tiistai 31. joulukuuta 2013

Asennoista (ja millainen olisi Viiville sopivin pyörä)

Mikä ajoasento on kenellekin paras, riippuu tietenkin henkilöstä, mieltymyksistä ja ajon tarkoituksesta. Ja tyylistä. Ihan huvikseni katselin tällaisesta osoitteesta http://cycle-ergo.com/ ajoasentoja. Meillähän ajo on lähinnä matka-ajoa kaksi päällä ja pienten mutkateiden suhteellisen maltillisilla nopeuksilla.

Matkaergonomian kannalta merkitystä on pystykulmalla ja toisaalta tietysti jalkojen kulmalla. Loivat kulmat tuovat matka-ajoon mukavuutta, kun taas sporttisemmassa ajossa tiukempi kulma parantaa hallittavuutta.

Viivi II:n satula on suhteellisen väljä ja kuskille sopii pieni etukeno, koska mitään varsinaisia katteita eikä pleksejä ole. 

Bemarin vakiosatula on ehkä hieman yllättäen pituussuunnassa tiukempi, mutta siihen tehtaan pleksin ansiosta sopii pysty ajoasento. Etenkin kun vaihdoimme siihen tehtaan mukavuussatulan (joka tuo myös pituussuuntaan lisää tilaa), niin sillä jaksaa väsymättä olla liikenteessä koko päivän. Bemarissa kuskin jalkojen kulma on sen hieman tiukempi, että se soveltuu hieman ripeämpäänkin ajoon. Itse asiassa allekirjoittaneen sirojen 44/45 -kokoisten saappaiden kärjet ovat asvalttia saaneetkin maistaa, tosin siinä vaiheessa viimeistään ANR (automaattinen nopeudenrajoitin) puuttuu peliin.

Selkeästi väljempää on Goldwingissä, kun taas sporttisemmissa pyörissä on tavoiteltu optimointia huomattavasti vauhdikkaampaan menoon. Hyvä huomata, miten Gildwingissakin ajoasento on kehittynyt. Nykyinen BMW 1600GTL on siihen verrattuna aavistuksen sporttisemmalle ajoasennolle säädetty eli voinee sanoa, että pieni ero ajoasennoissa on Bemarin ja Wingin välillä säilynyt 80-luvulta 2010-luvulle.

 Jos uusia pyöriä katsoo, niin meidän makuumme voisi olla Hondan uusi CTX 1300, koska siinä ei ole meidän makuumme liikaa katetta ja muovia ympärillä. Tosin siinä tapit ovat ehkä vähän turhan edessä kuskin makuun.

Kuvissa on lähinnä meille tutumpia pyöriä ja yksi muuten vain mielenkiintoinen uutuus. Kaikissa kuvissa kuskin pituudeksi on asetettu 182 senttiä/6 ft ja matkustajalle 160 senttiä/5,2 ft.





















Viiville pyörä?

Jos Viivi ostaisi oman pyörän, sen pitäisi olla paitsi hyvin halpa, myös todella matala, jotta kengät jalassa 160-senttinen yltäisi maahan satulasta. Ajoasentokin saisi olla suht pysty. Muutamia vaihtoehtoja on mietitty, tässä esimerkkejä:







Sitten pitäisi vielä jonkun osata opettaa Viiviä ajamaan - mopot, autot ja kuorma-autot sujuvat Viiviltä hyvin, mutta prätkistä ei kokemusta...

EDIT 3.1.2014:
Ongelma taisi ratketa - ei se maahan yltäminen vaan vaihtaminen ja pyörän liikuttelu ei jalkapöydän rikkinäisyyden takia taida ilman suuria kipuja onnistua eli taitaa Viivi pysyä tarakkaharakkana.
Sinänsä esimerkiksi CB500 olisi ilmeisesti ollut mainio ensipyörä:



perjantai 27. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta - A Happy New Year!

Vanhamoto kiittää ja toivottaa lukijoilleen hyvä uutta vuotta! Toivottavasti tuleva kesä on yhtä hyvä kuin 2013 ja saamme aiempaa parempia juttuja ja kuvia. (ks. myös Hyvän joulun toivotus!)





Ajelulla piti käydä uuden vuoden aattonakin:




torstai 12. joulukuuta 2013

tiistai 3. joulukuuta 2013

Vaatteet on mun aatteet?

