sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Off topic: Hra Oma Aika ja Lauttasaaren hienoin pyörä

Hra Oma Ajan tarina Lauttasaaren hienoimmasta polkupyörästä ja sen merkityksestä. Ulkopuolisen saattaa olla vähän vaikea ymmärtää asiaa. Juttu poikkeaa blogin linjasta eli on aika surullinen.


Janin pyörä, Lauttasaaren hienoin pyörä


Lapsuuteni Lauttasaaresta muistan tietenkin paljon, mutta ihan erityinen paikka sydämessäni on isoveljeni Janin pyörällä. Se oli Lauttasaaren hienoin. Sitä ei kutsuttu pyöräksi, se oli kaikkien suussa Crescent.

Sen oli rakentanut samasta talosta Ari, vähän vanhempi poika, joka saatuaan ajokortin ja auton (muistaakseni ARI-2) myi pyörän Janille. Sellaista pyörää ei kaupasta saanut. Crescent oli muistin mukaan alunperin kaksivaihteinen automaatti, jossa oli edessä rumpukäsijarru ja takana perinteinen jalkajarru. Kuumimman muodin mukaisesti siinä oli kaareva runko ja pitkä satula. 

Mutta sellainen se ei enää ollut, siitä oli rakennettu Lauttasaaren hienoin pyörä, kaikkien poikien ihailema. Siinä oli nyt kolme vaihdetta käsivalinnalla, taaksekin oli tullut rumpukäsijarru, satula oli päällystetty mokalla ja siinä oli "puoli-rodeostonga". Jotkut olivat laittaneet pyöriinsä "täys-rodeostongan", mutta ne olivat lähes poikkeuksetta tyylittömiä viritelmiä. Crescent oli kokonaisuus, ei pelkkä yksittäisen osan vaihto. Siihen oli laitettu myös kaksi soittokelloa, jotka soittivat kumpikin omaa säveltään, ja niitä piti soittaa tietyllä melodisella tavalla. Sen renkaatkin olivat erikoisrenkaat, niissä oli autonrengasmainen profiili - ei sellaisiakaan ollut muissa. Crescentissä oli myös erikoinen koodilukko, jollaista ei kukaan juuri missään muussa pyörässä ollut nähnyt – lukko aukesi, kun siinä olevaa heijastinta liikutti tietyllä salaisella liikesarjalla. Takalokasuojaakin oli lyhennetty rohkeasti poliisia pelkäämättä – siinä ei enää ollut pakollista valkoista loppuosaa, se oli kokonaan kiiltävää metallia. Etuputkessa oli tietenkin Crescentin komea merkki.

Kaikki ihailivat Crescentiä, ja Jan oli siitä tietenkin ylpeä. Voittajan pyörä. Eihän Crescentillä  ajoasennon takia ollut kovin hyvä ajaa pitkiä matkoja, mutta se oli leuhka pyörä, retee. Lauttasaaren hienoin. Kun itse kasvoin kylliksi, sain aikanaan lainata Crescentiä. Sillä olisi saanut ajaa vain taloyhtiön pihalla, mutta minä kiersin sillä aina koko Lauttasaaren. Olin silloin mielessäni melkein yhtä voittamaton kuin isoveljeni.

Vuodet ja vuosikymmenet kuluivat, ja Jan ehti ostaa useammankin pyörän, joilla oli hyvä ajaa matkaakin, mutta ne olivat vain pyöriä.  Crescent säilyi aina - siitä Jan ei luopunut koskaan. Saattoi Jan sitä kerran pari kesässä kokeilla maalla, muutoin Crescent sai vain odotella, mutta ikinä sen hävittäminen ei käynyt Janin mielessä. Vuodet kuitenkin tekivät tuhojaan. Crescentin loisto oli kokenut käytössä naarmuja ja kulumia, eikä ennen niin kiiltävä pyörä ei enää kiiltänyt, satula lahosi ja muutoinkin aika söi sitä - kuten kavala sairaus söi salaa Jania sisältäpäin. Mutta Janin ja minun silmissäni se oli edelleen se Lauttasaaren hienoin pyörä. Legenda. 

