tiistai 4. tammikuuta 2022

Norja 2021, osa 7: Aurlandsfjellet, Stegastein ja saako pilvessä ajaa?




Tie Lærdalista Aurlandetiin ei ole kuin noin 50 kilometriä pitkä, mutta se synnyttää enemmän wau-elämyksiä ja muistijälkiä kuin 5000 kilometriä monessa muussa paikassa (joku sanoi "kuten esim. Pohjanmaan Kasitiellä, jossa ei wau-elämyksiä synny edes 5 miljoonan kilometrin matkalla"). 

Tie tarjoaa enemmän maisemia ja serpentiinimutkia kuin vaikkapa Trollstigen tai Geiranger. Mutta hyvin hiljaista oli turistien suhteen kesällä 2021 - vain norjalaiset motoristit viihtyivät siellä, ja muutamat ilmeisesti ovat viihtyneet siellä useammankin kerran - niin kovaa polvi maassa nopeimmat menivät. Toisaalta joka mutkan takana saattoi olla lehmä tai lammas, eli ei ehkä kauhean suositeltava ajotyyli, koska silloin polven lisäksi on äkkiä myös leuka maassa. 

Moni lukija tietää, ettei Hra Oma Aika voi juoda alkoholia eikä Viivi ole koskaan humalassa, mutta saako pilvessä ajaa?

Lillehammerista tultaessa ennen tätä Aurlandsfjelletin ihanuutta voi nimittäin nautiskella monesta muusta ihanuudesta, jos välttelee tietä E16, ja kovasti suosittelemme välttelemään. Ensin pari pienempää vuoriston ylitystä, ja sitten tiellä 52 noustaan sen verran ylemmäs, että mennään reilusti  toista kilometriä korkealla pitkän aikaa eli helposti päätyy ajamaan pilveen. Vaikka muualla olisi miellyttävä yli 20 asteen lämpötila, ylhäällä pilvessä se oli enää muutama aste ja pilven kostea hyytävyys lävistää ajovaatteet yllättävän helposti. Saattaa kuppi kuumaa kaakaota maistua monelle sen jälkeen. 




Kaikki julkaistut osat:

Mutta palataanpa Aurlandsfjelletille. Tämä vanha, ikivanha tie... valmistui 1967. Eli ei nyt ihan kaikkein vanhin kumminkaan, mutta eipä tuonne helposti tietä olisi saatukaan. Tai olisihan sellainen tehty, jos vuoren toisella puolella olisi ollut riittävästi Miehiä ja toisella puolella markkinat, naisia ja viinaa, kuten Trollstigenin tapauksessa aikoinaan oli. Tie oli ja on auki vain kesäisin, muulloin se on kulkukelvoton paitsi suksilla eli Hra Oma Ajan teorian numero 1243 mukaan tämä on todennäköisesti talvisin norjalaisten salainen hiihtotreenikeskus: läpi päässeet valitaan suoraan olympialaisiin. Tuskin tien lempinimi muuten olisi "snow road", vaikka tien varressa onkin lunta ympäri vuoden.

Kannattaa aloittaa nousu Lærdalin Erdalista. Hetki rantaviivaa, sitten Gammel Aurlandsveggen kääntyy suoraan kohti vuoristoa. Nousu jatkuu ja jatkuu, ja jollei tiedä mitä odottaa, yllättyy varmasti. Juuri kun luulee, että nousu päättyy, huomaakin olevansa taas astetta tai paria ylempänä. Lopulta ajellaan erittäin karussa ympäristössä yli 1,3 kilometrin korkeudessa, jossa ei taaskaan ole kuin kiveä, vähän ruohoa sekä vuoristolampia ja -järviä. 

Matkan varrella kannattaa pysähtyä kohteessa nimeltä Vedahaugane. Siinä on toki kuvauksellisia vuoristomaisemia, mutta tietämätön kulkija saattaa ohittaa sen pysähtymättä. Pysähdy kuitenkin, sillä nähtävää on vuoren sisälläkin! Oletko koskaan ajatellut meneväsi karhun luolaan? Aivan, se ei yleensä ole hyvä idea, mutta täällä se on suositeltavaa. Amerikkalaisen Mark Dionin taideteos "DEN ("Hiet")" eli Luola kannattaa käydä katsomassa. Luolassa on karhu kotona, mutta se nukkuu jätekasan päällä. Herkässä vuoristossa tällainen luola on aika vaikuttava - jossain muualla se ei ehkä ajatuksena toimisi yhtään niin hyvin.

Huipun jälkeen alkaa mutkitteleva lasku ja vajaat kymmenen kilometriä ennen Aurlandetia on Stegastein-niminen näköalapaikka, joka on 640 metriä alla olevan Aurlandetin kylän ja vuonon yläpuolella. Ja arvatkaa mitä? Sieltä on hienot näköalat alas vuonolle. Olisitteko arvanneet? Laiskimmat turistit tulevat sinne suoraan Aurlandetin kylästä ja palaavat sitten takaisin isommille teille ja kuittaavat listaansa, että Stegastein nähty. Etenkin motoristeille voi sanoa, että tuo vuoriston ylitys on upeampi kokemus kuin näköalapaikka, vaikka se hieno onkin. Alas Aurlandetiin kurvaillaan tiukkaa serpentiiniä ja ruuhka-aikaan ei edes prätkillä pääse kunnolla ohittamaan jonoja. Eli oikeastaan hiton hieno juttu, että ne "kaikkien kaverit" ja muut hidasteet eivät ole vuoristotiellä enempää tiellä.

Aurlandetista kohti Vossia (Googlessa lukee kartoissa Vossewangen, mutta kylteissä ja kaupungissa lukee vain Voss) ajellaan lukuisista tunneleista ja pitkin joen vartta, kuten niin usein Norjassa. Ja jos mielessäsi odotit, että Voss on joku Pieksämäkeä pienempi satunnainen motellikylä tien varrella, huomaat äkkiä erehtyneesi. Voss on ihan oikea kaupunki ja kaiken lisäksi erittäin viihtyisä. Tosin, kuten kaikkien kaupunkien keskustoissa, pysäköinti voi olla vähän haasteellista ja kallista. 


Lillehammerista lähtiessä ensin noustaan ja noustaan, mutta hiljalleen ja ikäänkuin huomaamatta.


Mutta tiellä 52 huomaa kyllä nousseensa ylös, kun...


...huomaa olevansa ihan pilvessä ja keli on hyytävä.



Sitten alkaa laskeutuminen - tien märkyys on pilvestä, ei sateesta.


Hyvä vinkki - viimeinen huoltoasema ennen vuorta... eli Aurdalsfjelletiä


Lærdalista alkaa vanha, vuoriston ylittävä tie Aurlandetiin






Vähän erilainen karhunpesä eli kantaa ottava taideteos vuoren sisällä. Suuaukossa jopa Viivi joutuu kumartumaan eli se on todella matala...


Navi luulee hetken kuluttua, että ollaan alla olevassa Norjan ja koko maailman pisimmässä maantietunnelissa. Siellä ollaan kuitenkin vasta myöhemmin reissulla. Nyt välissä on lähemmäs puolitoista kilometriä kiveä, sillä ollaan ollaan pienellä, liki kartoissa näkymättömällä vuoristotiellä.















Stegastein



640 metriä Aurlandetin kylän yläpuolella



Stegasteinin näkymät videona



Omaa aikaa

Lampaita ja lehmiä sai varoa yli kilometrin korkeudessakin. Molemmat pärjäävät ja viihtyvät vuoristossa hyvin eikä aitoja tarvita - ruohoa riittää ja kulkijat osaavat enimmäkseen varoa. Aurlandsfjelletilläkin lehmiä tuli vastaan paikoissa, joissa oli vain kiveä ja ruohoa. "Ferist" tiellä estää eläinten kulkeutumisen liian kauas.

Tämä reitin ensimmäinen varsinainen vuoriston ylitys oli pilven sisällä muutaman asteen lämpötilassa, ja kymmenien kilometrien jälkeen alkoi kummasti kaivata lämpövaatteita. Vaikka ajokamat pitävät sadetta aika hyvin, niin pilven hyytävyys tuli lopulta läpi. 

Seuraava vuorten ylitys eli Aurlandsfjellet olikin jännenpää ja nautinnollisempaa, paljon tiukkoja serpentiinejä ja kapea tie. Erikoinen taideteos vuoren sisässäkin jäi mieleen. Stegasteinista puolestaan tulee mieleen Geiranger, aika samantapainen paikka.

Aurlandsfjelletin ylityksen jälkeen Hra Oma Aika ei noteerannut enää tietä reunustavia vuoria, vaan totesi Vossiin päästyämme loppupätkän olleen tylsä, kun ei ollut vuoria näkyvissä... sen verran vaikuttava tuo ylitys oli, ja tietenkin sitä ennen 52-tietä pitkin tehty ylityskin oli näyttävämpää kuin ajaa laaksossa, mutta kyllä siinä vuoria koko ajan ympärillä on. Hra Oma aikakin huomasi ne sitten parin päivän päästä, kun matka jatkui Vossista...

Vossissa Hra Oma Aika totesi muutakin, mikä ei ollut hänen sydämelleen kovin viisasta, kun hän ei saisi kiihtyäkään ollenkaan. Hotelli on keskustassa, eikä sen lähellä ole juuri lainkaan pysäköintipaikkoja mihinkään hintaan. Kallista tienvarsipysäköintiä löytyy enemmän satojen metrien päässä, ja Hra Oma Ajan tapauksessa laukkujen kantaminen helteessä muutama sata metriä on aina iso riski. Hän ilmoitti, että täältä häivytään aamunkoitossa heti paikalla ja ensi tilassa, tänne ei jäädä hetkeksikään. Voss on ihan syvältä. 

Hotellin respassakin hän jaksoi kertoa mielipiteitään pysäköintimahdollisuuksista Vossin keskustassa ja miten moottoripyörää ei ole kiva jättää kadunvarteen. Hotellin respa mainosti pysäköintitaloja, joihin olisi "vain alle kilometri". Kunnes sitten kymmenen minuutin keskustelun jälkeen respa tarkkana huomasi, että Hra Oma Ajallahan oli moottoripyörävarusteet päällä ja kypäräkin tiskillä. 
- Ai tulitteko moottoripyörällä? Moottoripyörät saa pysäköidä hotellin talliin.

Sen jälkeen Voss olikin Hra Oma Ajan mielestä maailman paras paikka, jossa meni pari päivää kuin siivillä, mutta mikä siellä on niin upeaa tallipaikan lisäksi? Siellä nimittäin oikeasti on upeaa. Siellä mekon helmatkin heiluivat ja jossain vaiheessa Viivi oli ihan märkänä. Siitä seuraavassa osassa! 


Leppoisat maisemat vaihtuivat...

...säväyttävämpiin.
Syvällä alapuolella kulkee maailman pisin maantietunneli...


Stegasteinilla on tainnut joillain olla erityistä kivaa... (kuksugar = cocksucker)


Pyörät tallissa, ja...


...nautiskelu Vossissa voi alkaa!


________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )



8 kommenttia:

  1. On kyllä upea juttu taas ja tämä on ihan paras blogi! Hyviä juttuja, upeita kuvia ja Viivi, ei paljon enempää voi toivoa! Jutut ja KAIKKI kuvatkin vain paranevat.

    VastaaPoista
  2. Ainakin maisemat olleet kohdillaan, niin ulkona kuin sisällä kylpyammeessa. Vähän liikaa vaahtoa mutta muuten ok.

    VastaaPoista
  3. Taas kerran wau Norja ja WAU Viivi!
    Toivottavasti vuosi lähtee nautinnollisesti käyntiin...

    VastaaPoista
  4. Erittäin mielenkiintoinen matkajuttu, tuonne pitääkin lähteä seikkailulle, matkiksella tai ihan vaan vaan auto+teltta ⛺ tyylillä.
    Erittäin ISO Kiitos vinkistä, nuo jäävät helposti huomaamatta ellei ole kunnon karttaa / karttasovellusta mukana (Maastokartta-sovellus, siitä löytyy mm. Suomen, Norjan, Tanskan ja Viron maastokartat. Suosittelen lämpimästi) itselläni on myös paperikartat koko Norjasta, helpottavat oleellisesti liikkumista. Tuo Hra OmanAjan sairaus kuullostaa liian tutulle, täällä kans äkkikuoleman vaara läsnä liikuttaessa 😉

    VastaaPoista
  5. 7 miljoonaa käyntikertaa täynnä sivustolla, uutta miljoonajuhlaa odotellessa...

    VastaaPoista
  6. No kyllähän se kuumaa kylpyä vaatii kun Norjassa ajelee 1300 m:ssä pilvien läpi, näkyvyyttä saattaa olla alle 10 m ja 5-7 asteinen vesi valuu pitkin syliä niin kyllä iltapäivällä alkaa sukukalleuksia palella.

    VastaaPoista
  7. Noista kylpyvaahtokuvista tulee riippuvaiseksi.

    VastaaPoista
  8. Hienot maisemat, hyvää kerrontaa ja hyvät kuvat, ten points.

    VastaaPoista