Monilla keskustelupalstoilla on ollut vääntöä motoristien pukeutumisesta. Joku pukeutuu neonväreihin ja toiselle musta nahka on ainoa oikea. Loput siltä väliltä. Toiset vannovat tyyliin, toiset turvallisuuteen. Toisinaan keskusteluissa tulee esille, että vaikuttaako se pukeutuminen edes turvallisuuteen, onko siitä muka tutkimuksia? Lisääkö näkyvä pukeutuminen turvallisuutta vai onko se vain hölmön näköistä?

Luonteeni on niin tiedonhaluinen, että pitihän se zekata. Suomeksi ei heti tullut tutkimuksia vastaan, mutta Lontoon kielellä vaikka kuinka paljon. 

Tutkimusten perusteella ei ole epäilystä, etteikö pukeutuminen vaikuta motoristin näkymiseen, havaittavuuteen ja sitä kautta turvallisuuteen. Mutta ei se millään tavalla autuaaksi tekevä ole! Paras jo heti alkuun sanoa, että jos järjettömät ulosajot, kännissä ja/tai pilvessä ja monasti myös varastetulla pyörällä onnettomuuden ajaneet saataisiin pois tilastoista, niin ne olisivat huomattavasti kauniimpia. Noissa onnettomuuksissa ei pukeutumisen värikkyys paljon paina. Sen jälkeen vasta tulevat "puusilmäautoilijoiden" aiheuttamat onnettomuudet. 

Taannoin tein pientä selvitystä itse moottoripyöräonnettomuuksien kehittymisestä ja helppo oli havaita, että onnettomuuksia on nyt paljon vähemmän kuin ennen, ja jos suhteutetaan pyörien määrään, niin ero on valtava. Se selvitys on tässä jutussa.

Pelkkä näkyvä pukeutuminen ei riitä


Tutkimusten mukaan olennaista on, että värin tulee erottua ympäröivästä taustasta. Mustakin erottuu hyvin, jos kaikki muu on valkoista ympärillä. Normiolosuhteissa huomiovärit kuten neonkeltainen lisäävät huomattavasti näkyvyyttä ja turvallisuutta - mutta vain tietyissä tilanteissa. Ne lisäävät turvallisuutta kohtaamistilanteissa eli ne havaittiin tutkimuksissa esimerkiksi edestä ja etuviistosta hyvin, huomattavasti aikaisemmin kuin tummiin pukeutuneet. 

Esimerkiksi sivusuunnasta tullessa apua ei ollut, mikäli autoilija ei päätään kääntänyt. Varsin loogista. Näkemisestä sinänsä on paljon hyviä tutkimuksia eli miksi ihminen ei näe (vaikkapa tässä http://www.londoncyclist.co.uk/raf-pilot-teach-cyclists/)

Erityisesti neonväristen tai muuten kirkkaiden vaatteiden erottuvuudesta on huomattavasti apua "kirjavassa", monivärisessä ympäristössä. Toisaalta esimerkiksi eräillä amerikkalaisilla (suorilla ja tasaisilla) valtateillä, joissa kohtaavan moottoripyörän taustana on vain kirkasta taivasta, musta erottui paremmin. Ratkaisevaa on värin erottuminen ympäröivästä taustasta, kuten jo mainittu. 

Hyvä myös muistaa, että pimeällä neonväritkään eivät tuo etua muihin valeisiin väreihin, sillä ne kaipaavat toimiakseen uv-säteilyä, eikä sitä öisin lampuista tule. Pimeällä eniten erottuvuutta tuovat heijastavat pinnat - valojen jälkeen, tietenkin. 

Tutkimusten mukaan riski vammoja tuottaviin tai kuolemaan johtaviin onnettomuuksiin vähenee merkittävästi, mikäli motoristi käyttää heijastavia tai fluoresoivia vaatteita (tiputtivat riskiä 33-37 %), valkoista tai vaaleaa kypärää (24 %) ja valoja päiväaikaankin (27 %).

Huomioväreistä on siis apua, mutta...


Muuan amerikkalainen toimittaja kirjoitti erääseen näistä tutkimuksista vedoten, että "Motoristit haluavat ja odottavat autoilijoiden huomaavan heidät, mutta pukeutuvat tummiin väreihin eivätkä ota itse vastuuta omasta turvallisuudestaan tekemällä muille vaikeaksi havaita heidät". Minusta tuo on turhan provosoivasti ja jopa vähän kukkahattutätimäisesti sanottu, etenkin jos ottaa huomioon moottoripyöräilyn luonteen - siinä on aina isompi riski satuttaa itsensä kuin vaikkapa autoillessa. Jokainen osaa oman riskinsä asemoida harkintansa mukaan - jos tyyliin ei sovi vaikkapa neonkeltainen tai valkoinen, niin sitten se vain on niin. 