Muiden silmissä se alkoi hiljalleen näyttää vanhalta romupyörältä. Lapsilleenkin hän joskus puhui Crescentistä, joka on liiterissä, mutta kun lapset menivät katsomaan, siellä oli vain jotain vanhoja romuja. Aina silloin tällöin Jan sanoi minulle, että pitää joku päivä laitattaa Crescent kuntoon. Olin aina samaa mieltä – onhan se Lauttasaaren hienoin pyörä. Ehkä koko maailman hienoin.

Isoveljeni Jan oli äärimmäisen kilpailuhenkinen ja aina lopulta voittamaton. Veljeni Leijonamieli. SM-tasolla kilpaillut urheilija. Olipa kyse sitten yleisurheilusta, jääkiekkopelistä tai vaikka tikanheitosta, niin kaikkia kilpailuja ja taistoja jatkettiin niin kauan, että Jan saattoi poistua voittajana kentältä. Armeijankin loppusodassa Janin olisi pitänyt olla häviäjien joukoissa, mutta sehän ei kerta  kaikkiaan sopinut. Jan muutti omin lupinensa koko puolustavan joukon strategian ovelaksi ja johti joukkonsa tuhoamaan koko ylivertaisesti suuremman hyökkääjien joukon – onnistui ja voitti. Nuorena pelasimme sulkapalloa pari kertaa viikossa, ja vaikka minulla oli outoa jaksamisongelmaa, niin paremman tekniikkani ansiosta yleensä voitin alkuun muutaman erän. Pelaamista kuitenkin jatkettiin niin kauan, että hän kovakuntoisena ja periksiantamattomana lopulta poistui voittajana kentältä. Ikinä ei häviötä eikä luovutusta missään kisassa, vaan lopulta Jan voittaa. Aina.

Kunnes lopulta Jan kohtasi vastustajan, joka ei väsynyt, vaan voimistui koko ajan, kunnes vuosien taistelun jälkeen Jan tiesi häviävänsä. Veljeni Leijonamieli oli kohdannut voittajansa. Tuntemuksien kuvaaminen oli vahvalle ja voittamaan tottuneelle veljelleni vaikeaa. Kutsuin Janin meille saunomaan (vaikka se on minulle vaikeaa), ja kaksistaan puhuimme syvistä asioista. Se keskustelu oli ainutlaatuinen, erilainen kuin mikään muu keskustelu ennen. ”Tuntuu samalta kuin tulisi jääkiekko-ottelusta - sitä tietää miten peli päättyi, joukkueeni on hävinnyt, peli on päättynyt”. Lapsistaan hän oli tietenkin huolissaan, mutta kun sanoin tekeväni kaiken voitavani heidän auttamisekseen, Jan rauhoittui, luotti pikkuveljeensä. 

Lopulta Jan nukkui pois. Liiterissä Crescentin vaakuna tippui etuputkesta maahan häviön symbolina, kuoleman symbolina.

Veljeni täysi-ikäisyyden saavuttaneet lapset olisivat hävittäneet Crescentin muiden romujen joukossa, eikä sitä olisi kukaan ihmetellyt. Mitä sitä romuja säästämään. Mutta meille Janin kanssa se ei ollut koskaan romu, se oli Crescent. Lauttasaaren hienoin.

Sain pyörän itselleni, ja vuosia se odotti varastossani. Omat lapseni ihmettelivät joskus, mikä romu se on ja miksi se on sisällä varastossa eikä vajassa ulkona, kuten muut pyörät. Silloin tällöin koetin selvittää, kuka sen osaisi entisöidä - mutta en löytänyt tekijää. Sen pyörän nähdessäni jotenkin aina tuntui, että Jan on läsnä. Me tiesimme ja tunsimme sen – Crescentin. Vuodet kuluivat. 

