lauantai 3. huhtikuuta 2021

Kuukausi Norjassa, epilogi: Rillumarei ja kumit loppu



Rovaniemi ja rillumarei

Kun semmoinen vähän isompi, useamman tuhatta vuotta kestänyt talvi pohjoisessa aikoinaan loppui, mitä tekivät ihmiset? Menivät tietenkin Rovaniemelle Kemijoen ja Ounasjoen yhtymäkohtaan harrastamaan vähän rillumareitä. Sen todistavat löydetyt muinaisjäänteet ja leiripaikat 8000 vuoden takaa. Mikäs oli ollessa, kun vallitsi lämmin mesoliittinen aikakausi. Siihen aikaan tulevan Suomen alueella puhuttiin niin monia kieliä ja asuttiin niin harvassa, että mikä jää ainoaksi toimivaksi kommunikoinniksi, jonka kaikki ymmärtävät? Hra Oma Ajan teorian mukaan rillumarei. Tiedemaailma ei ilmeisesti ole täysin hänen teoriaansa vielä hyväksynyt, esimerkiksi Arktikumissa hänen teoriansa sai vastaanotoksi lähinnä lonksahtaneita leukoja.

Lisätodisteena Hra Oma Ajan teorian mukaan on, että koska nämä rilluttelijat asustivat nimenomaan Ounasvaaralla, niin se on kansanperinteenä siirtynyt sukupolvelta toiselle tuhansien vuosien ajan ja sen takia Ounasvaaralla rillutellaan yhä. Sodan jälkeen koetettiin esittää, että rillumarei tarkoittaa tietynlaista viihdemusiikkia, mutta  johtava taidemusiikkiteoreetikko Esa Pakarinen paljasti taidelauluteoksessa "Rovaniemen markkinoilla" ikiaikaisen rillumarein tarkoittavan varsin hilpeää elämää - ja niinhän rock'n'rollillakin tarkoitettiin rapakon takana Amerikan suuren ihmemaan hämyisissä paikoissa aikoinaan vähän muutakin kuin musiikkia. "Ounasvaaralla voi lasketella ja harrastaa muuta liikuntaa keskellä kaupunkia ja edistää hyvinvointia". Muu liikunta ja hyvinvointi tarkoittanee rillumareitä. Tai sitten ei. Ounasvaaran huippu on kuitenkin Juhannuskallio, ja juhannuksenahan tehdään paljon juhannusrillumareijuttuja.

1500-luvulla kivikauden ounasvaaralaisten runsaiden jälkeläisten ja huomattavan muuttovoiton ansiosta Rovaniemellä asui jo 200 ihmistä, jotka oli näppärästi pakkoliitetty Kemin seurakuntaan eli matka sunnuntaikirkkoon kesti vain vajaan viikon hyvällä kelillä. Ei ehkä ihme, että paikalliset seidat olivat suosittuja vielä satoja vuosia. Jo sadassa vuodessa rovaniemeläisetkin alkoivat kuitenkin jo tuumata, että on vähän pitkä kirkkomatka, ja rakensivat oman kirkon. 

1800-luvulla väkeä olikin jo kymmenkertainen määrä eli yli 2000. Koska ilmasto oli vuosituhansien varrella kylmennyt niin, että talvea oli yhdeksän kuukautta ja kesää odotettiin kolme kuukautta, niin ainoa selitys on rillumarei-tunnelma. 

Kirkkoherra Fellman, joka julkaisi ensimmäisenä saamenkielistä kirjallisuutta, kuvaili 1800-luvulla tätä urbaanisti sykkivää metropolia näin: "Silmäiltäessä etäältä luonnollisten kanavien halkomien vihreiden niittyjen yli somia taloja, näyttävät ne pieneltä kaupungilta tai kauppalalta. Sitä kutsutaankin Pihkaporin kaupungiksi. En tiedä onko nimi johtunut vanhoista ajoista asti vallinneesta varallisuudesta kylässä, missä on ollut 70 jousta, vai siitä, että siellä talot olivat yhdessä kasassa, vai siitä, että siellä on pirkkalaisten ajoista saakka pidetty markkinoita, vai, mikä todennäköisintä, että siellä on pitkät ajat valmistettu hartsia ja pikeä."

Koska Rovaniemi oli muodostunut näin merkittäväksi citykapungiksi ja kaupalliseksi keskukseksi, sinne tehtiin 1800-luvulla peräti tie. Sitä pitkin kelpasi vähän kauempaakin jo tulla kaupoille Rovaniemelle. Kyllä kannatti tulla, koska ei siinä mennytkään sen jälkeen enää kuin muutamia kymmeniä vuosia, niin Rovaniemelle perustettiin 1860-luvulla ensimmäinen kauppa. Mahtoi siihen vuosikymmenten kuluessa olla muodostunut aika pitkä jono, vaikkei tiettävästi avajaispäivänä jaettukaan ilmaisia ämpäreitä. Sen jälkeen oltiinkin muutama vuosikymmentä myöhemmin valmiita Rovaniemen markkinoihin. 

Kun Rovaniemelle perustettiin ensimmäinen kansakoulu, huomattiin, että sinne oli tulossa enemmän lapsia kuin kouluun mahtui. Nyt jo tiedättekin syyn suureen lapsimäärään - rillumarei. 

Toisen maailmanlaajuisen kamppailutapahtuman aikaan 1940-luvulla Rovaniemi houkutteli osallistujia Saksasta. Saksalaisten mielestä rakennuskanta oli hyvin puutteellista ja he rakensivat 1941-44 malliksi huomattavan määrän uusia rakennuksia ja Rovaniemestä tuli enemmän kaupunkimainen. Missä saksalaiset hyvin viihtyivät? No Ounasvaaralla tietenkin. Tekivät sinne laskettelurinteen ja rillumarei jatkui. Väkiluku nousi kovasti. Ilmeisesti kunnan kaavoitusviraston kanssa tuli riitaa rakennuslupa-asioissa, koska vuonna 1944 saksalaiset päättivät poistua ja polttivat kaikki ilman kunnallista rakennusvalvontaa tehdyt rakennuksensa ja vahingossa lipsahti siinä sivussa tuleen 90 prosenttia kaupungin muistakin rakennuksista - ja Lapin rakennuksista ylipäätään. Tehtävässä auttoi näissä läksijäisjuhlissa ilmeisesti vahingossa asemalla räjähtänyt 400 tonnin ammuslastissa ollut juna. Rovaniemen tunnetuin silta ei ehkä esitäkään jätkänkynttilää vaan palavia tulitikkuja. Enää ei kuulemma kuitenkaan kerätä saksalaisilta tulitikkuja pois heidän saapuessaan Rovaniemelle. 

Kun asukkaat palasivat Rovaniemelle, ensin rakennettiin posti (jotta sinne voi jättää kaikki rakennuslupa-anomukset) ja sitten tietenkin kunnantalo, jotta voitiin kaavoitus- ja rakennusasiat saada asianmukaiseen byrokratiaan. Kirkko valmistui 1950. Alvar Aalto suunnitteli uuden asemakaavan poronsarveksi ja yhä tänä päivänä japanilaiset uskovat, että poronsarvista on apua rillumareissä. Jälleenrakennuksesta vastasi KYMRO eli Kulkulaitosten ja Yleisten Töiden Ministeriön Rakennusasiain Osasto. Sitten 50-luvulla tehtiin puolen tusinaa vesivoimalaitosta ja mahdollisimman paljon maatiloja. Pitkäjänteisen politiikan seurauksena 60-luvulla olikin tavoitteena vähentää mahdollisimman paljon maatiloja. 

Maatiloilta kaupunkiin siirtyneet puuhasivat sitten muita juttuja, ja niinpä Rovaniemellä on nykyään paljon nähtävää ja koettavaa rillumarein lisäksi. Kaupungin väkiluku onkin kasvanut koko ajan ja kasvaa yhä - syyn te jo tiedättekin. Rillumarei. 

Aiemmin Rovaniemeä on esitelty esimerkiksi tässä jutussa - Arktikum jne. sekä tässä jutussa.