Tutkimusten mukaan on siis selvää, että pääsääntöisesti esimerkiksi neonkeltaiseen pukeutumalla voi lisätä turvallisuuttaan ja missään olosuhteisssa siitä ei ole haittaa. Tyyli onkin sitten aivan eri asia, tarkemmin sanottuna makuasia. Omasta mielestäni neonkeltainen pukeutuminen sopii aika heikosti vaikkapa H-D-kuskien tyyliin, se ei sovi kauhean hyvin vaikkapa Viivi II:n tyyliin (vanha Honda), mutta Wagnerin kanssa se onkin ihan ok (vanha matka-BMW). 

Omat kokemukset? Pelkästään neonkeltainen kypärä tuntuu lisänneen huomattavasti näkyvyyttäni ja tuntuu vähentäneen "läheltä piti" -tilanteita. Neonkeltainen ajotakki lisäsi tätä subjektiivista kokemusta. 

Kaikkein ratkaisevimpana pidän kuitenkin ennakoivaa ajotapaa ja mielikuvaa, että olen joka tapauksessa täysin näkymätön autoilijoille ja koetan ajaa sen mukaan. Samaa tietenkin voi suositella muillekin. Tyylistään voi pitää kiinni!


Hondan tyyliin neonkeltainen ei oikein sovi. 

Biimerin kanssa neonkeltainen menee ihan hyvin.

Lisäys 4.12.2013
Liikenneturvan videoita:










Mutta mikään ei atuta, jos autoilija ei katso edes eteensä! 




Lähteet muun muassa:

  • Motorcycle rider conspicuity and crash related injury: case-control study. Wells S., Mullin B., Norton R., Langley J., Connor J., Lay-Yee R., Jackson R.
  • Attention and search conspicuity of motorcycles as a function of their visual context. Gershon P, Ben-Asher N, Shinar D
  • Low Conspicuity of Motorcycles for Car Drivers: Dominant Role of Bottom-Up Control of Visual Attention or Deficit of Top-Down Control? Rogé J., Douissembekov E., Vienne F.
  • The Hurt Report: Department of Transportation's National Highway Traffic Safety Administration.
  • Enhancing Motorcycle Conspicuity Awareness in Iowa: Center for Transportation Research and Education (CTRE) at Iowa State University.
  • Wikipedia: High-visibility clothing.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Wagner, poliisi Ruotsista

Kuten aiemmin on kerrottu, Wagner on entinen poliisi. Sen historia kilometreineen ja huoltoineen on siksi tiedossa hyvin. 

Wagner aloitti Kruunun palveluksensa keväällä -89 palveluspaikkanaan Västerås. Lunta oli talvella ollut poikkeuksellisen paljon Wagnerin saapuessa Ruotsiin helmikuussa sisarustensa kanssa. Maaliskuun alussa se sai ikioman rekisterikilven AUT-691. Wagner ei ihan muista, oliko se jo tehtaalla syntyessään poliisi erikoistankkeineen ja kalibroituine mittaristoineen, mutta rekisterikilven saatuaan se alkoi saada kymmeniä kiloja lisävarusteita. Huhtikuun alussa Wagner oli valmis poliisi, astui Rikspolisenin palvelukseen ja sai kutsumanimekseen 697. Päivä oli sateinen, mutta toki vastavalmistuneista poliisi-sisaruksista otettiin ryhmäkuva. 

Ensimmäinen kesä oli tavallista kuumempi, mutta rankkoja sateitakin oli. Kahdeksantena heinäkuuta oli varjossa yli 30 astetta, mutta Wagner kesti sen siinä missä kuun lopussa tulleen rankkasateenkin. Itse asiassa vuoden 1989 keskilämpötila oli Västeråsin korkein ikinä vuosina 1950-2012. 

Ensimmäisenä kesänä oltiin myös radalla tutustumassa uusiin isäntiin. Toisinaan kutsuttiin radiossa 697:ää ja se otti kiinni kaiken maailman hunsvotteja, kauheita kaahareita ja muita yhteiskunnan vihollisia.

