tiistai 15. joulukuuta 2015

Syysprinssi ajaa Viivi II:lla!


Päivitetty 10.1.2016 - video!


Valmisteilla olevaan kotimaiseen elokuvaan tarvittiin punainen moottoripyörä vuodelta 1980 tai -81. Pyörää tiedusteltiin Japsistaroilta, josta primus motor Paukkonen tarjosi elokuvantekijöille Viivi II:ta. Pyörä sopi hyvin ja kun kuvia katsoo, niin sehän on kuin tehty elokuvan sankarille - todella cool pari! Hra Oma Aika ei ole mistään kohtaa cool prätkän kanssa eikä ilman, ei vaikka saisi jostain punaisen nahkatakin, mutta pääsi mukaan seuraamaan kuvauksia ja Viivi II:n suoritusta. 

Miespääosaa esittävä Lauri Tilkanen on tuttu muun muassa Juoppohullun päiväkirja, Luokkakokous ja Kätilö -elokuvista. Ja on motoristi, ajaa elokuvassa oikeasti itse, mitään stuntteja ei käytetä ja hyvin Lauri ajaakin - vieras pyörä oli heti hyvin käsissä.

Naispääosaa esittää Laura Birn, jonka moni varmaan toivoisi olevan läheinen tuttu... mutta monista elokuvista on kuitenkin tuttu. Laura tykkäsi olla kyydissä ja olisi mielellään jatkossakin. Muissa merkittävissä rooleissa ovat mm. Paula Vesala ja Olavi Uusivirta.

Alli Haapasalon ohjaama Syysprinssi-elokuva pohjautuu Anja Snellmanin (Kauranen) samannimiseen menestysromaaniin, joka julkaistiin vuonna 1996. Elokuvan ensi-ilta on syksyllä 2016.

Syysprinssi-elokuvassa nuoret kirjailijanalut ja kulttuuriprovokaattorit Inka ja Juhana rakastuvat palavasti, ja kiihkeästä suhteesta tulee molemmille elämän muuttava kokemus. Mutta rakkauden huipulla Inka alkaa ymmärtää, että heidän hullu rakkautensa onkin muuttumassa Juhanan hulluudeksi.

Elokuva sijoittuu vuosiin 1980-1981, jolloin punk-liike ja uusi aalto olivat rantautuneet Suomeen ja nuoret taiteilijat hakivat kiihkeästi paikkaansa yhteiskunnassa. Haluttiin irti 70-luvun poliittisesti tunkkaisista asetelmista ja haastettiin suuria ikäluokkia. Tämän murroksen barrikadeilla kaksi nuorta esikoiskirjailijaa kohtasi toisensa ja koki lyhyen mutta intohimoisen, kauniin mutta myös rujon rakkauden.


video










2 kommenttia:

  1. Siis WAU! Hieno homma ja tuo kaksikko on tosiaankin cool! Maltan tuskin odottaa elokuvaa :) Onnea Viivi II:lle!

    VastaaPoista
  2. Hieno osa elokuvasta hienolle pyörälle. Eipä taida kukaan pyytää meikäläisen Intikkaa elokuvaan :)

    VastaaPoista