Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. huhtikuuta 2026

Prätkäpajalla uusi omistaja – ja vähän uusi meininki


Pääkaupunkiseudun motoristeille Prätkäpaja on todennäköisesti tuttu paikka. Vuodenvaihteessa Prätkäpajan legendaarisen maineen saanut Leq jäi eläkkeelle. Uusi omistaja löytyi Pajan kovamaineisesta tekniikkagurujoukosta eli asentajana useamman vuoden ollut Henkka otti vetovastuun. Uusi vuosi, uusi omistaja ja vähän uusia kujeitakin.

Prätkäilyssä on pari tärkeää asiaa, jollei itsellä ole mekaanikkotaitoja tai kiinnosusta ropaamiseen: että voi luottaa prätkäänsä ja että voi luottaa huoltoon. Juu, tosi motoristit huoltavat ja rakentavat itse, mutta me kevytharrastajat vain pikkuisen ajelemme. 

Kävin pitkästä aikaa Prätkäpajalla – jostain syystä talvikaudella en ole ollut siellä tavalliseen tapaan eli suunnilleen viikottain... voi tietysti vähän johtua siitäkin, ettei ole talvella ilometrejä pyöriin tullut, kun ovat ääneti luolassa odottaneet kevättä. Siksei ole ollut omasta mielestä epäilyttäviä ääniä ja tuntemuksia, joita kukaan muu ei kuule eikä huomaa,  Omien maksullisten asiointien määrä alkaa lähestyä 200:aa eli jonkinlaista kokemusta alkaa olla (esim. Bemarien huollot tässä). Sen verran usein olen asioinut, että puhelimeenkin ovat monasti vastanneet, ei "Prätkäpaja" vaan että "Mikä sulla nyt on hätänä?". Tai jos ei ole pariin viikkoon kuulunut eikä näkynyt, niin Pajalla on oltu jo vähän huolissaan. 


Pulverimaalausta ja oivallusta

Henkalla oli jo ennestään pulverimaalaamo. Sitten Paja tuli myyntiin – ja ajatus laaja-alaisemmasta konseptista heräsi.

“Jokainen maalauksen asiakas on potentiaalinen huoltoasiakas – ja toisin päin.”

Kun tätä miettii omien kokemusten kautta, niin se käy järkeen. Monella on luultavasti ollut tilanteita, että samalla kun pyörä on huollossa, huomaa jonkun osan kaipaavan ehostusta. Olipa se sitten pulverimaalausta vanteille tai normimaalausta tankille tai jotain muuta. Aiemmin nämä ovat usein tarkoittaneet useampaa paikkaa ja säätöä. Nyt kaikki saman katon alta.

Eli käytännössä: tuot pyörän huoltoon, samalla voidaan maalata osia ja kasata kaikki takaisin. Ja nopeus on edelleen mukana kuvassa. Oma kokemus tästä paikasta on ollut jo pitkään se, että täällä ei jäädä odottelemaan turhaan. Huoltoajan on aina saanut nopeasti ja jos se Pajasta on ollut kiinni, niin uloskin nopeasti.

Kaikkea ei kuitenkaan edelleenkään tehdä. Tämä on asia, joka jakaa varmasti mielipiteitä, mutta on käytännössä ihan ymmärrettävä. Mopot, kevarit ja halvat kiinalaiset pyörät jäävät pääosin ulkopuolelle. 
Syynä ei ole asenne vaan realiteetit. Osa laitteista tulee sisään useamman “korjaajan” jäljiltä, vikaa on paikattu sinne päin ja lopulta kukaan ei oikein tiedä, mitä on tehty. Siinä kohtaa tunnin työ menee helposti siihen, että päästään edes lähtötilanteeseen. Ja kun tuntihinta on mitä on, niin lasku ei ilahduta ketään.

Sen sijaan omat kokemukset esimerkiksi vanhoista Bemareista ja Hondista ovat olleet hyviä – vaikka välillä onkin jouduttu vähän kikkailemaan osien hankkimisen kanssa. Joskus oli tilanne, jossa osa ei yksinkertaisesti sopinut paikalleen, ja lopulta pajalla tehtiin tarvittava sovite itse. Se on juuri sitä tekemistä, mitä arvostaa.

 
Rakentaminen: ei pelkkää huoltoa

Mikä tämä Henkka nyt sitten on miehiään? Tämä ei ole mikään “ostettiin firma ja opetellaan ala” -tarina. Henkalla on taustaa moottoripyörien parissa parinkymmenen vuoden ajalta. Pyöriä on ollut käytännössä koko ajan, ja tekeminen on ollut nimenomaan rakentamista – ei pelkkää ajamista.

Erityisesti niin sanotut fighterit ovat olleet se oma juttu. Ja jos ei termi ole tuttu, niin puhutaan käytännössä aika pitkälle rakennetuista pyöristä, joissa ei tyydytä pulttaamaan valmista osaa kiinni, vaan tehdään kokonaisuuksia uusiksi. “Jos tehdään, niin tehdään kunnolla – ei vähän sinne päin.”

Tämä näkyy myös siinä, että projektit eivät ole olleet mitään pikaisia pintaremontteja. Pyöriä on viety näyttelyihin asti, ja tekeminen on ollut enemmän “kerralla valmista” kuin jatkuvaa pientä säätöä. Oma fiilis tästä on aika selkeä: tässä ei ole pelkkä huoltomies, vaan tyyppi joka oikeasti rakentaa. Tämä on linja, joka on kyllä näkynyt täällä ennenkin – mutta nyt sitä viedään ehkä pidemmälle. "Pajalla tehdään nyt enemmän isompia projekteja, muutostöitä ja jopa täysin rakennettuja pyöriä huoltojen lisäksi", Henkka paljastaa.

Henkka on myös kuulemma ehdottomasti Henkka, ei "johtaja Kurtelius" - sillä se titteli kuuluu hänen vaimolleen...



Enemmän esillä kuin ennen

Uutta on myös lisääntyvä aktiivisuus tapahtumissa. Rakennettuja pyöriä, stuntteja ja muuta tekemistä viedään nyt enemmän esille. Tämä on itse asiassa ihan tervetullut muutos, koska tekemistä täällä on aina ollut – mutta kaikki eivät ole sitä nähneet.


Asiakas edellä

Yksi kommentti jäi jutellessa erityisesti mieleen: “Tämä ei ehkä ole bisneksen kannalta fiksuin tapa, mutta tehdään asiakas edellä.”

Tämä kuulostaa teoriassa kliseeltä, mutta käytännössä se näkyy. Omalla kohdalla se on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että asioita selvitetään vähän pidemmälle - ei todeta heti että “ei saa mistään”, vaan tarvittaessa tehdään itse sitä mitä asiakas haluaa.

Ja jos homma venyy syistä, jotka eivät ole asiakkaasta kiinni, sitä ei yritetä kaataa asiakkaan maksettavaksi.

Aukioloaikojakin on pidennetty. Nyt Prätkäpaja on auki 8–18. "Helpompi tuoda pyörä huoltoon ennen töitä ja helpompi hakea työpäivän jälkeen pois", Henkka sanoo.

Prätkäpaja ei ole muuttunut täysin toiseksi paikaksi – eikä tarvitsekaan. Mutta palvelu on laajentunut ja
tekeminen on monipuolistunut. Meininki on edelleen se suoran mutkaton. Talvesta ei nyt keväällä kannata paljon puhua, mutta ensi syksynä kannattaa vilkaista talvisäilytysasioita - niihinkin on tulossa parannuksia ja parannuksia nimenomaan asiakkaan kannalta.

Kauden alettua voi todeta liki 200 maksullisen käynnin kokemuksella että yhä edelleen täällä ymmärretään pyöriä - ja asiakkaita...

PS: Ai miksi niin useita käyntejä? Määräaikaishuoltoja tulee kaudessa 5-6, renkaanvaihtoja toinen mokoma eli siinä on jo vähintään 10 käyntiä kaudella. Ja sitten välillä kaikki pikkujutut, joita osaan näppärästi keksiä - "mitäs jos avattaisiin varmuuden vuoksi tämä moottori/vaihdelaatikko/joku muu, jos siellä vaikka olisi jotain vikaa". 


