Wagner eli BMW K75 haettiin Ruotsista hiukan yli kolme vuotta sitten. Entisellä poliisipyörällä oli ajettu 120 000 kilometriä, hintaa veroineen tuli alle 2000 €. Nyt se oli ihan normaalissa 230 000 kilometrin eli Oma Ajan kielellä 230 miljoonan ilometrin määräaikaishuollossa. Ei ollut mitään erityistä. Isoin sille tehty huolto oli käynnistyskytkimen vaihto - ja sekin oli lopulta tarpeeton remontti, kun se olikin vain likainen. No, tulipa samalla parempi takajarru. Jokin tiiviste vuoti josain vaiheessa ja bensansuodattimessa oli jokin hiushalkeama. Nopeusmittari on hieman kiukutellut ja näyttää vähän liian vähän, mutta sen kanssa on elänyt, ehkä sille jotain jossain vaiheessa voisi teettää. Pyörän vuosittaiset 30-40 000 kilometriä ovat siis olleet varsin kohtuulliset kustannuksiltaan. Pari huoltoa on tehty Hämeenlinnassa Reijo Myllymaalla, kaikki loput Prätkäpajassa Helsingissä. Osa "vioista" on vaatinut Prätkäpajassa enemmän psykologia kuin mekaanikkoa, kun Hra Oma Aika on aavistellut jotain vikaa, jota ei ole voitu mitenkään havaita... No, isoille kilometreille, miljoonille ilometreillehän nuo on suunniteltu. Matalavireinen, yllätyksetön - joku voisi sanoa tylsä. Mutta Hra Oma Ajalle se sopii, monista syistä.
Viivi II eli Honda CX on luotettavuuden perikuva yksinkertaisen tekniikkansa takia, mutta niinpä se vain eilen jäi tielle - jokin sähköosa rikkoontui ja tulpille ei tule kipinää. Hinausautolla Prätkäpajaan, jossa sitä odoteltiin, vaikka sulkemisaika oli jo kaukana takana. Samalla sinne tuotiin hinurilla toinen pyörä, jonka päälle oli auto ajanut.
Dolly eli Honda CB 500 se vain kulkee. Sillä on ajettu tänäkin kautena tähän mennessä reilusti yli 20 000, mutta kevään staattoriongelmaa lukuunottamatta ei mitään muuta ole tarvinut tehdä kuin ajaa. Eikä sitä staattoriakaan lopulta edes vaihdettu.
Jotain uutta pitää aina saada prätkiin talven aikana. Ei niin, että hra Oma Aika osaisi tehdä oikein mitään muuta kuin suunnitella ja järjestellä asioita - mutta osaa kumminkin ottaa kuvia.
Sylintereiden poraus
Isoin juttu oli koneen avaaminen vielä kerran. Viivi II:een tehtiin vuosi sitten "100 000 kilometrin huolto" Prätkäpajassa eli kone purettiin atomeiksi ja joka ikinen osa tarkistettiin, mitattiin ja tarvittaessa uusittiin tai muutoin kunnostettiin. Ulkopuolinen koneistamo mittasi sylinterit ja muut ja koneen piti olla kuin uusi, ja niin se olikin, se toimi ja kävi kuin uusi - mutta toinen syöpymistä puhtaaksi hoonattu sylinteri söi öljyä enemmän kuin ennen. Mittauksissa ei koneistamo ollut huomannut ilmeisesti lievää syöpymien aiheuttamaa ovaaliutta. Viime kesä meni silti hienosti, mutta öljyä oli lisäiltävä melkein joka toisen tai joka kolmannen tankkauksen yhteydessä. Täksi talveksi oli Prätkäpajan kanssa sovittu, että vaikka mittojen puolesta puhtaiksi ja kiiltäviksi hoonatut sylinterit olivat koneistamon mukaan täysin tehtaan toleranssissa, ne porattaisiin ylikokoon. Leq hommasi alkuperäiset Hondan ylikokomännät (0,5 mm), kone purettiin taas atomeiksi, vietiin koneistamoon porattavaksi ja kun he saivat työnsä valmiiksi, Prätkäpaja kasasi sen uudelleen.