Kesiä tuli ja meni, kunnes Wagner sai virkavuotensa täyteen ja siirtyi yksityiselle sektorille noin 90 000 kilometriä kokeneena konkarina. Virkapuvun riisuttuaan se halusi sulautua paremmin siviiliväestöön ja maalautti itsensä Bemarin omalla punaisella. Alkuun se sai vapaaherrana tutustua Ruostin teihin ja kävi jopa kiertämässä Suomen. Sittemmin se sai ulkoilla yhä harvemmin ja harvemmin, kunnes se pääsi ulos enää katsastusta varten. Toki se oli katsastuksissa aina ryhdikkäänä ja välttyi huomautuksilta, kuten entisen poliisin kuuluukin. 

Lopulta Wagnerin oli aika katsoa eteenpäin. Aika surulliseltahan se ilmoituksessaan näytti. Ihan kuten Viivi II aikoinaan omassa seuranhakuilmoituksessaan. Herra Oma Aika oli myyty. Wagner ratsastajansa kanssa kuitenkin vähän empi, uskaltaako mennä epämääräiselle Hra Oma Ajalle Suomeen, mutta kontaktit poliisiin ja Supoon saivat entisen virkapoliisipyörän ratsastajineen vakuuttuneeksi, että ehkäpä se pääsee luotettavaan talliin.

Ensikohtaamiseemme heinäkuussa 2013 se saapuikin 122 000 kilometriä mittarissaan ryhdikkäänä ja innoissaan, olihan se liikkeellä ensimmäistä kertaa yli vuoteen ja silloinkin se oli käynyt vain katsastuskonttorilla ja takaisin. Se oli välittömästi valmis Hra Oma Ajan ja Viivin ratsuksi, Viivi riisui mekkonsa ja vaihtoi nahkaan, ja Wagner syöksyi innoissaan kanssamme laivaan. [Tarkemmin ja runsaasti kuvia tässä Wagner eli moottoripyörän tuonti Ruotsista -linkissä]. Turun ja Helsingin välisellä moottoritiellä Wagner näytti, että voimissaan ollaan ja matka uuteen kotiin ei kauan kestänyt. 

Loppukesällä ja syksyllä Wagner tutustui tarkemmin Etelä-Suomeen noin 13 000 kilometrin eli 13 miljoonan ilometrin verran, koska välillä se jäi talliin lepäämään, kun ulkoilimme Viivi II:n kanssa. Jos laina-Kawankin kilometrit lasketaan, niin 20 tkm eli 20 000 000 ilometriä ainakin pyöräilimme.

Rikspolisen Ruotsissa muisti Wagnerin hyvin ja ystävällisesti lähettivät kuvia - Tack, Rune S.!

Se tuosta jaskan pauhannasta, jossa oli faktoja saatu puettua sentimentaaliseen ja koneita inhimillistävään höpinään. Tässä Wagnerin kuvia sen virkavuosilta yms. Viivin mielestä tuo Viivin poliisiratsastaja on aivan Hra Oma Ajan näköinen. Hra Oma Aika ei tosin muista olleensa ruotsalainen poliisi, mutta mistäs sitä tietää - huono muistinen kun on...







Vastavalmistuneet poliisimoottoripyörät Västeråsin poliisiaseman edessä.
Wagner näyttäisi olevan oikeassa reunassa. 



Wagner kuvassa oikeassa reunassa.






Selityksen paikka...


Suomessa elämä olikin sitten pelkkää retkeilyä

Kausi 2013 on jatkunut näihin päiviin asti, tässä marraskuun 16. päivän ajelulta:






sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Off topic: What do You mean, Finnish is difficult??

Lisäyksiä/Additions 1.12.2013

Eihän suomi voi olla vaikea kieli - jopa 2-vuotiaat osaavat sitä jo sujuvasti... mutta ehkä tämä selittää, miksi käännöskoneet kuten Google ja Bing eivät oikein pärjää suomen kielen kanssa. En tiedä tämän tekstin alkuperää, mutta se on levinnyt joka puolelle. Laitetaan siis tännekin.


English: A dog.
Swedish: What?
English: The dog.
English: Two dogs.
Swedish: Okay. We have: En hund, hunden, Två hundar, hundarna.
German: Wait, I wan't to try it too!
English: No, go away.
Swedish: No one invited you.
German: Der Hund.
English: I said go away.
German: Ein Hund, zwei Hunde.
Swedish: Stop it!
German: Den Hund, einen Hund, dem Hund, einem Hund, des Hundes, eines Hundes, den Hunden, der Hunden.
Finnish: Sup.
English: NO.
Swedish: NO.
German: NO. Finn, you go away!!
Finnish: Koira, koiran, koiraa, koiran again, koirassa, koirasta, koiraan, koiralla, koiralta, koiralle, koirana, koiraksi, koiratta, koirineen, koirin.
German: WHAT?
Swedish: You must be kidding us!
English: This must be a joke...
Finnish: Aaaand... koirasi, koirani, koiransa, koiramme, koiranne, koiraani, koiraasi, koiraansa, koiraamme, koiraanne, koirassani, koirassasi, koirassansa, koirassamme, koirassanne, koirastani, koirastasi, koirastansa, koirastamme, koirastanne, koirallani, koirallasi, koirallansa, koirallamme, koirallanne, koiranani, koiranasi, koiranansa, koiranamme, koirananne, koirakseni, koiraksesi, koiraksensa, koiraksemme, koiraksenne, koirattani, koirattasi, koirattansa, koirattamme, koirattanne, koirineni, koirinesi, koirinensa, koirinemme, koirinenne.
English: Those are words for a dog???
Finnish: Wait! I didn't stop yet. There is still: koirakaan, koirankaan, koiraakaan, koirassakaan, koirastakaan, koiraankaan, koirallakaan, koiraltakaan, koirallekaan, koiranakaan, koiraksikaan, koirattakaan, koirineenkaan, koirinkaan, koirako, koiranko, koiraako, koirassako, koirastako, koiraanko, koirallako, koiraltako, koiralleko, koiranako, koiraksiko, koirattako, koirineenko, koirinko, koirasikaan, koiranikaan, koiransakaan, koirammekaan, koirannekaan, koiraanikaan, koiraasikaan, koiraansakaan, koiraammekaan, koiraannekaan, koirassanikaan, koirassasikaan, koirassansakaan, koirassammekaan, koirassannekaan, koirastanikaan, koirastasikaan, koirastansakaan, koirastammekaan, koirastannekaan, koirallanikaan, koirallasikaan, koirallansakaan, koirallammekaan, koirallannekaan, koirananikaan, koiranasikaan, koiranansakaan, koiranammekaan, koiranannekaan, koiraksenikaan, koiraksesikaan, koiraksensakaan, koiraksemmekaan, koiraksennekaan, koirattanikaan, koirattasikaan, koirattansakaan, koirattammekaan, koirattannekaan, koirinenikaan, koirinesikaan, koirinensakaan, koirinemmekaan, koirinennekaan, koirasiko, koiraniko, koiransako, koirammeko, koiranneko, koiraaniko, koiraasiko, koiraansako, koiraammeko, koiraanneko, koirassaniko, koirassasiko, koirassansako, koirassammeko, koirassanneko, koirastaniko, koirastasiko, koirastansako, koirastammeko, koirastanneko, koirallaniko, koirallasiko, koirallansako, koirallammeko, koirallanneko, koirananiko, koiranasiko, koiranansako, koiranammeko, koirananneko, koirakseniko, koiraksesiko, koiraksensako, koiraksemmeko, koiraksenneko, koirattaniko, koirattasiko, koirattansako, koirattammeko, koirattanneko, koirineniko, koirinesiko, koirinensako, koirinemmeko, koirinenneko, koirasikaanko, koiranikaanko, koiransakaanko, koirammekaanko, koirannekaanko, koiraanikaanko, koiraasikaanko, koiraansakaanko, koiraammekaanko, koiraannekaanko, koirassanikaanko, koirassasikaanko, koirassansakaanko, koirassammekaanko, koirassannekaanko, koirastanikaanko, koirastasikaanko, koirastansakaanko, koirastammekaanko, koirastannekaanko, koirallanikaanko, koirallasikaanko, koirallansakaanko, koirallammekaanko, koirallannekaanko, koirananikaanko, koiranasikaanko, koiranansakaanko, koiranammekaanko, koiranannekaanko, koiraksenikaanko, koiraksesikaanko, koiraksensakaanko, koiraksemmekaanko, koiraksennekaanko, koirattanikaanko, koirattasikaanko, koirattansakaanko, koirattammekaanko, koirattannekaanko, koirinenikaanko, koirinesikaanko, koirinensakaanko, koirinemmekaanko, koirinennekaanko, koirasikokaan, koiranikokaan, koiransakokaan, koirammekokaan, koirannekokaan, koiraanikokaan, koiraasikokaan, koiraansakokaan, koiraammekokaan, koiraannekokaan, koirassanikokaan, koirassasikokaan, koirassansakokaan, koirassammekokaan, koirassannekokaan, koirastanikokaan, koirastasikokaan, koirastansakokaan, koirastammekokaan, koirastannekokaan, koirallanikokaan, koirallasikokaan, koirallansakokaan, koirallammekokaan, koirallannekokaan, koirananikokaan, koiranasikokaan, koiranansakokaan, koiranammekokaan, koiranannekokaan, koiraksenikokaan, koiraksesikokaan, koiraksensakokaan, koiraksemmekokaan, koiraksennekokaan, koirattanikokaan, koirattasikokaan, koirattansakokaan, koirattammekokaan, koirattannekokaan, koirinenikokaan, koirinesikokaan, koirinensakokaan, koirinemmekokaan, koirinennekokaan.
Swedish: Breath!!
German: Whattaaa?
English: Okay, now you're just making things up!
Finnish: And now the plural forms.....



 - - - - - - - - - - - - - - 

And here is another - tässäpä toinen vielä:

The spruce is on fire. = Kuusi palaa.
The spruce returns. = Kuusi palaa.

The number six is on fire = Kuusi palaa
The number six returns = Kuusi palaa
Six of them are on fire. = Kuusi palaa.
Six of them return. = Kuusi palaa.
Your moon is on fire. = Kuusi palaa.
Your moon returns. = Kuusi palaa.
Six pieces. = Kuusi palaa.



And some more, vielä jotain:


Funny sentences in Finnish

Kärpänen toiselle: “Tuu kattoon kattoon, kun kaveri tapettiin tapettiin.”
(a fly to another: “Come to the seiling and see, our frend has been killed on the wallpaper”)

"Kas vain!", sanoi kasvain ja kasvoi vain sillä vain kasvain voi kasvaa noin vain.
(“Oh my!”, said a tumor and grew because only a tumor can grow just like that.)

"Älä rääkkää kääkkää!" "En rääkkääkään!"
(“Don’t torture the old man!” “I’m not torturing him!”)
 Kokko! Kokoa koko kokko kokoon! 
- Koko kokkoko?
- Koko kokko
(Kokko! Pile up the whole bonfire!
- The whole bonfire?
- Whole bonfire.)

Hae lakkaa satamasta, kun lakkaa satamasta.
(Get varnish from the harbor when it stops raining)
Kai kissa kaikissa joissa, joissa se koittaa onkia, se koittaa sekoittaa onkia.
(Probably the cat tries to mix up fish poles in every river it tries to fish in)
Mun mummoni muni mun mammani, mun mammani muni mun.
(My grandma laid an egg - my mum. My mum laid an egg - me.)
Keksijä keksi keksin, keksin keksittyään keksijä keksi keksin keksityksi keksinnöksi.
(Inventor invented a cookie. When he had invented a cookie inventor invented a cookie to be invented)
Vihdoin vihdoin vihdoin.
(I finally whipped myself with vihtas - boughs of silver birch)
Etsivät etsivät etsivät etsivät etsivät.
(Searching detectives searched searching detectives)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

MotoGP 2013, Valencia


Kun oma ajokausi alkaa hiljalleen olla pulkassa (vaikka tietenkin toiveena vielä yksittäiset ajot, kuten perjantaina), on aikaa seurailla enemmän muiden ajoja. Tänään menikin puolet päivästä katsellen Moto3:n, Moto2:n ja tietenkin MotoGP:n warm upit ja kisat, kun ystävällisesti Nelonen tarjosi Ruutu.fi -palvelun kaikille ilmaiseksi päivän ajaksi. Mikäpäs siinä oli isänpäivää viettäessä, vaikka toisaalta olisi ollut kiva käydän perinteisesti Lohjalla Stadin Pärtsäreiden Rompetorilla.

Mutta millainen kisa! Etenkin alun kierrokset, joilla Pedrosa ja Lorenzo kävivät kisaa kärkipaikasta ihan rajalla ja rajat vähän ylittäenkin. Lopulta Lorenzo sai ajaa aika rauhassa kisan voittoon, mutta Kallion kisa meni lopulta aika lailla pieleen. Marc Marquezista tuli 20-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin maailmanmestari ja vieläpä tulokasvuotenaan! Viime vuonnahan hän voitti Moto2 -luokan (2011 tulokaskaudellaan toinen!). 2010 Marquez voitti 125-luokan mestaruuden Ajon tallissa. Aivan uskomaton tapaus!

(Ruutu.fi:lle vielä toivomus, että voisi ostaa vaikkapa pelkän MotoGP:n. Ei nimittäin kiinnosta tuosta tarjonnasta juuri mikään muu eli ei niistä viitsi maksaakaan.)

Tässä parhaita paloja tänään: https://www.youtube.com/watch?v=GYRJ5eH1hxU

Vuoden kooste: http://www.youtube.com/watch?v=p-AqfV185i0&list=TLlTPJSamlm5JSVe72GzUjwkI1SWZLcVTf 


Hidastettuna Valencia: https://www.youtube.com/watch?v=NR-M3swSYAA#t=144

Maailmanmestari Marc Marquez: http://www.youtube.com/watch?v=KdCTVZ-y2RQ 

Tehdas-Hondan kyydissä: https://www.youtube.com/watch?v=FiSoEcDp768

Satiini, silkki, aamutakki, motogp, satin, silk, bathrobe, computer
Viivikin katsoi kisat hievahtamatta epämukavalla tuolilla olohuoneen tietokoneesta


torstai 24. lokakuuta 2013

Ratkaisuja - Solutions

Vasemmanpuoleinen kuva tuli vastaan yhdessä Facebook-keskustelussa. Nainen valittaa ja mies lähtee ajelemaan. Meillä on toisin - Viivi valittaa, että haluaa kyytiä ja silloin on paras lähteä - yhdessä! Niinpä muokkasin tuon oikeanpuoleisen kuvan. 




...no joskus Viivi ratsastaa ihan itsekseenkin, kunhan löytyy tarpeeksi pieni pyörä... :D
(huomaa hieno keuliminen ja asialliset hiekkasektorit radalta ulosajojen varalta)


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Liikennemerkit ja säännöt - Road signs and rules

Ride at Your own risk...
Moni on epäillyt, onko Viivillä ja Hra Oma Ajalla hajuakaan liikennemerkeistä ja säännöistä. Kyseenalaista mainetta Hra Oma Aika on luonut jo ammoin ajamalla moottoripyörällä karkuun poliisia ja toisinaan kipeytyvistä kyljistä päätellen takapenkin Automaattinen NopeudenRajoitin (ANR) on joutunut puuttumaan tilanteisiin. 
Luulo on kuitenkin väärä - liikennemerkit oppii hyvin ajelemalla ympriinsä ja katsomalla, mitä missäkin tapahtuu. Tässä liikennemerkkien TODELLISET merkitykset!

Some people have been asking if Viivi and mr. My Time (Oma Aika) know anything about the road signs. Yes, they do. Here are our explanations of some of the Finnish signs - what they REALLY mean!


Viivi edessä - Viivi ahead


Laillinen nautintoaine - Legal stimulant


Laillinen nautintoaine, mutta älä leikkaa liikaa -
Legal stimulant, but don't cut too much


Yhdistettynä edelliseen kyseessä on paratiisi -
When combined to the one above it means paradise 
Ei vaikutusta ajamiseen -
Doesn't mean anything


Puusilmä-auto ajaa kohta eteesi -
A blind car driver coming



Tiputa kierroksia - Reduce rpms
Ei merkitse mitään - This doesn't mean anything


Merkitsee jotakin - This means someting




Puusilmä-auto ajaa kohta eteesi -
A blind car driver coming


Tylsää alle 150 km/h -
No fun below 100 mph


Todennäköisesti kiva tie


Nautinto tai kärsimys - Bliss or pain in the ass



Helvetti - Hell


Ei todellinen. Olet kuollut ja päässyt paratiisiin.-
Not real. You're dead and in Heaven


Kärsimys päättyy -
End of suffering
Elämä alkaa - Life begins



Hyvä alku - on päästy jo jonkin matkaa kotoa -
A good start, already rather far from home


Ei koske moottoripyöriä - Doesn't concern bikes




Taukopaikka - Pause




Yöpymispaikka - Bed and Breakfast


Liian suuri tilannenopeus... - You are riding too fast