Töiden vastaanottotilakin on uudistunut ja uudistumassa


Henkan oma pyörä

maanantai 3. lokakuuta 2011

Ei kelpaa museopyöräksi

Juuri kun ehdin todeta kesän jatkuvan ja kelien olevan oivalliset prätkäilyyn, niin myönnetään nyt hiukan: sunnuntaiaamuna oli lämpömittari käynyt jo pakkasen puolella ja ei ajellessa varsinaisesti hiki tullut.


Mutta Kaivarin rannassa tapasin silti pari veteraanimotskariharrastajaa ja oli oikein mukavia jutteluhetkiä, aiheena mm. vanhat pyörät ja museokatsastus. Yhä selvemmäksi taitaa käydä, ettei Viivi II ikinä pääse museorekisteriin, koska minä en halua tiettyjä asioita: 
  • satula on alkuperäinen, mutta pinnaltaan korjattu väärän väriseksi (minusta hyvän värinen, vaikka mustan uuden (sic!) satulan saisi toki Saksasta edullisesti)
  • maali on alkuperäinen väri., mutta uudelleen maalattu. Se kelpaisi, mutta...
  • ...tankista puuttuvat tarrat (niitä saa valmiina ainakin Saksasta, mutta en tykkää niistä)
  • jarruletkuissa pitäisi luultavasti olla mustat kumisukat päällä (surkeassa kunnossa olleet alkuperäiset letkut uusittiin juuri keväällä Stormin mittatilauksena tekemillä erittäin laadukkailla letkuilla)
Varmaan jotain muutakin pientä löytyisi kun oikein hakisi - Viivi II on ollut aina käytössä ja saanut uusia alkuperäisosia tai niitä vastaavia tai parempia eikä sitä koskaan ole varsinaisesti entisöity. Mitään ei ole rikki eikä mitään puutu. Rikkinäinen vanha satula on korjattu (eikä vaihdettu uuteen!), tarvittaessa pyörä on maalattu ja huonoja osia korvattu uusilla hyvillä, mutta vääriä värejä on käytetty satulassa. Viivi II on siis hyväkuntoinen museoikäinen pyörä, mutta ei museokelpoinen tällaisena. Erittäin elossa oleva kaunotar.

Tämä onkin museoinnissa se hullu piirre. Jotakin kirkkoa tai muuta rakennusta on saatettu rakentaa, laajentaa, kehittää satoja vuosia aina vain paremmaksi. Yks kaks joku päättää, että nyt se on museoitava ja mitään ei enää saa muuttaa eikä kehittää paremmaksi. Tai pahempana ilmiönä Seurasaareen siirretyt talot - aikojen saatossa niiden omistajat ovat varmasti uusineet seinähirsiäkin aina tarvittaessa ja talot ovat kestäneet satojakin vuosia, nyt niihin museoituina ei saa laittaa edes uusia samanlaisia hirsiä. Ne siis tulevat väkisinkin mätänemään pois. Moottoripyöriin sentään saa laittaa uusia osia. 

Toisaalta kun katsoo jotain rakenneltua rottapyöräksi muutettua Harrikkaa, niin missä se muutosten ja kehittämisen raja sitten olisi ja kuka sen määrittäisi? Onhan se helpompi ja yksiselitteisempi lähtökohta, että edellytyksenä on pyörän oleminen juuri sellainen kun se oli tehtaalta lähtiessään. On ihan oma valintani, että pidän ja säilytän tätä omaa veteraanipyörääni eläväisenä, mutta en muuta sitä täysin museorekisteröintikelpoiseksi. 

No, tämän Viivi II:n pidän tällaisena, mutta ehkäpä silti ostan Viiville oman pyörän - sellaisen, joka kelpaa museoitavaksi. Saksassa ja Ruotsissa niitä on edullisesti tarjolla... Täytyy kuunnella tarkkaan torstaina Stadin Pärtsärien illassa, että mitä siellä asiasta kerrotaan!


Ja loppuun pari kännykkäkuvaa sunnuntain ajeluantina:


Kaunista on, mutta kyllähän syksyisyys on vallannut sään

Upeakuntoinen museopyörä

Vielä on pyöriä liikenteessä, veteraanejakin!