Päiväpikainen: Skärlandet - kuin mini-Nauvo

Jos asut vaikkapa pääkaupunkiseudulla tai muualla eteläisessä Suomessa, haluat ajella saaristossa, murra et ehdi Ahvenanmaalle ja jos Nauvokin tuntuu olevan kaukana: käväise Skärlandetissa. Skärlandet on  yksi Ympäristöministeriön nimeämistä valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista Suomessa. 

Jos on tulossa tai menossa pääkaupunkiseudun suunnalta, ensin voi ajella pikkuteitä, vaikkapa Kuninkaantietä Inkoon suunnasta Fagervikin ohi, koukata sitten Norrbyn puolelta "takakautta" Tammisaaren suuntaan. Mutta sen sijaan, että kääntyisi pohjoiseen kohti Tammisaarta, kaannytkin etelään. Kylteissä lukee Skåldö. 

Skåldön lossi vie motoristin Skärlandetiin. Siellä on tyypillisiä saariston pieniä mutkaisia teitä, ja löytyy psri ravintolaakin. Kohde on kuitenkin pieni eli pienen päiväajelun aikana ehtii nopsasti tutkia ne kaikki. Jollei pelkää hiekkateitä, oikein hyvä ja ajettava menee Torsön puolelle. Sitten kun on kaikki tiet ajettu ja kenties syöty, ehtii silti vielä hyvin kotiin tai vaikka jonnekin muualle - kenties Hankoon tai Fiskarsiin. 

Skärlandetissa jos vatsansa aikoo täyttää eikä ole omia eväitä, on nälkäinen, niin apua löytyy: 

- Sommarössä 5knivar on auki puoliltapäivin kohti iltaa, ja tarjolla on alkupaloista pääruokiin  vaikka ja mitä, ja kaikki sieltä laadukkaammalta puolelta. Juomapuoltakin löytyy janoisille.

 - Sommaröstrandissa Lilla Skärgårdsbageriet Cafe´ja Bistro aukeaa vasta parin viikon päästä eli 9.6. Siitä elokuun 10. päivään asti sieltä saa päivittäin ostaa suosittuja suolaisia piirakoita, vohveleita ja konditoriatuotteita. 

Voi sitä päivänsä huonomminkin viettää. Vai voiko? 

Kaikille tuttu Kuninkaan tie on hyvässä kunnossa, tässä Fagervikin kohdalla

Norrbyn kohdalla on pieni pätkä ihan hyvää hiekkatietä

Lossi vie ja tuo Skärlandetista

Tästä ei ole pakko ajaa. Tätä ja muita vastaavia voi vain katsellakin...

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )

Päiväpikainen: Aja kylmään historiaan - Juntusrannasta sota alkoi

Sota ei ehkä yhtä miestä kaipaa, mutta yhtä naista se tarvitsi. Talvisodan ensimmäisen uroteon teki nimittäin nainen. Pitäisikö siis sanoa, että teki naaraantyön?

Sota on pahinta, mutta saa niistä jälkikäteen mielenkiintoisia kohteita prätkäilyyn. No miksei muillekin, mutta tämän blogin lukijoista suurin osa ei ole ihan vieraita motorisoiduille kaksipyöräisille. Parempi kuitenkin muistaa kuin unohtaa. Edellisessä jutussa kerrottiin kuuluisasta Raatteentiestä ja annettiin vinkiksi käydä Raatteentien museossa ja muilla tapahtumapaikoilla - vaikka olisit jo joskus aiemmin käynyt. Sitä ei tämä blogi tiedä, että mistä rakkaus alkoi, mutta sota alkoi vähän ylempänä Juntusrannan suunnalla.

