sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ideoita etsimässä

Nykyään paikkoihin voi tutustua jopa virtuaalilasien avulla
Tärkeintä on matka eikä päämäärä, ja mikä tahansa syy ajaa prätkällä on kyllin hyvä. Hyvä syy on vielä parempi syy ajaa jonnekin. Paljon ideoita tulee lukijoilta kasvokkain ja sähköpostitse, mutta hyviä ideoita voi saada myös matkamessuilta. Tai no, senhän tietää sitten jälkikäteen, olivatko ne ideat hyviä vai eivät...
Messukeskuksen matkamessut olivat taas iso tapahtuma. Tänä vuonna kotimaan kohteita oli esillä paremmin kuin edelliskerralla etenkin Itä-Suomen osalta. 

Edelliskerralla "pakollisina" kohdeideoina tuli mm. Möhkö ja Ahvenanmaa, joissa molemmissa käytiinkin. (Möhkö ja Ahvenanmaa ja Ahvenanmaan Cruising)

Viimeksikin tuli innostus lähteä Ruotsin puolelle Höga Kusteniin, mutta käymättä jäi. Kun se taas tuli messuilla vastaan, niin tänä vuonna sinnekin on pakko ehtiä! Saimme monia vinkkejä, minne siellä kannattaa ajella. Rokua tuli esille viime vuonna, mutta siellä tuli käytyä vain autolla. Tänäkin vuonna oli esillä monia kansallispuistoja, mutta Hra Oma Ajan kunto tuskin kestäisi vaeltaa kovin kauas. Toisaalta prätkäkohteisiin pitää päästä prätkällä...

Etelä-Konnevesi ympäristöineen näytti sellaiselta alueelta, jota pitää tutkia tarkemmin. Ainakin vaelteluun kykeneville se on ilmeisesti ihan huippupaikka. Tai miten olisi Konneveden Navettakino?

Posiolla on enemmän kuin tähän asti olemme siellä huomanneet - etenkin jos jaksaa kävellä luontokohteisiin. Iisalmen seudullakin olisi paljon enemmän kuin tähän mennessä kerrottu. Tai miten olisi lehmäleiri Piipposen maatilalla?


Punkaharju tarjosi apua seudun kohteisiin tutustumisessa, Punkaharju on paljon enemmän kuin pelkkä museotie (Harjutie). Toivottavasti Punkaharju on tähän blogiin tutustuttaankin kiinnostuneempi yhteistyöstä kuin Möhkö oli... (se jaksaa naurattaa, mutta Möhkö on ihan huippu paikka!). Ilomantsin seudullakin riittää kyllä nähtävää parillekin reissulle lisää.

Risteilyjä on Saimaalla paljon, mutta sopiiko sellainen motorismiin... "Saimaan säveliä" voisi kumminkin kuunnella Puumalassa. Puumalassa on myös Sahalahden teatteri, Kuninkaankartanon teatteri puolestaan on Juvalla. Juva onkin jäänyt vielä tuntemattomaksi - mitähän kaikkea sieltä löytyisi motoristeille? Rantasalmella hotelli Järvisydän on kuulemma jotain aivan erityistä, täytyy vähän googletella tarkemmin.

Lappi on loputon seikkailumaa, monia vinkkejä sinnekin tarjottiin Enontekiöltä Sodankylään ja Sallaan, Saariselältä Inariin - Rovaniemestä nyt puhumattakaan. Sinne ensimmäiseksi, kun kesäloma joskus alkaa!

Etelän kohteet meille tutumpia - vai ovatko? Niin paljon kaikkialla enemmän kuin huomaa… Kenties pitäisi löytää jotain uutta läheltäkin, kuten vaikka Hangosta tai Fiskarsista, joissa kumminkin tulee usein käytyä.

Monenlaista hotellia on Suomessa tarjolla, ketjut tarjoavat tietenkin etujaan, yksityisiä ketjujen ulkopuolella olevia hotelleja on paljon, kuten monissa vinkeissä on voitu kertoakin. Tosin surullisiakin uutisia siltä puolelta on tulossa, kunhan aikaa olisi kirjoittaa...

Suomen viinitilat - ei tuollaista kohdetta tarvitse varmaan enempää selittää... josko kiertäisi joskus ne kaikki?

Iittala tarjoaa suklaan ja lasin lisäksi taidetta, samoin Serlachiuksen museot tarjoavat kuulema perinteistä ja modernia taidetta vauhdikkain esityksin. Joskohan niistäkin saisi joskus jotain kerrottavaa.

Taitaa olla niin, että kohteita on vielä moneksi, moneksi kesäksi. Kunhan Hra Oma Ajalle ajokausia suodaan - yksin olisi iso kynnys Viiville lähteä paikkoja tutkimaan. Kun vielä täydentää kohteet Norjasta ja Ruotsistakin, niin paljon on reissattavaa ja nähtävää!