Viimeisiä hetkiä Norjassa...

Suomessa ollaan


Reissun kylmin päivä...  vain muutama aste lämpöä


Zippi ja suhaus - sitä emme ole koskaan ohittaneet pysähtymättä!


Rovaniemellä olikin sitten lämmintä!


Oikean polun löytäminen Ounasvaaran Juhannuskalliolle vaati hieman miettimistä


Nyt lähestytään jo huippua

Juhannuskallio Ounasvaaralla on upea paikka, joskin muutaman puun saisi kaataa näkymien takia ja ehkä vähän selkeämpi polkukin olisi kiva

Näköalatornista Ounasvaaralla näkee koko Rovaniemen


Näkötornin juuressa on jänniä kiviasetelmia

Erinomainen paikka lounaalle joen rannalla!




Rovaniuemellä näkee yleensä muutakin taivaallista kuin kirkon ja linnut. Hornetit asustavat sielläkin.

Aivan erityisen hyvää artesaanijäätelöä tarjolla - kannattaa todellakin maistaa!

Kaide on vähän korkea pienelle ihmiselle, mutta ihana silta silti!




Epilogi kuukaudelle Norjassa

Aika tarkkaan 10 000 kilometriä eli 10 miljoonaa ilometriä, upeita paikkoja, ihania ihmisiä, eikä koronakaan iskenyt. 

Mutta sitten oli mentävä "väärään suuntaan". Pilvinen sää Vesisaaressa kuvasi hyvin sitä tunnelmaa, kun oli viimeinen aamu Norjassa, paluu kotiin alkamassa ja ihana loma tältä erää loppumassa. Kestäväkö kuluneet renkaat Rovaniemelle saakka? Molemmissa pyörissä takarenkaat vaihtokunnossa ja pahimpana Hra Oma Ajan eturengas jo keskeltä täysin sileä. Rajan ylitys Suomeen, Inari, Ivalo,... jokainen metri lähemmäs uusia renkaita. Lämpötila tippui koko ajan ja oli lopulta enää pari astetta plussan puolella - ei tullut hiki. 

Matkalla eräälle  kanssamotoristille sattui pieni lipsahdus, mutta pyörä saatiin pystyyn eikä vaurioina ollut kuin muutama naarmu ja ehkä pieni kolaus sielulle. Saariselän jälkeen lämpötila alkoi vähitellen nousta. Pakollinen pysähdys matkalla Zippi ja Suhaus- lettukahvilassa ja sen jälkeen sääkin alkoi kirkastua! Pääsimme Rovaniemelle! 

Rovaniemellä hyvin lämpimässä säässä tapasimme motoristiystäviämme muutaman päivän ajan ja nautimme Ounasvaaran luonnosta ja maisemista kauniissa aurinkoisessa säässä. 

Hra Oma Ajan renkaat saapuivat Rovaniemelle ja paluu etelään saattoi alkaa. 

Upea reissu takana!  Kun halu oli ajaa Norjaa etelästä pohjoiseen, piti koronan takia ensin ajaa käsivarren kautta Etelä-Norjaan ja kääntyä siellä ympäri, että voi ajaa pohjoiseen. Siinä missä Pohjois-Norja oli jo ennestään monen reissun verran tuttu, etelä oli uutta. Kuten Suomessakin, aina löytää uutta tutuistakin paikoista. Rakkaus Norjaan vain syventyi, sinne on päästävä taas uudelleen ja uudelleen . 

Pyörät, Dolly eli CB 500 -02 ja Wolfgang eli K75 -86, toimivat hyvin koko reissun ajan. Pienellä ja vanhalla pyörällä voi hyvin reissata. Ongelmia tuli lopulta vain renkaiden kanssa, Norjan karkeat pikkutiet söivät ne yllättävän nopeasti, kuten jokaisella aikaisemmallakin reissulla.. .  

Hra Oma Aika salasi (huonosti) alkumatkan jaksamisongelmaansa, mutta vähitellen Norja ja riittävä ajaminen saivat hänetkin jaksamaan paremmin. Rillumareit eivät tosin hänen jukeboksissaan soi vaan elämä on rennon rauhallista . 