Sodan kylmät kasvot paljastuivat, kun itänaapuri jälleen kerran riisui naamionsa - jos se koskaan on ollut edes naamioitunut, kun tuhat vuotta se on hyökkäillyt naapurimaihinsa ryöstämään, raiskaamaan ja laajentamaan imperiumiaan. Kolmaskymmenes marraskuuta ajanlaskumme vuonna 1939 Se taas tuli rajan yli ja ensimmäiset laukaukset ammuttiin lähestyttäessa Juntusrantaa. Valtavalla mies- ja kalustoylivoimalla tultiin, mutta yhden naisen ansiosta hyökkääjää saatiin hidastettua niin paljon, ettei se päässyt liian pitkälle ennen apuvoimien saapumista. 

Et kumminkaan muista, että mikä on vesikelkka?
Sillä kuljetettiin vettä ja polttopuuta
aikoinaan. 

Aamuvarhaisella oli Lehtovaarassa Arolan tilan emäntä Lempi Seppänen aamutoimissa, mutta havahtui koiran hurjaan haukuntaan. Vahtikoiran nimi oli Vahti. Lempi tiesi heti, että jotain on tekeillä, koska Vahti ei haukkunut oman kylän miehiä. Niitä haukkuivat korkeintaan vaimot. Vahtikin ymmärsi hyvin, että nyt oli tilanne huono. Suuri joukko Neuvostoliiton sotilaita piiritti piippalakkeineen naapuritaloa. Siellä oltiin ihan tosissaan. 

Suomeen oli hyökätty, sota oli alkanut.

Levottomista ajoista huolimatta seudun siviiliväestöä ei oltu evakuoitu, koska täältä ei oletettu Ryssän tulevan tällaisella voimalla, mutta niin se vain tuli. Lempi oli yksin lasten kanssa kotona, sillä perheen isä Otto oli puusavotassa toisaalla. 

Kymmeniä puna-armeijan piippalakkisotilaita oli tulossa kohti Arolaa. Lempi Seppänen ei jäänyt meikkaamaan eikä ottamaan selfieitä, ei postannut edes someen mitään. Hän laittoi 3- ja 5-vuotiaat tyttäret vesikelkkaan  ja 8-vuotias tytär juoksi perässä. Kaikki omaisuus ja jopa takki jäivät kotiin - ei ollut aikaa, kun sananmukaisesti henkensä kaupalla piti kiirehtiä - ja aika monen muun hengen edestä. Kymmenen kilometriä vaikeakulkuista reittiä kohti Juntusrannan kylää. Jos olivat korpisoturimme kovia, niin olivat kyllä naisetkin. Siihen aikaan ei Juntusrantaan ollut tietä, ellei Kiantajärveä lasketa. Mutta Lempi lapsineen taittoi matkan ja niin saatiin ensimmäinen tieto hyökkäyksestä Juntusrantaan sotaväen edustajille. Kun nyt ajelet hiekkatietä Juntusrannasta kohti kohti Arolan tilaa (joka on yhä olemassa) ja rajaa harmitellen, ettei tietä ole asvaltoitu, niin mietipä samaa matkaa ilman tietä. Olisitko mennyt kolmen pienen lapsen kanssa? Kaiken muun lisäksi Lempi oli raskaana...

Lempi varoitteli matkan varrellakin olleita taloja, mutta kaikki eivät uskoneet. Eikä ensin Juntusrannassakaan sotilasjohto meinannut uskoa - "sieltä tulee korkeintaan jokunen komppania". Sieltä tuli 18 000 puna-armeijalaista. Kun tieto hyökkäyksestä levisi kylässä, väki lähti pakomatkalle Kokkojärven yli. Tarkoituksena oli päästä Kiannanniemelle ja sieltä edelleen kohti länttä. Hiihtokeli oli huono, koska lunta oli maassa vain 10–15 senttiä. Matkalle oli lähdettävä jalan ja mukaan sai vain sen, mitä jaksoi kantaa.

Lempi Seppänen uskomaton suoriutuminen Juntusrannan kylään pelasti 133 naista, miestä ja lasta joutumasta vankileireille. Pääosin paikalliset päätyivät evakkoon Muhokselle, niin myös Seppänen perheineen.