 Ruotsinkartta esittelyssä - minne mennä


 Sallalle täydet huumoripisteet - tässä tapauksessa on suuri etu olla "in the middle of nowhere"!

 
 Upeata olla maisemassa virtuaalilaseillakin!



Taiteilijan näkemys Punkaharjun Harjutien museotiestä - silloin kun se ei vielä ollut museotie... 


Hyvä näyttää kartalta, minne olisi hyvä tähdätä 


Mitäs kivaa lähiseuduilta löytyisi? 


Yksityisetkin hotellit ketjuuntuvat - yhteistyöstä on etua 




 Viini on aina hyvä syy matkustaa...


Kevään muotia? :D  


Pitäisikö joskus tehdä juttua pääkaupunkiseudun kohteista niille, joille tämä on matkustuskohde?

Seuraavaksi MP18-prätkämessut, joihin jo valmistaudumme

lauantai 13. tammikuuta 2018

MP18 - prätkämessuista alkaa kevät


PÄIVITETTY 4.2.2018 - esillä nyt sunnuntain, lauantain ja perjantain kuvat sekä valmistelukuvat!

MP18-messut päättyneet - ja ne olivat yleisömenestys! Kyllä oli kattauskin mahtava. Tämä juttu päivittyi messukuvilla päivittäin! Mutta ennen niitä oli lisätty ennakkotietoja sitä mukaa kun saimme selville. 

Messut olivat mahtavat - kaikkea oli, uutta ja vanhaa, tehtaiden kuumimmat uutuudet ja rakentajien parhaat luomukset, varusteet ja ideat, koeajorata, showt ja muu ohjelma! 

Monia hyviä keskusteluja monien eri ihmisten kanssa, ja tänä vuonna entistä useampi blogin lukija uskalsi tai viitsi tulla keskustelemaan! Japsistarojen mukaan moni oli jopa tunnistanut Viivi II:n ja moni on alkanut puhua ilometreistä! Se sana on levinnyt hyvin ja sehän just kuvaa moottoripyöräilyä! 

Lauantai-iltana oman moottoripyöräyhteisömme juhlat päättyivät jo hieman ennen aamuseitsemää sunnuntaina, mutta se ei estänyt tulemasta sunnuntainakin vielä messuille - aina löytyi jotain, jota ei ollut aiemmin huomannut! 





Perjantaina oli enemmän väkeä kuin muistamme aiemmin olleen!
Lakko antoi aikaa osallistua messuihin?




























 Katupyörä ja lähes 700 hevosvoimaa...










  


 Euroopan suurin sisäkoeajorata!








 Goodwillbiker kerää rahaa unohdetuille lapsille. Viime kesänä Topi ajoi kaikki Euroopan maat läpi auttaakseen lapsia.























 Poliisipyörä ja siviilipoliisipyörä












 Kawan uusi retromalli on saanut kehuja!




 Hanxilla oli hyviä messutarjouksia! Ainoa suomalainen moottoripyörävaatteiden valmistaja. 












 Hra Oma Aika on ihastunut Hondan retrohenkiseen CB1100 -malliin




Messuilla voi ajaa virtuaalisesti Firebladella radalla. Kisakuskihommat on hyvä aloittaa nuorena...?  :D 








Uusi GoldWing on paljon aiempaa siromman näköinen! 
Ja automaattivaihteinen



Uusi Goldwing on automaatti!
























































Legendaarien pyörä ja kuski. Puukenkiä oli kaupan! 























Naisille on ihan omakin yhteisö, Ladies Bike Club


VMPK:n osastolla oli teemana Italia

Surmanajoa! 


Ruokapuolella ei ole messutarjouksia, vain messuhintoja - hyvää ruokaa on kumminkin tarjolla moneen makuun!


Triumphit luultavasti miellyttäisivät, mutta ei niihin ole varaa

Punaisia saappaita ei ollut enää kyllin pieniä jäljellä, ja mittatilaustyönä teetettyinä olisivat liian kalliit. Ei siis vieläkään punaisia ajosaappaita...


Japsistarat



Japsistarojen osasto oli Viivi II:n väliaikainen koti. Sitä voi Japsistarojen osastolla äänestää numerolla 3... ;)   ...mutta siellä osastolla oli paljon ihan viimeisen päälle hienoja museopyöriä. 











Viivi II:n erikoisuus on siinä, että se on koko ajokauden ihan normaalikäyttöpyörä, lähes päivittäisessä ajossa maaliskuusta marraskuuhun, ei museopyörä saati näyttelypyörä - yli 200 000 000 ilometriä sillä on jo takana. :) 




CX 500:n esittelystä on kulunut 40 vuotta



Rakennetut pyörät




























 Tämä hirviö on esitelty jo vuosia sitten blogissamme!
Hirviö? Zombi? Maailman kummallisin moottoripyörä










 Pieni on kaunista!













  














  

















  






  













  




_____________________________________________________________________

Päivät ennen messuja:

13.1. Ennen messuja...


Prätkämessuista alkaa aina kevät - tai ainakin kevään odotus... kaikenlaista on luvassa!


MP18-messuilla on tietenkin paljon tapahtumia ja ohjelmaa (siitä vähän alempana lisää), mutta siellä kaiken muun lisäksi vietetään myös eri prätkämallien syntymäpäiviä. Tänä vuonna esimerkiksi Japsistarojen osastolla vietetään CB 350:n, T500:n ja yamahan "Postipyörän" 50-vuotissynttäreitä,  CX 500 ja kuusisylinterisen CBX 1000 puolestaan täyttävät 40 vuotta (niillä kahdella ja ekalla GoldWingilla on muuten sama suunnittelija Soichiro Irimajiri). 


Sen takia myös Viivi II tulee olemaan siellä, mikäli sen laukut tulevat ajoissa maalaamolta (Hra Oma Aika kun oli naarmuttanut niitä ajaessaan jotain metsäpolkua! Olipa taas järkevä idea...). CX:n historiaa on tässä ja aikanaan se Tekniikan Maailman koeajajien mielestä tuntui tältä ja samassa on vertailu muihin aikalaisiin. Miksi muuten CX:n lempinimi on (etenkin Saksassa) lietepumppu - vastaus on tässä.




Yleisön pitää ajaa koeajoradalla hiukan rauhallisemmin...
Muuten emme tiedä, mitä kaikkea esillä on (paitsi varmasti ainakin uusi Gold Wing), mutta jälleen on myös 600-metrinen sisäkoeajorata, joka on kuulema Euroopan suurin ja siellä voi kokeilla prätkiä myös ilman korttia! Ja jos innostusta prätkäilyyn on, niin messuilla voi suorittaa ilmaiseksi prätkäkortin teoriaosuuden! Jos joku ei ole vielä motoristi ja vähänkin houkuttaa, niin nyt on tosi hyvä tilaisuus!


Ohjelmaa ja showta on siis tietenkin luvassa, surmanajoa, stuntteja ja muuta sellaista. Ohjelman näkee varmaan parhaiten Messukeskuksen sivuilta.

Uusien prätkien lisäksi messuilla on perinteiseen tapaan esillä myös rakennettuja prätkiä ja varusteita ja oikeastaan varmaan kaikkea, mitä prätkäillessä voi kaivata.


Messujen yhteydessä on perjantaina myös messujen sulkeutumisen jälkeen nuorille ja nuorenmielisille MP-miitti, jossa mukana mukana mm. Evelina, Stunt Freaks Team ja Biisonimafia. 

Illan MpMiitin aikataulu:
21.00–22.00 DJ (Amanda Harkimo) + kisoja
21.30–22.00 Biisonimafia tavattavissa
22.00–22.20 Globe of Death Show
22.20–22.40 Stunt Freaks Team Show
22.50–23.00 Vuoden nuori rakentaja -palkinnon jako
23.00–23.50 Evelina

Kuvia ja juttuja aiemmista MP-messuista:


17.1.2018

Viivi II:n laukut saapuivat maalaamosta. Prätkäpajan maalaamo sai kaikki metsäretken jäljet pois. Candypunainenkin näyttäisi olevan ihan oikea sävy.  Hra Oma Aika ei saa enää viedä Viivi II:ta metsäretkille! Ei se ole mikään maastopyörä! Pitäisikö Viivi II oikein kiillottaa messuille vai kelpaako käyttöpyörä sellaisenaan...? On se aika kiiltävä aina.



27.1. Valmistautumista


Muistakaa suurin sisärata koeajoja varten ja mahdollisuus suorittaa prätkäkortin teoriatunnit ilmaiseksi messuilla! 

Näyttelyn lähestyessä monissa talleissa varmasti tapahtuu! Koska Viivi II ei ole mikään museopyörä eikä näyttelypyörä vaan sillä ajetaan puolet vuodesta melkein joka päivä kaikissa keleissä, niin pesu ja kiillotus oli paikallaan! Ettei ihan kauheasti tarvitsisi hävetä muiden vieressä...

Nyt se on valmis messuille :) 







Japsistarojen näyttelekattaus on esillä julisteessakin :) 




30.1. Uutinen Japsistarojen kattauksesta


Myös Viivi II kuvissa.

https://www.motouutiset.fi/fi/moottoripyorat/uutiset/6324/Japsistarat-on-mp-messuilla-vuosien-1968-ja-1978-huumassa-Yamaha-Suzuki-Honda.htm 


1.2.2018 Melkein valmista


Viivi II siirtyi messuille ja osaksi Japsistarojen osastoa. Siellä jo valmiina ovat muutkin - CBX, postipyörä, T500 ja monet muut... Huomenna jyrähtää!