Jännittävintä oli ajaa ensimmäistä kertaa Trollstigeniä, vaikuttavin oli ehkä Galdhøpiggen, mutta kun jokainen metri on nautintoa, jopa hetket kaatosateessa, niin vaikea enää poimia yksittäisiä asioita. Jotenkin se sisäinen onni ja rauha kuitenkin tulevat pohjoisessa, "henkisessä kodissa" Vesisaaressa. Karvas pettymys tuli, kun Hamningbergiin ei päässyt kelin takia. Sitä suurempi ilo oli sitten seuraavana päivänä sittenkin yrittää uudelleen ja päästä sinne ja vieläpä auringon paisteessa . 


Tämän kertaisen reissun reitti näkyy jutun alussa olevasta kartasta, mutta tässä on Norjan reissuilla aiemminkin kuljetut reitit - niistä kaikista löytyy juttuja blogista. 

Klikkaamalla tätä karttaa siitä tulee tosi iso...

Rovaniemelllä oli muutaman päivän ajan aikaa tavata ystäviä ja kiivetä muun muassa Ounasvaaralle. Hra Oma Ajan jaksaminen tosin rajoittaa hänen kulkemisiaan. 


Ystävien tapaamista Rovaniemellä


Rovaniemellä oli myös VVM:n edustaja. Jälleennäkeminen oli iloisempi kuin ilmeestä luulisi... 


Juhannussimaa Juhannuskalliolla? Aurinkoa ja rauhaa ainakin oli tarjolla.

Näkötornissa


Valdemarista tosi hyvä lounas!


Kemijoki on vielä uimatta, mutta kosketus veteen sentään on tehty



(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )



sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Kuukausi Norjassa, osa 12: Taistelu Hamningbergissa

Saksalainen kalastaja tuli vastaan. Hän kuulemma muutti näille rauhallisille seuduille jäätyään eläkkeelle 1945. Nahkainen kalastustakki ja kädessä oleva sydvesti kuulemma suojaavat hyvin idän puhkuessa kovaa. Oikeasti Hitler aiheutti Norjassa paljon tuhoa, ja "Hitlerin haamu" näkyy yhä Hamninbergissa.

Hamningberg
- pappeja, kalastajia ja takana loistava tulevaisuus

Hamninberg. Tuo maailmanlopun alue, joka jäi yli edellisessä maailmanlopussa tai on etuajassa tulevasta maailmanlopusta. Siellä vuoret ovat aikojen saatossa kaatuneet kyljelleen ja miehet seljälleen. Sopivien miesten kanssa toki naisetkin. Siellä meri osaa olla helvetillinen ja taivas synkeä. Aikojen alussakin sinne oli kesäisin vaikeaa päästä maata pitkin ja talvisin mahdotonta. Kuka sinne edes haluaisi? No alunperin pysyvän asutuksen suamelaisten maille tekivät norjalaiset, sitten osingoille tulivat pomorit ja saksalaiset, ja myöhemmin motoristit ja muut hullut. 

Norjalainen kalastusvene on 1500-luvun lopulla eksynyt vähän turhan pohjoiseen, asumattomille alueille. Tavoitteena on laajentaa Norjan verotoimiston toimialuetta, kun ne novgorodilaiset tappelevat enää keskenään. Kuivakala oli päässyt pilaantumaan ja ruisleipä oli vähän liian tuoretta, niinpä kalastajan kyydissä olleen papin on pakko päästä maihin tarpeilleen. Maston puomi kalauttaa pappia kalloon sen verran lujaa, että sekaisin on vatsan lisäksi pää. 

- Mikä taivaallinen paratiisi, toteaa pappi riu'ulla päästyään helvetillisesti vellovalta mereltä kuivalle maalle. Ympärillä on vain räjähtänyt vuoristo ja vähän ruohoa, kun on sentään heinäkuu. Muulloin ei ole sitäkään. Lähimmät näreetkin ovat sata kilometriä etelämpänä. Ei voi kasvattaa kasveja, ei ole mitään metsästettävää, ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään, mikä häiritsisi kalastamista. Siksi kalastajakin on aivan innoissaan. Kalastaja ja pappi palaavat kotiinsa miehistöineen ja kaikki innostuvat: Kippari on löytänyt paratiisin ja ihmiset alkavat muuttaa paikkaan, jota alkavat kutsua Havningbergiksi. Koska alueella on vain kiveä, päätetään tehdä talot puusta ja lämmittää niitä polttamalla puuta, jota ei ole. 