Teknisesti poraukseen liittyvänä erikoisominaisuutena CX:n kyseessä ollen kannattaa mainita, että kone on sikäli haasteellinen, että koko kone pitää purkaa nippeleihin kiinteistä sylintereistä johtuen ja itse poraus on haasteellinen tehtävä, koska sylinterikulma on eri kuin mikään taso itse moottorissa, jolloin sen joutuu simmaamaan tarkkaan kulmaan.
Tuo kuluneisuus, jota ei huomattu saattoi johtua myös siitä, että kun sylinterissä oli ollut joskus pyörän historian aikana vettä, katosi hoonatessa hapettunutta materiaalia ensimmäisellä kerralla sylinterin seinämästä, joka johti epä-pyöreyteen.Nyt Viivi II:n kone on joka tapauksessa täysin uutta vastaava, ellei parempikin (valtavasti isompikin: peräti 503-kuutioinen 497 sijasta...). Ja sen ääni on niin pehmeän kaunis. Täytyy sanoa, että luullakseni harva firma antaa takuun 34-vuotiaalle moottorille ja vastaa täysin huutoonsa!
Ensimmäiset pari sataa kilometriä maltillista sisäänajoa ja kokeilua ovat vasta takana eikä suurimpia kierroksia vielä ole kokeiltu lainkaan, mutta ääni on kuin se olisi pieni Ducati ja tätä ei usko kukaan: vanha CX nostaa etupyörän irti tiestä pelkällä kaasulla pienimmillä vaihteilla ilman revitystä...
Voi kyllä suositella tällaista "100 000 kilometrin huoltoa" vanhoille prätkille tai ylipäätään enemmän ajetuille. Ja ilmeisesti moni muukin voi, sillä aina Prätkäpajalla käydessäni olen nähnyt myös vanhoja pyöriä, joiden koneet on purettu atomeiksi ja laitetaan uusiksi. Halvemmaksi tämä varmaan aina tulee kuin vaihto uudempaan vähemmän ajettuun - jolle kumminkin kenties kohta joutuu tekemään jotain koneremppaa.
Kromia!
Kaudelle 2014 myös kromautettiin joitakin Viivi II:n osia Amoila Oy:ssä. Osat vietiin loppusyksystä, koska sen verran on ymmärrystä, ettei yksittäisen mopon osia aleta kromaamaan oitis vaan odotellaan hiukan sopivampaa rakoa ja erää. Jos maaliskuussa tulee mieleen, että voisi kromauttaa osia, niin saattaapi olla hiukan myöhässä kauden alkua ajatellen.
Amoilassa oli miellyttävää asioida - oli selvää, että ammattitaitoa löytyy ja työt jopa joskus valmistuvat. Toisin kävi, kun aiemmin lähetin osia Viroon kromattaviksi - aikaa meni 1,5 vuotta eikä yhtään valmista osaa. Sain ne sentään lopulta takaisin, toisin kuin joillekin on käynyt. Kromatut osat olivat vanhoja, käytettyjä ja hapettuneita (jopa ruostunutta peltiä!), mutta etenkin lähtökohtaan suhteutettuna tulos oli hyvä. Osat ymmärtääkseni ensin kuparoitiin, siten niklattiin ja lopulta kromattiin eli ei mitään oikoteitä. Jos joku muuten ihmettelee "klommoa" syylarin peltisessä kehyksessä, niin siinä kuuluu sellainen olla.
Pakoputken muhvit tosin löysin eBaysta, ovat Saksasta ja eivät kromattuja vaan kiillotettua alumiinia. Ne kiiltävät nyt, mutta ne täytynee kromauttaa joskus.
Satula!
Lisäksi satula teetettiin uusiksi, sillä vanhan rungossa oli pehmeitä kohtia ja lisäksi valkoiselle päälliselle oli valunut vihreää jäähdytinnestettä... Onneksi meillä oli valmiina varastossa toinen, ehjärunkoinen satula. Siihen teetettiin Autoverhoomo Ticabo Oy:ssä uusi pinta aiemman mallin mukaisesti ja erinomainen on tulos! Kyllä kelpaa taas Viivin hinkata istumalihaksiaan siihen!
* * * * *
Huomautus: Tässä jutussa mainitaan firmoja nimeltä, kuten joissain muissakin jutuissamme. Firmat eivät ole maksaneet "mainostamisesta" emmekä edes tee juttuja rahasta. Jos olemme tyytyväisiä johonkin, me kerromme sen. Näihin kaikkiin olemme todella tyytyväisiä ja suosittelemme lämpimästi. Jokaiseen tässä mainituista liikkeistä maksoimme laskut hinnaston mukaan.
