keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu...


"Jo (Savo-)Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu, käki kukkuu siellä ja kevät on". Tuo kansansävelmä tuli hakematta mieleen, sillä juuri noin oli toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Idästä on kuvattu monia teitä ja esitelty erilaisia kohteita, mutta itä (ja koko Suomi!) on aika loputon aarreaitta.


Tällä kertaa reitit ovat enemmän Karjalaa ja kohteina vanha Niskapietilän museotie ja Parikkalan patsaspuisto, mutta myös Savon Punkaharju ja Savonlinna (joita on esitelty ennenkin, mm. näissä jutuissa: Kaksi päivää ja tuhat kilometriä kahden viinipullon tähden, Neidon reisillä ja vähän ylempänäNeidon reisillä ja vähän ylempänä Osa 2 ). Punkaharjulla kannattaa ajaa muitakin teitä kuin vain Harjutie, sillä esimerkiksi etenkin tien 479 alkuosa on upea.  (Oheinen kartta suurena tästä)

Esillä on myös Ohtaansalmen Täyssinän rauhan (1595) rajakivi, jonka nykyinen tehtävä ehkä on erottaa savolaiset ja karjalaiset? ;)


Juuan vanha kaupunki sekä Juicen tori ja muistomerkki Juankoskella ovat tietenkin "pakollisia", kun matkan varrelle osuvat. Kuopio on hyvin esillä tässä Kuopio on lokakuussakin vierailun arvoinen -jutussa.


Koli on jälleen esillä, koska siellä "pitää" käydä aina varmistamassa kevään eteneminen. Myöhässä tosin oli kevät sielläkin - etelässä oli jo lehdet koivuissa ja Karjalassakin lehtimässä Joensuuta myöten, mutta  Koli on sen verran ylempänä sekä kartalla että maanpinnasta, että varjopaikoissa oli lunta, eivätkä puut siellä lehtineet.


Sattumalta eteen tuli myös huoltoasema, joka jokaisen motoristin sielläpäin kannattaa tietää. Villalan kylän Neste. Miksi? Koska ihan tavallisen ulkonäön sisällä siellä on myynnissä kypäriä (mm. Nolan), ajovarusteita, renkaita  - ja ne renkaat saa allekin, koska huoltoasemalla on ihan oikeasti huoltotoimintaa! Huoltoasema on toiminut jo 50 vuotta ja siellä on hiljakkoin tehty yrittäjän sukupolvenvaihdos. Mutta niin vain oli vanhaisäntäkin paikalla ja muun muassa tankkasi Viivin pyörän, koska uusi-isäntä oli huollon puolella laittamassa jonkun prätkään uutta rengasta. Sisällä oli paitsi hyvä kahvio ja prätkäkamaa myynnissä, myös monenlaista muuta tavaraa 50 vuoden varrelta prätkiin ja muuhun liittyen. Tällaista asemaa kannattaa suosia motoristipalveluiden takia, mutta se on suorastaan harvinaisuudessaan ihan nähtävyys! Vielä kun olisi yhteistyötä toisen itä-suomalaisen erityksen eli ainoan kotimaisen prätkäkamavalmistajan Hanxin kanssa, niin jopa taas vähän edistyisi suomalainen työ.


Parikkalan Patsaspuisto saattaa loksauttaa suun auki aika monelta... Edesmenneen taiteilija Veijo Rönkkösen "iso hihnapyörä" on saattanut hiukan luistaa, kun hän on tehnyt pienelle alueelle yli 500 patsasta! Jollain tapaa patsaspuisto edustaa suomalaista hulluutta erityisen hyvin. Puistossa on myös kaksi rakennusta, joista toisessa esitellään Rönkkösen taidetta ja sen taustoja ja toisessa myydään mm. puistoon liittyvää tavaraa.




Niskapietilän museotie

























Punkaharjulta Moinsalmen kautta Savonlinnaan



































Kohti Moinsalmea ja sitten kohti Savonlinnaa




Sadepilvet uhkailivat...











Savonlinna









Kenties paras paikka kuvata Olavinlinna on rautatiesilta








Punkaharjulta Rääkkylän kautta Kolille









































Kolilla







Kolilta Juankosken kautta Kuopioon



Juuka


Kohti Juankoskea tie 508


















Kuopiosta Rääkkylän ja Kerimäen kautta kohti Parikkalaa 

(tiet 9, 71, 4794) Etenkin kannattaa huomata ja tietää tien 71 Neste-asema!




Ohtaansalmi





Täyssinän rauhan rajakivi Ohtaansalmella







Liperin kirkko



Villalan kylän Neste - motoristin huoltoasema


Villalan Nesteeltä myös prätkäkamoja...

...sekä prätkähuoltoa renkaista alkaen!





Tie 4794 Kerimäeltä Punkaharjulle


Parikkalan Patsaspuisto

















Tuntuuko joskus siltä, että takki on tyhjä?
















Hyvä ohje motoristeillekin, paitsi endurokuskeille...






Oma Aikaa Savonlinnassa ja Kuopiossa...



Kuopiossa oli muun muassa treffit VVM:n Kuopion alajaoston erään edustajan kanssa, joka tuli iltaseuraksi hotelliin. Samalla saattoi todeta, että "kilonen Gixxeri" on valtavasti liian iso Viiville... ei yltänyt korkkari maahan edes sivutuen puolelta! Illan päätteeksi oli hyvä syödä, että jaksoi nukkua! Näyttävämmin Kuopio on esillä näissä tämän linkin kuvissa...









Savonlinnassa Casino Span pihalla meitä tervehtivät poliisit ja aikamoinen ukkonen. Sade onneksi alkoi vasta kun olimme päässeet hotellihuoneeseen. Ritinää kuului jo ennen välähdyksiä, ja pamahdus tuli välittömästi salaman jälkeen. Parvekkeelta oli lämpimässä kelissä kiva seurata edessä aukeavaa "ilotulitusta" - paitsi että yksi salama iski näkymässä olleen tuomiokirkon torniin, joka syttyi palamaan!

Savonlinna oli muutoin hyvin uinaileva näin kesän sesonkia odotellessa, siellä saattoi aivan rauhassa kävellä, olla ja puuhailla mitä vain. Hotellin vieressä oli saari, joka oli liki luonnontilainen pieni paratiisi.


Viivi ehdotti, että Kolilla katsottaisiin vain muita kohteita, mutta ei kiivettäisi ylös, koska Hra Oma Ajan terveys ei ehkä enää siihen riittäisi. Onhan siellä satama ja vaikkapa Pirunkirkko. Mutta ilmeisesti itsepäisyys antaa voimaa ja jääräpäisyys tahtotilaa eli just sinne ylös piti sitten kiivetä eikä minnekään muualle! Kaikki meni onneksi hyvin ja Hra Oma Ajan mukaan hän kiipeää sinne vielä monesti.


Kuopioon meinasi tulla hiukan kiire, kun puhelimella ei päässyt "perille", että olisi myöhentänyt saapumisaikaa. Hiukkasen pirteämmällä menolla ja vähemmällä kuvaamisella perille tultiin kuitenkin ajoissa.




Dollysta tuli taas uusi? :D




Ukkonen saapuu ja auringonpaiste vaihtuu sateeksi









 







Korkkarit upposivat välillä kosteaan sammaleeseen syvälle




Lähes luonnontilainen, hiljainen saari kaupungin keskustassa