Näin Hamningberg sai alkunsa, silloin siis nimellä Havningberg. Tai sitten ei, mutta mikään järkevä selitys ei tunnu mahdolliselta. Havningberg kasvoi yhdeksi Finnmarkin merkittävimmistä kalastajakylistä. Ainoa kulkuyhteys oli Jäämeri, jonka helvetillinen kylmyys pohjoisen lumimyrskyn aikaan lienee ollut norjalaisille taivaallinen viileys. Mahdollisten täysjärkisten varalta ei tehty tietä pois Havningbergista ja merelle menivät vain hullut kalastajat. 

Tørrfisk teki kauppansa, koska arkkipiispa Erik Walkendorf kirjoitti 1512 paavi Leo X:lle, ettei pohjoisessa Havningbergissa asuisi ainuttakaan kristittyä, ellei sieltä saataisi niin jumalaisen hyvää kalaa, että sitä pitää kaikkien kristittyjen ympäri maailman saada. Paavihan tästä innostui ja piti huolen, että kaikki katoliset eteläisessä Euroopassa halusivat tätä taivaallista kuivakalaa. Jos sitä söi, sai hyvitykseksi varman taivaspaikan. 1600-luvulla kuitenkin hoksattiin, että tuore kala voissa paistettuna on sittenkin parempaa kuin kuukauden tai pari matkalla ollut kuivakala. Siinä ei auttanut, vaikka papit olisivat uhanneet ikuisilla ruotoisilla särkipihveillä helvetissä.

Niinpä Havningberg autioitui, kunnes sinne alkoivat muuttaa Vienanmeren rannoilta pomorit eli "he, jotka asuvat meren rannalla". Pomorit löysivät runsaasti uusia kalapaikkoja ja menestyivät. He eivät maksaneet veroja Norjaan tai sitten vaan kunnon kalakateus valtasi alaa, joten norjalaiset alkoivat taas asuttaa Havningbergia, joka 1800-luvulla kasvoi valtavaksi kalastuksen metropoliksi, jossa asui jopa 46 asukasta. Pomoreilla meni yhä hyvin, sillä he vaihtoivat puutavaraa kalaan. Hyvin meni Havningbergissakin, aillä vuonna 1900 se oli jo pohjoinen megalopolis 241 asukkaansa voimin. Perustettiin oikein Havningbergs fiskeriforening koordinoimaan loistavaa kasvun täyteistä tulevaisuutta. Kalanmaksaöljy oli suuri menestys, koska kaikki maailman lapset rakastivat sitä vanhempiensa käskystä. Kesäisin alueella oli muualta tulleita kalastajiakin sadoittain. Kalaa saataisiin vietyä muutenkin kuin kuivakalana etelään, kunhan tehtäisiin isompia laivoja. Laitureita piti kasvattaa ja satamaa kohentaa. Olisi tarvittu noin sadan miljoonan kruunun satama, mutta hallitus antoi 3,5 miljoonaa, eli laiturista tuli sen verran pienempi.

Havningberg kasvoi ja kauppa kukoisti, mutta 1917 kauppa pomorilaisten kanssa tyrehtyi Venäjän vallankumoukseen. Kurjuus alkoi vallata alaa, eikä siinä auttaneet rukoukset vaan se, että hallitus alkoi tukea kalastusta ja kalalle laitettiin minimihinta.

Nämä tukiaiset taisivat innostaa saksalaisen suuren kalastuksen ystävän Adolfin kavereineen alueelle 1940. Sen verran taisivat olla jopa mustasukkaisia uusista hienoista arjalaisista kalastusalueistaan, että rakensivat viereiselle vuorelle armottoman suuret tykit, joilla karkotettiin kaikki idästä tulevat kilpailevat kalastajat. Näkyvyyttä on kymmeniä kilometrejä joka suuntaan. 