Video: Remontin jälkeen koneen käynnistys kotona ekan kerran. Käy aluksi ryypyllä vähän korkealta ja olisi pitänyt pestä kone kunnolla...
Tällainen se on nyt - periaatteessa samannäköinen kuin ennenkin, mutta vähän kiiltävämpi:
Honda CX500 on maailman hauskin moottoripyörä. Minulle, sanoo Hra Oma Aika. Eri yhteyksissä on ollut pohdintoja, mikä pyörä kenenkin mielestä on paras tai hauskin tai mieleisin ikinä. Jollekin se on jokin supertehokas, jollekin jokin järjettömän nopea, jollekin jokin todella mahtavan kokoinen laite. Kaikki ovat tietenkin oikeita vastauksia vastaajalle. Harvinaisen usein kuulee tai nettikeskusteluissa ympäri maailman lukee entisten CX:n omistajien sanovan, että "ei oikeastaan olisi koskaan pitänyt myydä sitä pyörää". Hra Oma Aika ymmärtää sen nykyään erinomaisen hyvin, ja Viivi unelmoi, että saisi itselleen oman CX:n, punaisen Custom -version. Mutta kuinka tuo yli 30 vuotta vanha, nykymittapuun mukaan pieni, tehoton ja heikkojarruinen pyörä voisi olla se hauskin? No tietysti se on järjettömän luotettava ja kestävä, mutta silti?
Jos vertaa Viivi II:ta vaikkapa Hra Oma Ajan viime aikoina ajamiin muihin pyöriin tai vaikkapa tähän toiseen pyöräämme Wagneriin (BMW K75), niin häviäähän se numeroissa kaikessa - esimerkiksi Wagnerissa on 50 % isompi kone, 50 % enemmän tehoa, pysähtyy puolessa matkassa, kuluttaa vähemmän, on erinomainen matkantekoväline. Kaikki on tehty järeästi, jokainen nappulakin on järeä verrattuna Viivi II:een. Tai taannoin lainassa ollut Kawasaki ZZR, joka oli 130 % tehokkaampi, kulki suurissa nopeuksissa kuin kiskoilla ja todella hyvä ajettava, kiihtyi ja pysähtyi todella hyvin. Mutkat, jotka CX:llä olivat aika hurjia 80 km/h menivät helposti 120 km/h (ellei Viivi olisi takana takonut Hra Oma Ajan selkää...). Puhumattakaan viritetystä Honda Blackbirdissä - se kiihtyi ykkösellä 160 km/h ja kakkosella alkoivat mutkat tulla vastaan todella tiukkoina. Ja hipaisemalla jarruun se oli jo pysähtynyt. CX:ssä saa jarrua puristaa miten kovaa haluaa, eikä se silti pysähdy äkkiä. Tavallaan siinä on ABS:t... Mutta ei. Viivi II:lla on vain niin hauska fiilis. Sillä saa todella ajaa jo pienilläkin nopeuksilla. Itse asiassa se on parhaimmillaan alle 100 km/h. Erittäin mukava, helppo ja herkkä ajettava - jos ei tosiaan kuvittele jarruista mitään ihmeellistä vaan huomioi niiden rajallisuuden ja toisaalta kun kahvaa jaksaa puristaa, niin pysähtyyhän se helposti eikä tosiaan tarvitse pelätä etupyörän lukkiutumista. Uusi suomalainen Aki Lötjösen kehittämä CDI-boksi ("FinnBoxG47") teki moottorista vielä entistäkin huomattavasti herkemmän ja taloudellisemmankin - parempi kuin alkuperäinen tai mikään ulkomainen kilpaileva ratkaisu. Erittäin pirteä, vaikkei hevosia olekaan kuin ne 50. Mutta vaikea sitä on selittää, miksi se on vain niin hauska. Se vain on erilainen, persoonallinen kapine. Teknisesti vieläkin erikoinen - 500-kuutioinen, vesijäähdytteinen V2 ja kardaaniveto. Jännä ääni. Eli niin se vain on ilman mitään mitattavissa olevaa syytä tai perustetta - kaikista Hra Oma Ajan ikinä ajamista useista kymmenistä prätkistä iloinen Viivi II eli Honda CX500 on hauskin ajaa. Sillä on kaikin tavoin iloinen luonne. Sillä on kivointa ajella ei-minnekään, vaikka pidemmille reissuille Hra Oma Aika tietenkin mieluummin ottaa vakavamielisemmän Wagnerin. Olisi kiva kuulla vaikka kommenttina tähän alle, jos jollain lukijalla on jokin oma yhtä irrationaalinen peruste jollekin pyörälle, mikä on tai on ollut mieleisin ikinä. Tai vaikkapa toisilta CX-kuskeilta, että osaatteko selittää paremmin, miksi CX vain on niin hauska vempele?
Viivi II:ssa on etukatteessa alkuperäinen pieni etupleksi kiinni, mutta monessa se ei ole. Uusina niitä ei tietääkseni Honda CX:iin saa, käytettyjäkin on harvassa. Wagnerin etupleksi oli rikki ostettaessa. Se on luultavasti joskus kiristetty liikaa ja kiinnityspisteet olivat tehtaan(?) jäljiltä hämmästyttävästi hiukan vinksallaan, vasen yläkiinnike oli 5 mm liian korkealla eikä niitä voi säätää. Näihin kiinnikkeisiin kun pleksi on väännetty väkisin tiukalle kiinni, niin onhan se murtunut. Saako Bemariinkaan enää uutta BMW:n alkuperäistä pleksiä? Ehkä saakin, mutta arvaan hinnan olevan aika korkea. Joka tapauksessa ainakin Iso Britanniasta saa! Firma nimeltä FlowriderUK tekee melkeinpä mihin tahansa pyörään alkuperäisen kaltaisia pleksejä - he nimittäin tekevät niitä ja mallipiirustuksia tuntuu riittävän laajasti. Viivi II:een tilasin eBayn kautta, mutta Wagneriin osasin tilata jo suoralla yhteydenotolla. Honda CX:n pieni pleksi taisi maksaa muutaman kympin, BMW K75:n suuri etupleksi maksoi 150. Molemmat ovat malliltaan ja mitoiltaan oikeita (tosin pieni reunapyöristys niistä puuttuu) ja toimitus oli varsin ripeää. Tokikaan niihin ei ole stanssattu Hondaa tai BMW:tä. Pleksejä saa vaikka minkä värisinä läpinäkyvistä sävytettyjen kautta umpivärisiin. Itse tilasin CX:ään hiukan liian vaalean, mutta K75:een oli helppo tilata täysin kirkas. Wagnerin pleksikin saatiin nyt asianmukaisesti kiinni, sillä Prätkäpajassa ei kuunneltu fuskausajatustani sahata/porata yksi kiinnitysreikä hieman isommaksi tai eri kohtaan, vaan siellä tehtiin asia vähän perusteellisemmin eli kiinnitystankoa lyhennettiin 5 mm, jotta se oli oikean mittainen. Tulos on hieno!
Alkuperäinen on kiinnityspisteistään pahasti halkeillut ja samea
Honda CX on monella tapaa erikoinen prätkä. Etenkin aikaansa nähden erikoinen tekniikka, persoonallinen ja useimpia miellyttävä ääni, perusmallin erikoinen ulkonäkö ja maantiellä miellyttävä ajettavuus tekivät siitä yhden unohtumattomista malleista. Ja tuottivat sille monia lempinimiä ympäri maailman! CX:n suunnitteli Soichiro Irimajiri - sama mies, joka suunnitteli alkuperäisen Goldwingin ja myöhemmin 6-sylinterisen CBX:n. Kaikki legendoja. Monissa artikkeleissa on pohdittu, miksi Honda teki CX:n? Sillä oli jo suositut CB 500/550:t ja CX oli selvästi kalliimpi lähestyen CB 750:n hintoja. Lähinnä uutta CX:ää muistutti Moto-Guzzin V50, jossa myös on V-moottori ja keppiveto, mutta ei vesijäähdytystä ja eräitä muita teknisiä hienouksia, joita CX:ään tuli. Alunperin CX prototyypit olivat 360-kuutioisia eli se oli CX360 - lue tästä.
"Taloudellinen, luotettava, helppo ajettava, mukava ja omituisen näköinen. Nuo ja monet muut seikat kuvaavat Hondan CX-sarjan moottoripyöriä. Kun miettii CX-sarjaa, ensimmäinen kysymys kuuluu Miksi? Hondalla oli jo fantastinen keskiluokan pyörä CB 550-4 eli miksi rakentaa jotain uutta? Vastaus... koska they’re Honda and they can." (lähde) No ehkä siksi, ehkä muuten vain oli aika ottaa käyttöön toisenlaista tekniikkaa. Korkeammasta hinnasta huolimatta kauppa kumminkin kävi!
Lempinimiä Suomessa Honda CX 500 tunnetaan lähinnä kahtena mallina, CX 500 ja CX 500 Custom, joista jälkimmäinen lienee selvästi suositumpi kauniin ulkonäkönsä takia. Etenkin aikanaan CX sai moni lempinimiä toisaalta uutta edustavan tekniikkansa ansiosta, toisaalta ulkonäkönsä takia. Saksassa se on hyvin rakastettu pyörä, joka moottorinsa erikoisen äänen ja vesijäähdytyksen ansiosta sai yhdestä sarjakuvasta lempinimekseen "Lietepumppu" (Güllepumpe), joka on tuttu nimi Suomessakin. Tästä on jo tässä blogissa parikin juttua eli tämä ja tämä. Suomessa se tunnetaan myös nimillä Säksä, Lypsykone (bokseribemuakin taidettiin kutsua samalla nimellä), Sammakko, AtlasCopco, kompressori, kompressoriJava, Mansikki... . Englannissa perusmallin erikoinen pieni kate tuotti nimet "Muovitoukka" (Plastic Maggot) ja siitä edelleen "Maggie". Ruotsissa ja Norjassa "Muovipossu" (Plastic Pig). Ehkäpä juuri näistä kaikista syistä johtuen CX:iä on säilynyt varsin paljon ja niitä moni muistelee yhä tyyliin "näin jälkeenpäin ajatellen ei olisi pitänyt koskaan myydä sitä", niin monia hyviä muistoja se monelle tuo. [Entäpä meidän CX, kuinka siitä tuli Viivi II? Koska Viiviä ja CX:ää yhdistää monikin asia - kauniita (makuasia!), luotettavia ja molemmilla on keskikehossa kaksi suurehkoa pullistumaa... :D ]
Vuonna -82 esiteltiin myös CX 500 Turbo, joka olit turbon lisäksi varustettu suihkutuksella ja monella muulla hienoudella. Se oli myös maailman ensimmäinen turbo-ahdettu tuotantopyörä.
CX 500 Custom
CX 500 Custom esiteltiin -79 ja siinä oli perusmalliin verrattuna pienempi tankki ja takapyörä, custom-tyyppinen satula ja perinteisempi mittaristo/etuvalo yhdistelmä. Suomessa Custom oli myydympi malli. Samana vuonna esiteltiin myös CX 500 Deluxe, joka oli yhdistelmä perusmallia ja Customia: se oli joko perusmalli Customin etuvalolla, satulalla ja takapyörällä tai Custom perusmallin tankilla ja perällä - ihan kuinka vain haluaa asian sanoa.
GL 500
GL500 esiteltiin -81 ja se oli oikeastaan lähes sama pyörä kuin Deluxe. Se oli etenkin Amerikassa katteilla varustettuna varsin suosittu matkailupyörä - se oli ja on vähän kuin pienempi Goldwing.
Vuodesta -83 alkaen esiteltiin Eurosport, Turbo ja Custom isommalla 650-kuutioisella (tai itseasiassa 673-kuutioisella) varustettuina ja nimet muuttuivat vastaavasti. Turbo-versio oli 97-hevosvoimallaan yksi sen vuoden tehokkaimpia moottoripyöriä!
CX 650 Custom
CX 500 Silverwing
Saksassa CX-malleja myytiin kaiken kaikkiaan yli 40 000 kappaletta. Määrä toki vähenee koko ajan, mutta yhä niitä on siellä rekisterissä yli 9600. Muutama sata kuitenkin joka vuosi joukosta katoaa. Osia on kuitenkin hyvin saatavilla etenkin Saksasta, Englannista ja Jenkkilästä eli pyörien harrastaminen ja säilyttäminen ei ole vaikeimmasta päästä. Monissa maissa CX on noussut tai nousemassa kovaa vauhtia kulttipyörien joukkoon ja sille on perustettu omia kerhoja moniin maihin. Kuka perustaisi Suomeen oman klubin? Vaikkapa Japsistarojen tai ylipäätään VMPK:n alle.