sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Joensuussa nuorta ja vanhaa


Joensuu ei ehkä tule mieleen ensimmäiseksi kotimaanmatkailussa. Nimensä mukaisesti Joensuussa korostuu joki. Pielisjoki mutkittelee Pieliseltä Joensuuhun ja sen ylitse kulkee kaupungissa useita siltoja. Joessa oleva Ilosaari lienee tuttu ainakin nimenä monelle. 

Joensuun sijainti on hyvä, sieltä käsin on helppo tehdä vaikkapa päiväretkiä niin itärajan suuntaan kuin länteen Kuopion tai Varkauden suuntaan, tai vaikka etelään Savonlinnaan tai pohjoiseen Kajaanin suuntaan. Ehkä luontaisimmin käy itärajan ihmeisiin tutustuminen, kuten tässä jutussa. Joensuusta jäi mieleen erityisesti nuoret ihmiset ja vanhat autot. Vanhoja autoja esitellään niin kaupungilta kuin museostakin. Varoitus - nyt on paljon kuvia...


Joensuuhun



 Viitostiellä tehdään jotain suurempa remonttia


Joensuuta lähestyttäessä järvet olivat huhti-toukokuun taitteessa vasta vapautumassa jäistä 


 Lunta oli enää varjoisissa paikoissa. Etelässä ei lunta ollut enää nähty pariin viikkoon. 
Suomi on pitkä maa!


Itä-Suomen ihanat muodot!





 












 






















Koli

Lieksaan kuuluva Koli on ollut paljon esillä tässä blogissa ja ansaitseekin kaiken huomionsa. Sinne on tavoitteena mennä aina vappuisin. Vuosi sitten siellä oli vielä metri lunta ja lämpötila oli +2, mutta tänä keväänä kelit olivat jo hienot, luntakin oli enää vähän. Kansallismaisema on kansallismaisema ihan syystä!




 
 Lunta oli enää paikoitellen  







Automuseot

Joku korjasi jo silloin, ettei Joensuussa ole automuseoita vaan ne ovat Ylämyllyssä, joka kuuluu Liperiin. No, pääkaupunkiseutu näyttää monasti muualta Suomesta katsottuna yhdeltä Helsingiltä, ja täällä saatetaan sitten korjata, että jokin on Vantaalla tai Espoossa tai jossain muussa naapurikaupungissa. Siksi täältä katsoen näyttää, että ne automuseot ovat Joensuussa... mutta ovat siis Ylämyllyssä. Molemmat olivat suljettuina vielä toukokuun alussa, olisi ehkä kannattanut tarkistaa ennenkuin ajaa Joensuuhun asti. Toinen avattiin sitten kuitenkin ihan meitä varten! Siitä on syytä olla iloinen, sillä Wanha automuseo on hieno! Suhteellisen pienessä tilassa on historiaa ja harvinaisuuksia sekä 50-lukuhenkinen kahvila. Museossa on myös Suomen vanhin autokouluauto!  Toinen museo odottaa vielä tutustumistaan.




























































Vappuparaati

Työväen marssikin Joensuussa oli, mutta eipä sielläkään siihen niin kauhean moni enää nykyaikana osallistu. Sen sijaan Veteraaniautojen jokavuotiseen paraatiin osallistui hämmästyttävän paljon autoja ja yleisöäkin riitti tungokseksi asti! Ohessa kuvia ja video.




 


 


 


 



 


 


 


 


 


 
  
 


 


 
 Joensuussa näkyi paljon erikoisia takseja...

 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 
Lisää erikoisia takseja...


Video Veteraaniautojen paraatista


Joensuusta etelään

Ei ole pakko ajaa yksinumeroisia teitä. Vaihtoehtoina on kaksi-, kolme- ja nelinumeroisia teitä

Vaihtoehto 1, idän kautta


































Vaihtoehto 2 Savonlinnan ja Puumalan kautta





 












Joensuu - Savonlinna


 Puumala - Mikkeli kuudessa osassa










Porrassalmen Museotie

Omaa Aikaa Joensuussa

Joensuu on tässä blogissakin jäänyt hiukan vähälle, siksi sinne piti tehdä tutustumiskierros huhti-toukokuun taitteessa ja pari viikkoa myöhemmin uudelleen, ja onhan Joensuussa ja sen ympäristössä nähtävää ja koettavaa!

Huomiota kiinnitti, että kaupungilla etenkin vappuna oli käytännöllisesti katsoen vain nuorta porukkaa. Oman ikäistä seuraa olisi saanut etsiä suurennuslasin kanssa! Muinakin päivinä kaupungin väki vaikutti hyvin nuorekkaalta. Kuten itäisemmässä Suomessa yleensäkin, ihmiset ovat jotenkin poikkeuksellisen helposti lähestyttäviä. Aina muistuu mieleen, kun Varkaudessa ravintolan asiakkaat ja henkilökunta suureen ääneen yhdessä kiivaasti pohtivat, mistä Viivi saisi minihameen ja satiiinipikkarit!


Olisi kait pitänyt pysäköidä keula pystyyn, mutta...


 


 


 

Kaupungilla viihtyy

Joensuussa voi viettää rentoa ulkoilmaelämää - ainakin kesällä... Joensuun joki on Pielisjoki

5 kommenttia:

  1. jälleen kerran upeita kuvia ja viivi se osaa yllättää joka kerta kuvillaan

    VastaaPoista
  2. Kyllähän Jojensuu ja ympäristö on ihan hienoa matkailuseutua.

    Ps. ei näkynyt pariskuntaa Vääksyn mobilisti-illassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus oli tulla, mutta tuli vähän ikäviä asioita :'(

      Poista
    2. Pahaenteinen hiljaisuus...
      Toivottavasti ei mitään liian ikävää?

      Poista