Kalastaja-Adolf tykkäsi aivan erityisesti norjalaisista kalastajista, koska he olivat kuin Adolf itse eli pitkiä ja vaaleita, tosin sillä erotuksella, että Adolf oli lyhyt ja tummahiuksinen. Valitettavasti ihailu ei ollut molemminpuolista vaan Havningbergin asukkaat päättivät antaa saksalaisten kalastaa ja riidellä neuvostokalastajien kanssa ihan keskenään. Jotkut finnmarkilaiset olivat kuitenkin niin näreissään saksalaisista kalastajista, että liittyivät venäläiseen kalastuskomppaniaan partisaaneiksi ja paljastivat venäläisille parhaat onkipaikat. Heidän muistolleen on myöhemmin alueelle tehdyn tien varrelle laitettu muistomerkki yhdelle tien komeimmista kohdista.

Saksalaisten teräksiset kalastusalukset olivat niin isoja, että myrskyn tullen hieno, mutta liian pieni laituri hajosi, ja sen jäänteet ovat paikalla yhä nähtävissä.  Siksi saksalaiset lopulta päättivät häipyä taivaallisen helvetillisestä kalastuskylästä niin äkkiä, että unohtivat jopa polttaa sen. Niinpä siellä ovat vanhat rakennukset yhä paikoillaan.

1945 alettiin kalastaa vain paikallisin voimin ilman, että kavereina oli pomoreja tai saksalaisia. Rakennettiin uudet kalanviljelylaitokset, jotka valmistuivat 1953. Siinä tuli sitten mieleen, että niitä varten tarvittiin isompia laivoja, mutta nehän eivät päässeet Havningbergin satamaan. Apua laitureiden satamarakenteiden tekemiseen pyydettiin Norjan valtiolta. Junarataakin suunniteltiin. Valtio kyllä rakentaisi!

Kuolemantuomio kylälle tuli kuitenkin jo1965, kun valtio hamningbergilaisten mielestä hirmu yllättäen, päätti olla rakentamatta laitureita, aallonmurtajia ja junarataa pieneen kylään, kun naapurissa oli joka suunnassa parinkymmenentuhannen asukkaan kaupunkeja. Hyvityksenä valtio rakennutti Hamningbergiin koulun, sähköistyksen sekä pienen, pyörätiemäisen kapean tien, joka valmistui 1966. Heti kun tie saatiin perille Hamningbergiin, kaikki häipyivät tietä pitkin samantien kylästä töihin muualle. Lopulta jäljelle jäi vain pappi Karl, tämän vaimo Maria, jääkäri Aksel ja aikamiespoika Aksel (eli seurakunta oli kaksi-Akselinen), jotka asuivat siellä elämänsä loppuun asti. Pappi Petersenin seurakunta oli siinä vaiheessa aika rajallinen - lopulta hän oli itse ainoa seurakunnan jäsen kuollessaan 90-luvun alussa. 

Kaikki siis lähtivät, mutta tie jäi. Nyt Hamningberg on avoinna turisteille kesäaikaan - talviaikaan tie ei ole ajettavassa kunnossa. Pyörätien kokoinen tie tarjoaa ainutlaatuiset maisemat. Perillä odottaa pieni kylä, jossa on kesäisin kahvila. Majoittuminenkin on mahdollista, etenkin teltta- ja asuntovaunumatkaajille on tilaa. Saksalaisten tykkiasemien jäänteet ovat edelleen hyvin jäljellä - saksalaista laatua. Hamninbergiin jäi myös yksi kymmenestä kalanviljelylaitoksesta, ja siellä toimii kesäisin majatalo. 

Epäonnistuminen

Alkuun oli toiveikkuutta, vaikka harmaita pilviä taivaanrannassa olikin

Keli muuttui yhä harmaammaksi

Hetkittäin toiveikkuus nousi - sinisiä aukkoja taivaalla!

Sitten alkoi tulla vettä

Lopulta oli luovutettava - ei maisemista olisi iloa kaatosateessa


Vesisaarta lähestyttäessä tiet olivat yhä kuivia ja saattoi nautiskella kaarteista



Onnistuminen

Vesisaaren lähellä sää ei ollut kovin lupaava

Matkan varrellakin on mielenkiintoisia paikkoja

Hamningbergin tien alkaessa Odin oli meille suosiollinen ja avasi taivaan juuri Hamningbergin yltä









Partisaanien muistomerkki



Kaiteet vain pilaisivat ajomaisemat...


Perillä - sitten kapuaminen linnoitukseen







Tie on kapea. Hyvin kapea, jos vastaan tulee isompi ajoneuvo. Ei ole Hra Oma Ajan Wolfgang enää tuon näköinen kaudella 2021, nyt se on samanlainen kuin Wagner

Hamningberg  



Omaa aikaa

Hamninberg oli aiemmin tehnyt niin suuren vaikutuksen, että sinne piti ehdottomasti mennä uudelleen. Sääennusteet olivat hyvin vaihtelevia ja niin olivat säätkin. Halu oli silti valtava päästä sinne. Loma alkoi lähennellä loppua, samoin Hra Oma Ajan eturengas. Seuraavalle päivälle oli luvattu jatkuvaa sadetta ja eturengas kestäisi ehkä yhden yrityksen. Yritettävä oli!

Sateen mahdollisuus oli suuri, mutta rohkeasti Vesisaaresta kohti Hamningbergia, 110 kilometriä suuntaansa. Pieniä tihkusadekuuroja tuli ja meni. Ennen Vuoreijaa taivaalta pilkoitti välillä jopa sinistä, ja toiveet nousivat. Vuoreijan kohdalla alkoi kuitenkin sataa, mutta ei pieni tihkusade pelota. Hamningbergin tiellä sade kuitenkin voimistui ja voimistui, kunnes se oli jo kaatosade Jäämeren tuulen säestämänä. Edessä oli vielä tummemman sävyistä pilveä. Oli pakko luovuttaa. Hamningberg jäisi nyt käymättä. Silmässä saattoi olla tippa muutakin kuin sadevettä. Valtava pettymys. Tietysti lohdutti, että kaikki muu reissussa oli onnistunut todella hyvin.

Seuraavana päivänä yllättäen olikin melko poutaista, sadekuuroja kuitenkin luvattu Hamningbergiin. Sadetutkia katsomalla näytti, että pieni mahdollisuus olisi . Hra Oma Aika vakuutti, että kyllä sillä  sileällä renkaalla selvittäisiin vielä yksi yritys . Ja kuinka ollakaan - Vesisaaren pilvet jäivät taakse ja Hamningbergin tiellä sininen taivas valaisi niin maiseman kuin mielen . Lämmin, aurinkoinen keli, koko reissun loppuhuipennus ! Se Hra Oma Ajan tämän tarinan alussa keksimä pappi ei ollut sekopää vaan oikeassa - Hamningberg voi olla pohjoinen paratiisi! Vesisaareen palasi hyvin onnellinen motoristi . 




Täällä sitä on hyvin piilossa...

Dolly - maailman paras pieni matkapyörä

Pienen on pakko kiipeillä, että näkee...



Asunnossa oli amme ja sauna - niissä oli hyvä nautiskella!

Mutta mistä Hra Oma Ajalle uusi eturengas, vanhan pyörän harvinaista kokoa ei ole valmiina yleensä missään paitsi Prätkäpajassa juuri Hra Oma Aikaa varten. Tilaaminen pohjoiseen olisi kestänyt liian kauan, loma oli loppumassa. Motoristiystävä lupasi sellaisen kuitenkin jostain järjestää Rovaniemelle - mutta Vesisaaresta Rovaniemelle on 600 kilometriä, ja yllättävän nopeasti kuluneelle sileälle eturenkaalle oli tullut Hamninbergin toisen reissun ansiosta jo 220 kilometriä lisää. Miten kävi, se selviää seuraavassa osassa, joka on epilogi tälle Kuukausi Norjassa -juttusarjalle.


(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )