torstai 5. marraskuuta 2026

Norja 2026, osa 4: Norjan jyrkin maantie ja sokeana ajaminen Eldoradossa


Vuoristoisessa maassa on mäkisiä teitä. Tuo tieto ei ehkä suuresti yllättänyt lukijaa. Edes tieto jyrkistä mäistä ei varmaan yllätä keskivakavaan järkytykseen asti. Jyrkimmät ja kapeimmat tiet ovat usein vanhimpia teitä. Ehkei sekään yllätä. EU asetus 347693/A/439/F luultavasti kieltää jyrkät mäet. Pyöräilijöillekin pitää taata tasaiset tiet ilman ylämäkiä, koska ne saattavat rasittaa. Suomalaisista kouluistakin kuuluu huolestuttavia ääniä oppilailta - liikuntatunneillakin saattaa rasittua!
Mutta Norja ei ole EU:ssa eli mikä sitten on Norjan jyrkin maantie? Ja miten hitossa entisajan kulkupeleillä sellaisia teitä noustiin? Ja etenkin kun ne rakennettiin hevosille, on siinä ollut kiskomista?




Tronåsen – Norjan jyrkin maantie, jossa peruutettiin ylös

Suomessa tienvarsikyltit varoittelevat, jos edessä on 7-8 prosentin nousu tai lasku. Norjassa ajaneet tietävät, että siellä etenkin serpentiiniteillä on paljon jyrkempää. Jyrkistä jyrkin on Norjassa kuitenkin Tronåsen. Jyrkkyys on 33 % eli kolmen metrin matkalla se nousee metrin.  Lisäksi tie on erittäin kapea, sellaisen pienen hiekkatien levyinen. Ja osin se onkin hiekkatie.

Vaikka nykyaikaisella (lue: 40 vuotta vanha yli 460 000 ajettu BMW) matkapyörällä ei nousu eikä lasku ole ongelmallinen ja tiukat serpentiinit sujuvat ihan rutiinilla nautiskellen, niin historiallisesti se oli autoilun alkuaikoina täysi painajainen.

Hevosilla kuljettavaksi tarkoitettu tie valmistui vuonna 1844 osaksi vanhaa Länsi-Norjan päätietä (Den Vestlandske hovedveg). Jyrkkyys oli sitä luokkaa, että kevyenkin kärryn kiskominen oli hevosille ylivoimaista. Pakko oli varmaan lepuuttaa hevosta ja laittaa vaimo vetämään.

Norja 2026:


Sitten tuli T-Fordien aika, eikä homma vieläkään helpoksi käynyt. Kun ensimmäiset autot ja linja-autot saapuivat tielle 1900-luvun alussa, matkustajat vapisivat pelosta. Ja jollei nousu onnistunut, oli hanskalokerossa kikka kolmosen sijaan kikka pakki – peruuttaen mäkeen. Monilla sen ajan autoilla (kuten T-Fordeilla) ylös oli nimittäin pakko ajaa peruuttaen! Syynä oli toisaalta se, että peruutusvaihde oli kaikkein lyhin ja toisaalta autojen painovoimainen polttoaineensyöttö lakkasi toimimasta, jos keula osoitti liian jyrkästi taivasta kohti. 

Lisäksi ennen vanhaan autojen mekaaniset jarrut kuumenivat ja sulivat suunnilleen sekunneissa. Niinpä tavanomainen näky Tronåsenin laella oli se, kun autoilijat pysähtyivät, kaatoivat pienen kuusen tai ison puunoksan, sitoivat sen köydellä autonsa perään ja antoivat sen toimia laahusankkurina alamäessä! Alhaalla oksat irrotettiin ja jätettiin tien varteen – tien juurella olikin usein valtavat pinot "jarrupuita".

Eikä homma ollut ainakaan helpompaa busseilla. Oli täysin arkipäiväistä, että bussimatkustajat komennettiin ulos työntämään ajoneuvoa ylämäkeen.  Vähän myöhemminkin bussimatkustajille oli kyseessä aktiivimatka. Kun alkuaikojen bussit yrittivät kääntyä neulansilmätunnelmissa, niistä loppui kääntösäde. Tämä on helppo uskoa, sillä vaikka ensimmäiset bussit olivat pieniä, niin mutkat ovat osin liian tiukkoja jopa nykyajan suurille henkilöautoille. Kuski joutui sahaamaan edestakaisin jyrkässä rinteessä. Sillä välin matkustajat juoksivat renkaiden perässä ja paiskoivat isoja kiviä kiiloiksi renkaiden taakse aina, kun bussi pysähtyi, jotta linjamobiili ei karkaisi rotkoon. Siinä sai matkalainen rahoilleen elämysvastinetta. 


Tronåsen oli mukana vuoden 1931 Monte Carlo -rallissa. Tässä rallissa Stavanger oli yksi virallisista lähtöpaikoista, ja reitti kulki suoraan Tronåsenin yli tammikuisessa talvikelissä. Sitä pidettiin koko rallin vaarallisimpana ja autoja tuhoavimpana pätkänä, jossa monen kuskin matka tyssäsi kytkinpaloihin tai jarrujen pettämiseen. Eikä siellä oikeastaan ollut liikkeellä edes mitään ralliautoja, vaan pelkkiä herrasmiehiä: Tuohon aikaan ralliin osallistuttiin luksusautoilla, puvut päällä ja herrasmiesasenteella. Tronåsen kuitenkin repi tämän hienostelun palasiksi: tammikuun jäässä ja lumessa autot liukuivat pystysuoria kallioseiniä vasten. Moni hieno Invicta, Bugatti ja Lorraine Coupé Sport jätti kylkipeltinsä ja puskurinsa Tronåsenin graniittiin. Autoja työnnettiin porukalla ylös tuntikausia, ja kytkinsavu haisi laaksossa asti.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset miehittäjät joutuivat tietysti ajamaan täälläkin. He kuitenkin pelkäsivät Tronåsenia niin kuollakseen, että pystyttivät Svalestadin sillan korvaan massiivisen varoituskyltin, jossa luki saksaksi: "40 km Tronåseniin. Nousu 33% – Hengenvaarallista!". Jos natsien sotakonekin joutui laittamaan kylttiin huutomerkkejä ja paniikkivaroituksia, tie on ansainnut maineensa.

Natsien jälkeen otettiin käyttöön vähän helpommat tiet ja Tronåsen poistui valtatiekäytöstä vuonna 1945 ja suojeltiin vuonna 2009. Nykyään se on avoinna vain kesäisin ja pelkästään yksisuuntaisena (Moi/Tronvik --> Sira). Kohtaaminen kahdella autolla olisikin kivan urheilullista - kumpi peruuttaa? Tien päätepisteessä ylitettiin Sira-joki pitkin Bakke bro -siltaa, joka on Norjan vanhin riippusilta (valmistunut myös 1844). Vaan ei ylitetä enää, silta ei ole enää moottoriliikennekäytössä. 



Luojan kiitos, matkailuautolla ei saa lähteä yrittämään. Tällä tiellä ne eivät ole tiellä.


Alku tuntuu ehkä vähän loivalta - tosin jos katsoo oikealle, nousu tapahtuu varsin vikkelästi. 

Jyrkkyys ja kapeus eivät näy kuvasta (paitsi ehkä tuosta vasemman reunan puusta vähän, se on heti mutkan jäkeen jo paljon alempana) 


Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu. Näin yläviistosta jyrkkyys näkyy vähän paremmin.


Sitten alkaakin laskeutuminen


Toisella puolella on vähemmän kunnon serpentiiniä, mutta sentään jotain



Norjassa tuodaan astetta isompi kierrepaalu paikalle näppärästi helikopterilla




Toisella puolella on myös Bakke-silta


VIDEO Tronåsenista ehkä kertoo enemmän? Tässä sellainen... .





Fv450 – Moottoripyöräilijöiden Eldorado pilvien sisällä

Fv450-tie eli entinen Riksvei 45 kätkee sisäänsä kaksi upeaa osuutta: Hunnedalsvegenin ja huiman Suleskarvegenin. Se on Lounais-Norjan korkein maantie, jossa ajetaan yli kilometrin korkeudessa, puurajan yläpuolella jäätiköiden muovaamassa karussa maisemassa.

Myös tämän tien korkein vuoristo-osuus sai alkunsa nimenomaan Sira-Kvina-vesivoimalaitoksen työmaatienä (anleggsvei) 1970-luvulla, kun alueelle rakennettiin massiivista Svartevatn-patoa (lue tämä juttu, toinen unelmamutkainen vuoristotie). Tie yhdistettiin virallisesti Setesdaliin asti vasta vuonna 1990.

Koska tie nousee niin korkealle suoraan vuonojen läheisyydestä, se on kuuluisa äkillisistä säämuutoksistaan. Mereltä puskeva kostea ilma tiivistyy vuoristossa salamannopeasti sankan sumun ja matalien pilvien vaipaksi, jolloin motoristi ajaa kirjaimellisesti pilven sisällä – ja näin tällä kertaa kävikin. Tie on tullut ajetuksi aiemminkin moneen kertaan ja kauniilla säällä se on kyllä loputonta mutkaa ja maisemaa. Tällä kertaa ei tiellä nähty maisemia. ei nähty oikeastaan mitään, mutta siitä enemmän tuolla alempana kohdassa "Omaa aikaa".

Tämä tie on suorastaan virallinen motoristiklassikko: pohjoismaiset prätkälehdet (kuten Bike Magazine) ovat toistuvasti äänestäneet Suleskarvegenin yhdeksi Norjan parhaista moottoripyöräreiteistä sen loputtomien mutkien ja huikeiden korkeuserojen vuoksi.

Tiellä on tosin kesäisin oma uniikki vitsauksensa - se sama kuin monella muullakin Norjan tiellä. Koska alue on vapaata laidunmaata, satojen metrien korkeudessa tiellä nököttää jatkuvasti vapaina lampaita, jotka tykkäävät makoilla asfaltilla ja toisinaan hakeutua suojaan pimeisiin tunneleihin. Mutkan takana voi olla yllätys.

Alueen vapaana laiduntavat lampaat ovat nimittäin oppineet jotain hyvin norjalaista: ne tietävät, että asfaltti varaa lämpöä. Vauhtia pitäessä asia kannattaa huomioida - ja myös ja etenkin silloin, kun ei oikeastaan näe pilvessä mitään... Sankan sadepilven tai sumun sisällä ajaessa saattaa eteen pölähtää yht'äkkiä keskellä tietä makaava lammaslauma, joka ei hievahda mihinkään, vaikka kuinka kääntelisi kahvasta tulppia puhtaiksi. Ne katsovat motoristia kuin mätää ruohomätästä ja vaativat vaikka "rapsutustullia" ennen kuin suostuvat nousemaan.


Laske vastaan ajavan takapyörän korkeudeksi noin metri ja huomaat, paljonko oli tilaa väistää, kun pilvestä tuli yks kaks vastaan bussi.


Vasemmalla jyrkännettä sen verran, että maisemat näkyvät komeasti! Eikun ai niin, eivät näykään.


Huomaathan ylä- ja alapuolen kuvissa hyvin lampaat sekä vastaan tulevat autot. Vauhdissa siinä oli vähän haastetta enemmän kuin näissä yksittäisissä, paikallaan pysyvissä kuvissa.



VIDEO tieltä FV450 - tässä on vähän erilainen video. Huomatkaa erityisesti maisemat (joita tosin ei näe!)




Omaa aikaa mäessä ja Eldoradossa

Infotaulu kertoi tästä museotiestä, että se on taatusti kurja ja kapea ja haastava. Että mikään isompi auto ei mahdu siellä kulkemaan. Prätkä mahtuu, mutta tiellä on tiukat ja jyrkät serpentiinit. Tie ei tietenkään ole varsinaisessa käytössä ollut vuosikymmeniin, kuten edellä kerrottiin..

Kuten sanottu, teiden varsilla on Suomessa varoitus, jos mäessä on vaikkapa kahdeksan prosentin nousu/lasku. Tai ehkä hurjat 11 prosenttia. Tronåsenilla se on 33 prosenttia. Jyrkemmällä puolella vuorta pinta on kohtalaisen surkeaa asvalttia, toisella puolella hiekkatietä, mitä nyt serpentiineissä vähän asvaltin tapaista. Siinä on tunnelmaa ajella.
 
Fv450 on tuttu tie, monasti ajamani, mutta nyt se oli totaalisen pilvessä. No, ei ollut todellakaan eka kerta minulle ajaa pilvessä, mutta nyt oli sakein koskaan kohtaamani pilvi, ei nähnyt visiirin kanssa oikeasti mitään ja tie on erittäin kapea (autot eivät monin kohdin mahdu kohtaamaan ja prätkällekin jää toisinaan hyvin vähän tilaa kohdatessa). Pieni virhearvio ja pyörä olisi palasina ja kuski myös. Vastaantulijat näki valoista 15 metriä ennen, kaikki ajoivat hitaasti... oli pakko!

Piti ensin avata visiiri, kun sen kanssa ei nähnyt enää mitään. Sitten piti ottaa jopa silmälasit pois, koska nekin olivat molemmin puolin vedessä. Tällaista oli kymmeniä kilometrejä. Alemmas tullessa sää sitten paranikin, ja kuten yleensäkin, Kristiansandissa paistoi aurinko. 




Serpentiinit ovat varsinainen huvipuisto, saa naaatiskella oikein kunnolla.



______________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti