Kärnäkoski - länsirajalla kaukana länsirajasta

Saimaan sotalaivasto? Sotasatama järven rannalla? Länsirajan linnoitus idässä? Lammastarha? Kärnäkosken linnoitus on kaikkea sitä. 

Ruotsilla ja Venäjällä oli aikoinaan yhteinen harrastus jyräillä Suomen yli aina aika ajoin katsomassa, että mitä täältä voisi viedä ja paljonko asukkailta riistää. Suomalaisilla ei ollut niin suurta kansallista tietoisuutta, piti välillä olla ruotsalaisia ja välillä venäläisiä. Ruotsi vei nuoria miehiä armeijaan ja kantoi veroja, mutta vanhan suomalaisen viisauden mukaan "kasakka vie kaiken mikä irti lähtee". Vei omaisuuden, mutta vei myös naisia ja lapsia orjiksi - itse asiassa suhteessa väkilukuun Suomesta vietiin enemmän väkeä orjiksi kuin vaikkapa Afrikasta ikinä. Näitä yhteisiä aikoja kansa muistelee nimillä "Vanha viha", "Pitkä viha", "Isoviha" ja "Pikkuviha". Kenties pahin aika oli 1700-luku, jolloin isovihan aikaan etenkin Pohjanmaan suunnalla ihmisiä vietiin suhteessa väkilukuun valtavia määriä orjiksi, kidutettiin ja raiskattiin systemaattisesti ja vietiin tietenkin se vähäinenkin omaisuus. Suhteessa väkilukuun se oli valtava kansanmurha.

1700-luvun loppupuolella Ruotsi oli taas kohtuullisesti voimissaan ja raja oli Uudenkaupungin rauhassa kuitenkin jäänyt varsin itään. Keisarinna Katariina II  päätti vahvistaa länsirajaa, ettei hänen serkkunsa, Ruotsin kuningas Kustaa III, tule muistelemaan menneitä pääkaupunki Pietariin saakka. 

Katariina, jonka alkuperäinen nimi on peri-venäläinen Sophie Auguste Friederike von Anhalt-Zerbst, saksalainen kun oli. Saksalaisella tehokkuudella hän meni ensin naimisiin serkkunsa kanssa, josta tuli tsaari Pietari III, sitten Katariina kaappasi vallan hullulta mieheltään. Pietari nimittäin valtaan päästyään lopetti sodan Preussin kanssa ja palautti miehitetyt alueet, lakkautti pelätyn salaisen kanslian, kehitti laivanrakennusta ja uudisti poliisivoimat. Oikukas tsaari ei suostunut edes kantamaan kruunua.

Sellaisia rauhanmiehiähän ei kauan katsottu, tarkemmin sanottuna valtakautta kesti kuusi kuukautta. Katariina-vaimonsa nimittäin ystävällisesti otti asiat hoitaakseen, suljetutti miehensä Ropsunhovin palatsiin. Palatsissa Pietari varmaankin sitten ropsutti itseään vähän liikaa, sillä pian hänen ilmoitettiin kuolleen "peräpukamien aiheuttamiin kouristuksiin". Katariinalla oli (vähintään) kolme lasta, joista yhden isä tämä tsaari-aviopuoliso olisi teoriassa saattanut jopa ollakin, tai ainakaan se ei ole täysin mahdotonta. Tämän Paavali-pojan kanssa Katariina ei sitten tullutkaan toimeen. Pietari kuitenkin leikki mieluummin tinasotilailla kuin oli intiimisti Katariinan kanssa. 

Katariinan pöytä (kopio)
- vastaavia huonekaluja väitetään olleen paljon 

Pääasiassahan Katariina viettikin aikaansa rakastajiensa kanssa, joista paremmin tunnetaan 12 merkittävintä ja jollain tapaa 80, mutta kaikkiaan heitä on ollut vähintään kolminumeroinen määrä. Miesten tuli olla Miehiä, eikä mitään Pietarin kaltaisia vähemmän miehisiä tapauksia. Erityisen käyttökelpoinen rakastaja oli Grigori Potjomkin, joka säilytti vaikutusvaltansa valitsemalla Katariinan monet seuraavat rakastajat, ettei Katariinan tarvinnut nähdä vaivaa etsiäkseen riittävän miehisiä rakastajia. Tiettävästi vielä eräs Katariinan ystävätär testasi ehdokkaat ensin, ettei keisarinna hukkaisi aikaansa vaatimattomiin miehiin. Katariinan mielestä seksiä piti harrastaa kuudesti päivässä. Katariinalla olikin tiettävästi salainen huone, joka oli varustettu kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia intiimejä hetkiä varten. Nämä huonekalut ilmeisesti katosivat toisen maailmansodan aikaan monien muiden aarteiden ohella, eikä niistä ole kuin kuvia jäljellä.

No, Katariina II oli vaativa ja vahvatahtoinen nainen, joka sai jo eläessään lisänimen Suuri, sillä hän ulkoilutti armeijaansa sen verran, että sai liitetyksi Venäjään alueita Euroopasta, Krimin, Alaskan ja muuta mukavaa. Länsirajaa oli kuitenkin vahvistettava, ja sitä varten perustettiin nippu linnoituksia ja Saimaan sotalaivasto (1788). Kärnäkosken linnoitus rakennettiin ennätysnopeasti 1791–1793. Ranskalaisten suunnittelemaan linnoitukseen tehtiin paikat 55 tykille ja läheisyyteen tehtiin vahvistukseksi vielä pari reduttia eli pikkulinnoitusta. Kärnäkosken linnoituksen kollegat olivat mm. Lappeenrannan linnoitus ja Olavinlinna. (Aiemmin on pikaisesti esitelty mm. Utin ja häpeällisessä kunnossa oleva Liikkalan linnake.)

Muutamia vuosia myöhemmin Ruotsi oli sössinyt armeijansa kanssa ja kuningas Kustaa III oli vaihtunut poikaansa Kustaa IV Aadolfiin.  Venäjällä Katariinan kuoltua Paavali-poika sai vallan, vaikka mamma olisi tahtonut mammaa ymmärtämättömän poikansa sijaan pojanpoikansa Aleksanterin valtaan. No, mamman tahto toteutui, koska Paavali vähemmän yllättäen murhattiin ja Aleksanteri-pojasta tuli Aleksanteri I, jonka johdolla Venäjä valloitti vuosina 1808-09 ruotsalaiselta sukulaiseltaan maat länteen aina Tornionjokeen saakka - tai itse asiassa pidemmällekin, mutta siihen raja sovittiin laitettavaksi. Venäjän uusi läntinen maakunta sai nimekseen Suomen suuriruhtinaskunta. Niinpä Kärnäkoskenkin linnoitus jäi työttömäksi.

Sittemmin Suomessakin oivallettiin, että ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia. Mutta suomalaisinakin voimme hyvin mennä Kärnäkosken linnoitukseen muistelemaan menneitä - tai rapsuttelemaan lampaita ja unohtamaan koko historia. Historiasta kun tunnetusti opimme sen, ettemme opi siitä mitään. Katariinalta voi ehkä sentään oppia jotain, vahva ja itsenäinen nainen...

Linnoituksen vieressä on myös museo

Omaa ajelua Imatralla

Lampaat ovat mukavia, ja niin on myös linnoitukselle vievä mutkainen asvalttitie. Tie jatkuu Suomenniemelle, mutta muuttuu hiekkatieksi. Kuivana se on silti yleensä ihan hyvä ajaa. Tällä kertaa se oli paikoin huonokuntoinen, kamalia kuoppia - ja juuri ennen Suomenniemelle pääsemistä käännytettiin takaisin, sillä sähkölinja oli kaatunut tielle. Tulipahan taas lisää hiekkatieharjoitusta! Muut tiet olivat hyvässä kunnossa, mutkateitähän idässä aina riittää. Itään mennessä Jaala - Tuohikotti - Savitaipale - Lappeenranta on aina suositeltava reitti. Tai lähes aina, mutta siitä tarkemmin joskus myöhemmin... 

Linnoituksella oli lampaita rapsuttaessa hyvä taas kerran miettiä, miten tuollaisia valtavia rakennelmia on rakennettu sen aikaisilla menetelmillä! Imatralla oli mukava jälleen nauttia ystävien seurasta, hyvästä ruoasta ja ylipäätään nauttia elämästä. 

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )

Jyväskylä ja tuhannen kilometrin kiertotiet

Kesän reissut ovat olleet vähän vähissä, etenkin kun herra Oma Aika päätti katkoa pari luuta kädestään ja kyljestään ja ruhjoa muutenkin itseään. Onneksi Wagneriin ei täytynyt uusia paljon muuta kuin vilkut, etupleksi ja muuta sellaista. 

Jyväskylään emme olleet vielä tutustuneet, joten oikaisimme sinne Helsingistä Lappeenrannan kautta. Takaisin sieltä oli kätevintä ajaa Uudenkaupungin kautta. Samalla se oli Viivin ensimmäinen pidempi reissu omalla pyörällä. Hienosti VVM:n lahjoittama Dolly toimikin, tuntuu kuin olisin yhtä "pikku päästäiseni" kanssa. 

Matka Lappeenrantaan ja Kärnäkosken linnoitukseen oli ihan parhaita pikkumutkakateitä linjalla Myrskylä - Artjärvi - Verla - Tuohikotti - Savitaipale (katso kartta). Matkan varrella on mm. varsin erikoinen pihamaa, jossa on Ensio Tuppuraisen taidetta erittäin persoonallisella tavalla ja selkeillä viesteillä varustettuina.

Kohti Jyväskylää edettiin periaatteessa enimmäkseen kivoja mutkateitä - mutta tiellä 431 oli asvalttia revitty pois ja kuulalaakerihiekkatietä oli kilometritolkulla odottamassa uutta päällystettä - sekin kokemus sitten ensimmäinen laatuaan Viiville. 

Jyväskylä osoittautui aika jännäksi - sen lävistää läjä valtateitä ja eräällä ylikäytävällä seisten näki jonkin matkan päässä vehreät metsät, katsoipa kumpaan suuntaan tahansa. Aika kompakti kylä siis, mutta teki kivan vaikutelman. Satamassa tuuli sen verran, että tuli "Marilyn"-ilmiö mekon kanssa...

Jyväskylässä oli hauska ilta (katsopas jutun lopussa "Omaa aikaa Jyväskylässä"), ja yllättäen aamulla lähtö viivästyi. Aamuisten ennusteiden mukaan piti joku sadekuuro ehkä eteen osua, kun Uuteenkaupunkiin pikkuteitä ajaisimme. Jo vain osuikin, märkää riitti seuraavat viisi tuntia putkeen, kunnes Kurun jälkeen luovutimme ja siirryimme isoille teille ja suoraan kohti Uuuttakaupunkia. Siellä olikin sitten sininen taivas, kuten oli koko päivän ollut. Se onkin aina ollut meille maanpäällinen paratiisi, jossa on aina hyvä sää ja mukavaa. 

Matkan varrelle osui muun muassa Petäjäveden kirkko, mutta vaikka miten on Unescon maailman perintöluttelossa, niin kuuden euron pääsymaksu kirkkoon oli meistä kohtuuton. Kaikkien vanhojen kirkkojen ylläpito maksaa, eikä vierailijoilta silti muualla peritä maksuja. Herra Oma Aika kysyikin, että onko taivaspaikat taas hinnoiteltu ja pääsevätkö rikkaat parempaan taivaaseen, mutta siihen ei oikein selkeää vastausta tullut. Maksu oikeutti kyllä myös kysymään oppailta, jos oli kysyttävää - mitään oma-aloitteista esittelyä ei hintaan kuulunut...

Seuraavana aamuna Uudestakaupungista aurinkoisia pikkuteitä kohti Raumaa, ja Eurajoelta pikkuteitä Sastamalan kautta kotiin (katsopa taas karttaa). Aurinkoinen päivä olikin paikallaan reissun lopuksi, sillä Viivillä on ilonaan "Prätkäkoulu suoraan helvetistä", kun kokematon laitetaan jatkuvasti irtosoralle, kaatosateisiin ja satojen kilometrien päivätaipaleille...


Kartta, klikkaa isoksi:

Törkeän iso kartta, klikkaa älyttömän isoksi. 

Kohti Lappeenrantaa ja Kärnäkosken linnoitusta

Kohti Jyväskylää

Kohti Uuttakaupunkia 

- kuvat loppuvat Kuruun, jonka jälkeen siirryimme isoille teille :(

Viivi ja Viivin pikku päästäinen, VVM:n lahjoittama Dolly! <3 

Uudestakaupungista pikkuteitä Eurajoen, Kokemäen ja Sastamalan kautta kohti pääkaupunkiseutua

Omaa aikaa Jyväskylässä