Sairaus alkoi heikentää minunkin jaksamistani eikä lääkäreiden ennusteiden mukaan tulevaisuuteni ulotu kauas. Kunnes eräänä päivänä televisiosta tuli mainos, jossa etsittiin kunnostettavaksi ihmisten arvokkaita esineitä Aarrepaja-nimistä tv-ohjelmaa varten (tulee televisiosta syksyllä 2021). Laitoin sinne heti kuvia Crescentistä surkeassa nykytilassaan ja kerroin sen tarinan. Espoon Automuseosta tulivat entisöijät katsomaan, mistä on kyse. He näkivät heti pyörän upeuden. Crescent kunnostettaisiin. Ainutlaatuinen harvinaisuus. 

Etten muistaisi mitään väärin, kyselin eräältä nykyisin Suomen suurlähettiläänä maailmalla toimivalta Janin nuoruuden ystävältä, että muistaako hän vielä Janin pyörän. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin hän vastasi heti, että ”Tottakai muistan Crescentin!”. Ei polkupyörää vaan Crescentin. Se tosiaan oli kaikille Crescent, ei pyörä. Siitä oli aikanaan otettu paljonkin kuvia, mutta ainuttakaan ei ilmeisesti ole säilynyt. 

Crescent ennen...

Ohjelmassa luovutin pyörän entisöijillle. Minun piti kantaa Crescent kuvauspaikalle, sillä pyörä ei ollut enää ajokuntoinen ja ainutlaatuinen koodilukkokin oli jumittunut eikä enää auennut. Sydän oli lujilla fyysisen rasituksen ja pinnassa olevien tunteiden takia, mutta Crescentin takia piti jaksaa. Janin takia piti jaksaa.

Mutta ne tuntemukset eivät olleet mitään verrattuna siihen, kun aikanaan sain tulla hakemaan Crescentin. Lopulta edessäni oli peitteen alla oleva polkupyörä, entisöijät pyörän vieressä odottamassa. Lopputuloksen tiennyt ihana juontaja Jenni Pääskysaari hymyili.

...ja jälkeen entisöinnin!
Peitteen alta paljastui Crescent, säihkyvänä, kirkkaana, virheettömänä, toimivana, ja nyt kaikki näkivät sen sellaisena kuin se oli uutena, vasta valmistuneena – sellaisena kuin me Janin kanssa näimme sen aina. Sellaisena, jonka kanssa 70-luvun alkupuolella oltiin leveissä lahkeissa, pää vähän takakenossa, nenä leuhkasti vähän ylöspäin, ja sanottiin leeeveästi venyttäen jotain sellaista kuin ”Kato Brandskulla skibaa ja föbee et’ mödi skulaa, ja älistä skindu”. Tärkeintä oli fiilis. Saa nähdä, mitä ohjelmaan ovat poimineet reaktioista, ja näkeekö kukaan katsojista television välityksellä Crescentin niin hienona, kuin se aikoinaan nähtiin, ja kuinka hieno se taas oli. Crescentin vaakuna on taas kiinni keulaputkessa.

Huikea, uskomaton teko entisöijiltä joka ikistä yksityiskohtaa myöten. Se oli taas Crescent, Lauttasaaren hienoin pyörä. Tai ehkä koko universumin hienoin. Loistavana kuin nuoruuden unelmat. Aikasiirtymä, pala menneisyyttä tuotuna tulevaisuuteen. Lapsuuden ja nuoruuden päättynyt ikuisuus, loputon aika käsin kosketeltavana. Janin henki. 

Jan, peli ei päättynyt, vaikka poistuit kentältä. Joukkueesi jatkoi pelaamista puolestasi kaikki nämä vuodet. Jan, nyt me olemme voitolla taas. 








maanantai 11. lokakuuta 2021

Kaksi päiväpikaista ja yksi iltahidas: Näkymiä Klamilassa, taukopaikka Vaalimaalla ja Imatralla valoteoksia

Mitkä: Klamilan torni, Zsar ja Imatran "Hämärän Helmiä" -valoviikot
Miksi: Kivaa ajeltavaa, hyviä näkymiä, empiretyylinen taukopaikka ja tunnelmallinen paikka viettää iltaa ja yötä


Klamilan torni

Kuninkaantie välillä Hamina - Virojoki on monelle tuttu, Klamila siinä puolivälissä. Vaan oletko koskaan pysähtynyt Klamilan tornin kohdalla? Jotkut nostavat naisia jalustalle, syystä tai syyttä, mutta sodan aikana oli monenlaista syytä naisten nousta jalustalle. Ainakin lottia varten tehtiin paljon ilmavalvontatorneja itäisen ystävän lentonäytöksiä tarkkailemaan. Niissä ryhmälentonäytöksissä kun lentokoneista tapasi pudota paljon kaikenlaista. Valitettavasti nämä "lahjat" tapasivat räjähtää osuessaan runsain mitoin siviilitaloihin useissa eri kaupungeissa. Niinpä lotat tähystivät torneista lentonäytösten saapumista, jotta katselijat osaisivat mennä ajoissa turvaan. Yksi tällainen torni rakennettiin Klamilaan Pyölinmäelle kolmen kylän, Järven-, Länsi- ja Sydänkylän risteykseen korkealle mäelle (42 metriä merenpinnasta), josta näkyi kauas, ja sai ytimekkään nimen 53B7. Tornin paikaksi valittiin Pyölinmäki senkin takia, että tornin viestintä saattoi tukeutua Virolahden läntisen työväenyhdistyksen puhelimeen eli ilmavalvonnan tukikohtana oli työväenyhdistyksen talon vahtimestarin asunto.

Tornissa sitten vuoroissa vahtia pitivät paikalliset Kaisa, Zaida, Aili, Airi, Anna-Liisa, Aira, Jenny, Sylvi, Paula, Sirkka, Salli, Signe, Lahja ja Terttu sekä myöhemmin ilmoittautuneet Sirkku ja Liisa. Lentonäytösten loppuessa rauhansopimukseen kirjattiin, että nämä vaaralliset aseet piti purkaa. Ei toki naapurin pommikoneita vaan nämä suomalaisten ilmavalvontatornit. Niinpä 53B7 purettiin ja sen puutavaralla lämmitettiin lähiseudun taloja.

Torni on rakennettu uudelleen talkoilla Klamilaan vuonna 1996, ja kyllä sinne kannattaa nousta katsomaan rauhanomaisiakin maisemia. Hyvällä säällä sieltä näkee aina Suursaareen asti.






Kauppakeskus Zsar

Ei ehkä tule heti mieleen suositella kauppakeskusta kohteeksi ja taukopaikaksi, mutta Zsaria voi suositella. Se on ihan muuta kuin harmaat tai vihreät pakkilaatikot. Se muistuttaa lähinnä Helsingin empire-keskustaa - tai Pietaria. Kun tuollaisia rakennuksia voidaan nykyäänkin tehdä, niin miksi tehdään harmaita pakkilaatikoita niin ihmisten asumuksiksi kuin kauppakeskuksiksi? Zsarissa on merkkitavaroiden outlet-myymälöiden lisäksi kahviloita ja ravintoloita, ja niissä istuessa on mukavassa maisemassa. Kun raja on edelleen melko kiinni, niin siellä on jopa hyvin rauhallista. 

Miksei tällaista rakenneta yhä? Tällaiset uudisrakennukset vs. harmaat pakkilaatikot, joissa piristeenä harmaan eri sävyjä...




Haluatko leikkiä tsaaria tai tsaaritarta? 
Olisiko Viivi I Pieni verrattavissa Katariina Suureen? 
Katariinan vauhdikkaaseen elämään voi tutustua tässä jutussa


Imatran "Hämärän Helmiä" -valoviikot 

Viime vuonna Imatralla järjestettiin Valoviikkot, ja koska ne olivat erittäin onnistunut tapahtuma, tulee nyt uusinta - Hämärän Helmiä valoviikot 29.10.-14.11..

- Valoviikot käynnistyivät viime vuonna tarpeesta saada jotain kivaa ja turvallista tekemistä ihmisille koronan keskelle. Halusin myös täyttää tyhjien liikehuoneistojen ikkunoita jollain tavalla Imatran keskustassa. Minulla oli kova tarve tuoda valoa pimeyden keskelle ja ilahduttaa näin mahdollisimman montaa ihmistä, kertoo nainen tapahtuman takana eli Mervi Leinonen Imitsistä. Tapahtuman toteuttamisessa ovat mukana Imatran rakennuttajaorganisaatio Mitra ja Imatran kaupunki.

Pitkin kaupunkia tulee olemaan erilaisia valoteoksia, joita voi illan pimeydessä ihastella. Tai vaikka yöllä. Samalla voi käydä jossain huolehtimassa riittävästä kalorien saannista sekä nestetasapainosta. Valotaidetta tehdään muun muassa liikehuoneistojen ikkunoihin sekä Koskipuistoon. Imatrankosken lisäksi teoksia nousee myös muualle Imatralle, esimerkiksi kaupunkilaisten omille pihoille. Tässä muutamia kuvia viime vuodelta ja joku tältäkin vuodelta Imatran normaaleista valoista, mutta menkää paikan päälle katsomaan uudet valot!



Tämä eläväinen valoteos oli mielestämme vaikuttavin, kuin "Sauronin silmä"...










Omaa aikaa Imatralla

Marraskuussa ei ollut hikinen keli ajaa. Mennessä mutkateistä sai nauttia vielä lähes kesäiseen tapaan, kun lehtiäkään ei juuri tiellä ollut. Imatralla oli hauskaa kaikin tavoin, mutta seuraavana aamuna kotiinpäin... yöllä oli ollut pakkasta, tullut lunta ja lähdön hetkelläkin oli vasta +2 astetta. Pikkuteitä piti mutkitella, mutta se kävi liian jännittäväksi - tie oli varjojen takia monin paikoin jäinen ja liukas, pyörät lipsuivat ja mutkat piti ajaa ihan pystyssä. Niinpä piti luovuttaa ja siirtyä isoille teille, ja se jäikin vuoden viimeiseksi retkeksi. 

Menomatkalla oli vielä hieno ajokeli, mutta...



...seuraavana aamuna varjoisat tiet olivat jäästä liukkaina!


Ilta-asun jälkeen aamulla vihdoin oloasussa... yöllä oli tullut lunta!
 


________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


maanantai 4. lokakuuta 2021

Kuninkaallinen jonkun toisen ajan motoristitapahtuma

Luumäellä oli "jonkun toisen ajan" motoristitapahtuma - ainakin kahdella tapaa toisen ajan tapahtuma. Ensinnäkin korona-aika alkaa väistyä, alkaa taas (toivottavasti!) parempi aika. Toisaalta näinä kaupallisina aikoina epäkaupallinen tapahtuma edustaa jotain toista aikaa - mennyttä vai tulevaa?

Motoristipiireissä varsin tunnettu Jouko Kuningas järjesti kotitilallaan Luumäellä eräänlaiset kauden päättäjäiset, avoin kutsu oli monissa motoristien suosimissa Facebook-ryhmissä. Tarjolla olisi tietoa ajovarusteista, pullaa, arvontaa ja mahdollisuus tutustua uusiin Jawoihin. Ainoastaan Moto1-lehden vanhat vuosikerrat olivat maksullisia, ja niidenkin tuotto menisi muualle kuin Moto-Kunkulle itselleen. 

