Juhannus, valon ja keskikesän juhla, yöttömän yön juhla! Joissakin murteissa se on mittumaari, mutta kaikkialla Suomessa se on virallinen liputuspäivä ja ainoa liputuspäivä, jolloin saa liputtaa koko yön ajan.
Juhannusta vietettiin alun perin vuoden valoisimpana päivänä eli kesäpäivänseisauksen aikaan, josta katolinen kirkko siirsi juhlan vieton kesäkuun 24. päivään eli vietettäväksi puolta vuotta ennen joulua.
Suomessa juhannus on ollut alun perin muinaisuskontoon liittyvä juhla, Ukon juhla sadon ja naimaonnen varmistamiseksi. Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä, mistä tulee nimi juhannus.
Wikipedia kertoo:
"Suomalaiseen juhannukseen kuuluvat kiinteästi esimerkiksi juhannussauna koivuvihtoineen, juhannuskokko ja juhannustanssit. Monet juhannuksen perinteistä juontavat juurensa vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana. Juhannukseen on vanhastaan liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla on pyritty varmistamaan tuleva sato ja naimaonni."
"Vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla on kutsuttu pesäpäiviksi, koska aurinko on silloin ”pesässä”, eli sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdallaan, ikään kuin maailmanpuun oksalla. Aurinko näyttää viipyvän pesässä joitakin päiviä, kunnes auringon liikerata alkaa taas laskea ja päivät jälleen lyhetä. Pesäpäivinä tapahtuva kosminen suunnanmuutos on koettu taianomaiseksi tilanteeksi, jolloin pahojen henkien ja kummitusten on uskottu nousevan esiin ja liikkuvan vapaina maan päällä."
Jokainen viettäköön kuitenkin juhannuksensa haluamallaan tavalla! Tulkoon hyvä sato, mukavia pesäpäiviä ja naimaonnea kaikille...
Hyvää juhannusta lukijoille! Ihanaa yhdessäoloa, jaksamista töissä oleville ja turvallisia ilometrejä pyörän päällä oleville ❤️ Nautitaan (toivottavasti) aurinkoisista päivistä, uusista perunoista, grilliherkuista, mansikoista! Meillä enin aika menee tänä juhannuksena pyörien päällä Itä-Suomen kauniissa maisemissa.
Nauvossa pienellä salaisella rannalla juhannuksena 2020...
Vähän etukäteen tänä kesänä
__________________________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
Upeaita kuvia! Kyllä näitä katsellessa lämpö nousee. Hyvää juhannusta Viivi!
VastaaPoistahyvää juhannusta ja kiito kauniista ajatuksista ja kuvista
VastaaPoistaOi ihana Viivi, täydellinen Venus noussut vedestä! ❤️
VastaaPoistaHyvää juhannusta sinulle ja paljon naimaonnea tulevaan! ;)
Turvallisia ilometrejä sekä hyvää juhannusta ja kesän jatkoa teille molemmille!
VastaaPoistaTulitte vastaan vt6:lla ja kädet nousivat puolin ja toisin tervehdyksiin! En tohtinut kääntyä perään vaikka houkuttelikin kovin...
VastaaPoistaAi saa tulla juttelemaan :)
PoistaNo siinä vaiheessa oli kyllä jo vähän kiire kotiin
Voi kun itsekin pääsisi joskus kuvaamaan tuollaista Afroditeä :o
VastaaPoistaOn tuo Viivi kyllä seksikäs pakkaus ja sivutissi vau.
VastaaPoistaMistä päin on tulossa juttuja tänä kesänä? Oletteko käymässä Etelä-Pohjanmaalla?
VastaaPoistaEi vielä mitään tietoa, viime kesän jututkin pitäisi varmaan ensin julkaista, muttei ole ehditty...
PoistaTai siis muutama juttu julkaisematta vielä... uusiakin reissuja jo tehty. Juttuideoita saa aina antaa!
PoistaMikkeli?
VastaaPoistaMonta kertaa siellä käyty, mutta Mikkeliin on aina hyvä syy mennä... ;)
PoistaNiin Viivi käy hoitamassa "päänsärkyä" Mikkelissä... ;)
PoistaT: Mies torin laidalta
Viivi nähty myös rajan pinnassa tiellä 500. Oltaisiin voitu tehdä oikein syvällinen henkilöntarkastus. Herra oma aika olisi kehotettu jatkamaan matkaa kun Viivin tarkastuksessa olisi mennyt aika kauan aikaa, vaikka päiviä!
VastaaPoistaT. Rajavartiolaitos
Jos panen vastaan, tulisiko voimankäyttöä? ��
PoistaTotta kai ja käsiraudat! Hyvä ettei sulla Viivi ole Miestä eli ei olis kiire vaan tosi pitkään ja perusteellisesti käytettäis voimalla ;)
PoistaThank you! Very Nice.
VastaaPoistaSay hello to Irena Siren for me. We met in Amsterdam in 98! She is in Finland.