Osa ei uskaltanut lähteä kodeistaan, osa kyläläisistä jättäytyi kuitenkin omasta vapaasta tahdostaan venäläisten vangiksi. Korpikommunismi oli nimittäin voimissaan, ja jotkut odottivat ilmestyskirjan Punaista Ratsastajaa saapuvaksi tuomaan kommunismin onnen ja autuuden. Kylläpä taas kannatti kovasti uskoa Ryssän puheisiin ja epärealistisen ideologian autuuteen - venäläiset veivät vangitsemansa perheet Kintismäen metsätyöleirille eli vankileirille, jossa moni kuoli nälkään ja sairauksiin. Eipä mikään vahva ideologisuus (tai uskonnollisuus) ole koskaan tainnut päättyä mihinkään hyvään. Osa kuitenkin liittyi puna-armeijan suomalaisosastoon, "Kuusisen Kansan armeijaan". Niinpä tuli tilanne ns. Peuron talon taistelussa, että suomalaiset taistelivat keskenään, korpikommunistit Suomen armeijaa vastaan. Kommunistit hävisivät. Kintismäeltä aikanaan palanneita tuomittiin maanpetoksesta ja vihollisen auttamisesta. 

Pari tuhatta suomalaista suomalaisia pystyi hidastamaan merkittävästi vihollisten hyökkäystä useiden päivien ajan, mutta kun suomalaisilla oli vain kevyttä aseistusta, vihollisella puolestaan tykkejä, tankkeja ja se valtava miesylivoima, niin vaiheittain oli peräydyttävä. Suomussalmen kirkonkyläkin piti polttaa, kun vihollinen sen saisi joka tapauksessa. 

Sitten kun paikalle saatiin koottua divisioona miehiä, saatiin ensin palautettua kirkonkylä omaan hallintaan, ja kun vihulainen meni karkuun kohti Juntusrantaa ja sieltä kohti rajaa tavoitteena päästä maatuskan helmoihin, saattoivat suomalaiset keskittyä Raatteentietä pitkin hyökkäävään valiodivisioonaan - ja kuten tunnettua, siitä ei paljon jäänyt jäljelle.

Mitäs Lempille sitten kävi? Hän oli raskaana paetessaan Arolan tilalta, ja oli taas raskaana palatessaan sinne evakosta vuonna 1940. Kaikkiaan lapsia tuli seitsemän. Aviomies Otto kuoli jo vuonna 1957, mutta Lempi asui tilalla ja hoiti karjaa 1970-luvulle saakka. Siinä oli sitkeä suomalaisnainen parhaimmillaan. Hattu päästä. 

Entäs Juntusranta, päättyikö sen osalta sota tuohon saavutettuun voittoon? Ei. Jatkosodan aikana Suomussalmen Juntusrannassa asui noin 2000 saksalaista, joiden jäljet näkyvät ympäristössä edelleen. Juntusrantaan koetetaankin saada osa historiasta kiinnostuneista matkailijoista eli että Raatteentien lisäksi ihmiset tutustuisivat siihen vähemmän tunnettuun paikkaan, josta sota kumminkin alkoi. Ole Sinä fiksumpi kuin se sivistymön kaverisi, joka aina on tietävinään kaiken, ja käy tuollakin!

Raatteentien suunnastan kohti pohjoista ja Juntusrantaa

Kaikkia ei saatu evakuoitua sodan alkaessa. Paukuttajavaarassa ei ollut sotajoukkoja eikä tietoa, että venäläiset on ajettu jo rajan taakse. Sen jälkeen venäläiset lentokoneet lentelivät kuitenkin alueella ja havaitsivat siviiliväestön. Ensin he tulittivat siviiliväestöä konekivääreillä, mutta nähtyään ihmisten suojautuvan suureen perunakellariin, venäläiset aloittivat uuden hyökkäyksen, nyt pommein. Yksi pommi osui täysosumana perunakellariin ja 11 ihmistä kuoli. Tarkoituksellista siviilien teurastamista - ei mitään uutta ennen eikä jälkeen noiden tapahtumien venäläisille. Tuhannen vuoden kokemuksella sitä harrastavat.

Nyt ollaan jo liki Juntusrantaa - tie on kiva ihan sinälläänkin

Tästä pääsisi Arolan tilalle - siellä on nykyään majoitustoimintaa - täytyy joskus tutustua. Onko joku lukija jo tutustunut?

Tässä ammuttiin sodan ensimmäiset laukaukset

Tässä kohtaa opastetaan kääntymään ympäri. Muistomerkissä kerrotaan, että tästä mentiin Jatkosotaan

Tässä kohtaa on käännyttävä takaisin. Idästä ei tulla huomaamatta, vaikkeivät Lempi ja Vahti ole enää täällä.

Motoristeilla yöpaikkaa ja vaikka saunomista löytyy Juntusrannasta - paikan löytää kylänraitin varrelta varmasti. Valppaat mutta kiltit vahdit toivottavat tervetulleeksi.

Itärajan syvissä sopukoissa ollaan

Tämän ja Raatteentienjutun jälkeen päästäänkin taas vähitellen hauskempiin juttuihin ja vinkkeihin

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )

Päiväpikainen: Raatteen tiellä eli kuinka Suomi sai 1170 hevosta

Juu, olet tietenkin käynyt Raatteen tien museossa, mutta käypä uudelleen. Museo nimittäin uudistuu aika ajoin, ja vanhankin kertaus vaíkuttaa kävijään aina ja lisäksi joka kerta ja vieläpä muillakin kerroilla. Nyt siellä on muun muassa huone Ukrainan sodalle - siellä on esimerkiksi siviiliauto, joka on Ryssän mielestä ollut välttämätöntä ampua seulaksi. Jos ja kun siellä on oletettavasti ollut sisällä kuljettaja, niin...

Talvisota. Museon pääteema. Kuinka Ryssä tavoilleen uskollisena jälleen hyökkäsi valloittamaan naapurimaitaan. Silloinen Putin eli Stalin oli jo liittänyt puolet Puolasta ja Baltian maat Venäjään, ja seuraavana olisi Suomen vuoro. Strategiana oli katkaista Suomi  Suomussalmelta Ouluun ja pitää siellä voitonmarssi Stalinin syntymäpäivänä kolme viikkoa myöhemmin. Sitten vallattaisiin eristyksiin jäänyt Etelä-Suomi ja siinä se sitten olisi ollut, Suomen lyhyt itsenäisyyden aika. Vaan Kuinkas sitten kävikään, kysytään yhdessä Muumi-kirjassa. 

Suomi ei odottanut Suomussalmen kohdalta mitään isompaa hyökkäystä, mutta sieltäpä tuli Juntusrannasta divisioona miehiä ja toinen divisioona Raatteentietä. Kourallinen suomalaisia Miehiä hidasti hyökkääjiä, mutta kun miesmäärien suhde oli yksi vastaan sata, niin ei se ihan pysäyttämiseen riittänyt. Kun suomalaisilla oli lisäksi vain kiväärejä ja pistooleja ja terroristivaltiolla tykistöä ja panssareita, niin tilannetta ei olisi positiivisesti luonnehtinut edes strömsöläinen. Mutta ei asenne ollut puolankalainen pessimismikään, vaan odoteltiin vähän lisää omia kavereita apuun. Ja oli jotain, jota hyökkääjällä ei ollut. Tahtoa. Sekä kyky taistella talviolosuhteissa. 

Puna-armeijan 163. divisioona valtasi kyllä Suomussalmen kirkonkylän 8. joulukuuta mennessä, mutta suunnitellusta valloitusparaatimarssista torvisoittokuntineen ei tullut syntymäpäivälahjaa Stalinille. Kun suomalaiset saivat kavereita lisää, ei väkimäärältä ja kalustoltaan ylivoimainenkaan vihollinen enää pärjännyt. Paria kuukautta myöhemmin molemmat Ryssän divisioonat oli pääosin tuhottu ja ne viholliset jotka pääsivät, juoksivat karkuun. Osa jopa pakeni, kun kuvittelivat, että näkymättömät suomalaiset olivat koht'silleen tulossa. Käsite "Valkoinen kuolema" oli syntynyt. 

"Suomalaisten toistuvat iskut neuvostojoukkojen selustaan olivat vahingoittaneet puna-armeijalaisten taistelumoraalia ja aiheuttaneet suoranaista ”suomalaiskauhua”. Neuvostolähteissä kerrotaan muun muassa, että kokonainen neuvostopataljoona olisi jättänyt asemansa ampumatta laukaustakaan kuultuaan hiihtämisen ääniä läheisyydestään. Jälkikäteen suoritetussa tutkimuksessa asemien läheltä (= puoli kilometriä) ei ollut löytynyt suomalaisten tekemiä latuja.
Suomalaiset löivät vahvasti panssarein ja tykein varustetun 44. divisioonan lähes ilman omaa tykistöä. Neuvostojoukot luottivat omiin ajoneuvoihinsa, jotka loppujen lopuksi osoittautuivat kelvottomiksi kapeilla teillä lumipukuisia hiihtäjiä vastaan.

Suomalaisten kyky liikkua tiettömässä maastossa, paksussa lumessa, yöllä ja päivällä ja tarvittaessa vuorokausikaupalla sekä kokemus pakkasesta olivat ratkaisevat syyt siihen, että miesluvultaan ja erityisesti raskaalta aseistukseltaan täysin ylivoimainen vihollinen hävisi. Puna-armeijan Raatteeseen tuomat kevyehköt T-26-panssarivaunut pystyivät hyvin heikosti tunkeutumaan järeäpuustoiseen lumiseen metsään. Ne olivat sidottuja tiehen ja jalkaväen kaatuessa ympäriltä lopulta avuttomina tien kalustoruuhkassa. Sekin selittää osaltaan suomalaisten silmiinpistävän pienet miestappiot (noin 500 kaatunutta) verrattuna 44. divisioonan kahden rykmentin miehistön melkein täydelliseen tuhoon. (Wikipedia)

Ihan tyhjin käsin eivät suomalaiset niistä taisteluista kotikorsuun palanneet. Suomalaiset saivat sotasaaliikseen muun muassa 4 822 kivääriä, 190 pikakivääriä, 106 konekivääriä, 29 panssarintorjuntatykkiä, 71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä, 43 hyökkäysvaunua, 10 panssariautoa, 16 ilmatorjuntakonekivääriä, 260 kuorma-autoa, 20 traktoria, 15 moottoripyörää, 47 kenttäkeittiötä, 2 henkilöautoa ja 1 170 hevosta, 

Sotavankeja saatiin 1200, jotka aikanaan piti palauttaa Neuvostoliittoon, joka puolestaan arvosti omia poikiaan niin, että teloitti heidät kaikki. 

Raatteen Portti ympäristöineen on 100 hehtaarin kokoinen museoalue. Liekö Suomen suurin museo? Talvisotamuseon lisäksi alueella on runsaasti sotamuistomerkkejä, kunnostettuja luontopolkuja ja nuotiopaikkoja. Talvisodan taistelupaikoilla on entisöityjä venäläisten ja suomalaisten sotilaiden asemia. Polkujen varresta löytyvät hyvät opastetaulut, jotka kertovat alueen tapahtumista. Ulkona olevat tykit, panssarivaunut ja muu sodan aikainen materiaali ovat talvisodan ajalta. Niin että suuntaapa etupyöräsi (taas) Raatteentielle. 

Perivihollinen hyökkäsi jälleen, kuten niin monasti historian aikana. Mannerheim nimitettiin ylipäälliköksi: "Minä tunnen teidät, ja te tunnette minut".

VIDEO:

Neuvostopropagandaa suomalaisille. Ei sitä uskottu silloin, toivottavasti ei nykyäänkään. Ryssän toimintaan tunnetusti kuuluu valehteleminen aivan kuten erääseen uskontoon.

Todellisia kuvia neuvostopartisaanien terrorismista Suomen puolella - tappoivat kaikki, naiset ja sylivauvatkin ilman tunnontuskia. Ei ole tyyli tuhannessa vuodessa muuttunut.

Tällaista nyt Ukrainassa...

Ooppelikin oli "siellä jossain".

Voit ajaa museotieksi nimettyä Raatteentietä lähelle rajaa ja tuumailla aikoja ankarampia. Tie on kuivalla säällä hyvä, märkänä savipintainen tie on ainakin maantiepyörälle helposti vähän haastava.

Vanha rajapuomi 

Ympäristössä on paljon ajeltavaa - tämä Suomussalmelta

Kuhmontie on ajamisen arvoinen

Kyllä maalla on mukavaa. Pyörä oli parkissa pari päivää avaimet virtalukossa ja kamera paikoillaan. Toisaalta, ehkei 35-vuotias yli 400 000 kilometriä ajettu pyörä ole varkaiden suosiossa muutenkaan...

Päiväpikaiset ovat vinkkejä päiväretkille ajelukohteiksi.

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )

Päiväpikainen: Imatran koski kuohuu enemmän kuin 40:ään vuoteen!

Vinkki päiväretkelle: Imatran koski kuohuu koko ajan heinäkuun alkuun asti ja voimakkaammin kuin 40:ään vuoteen. Ei siis pelkkiä lyhyitä turistinäytöksiä silloin tällöin, kuten yleensä.

Mutta eipä tuo kohina vielä mitään. 5700 vuotta sitten silloinen Suur-Saimaa päätti lähteä  omatoimimatkalle kohti Laatokkaa, joka sijaitsee 70 metriä alempana. Tietenkään matkailussa ei kannata valita lyhintä tietä. Lyhintä tietä Saimaalta Laatokalle olisi muutamia kymmeniä kilometrejä, mutta Saimaa päätti katsella maisemia vähän enemmän eli reissulle tuli mittaa toistasataa kilometriä. Sillä reissulla se on yhä, mitä nyt padoilla vähän rajoitetaan menemistä.

Ystävällisesti Saimaa teki samalla Imatralle matkailunähtävyyden, jota ovat käyneet ihailemassa tsaarit ja keisarinnatkin eli lähes lukijan tasoista yleisöä siellä kosken rannoilla roikkuu. Itse asiassa Saimaa teki kolme koskea kuohumaan, mutta ihmiset katselevat yleensä vain sitä viimeistä, joka on suurin ja komein. Niin se vaan ulkonäkö ratkaisee suosion jopa luonnossakin.  

Vanha kansa, siis jopa äitiäsi vanhempi kansa, loihe lausumahan ”kolme on koskea kovoa, kolme synkkeä saloa, kolme vuorta korkeata; ei ole Vuoksen voittanutta, ylikäynyttä Imatran”. Nykysuomeksi se tarkoittanee, että koskessa uiminen on kiellettyä. Kiellettyä lähinnä siksi, että se on terveydelle kovin haitallista. Katsomalla tämän videon  huomannet, miksi. Jollet huomaa, niin uiminen saattaisi aiheuttaa darwinistisen poistuman väkilukuun. Nähtävissä myös kilparadalla ajoa, mutta ei kilvanajoa. Videolta huomaat myös, että Imatralle menee pääkaupunkiseudultakin kivoja teitä.

Koski se vaan virtaa, aina ja ikuisesti eli toujours. Paitsi jos ja kun pato laitetaan kiinni. Jos haluat nähdä kosken kuohuvan kunnolla, niin mene nyt. Heinäkuussa on jo myöhäistä. Toisaalta menee heinäkuussakin lujaa - nimittäin moottoripyörät. Imatran  ajot 4.-7.7.2024.

Vaalimaa - Vainikkala - Imatra

Imatran kilparata

Imatrankoski

Sippolan kautta kohti Anjalaa

Suomen hienoin hotelli?

Tällä videolla on kaikki.

Tai ainakin kaikenlaista tässä jutussa olevaa. Tsaaria ei videolla näy.

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )