai Bimota?  









 Onko hienoin Volkkari?



Tämä ihana matkailuauto voitti yleisön äänestyksessä "Omistajan helmi"-kisan  











Lahden "pihanäyttelyn" satoa































Vähän erikoinen Datsun oli myynnissä - jokin Amerikan malli? 
















Paljon peilejä 



 Derbyjäkin oli joskus paljon - mihin ne kaikki katosivat?








Pidennetty Toyota - toivottavasti tästä tulee joskus valmis! Harvinaisuus. 



































- - -
Meille on tullut useitakin viestejä, että "näin Sinut/teidät messuilla, mutta en kehdannut tulla juttelemaan". Saa tulla! On aina ollut kiva tavata lukijoita livenä erilaisissa tapahtumissa!
Tässä blogissa on nyt monta juttua jonossa - ennen tätä tapahtumaa oli Beatles Weekend, jonka humussa tuli valvottua pari yötä putkeen ja Lahdessa sai sitten olla ihan "räjähtäneessä kunnossa" - silmät ristissä, meikit sinnepäin ja tukka sekaisin. Ennen Beatlesia puolestaan oli vappuna vanhojen autojen paraati Joensuussa. Sitä ennen taas on ollut jo pari reissua, toinen Rauman seudulla ja toinen Nauvossa... ehkä nekin jossain vaiheessa ehtii tänne laittaa!

7 kommenttia:

  1. Sama vika minullakin, näin, mutten kehdannut häiritä.

    VastaaPoista
  2. Olisin tullut jutulle, kun vaan olsin nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia hienoista autoista mutta helpottaisi katselua jos auto olisi kuvassa suorassa. Viivistä voi sitten ottaa niitä kallellaan olevia kuvia

    VastaaPoista
  4. Hienoja kulkupelejä niin sisällä kuin "pihanäyttelyssä"!
    Viivi ja Hra Oma Aika ovat kerkeäväisiä, ehtivät joka paikkaan! :)

    VastaaPoista
  5. Jos Etelä-pohjanmaalla satutte ajelemaan, niin muun muassa Jiri Nikkinen Beatles Tribute bändeineen esiityy täällä http://www.rytmiraide.fi/

    VastaaPoista
  6. kauniita kuvia jäälleen olette ottaneet tämä on kyllä hieno tapahtuma aina jotain uutta näkee

    tuleeko pian uusi juttu ?

    VastaaPoista