- Tavoitteena oli tapaaminen vanhan hyvän ajan motoristihengessä. Mukavaa yhdessäoloa ja kavereiden tapaamista lisättynä pienellä tietoiskulla ajovarusteista ja Jawojen koeajomahdollisuudella, Jouko Kuningas kertoi. Paikalle tulikin yli 50 moottoripyörää ja ihmisiä vielä enemmän!  

- Nykyään kaikki on niin kaupallista ja useimmiten mukana on jonkinlainen oman hyödyn tavoittelu. Tämän tapahtuman tavoite ei ollut tuottaa yhtään euroa, Motokunkkunakin tunnettu Jouko lisäsi.

Uudet Jawat olivat mielenkiintoisia - niissä on kuulemma nykyään lisenssillä valmistettu moderni Honda CB 500X:n moottori. Eipä ole silti ensimmäinen kerta, kun Jawa ja Honda ovat tekemisissä keskenään: 1959 Jawa patentoi automaattisen keskipakoiskytkimen, jonka lisenssin Honda osti Cub-mopedia varten. Cubista tulikin sitten myöhemmin maailman eniten valmistettu moottoripyörä. Uusien Jawojen ulkonäkökin on 2020-lukua, Adventure ja Scrambler. Yhdellä tankillisella ajaa 500 kilometriä! Klassisen näköisiäkin on yhä tarjolla, uudella tekniikalla. Hintojen voi sanoa olevan edullisia!

Jouko Kuningas on kaikenlaisen muun ohella kovasti tutkinut ajovarusteita, ja kertoili niistä. Yhtä oikeaa parasta asua ei olekaan, vaan se riippuu monista asioista. 

Ihmiset vaikuttivat viihtyvän todella hyvin aidossa, yksinkertaisessa motoristitunnelmassa! 



Modernit Jawat, 500 Adventure ja 500 Scrambler - kevyitä ja hyvin viimeistellyn näköisiä!


Uusi perinteisen näköinen Jawa 300 CL uudella tekniikalla!


Jouko Kuningas kertoilee ajovarusteista


Viivi arvonnan onnettarena - herkkuja, öljyä ja lämpöpaitaa oli palkintoina


Järjestys ja turvallisuus tarkassa valvonnassa


Omaa aikaa 

Syksy oli kauneimmillaan ja ajelemaan piti päästä! Viikonlopun viettoa Imatralla ja sieltä pienimuotoiseen kaudenpäätöstapahtumaan Luumäelle Haimilaan. Imatralla sai tavata ystäviä, ja pieni iltakierros "viihteellä" kaupungilla piristi kummasti. Aamun raikas ilma tuntui ihanalta paljaalla iholla! 

Introverttiä mietitytti lähteä Luumäelle tapahtumaan, varsinkin vielä näin korona-aikaan, vaikka tilanne onkin nyt paljon parempi. En yleensä käy missään isoissa kokoontumisissa. Mutta tapahtuma oli lämminhenkinen ja mukava! Aika moni siellä tunnistikin ja tuli juttelemaan - kiva! Jutustelua riitti, ja kiva, että oli naisiakin mukana. Harvinaista, mutta Jawassa ylsi minullakin jalat maahan! Omistajan koira hurmasi minut täysin 💕


Ei ehkä yllätä, että motoristeja oli paljon liikkeellä mutkateillä... Tie 375


Tiellä 1611


Jawa Scramblerissa jalat yksivät maahan ilman mitään madalluksia! 
Lisenssillä tehty Honda CB500X:n moottori täyttää kaikki EU-normit.


"Vähän mutta hyvää"


Viihteellä Imatralla - koeta löytää kuvasta!


Jonnekin menossa vai jostain tulossa, hmmmm ;) 

_______________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )