perjantai 24. huhtikuuta 2026

Norja 2025, osa 10: Ale-kuninkaita eli harhaluulot ennen ja nyt - Ales stenar Skånessa

Tekisitkö laivan kivestä? Jotkut tekivät, mutta miksi? Muinainen kuningas Ale haudattiin tänne. Kivet muodostavat “laivan”, joka symboloi hänen matkaansa tuonpuoleiseen. Sanotaan, että hänen soturinsa pystyttivät kivet hänen kunniakseen.

Tai sitten ei. Paikallisten tarinoiden mukaan paikka olisi ollut jonkinlainen pyhä temppeli, jossa esiviikingit tekivät rituaaleja auringon liikkeisiin liittyen. Auringonnousut ja -laskut osuvat tiettyihin kiviin erityisesti kesä- ja talvipäivänseisauksen aikaan. 

Tai sitten ei. Uudemmat huhut väittävät, että kivikehässä olisi “energiapisteitä” tai ley-linjoja. Jotkut kokevat paikan erityisen voimakkaaksi tai rauhoittavaksi, vaikka tieteellistä näyttöä tästä ei ole. No, ei sitä tietysti voi kieltääkään, kun paikka tuntuu hyvinkin rauhalliselta niittykukkulan päällä meren rannassa. Paikassa on tilaa ajatella. Tai ainakin tilaa sille, että joku 1400 vuotta sitten nosteli 2-tonnisia kiviä laivan muotoon. Mitä sitä muutakaan tekisi? Prioriteetit olivat kohdallaan… ainakin kivien asettajien mielestä.
Tai sitten ei, koska aina on tietysti SE teoria, joka yleensäkin ratkaisee kaikki vanhat mysteerit. Ja ehkä uudemmatkin. Avaruusoliot. Kuten moniin suuriin kivirakennelmiin, myös tähän on liitetty villejä teorioita avaruusolennoista tai muinaisesta kadonneesta teknologiasta. Tähän ei tosin hirmu yllättävästi löydy arkeologista tukea.

Luultavasti kyseessä on useampikin asia. Muistomerkki, pyhä paikka ja tarkoituksellinen suuntaus auringon nousuihin ja laskuihin juuri tiettynä aikana.

Virallinen arkeologinen konsensus on, että kivilaiva on rakennettu noin 540–790 jKr. eli myöhäisellä rautakaudella, juuri ennen viikinkiaikaa. Paikalla on kuitenkin vanhempia jälkiä: läheltä on löytynyt merkkejä jopa neoliittisesta (kivikauden) haudasta (n. 3500 eKr.), joten paikka on ollut pyhä tai tärkeä jo tuhansia vuosia ennen kivilaivaa.


Norja 2025:


Ales stenar

Ihan pienestä kivilaivasta ei ole kyse. Lajissaan Ruotsin suurimman kivilaivan muodostaa 59 suurta kiveä (punaista ja harmaata graniittia ja kvartsia, pituutta on liki 70 metriä ja leveyttä 19 metriä leveimmässä kohdassa. Laivan keula osoittaa kaakkoon (merelle) ja perä luoteeseen.

Nimi Ales stenar tuli itse asiassa dokumentteihin vasta 1600-luvulla kirkkoherra Niels Ipsen kirjoittamana. Paikalliset kutsuivat siihen asti niitä nimellä Hé stenar, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti "Nummen kivet". Eli aika tarkka nimitys nummella oleville kiville. Keksikö kirkkoherra koko jutun? Oletettavasti hän tallensi suullista perimää, mutta historia ei tunne tuollaista Ale-kuningasta. 

Tai sitten tuntee. Skandinaavisessa mytologiassa esiintyy nimiä kuten Ale den Starke / Åle av Skjöldungaätten tai Ole, jotka olivat muinaisia tarukuninkaita. 1600-luvun "historioitsijoille" (jotka olivat usein enemmänkin tarinankertojia) oli tärkeää antaa monumenteille sankarillinen alkuperä. Jos paikka oli hieno, sille keksittiin hieno kuningas.

Tai sitten ei. Sanalla "ale" tai "al" on muinaisnorjassa merkityksiä, jotka viittaavat pyhäkköön tai suojeltuun paikkaan. Onkin mahdollista, että nimi ei alun perin viitannut ihmiseen lainkaan, vaan paikan käyttötarkoitukseen. Myöhemmin sana vain vääntyi ihmisen nimeksi, koska se oli helpompi ymmärtää.

Mutta jos kytkemme tämän edellisen jutun yhden mielenkiintoisen kohdan, saamme ehkä lisäselitystä. Kun Ruotsi valloitti Skånen tanskalaisilta 1658, muinaismuistoista tuli tärkeitä. Haluttiin osoittaa, että Ruotsilla on mahtava ja ikivanha historia. Ales stenar kuulosti paljon paremmalta valtakunnan historiassa kuin "ne kivet tuolla nummella". Toisaalta samaisella 1600-luvulla kapteeni Gerhard Buhrman kirjoitti niistä nimellä "Urbani graf" eli Urbanin hauta - kuka sitten oli Urban? Siihen ei nyt lähdetä, kun siitäkään ei ole mitään tietoa.

Ale keksittiin siis todennäköisesti kansantarinoiden ja historiallisen brändäyksen yhdistelmänä. Se on vähän kuin jos löytäisit hylätyn vanhan auton raadon ja alkaisit kutsua sitä "Vauhtikeisarin menopeliksi" pelkän ruostekasan sijaan – se tekee tarinasta heti paljon paremman! Miettikääpä Suomen automiehet - kuinka monta vanhaa jenkkirautaa on myydessä ollut "Olavi Virran entinen"?

Ehkä tässä vaiheessa lukija ystävällisesti artikuloiden huomauttaa, että "Kerro nyt #&&%)/&%, että millainen paikka se oikein on?". Ales stenar sijaitsee Skånessa, Kåsebergan kylän lähellä, korkealla kalkkikivikalliolla. Vieressä levittäytyy avoin nummi, joka on tyypillistä Etelä-Skånen kalkkikivialuetta. Maisema on matalaa ruohoa, sammalta, kukkia ja paikoin paljasta kalkkikiveä – juuri sellainen avara, tuulinen nummi, jossa hevoset laiduntavat vapaasti. Kunnes eivät enää laidunna vaan niistä tehdään metvurstia. 
Tämä 'suuri aro' -fiilis on hyvin tyypillinen Ales stenarille: kivilaiva seisoo korkealla kalliolla, ympärillään avoin nummi, joka avautuu merelle. Se antaa paikalle hyvin voimakkaan, melkein mystisen tunnelman. Ta sitten näkee maisemassa kymmeniä kiviä tietystä muodossa avaralla niityllä meren rannalla. Näkee mitä näkee, mutta ei tuollaista ihan joka paikassa näe. Ainakaan pimeässä kellarissa ei näe, tai jos näkee, on ehkä muitakin huolia.

Juuri vierailuvuonna 2025 oli menossa niin sanottu "suuri kuun seisaus" (Major Lunar Standstill). Se on aika harvinainen, 18,6 vuoden välein toistuva ilmiö, jolloin kuu nousee ja laskee äärimmäisissä pisteissään horisontissa. Ales stenarin kivien asettelu heijastaa auringon ohella myös näitä kuun syklejä, mikä tekisi monumentista entistä monimutkaisemman tähtitieteellisen kalenterin. Jotkut teoriat esittävät sen toimineen aurinkokalenterina tai kuun observatoriona, koska sen kivien linjaus näyttää seuraavan kuun nousua ja laskua näiden seisauksien aikana. Tosin tällä ajankohdalla nyt ei ollut kauheati merkitystä, kun vieraili paikalla päiväsaikaan. Mutta piti nyt kauheasti silti sanoa.

Viimeaikaiset havainnot viittaavat siihen, että osa Ales stenarin 59 suuresta kivestä saattaa olla kierrätettyjä vieläkin vanhemmista megaliittimonumenteista, jotka sijaitsivat lähialueella. Tämä lisäsi juttuun mielenkiintoisen kerroksen muinaisten ihmisten tavasta uusiokäyttää pyhiä paikkoja. Varmastikin oli riimukirjoituksella tehtyohje "Pyhien kivien kierrätys ja hyvät rakennustavat".

Joissakin kivissä on havaittu haalistuneita kuppimaisia kaiverruksia, jotka ovat tyypillisiä pronssikaudelle. Tämä ruokkii näkemystä siitä, että monumentti ei olisi vain rautakaudelta (viikinkiajalta) vaan kenties jopa 1500 vuotta vanhempi.


Kåsebergan kalastajakylän rannassa on varauduttu siihen, että turisteilla on on mahdollisuus viettää aikaa kaikenlaisten palvelujen parissa.


Autot voi joutua jättämään aika kauaskin, mutta prätkät pääsevät perille rantaan asti


Nousu nummelle on joitakin kymmeniä metrejä nousua


Tästä näkee nummen ja "aluksen" koon


Kokka


Perä ja peräsin


Alttarikivi. Kivi on nerokkaasti sijoitettu kohtaan, jolla seisoessa on voitu tehdä tähtitieteellisiä havaintoja. Tästä pisteestä katsottuna laivan muut kivet osoittavat tarkasti auringon nousu- ja laskupaikat kesä- ja talvipäivänseisauksen aikaan. Tosi nerokasta rautakauden suunnittelijoilta!
(Tosin historiallisten piirrosten (vuodelta 1777) perusteella kivi ei alun perin ollut laivan sisällä, vaan se on ilmeisesti ollut laivan keulakiven edessä. Luultavasti maanviljelijät ovat joskus myöhemmin siirtäneet sen nykyiselle paikalleen raivatessaan aluetta. Pääasia on kuitenkin hyvä tarina!)


Poistuessa venesatama näkyy hyvin


Kun vähän ajelee ympäristössä, näkee nummilla muitakin kuin kivenpystyttäjiä - metvurstikehittämöjä!
No, sitä ennen ovat toki mukavia monella tavalla.


Omaa aikaa

No niin. Kuvittelin, että moista kivirykelmää saisi etsiä jostain polun päästä ja itsekseen ihmetellä - kuka tuollaisesta muka on kiinnostunut? Ja vastaus on, että moni. On se sen verran hieno etenkin livenä. Kaikki mahdolliset palvelut ja viihdykkeet vielä rannassa ja prätkille oma parkki, niin mikä ettei! Oikeasti kannatti piipahtaa eikä vain sen takia, että Norjassa oli sateita.

Tässä vaiheessa Pohjois-Norjassa on kuitenkin alkanut sää parantua, eli otamme vihdoin suunnan takaisin Norjaan - tosin seuraavassa jutussa on vielä erinomaisen mielenkiintoinen vinkki Ruotsin puolelta matkalla pohjoiseen.


______________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )


Lähettänyt klo 2 kommenttia
Tunnisteet: ,

maanantai 13. huhtikuuta 2026

Prätkäpajalla uusi omistaja – ja vähän uusi meininki


Pääkaupunkiseudun motoristeille Prätkäpaja on todennäköisesti tuttu paikka. Vuodenvaihteessa Prätkäpajan legendaarisen maineen saanut Leq jäi eläkkeelle. Uusi omistaja löytyi Pajan kovamaineisesta tekniikkagurujoukosta eli asentajana useamman vuoden ollut Henkka otti vetovastuun. Uusi vuosi, uusi omistaja ja vähän uusia kujeitakin.

Prätkäilyssä on pari tärkeää asiaa, jollei itsellä ole mekaanikkotaitoja tai kiinnosusta ropaamiseen: että voi luottaa prätkäänsä ja että voi luottaa huoltoon. Juu, tosi motoristit huoltavat ja rakentavat itse, mutta me kevytharrastajat vain pikkuisen ajelemme. 

Kävin pitkästä aikaa Prätkäpajalla – jostain syystä talvikaudella en ole ollut siellä tavalliseen tapaan eli suunnilleen viikottain... voi tietysti vähän johtua siitäkin, ettei ole talvella ilometrejä pyöriin tullut, kun ovat ääneti luolassa odottaneet kevättä. Siksei ole ollut omasta mielestä epäilyttäviä ääniä ja tuntemuksia, joita kukaan muu ei kuule eikä huomaa,  Omien maksullisten asiointien määrä alkaa lähestyä 200:aa eli jonkinlaista kokemusta alkaa olla (esim. Bemarien huollot tässä). Sen verran usein olen asioinut, että puhelimeenkin ovat monasti vastanneet, ei "Prätkäpaja" vaan että "Mikä sulla nyt on hätänä?". Tai jos ei ole pariin viikkoon kuulunut eikä näkynyt, niin Pajalla on oltu jo vähän huolissaan. 


Pulverimaalausta ja oivallusta

Henkalla oli jo ennestään pulverimaalaamo. Sitten Paja tuli myyntiin – ja ajatus laaja-alaisemmasta konseptista heräsi.

“Jokainen maalauksen asiakas on potentiaalinen huoltoasiakas – ja toisin päin.”

Kun tätä miettii omien kokemusten kautta, niin se käy järkeen. Monella on luultavasti ollut tilanteita, että samalla kun pyörä on huollossa, huomaa jonkun osan kaipaavan ehostusta. Olipa se sitten pulverimaalausta vanteille tai normimaalausta tankille tai jotain muuta. Aiemmin nämä ovat usein tarkoittaneet useampaa paikkaa ja säätöä. Nyt kaikki saman katon alta.

Eli käytännössä: tuot pyörän huoltoon, samalla voidaan maalata osia ja kasata kaikki takaisin. Ja nopeus on edelleen mukana kuvassa. Oma kokemus tästä paikasta on ollut jo pitkään se, että täällä ei jäädä odottelemaan turhaan. Huoltoajan on aina saanut nopeasti ja jos se Pajasta on ollut kiinni, niin uloskin nopeasti.

Kaikkea ei kuitenkaan edelleenkään tehdä. Tämä on asia, joka jakaa varmasti mielipiteitä, mutta on käytännössä ihan ymmärrettävä. Mopot, kevarit ja halvat kiinalaiset pyörät jäävät pääosin ulkopuolelle. 
Syynä ei ole asenne vaan realiteetit. Osa laitteista tulee sisään useamman “korjaajan” jäljiltä, vikaa on paikattu sinne päin ja lopulta kukaan ei oikein tiedä, mitä on tehty. Siinä kohtaa tunnin työ menee helposti siihen, että päästään edes lähtötilanteeseen. Ja kun tuntihinta on mitä on, niin lasku ei ilahduta ketään.

Sen sijaan omat kokemukset esimerkiksi vanhoista Bemareista ja Hondista ovat olleet hyviä – vaikka välillä onkin jouduttu vähän kikkailemaan osien hankkimisen kanssa. Joskus oli tilanne, jossa osa ei yksinkertaisesti sopinut paikalleen, ja lopulta pajalla tehtiin tarvittava sovite itse. Se on juuri sitä tekemistä, mitä arvostaa.

 
Rakentaminen: ei pelkkää huoltoa

Mikä tämä Henkka nyt sitten on miehiään? Tämä ei ole mikään “ostettiin firma ja opetellaan ala” -tarina. Henkalla on taustaa moottoripyörien parissa parinkymmenen vuoden ajalta. Pyöriä on ollut käytännössä koko ajan, ja tekeminen on ollut nimenomaan rakentamista – ei pelkkää ajamista.

Erityisesti niin sanotut fighterit ovat olleet se oma juttu. Ja jos ei termi ole tuttu, niin puhutaan käytännössä aika pitkälle rakennetuista pyöristä, joissa ei tyydytä pulttaamaan valmista osaa kiinni, vaan tehdään kokonaisuuksia uusiksi. “Jos tehdään, niin tehdään kunnolla – ei vähän sinne päin.”

Tämä näkyy myös siinä, että projektit eivät ole olleet mitään pikaisia pintaremontteja. Pyöriä on viety näyttelyihin asti, ja tekeminen on ollut enemmän “kerralla valmista” kuin jatkuvaa pientä säätöä. Oma fiilis tästä on aika selkeä: tässä ei ole pelkkä huoltomies, vaan tyyppi joka oikeasti rakentaa. Tämä on linja, joka on kyllä näkynyt täällä ennenkin – mutta nyt sitä viedään ehkä pidemmälle. "Pajalla tehdään nyt enemmän isompia projekteja, muutostöitä ja jopa täysin rakennettuja pyöriä huoltojen lisäksi", Henkka paljastaa.

Henkka on myös kuulemma ehdottomasti Henkka, ei "johtaja Kurtelius" - sillä se titteli kuuluu hänen vaimolleen...



Enemmän esillä kuin ennen

Uutta on myös lisääntyvä aktiivisuus tapahtumissa. Rakennettuja pyöriä, stuntteja ja muuta tekemistä viedään nyt enemmän esille. Tämä on itse asiassa ihan tervetullut muutos, koska tekemistä täällä on aina ollut – mutta kaikki eivät ole sitä nähneet.


Asiakas edellä

Yksi kommentti jäi jutellessa erityisesti mieleen: “Tämä ei ehkä ole bisneksen kannalta fiksuin tapa, mutta tehdään asiakas edellä.”

Tämä kuulostaa teoriassa kliseeltä, mutta käytännössä se näkyy. Omalla kohdalla se on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että asioita selvitetään vähän pidemmälle - ei todeta heti että “ei saa mistään”, vaan tarvittaessa tehdään itse sitä mitä asiakas haluaa.

Ja jos homma venyy syistä, jotka eivät ole asiakkaasta kiinni, sitä ei yritetä kaataa asiakkaan maksettavaksi.

Aukioloaikojakin on pidennetty. Nyt Prätkäpaja on auki 8–18. "Helpompi tuoda pyörä huoltoon ennen töitä ja helpompi hakea työpäivän jälkeen pois", Henkka sanoo.

Prätkäpaja ei ole muuttunut täysin toiseksi paikaksi – eikä tarvitsekaan. Mutta palvelu on laajentunut ja
tekeminen on monipuolistunut. Meininki on edelleen se suoran mutkaton. Talvesta ei nyt keväällä kannata paljon puhua, mutta ensi syksynä kannattaa vilkaista talvisäilytysasioita - niihinkin on tulossa parannuksia ja parannuksia nimenomaan asiakkaan kannalta.

Kauden alettua voi todeta liki 200 maksullisen käynnin kokemuksella että yhä edelleen täällä ymmärretään pyöriä - ja asiakkaita...

PS: Ai miksi niin useita käyntejä? Määräaikaishuoltoja tulee kaudessa 5-6, renkaanvaihtoja toinen mokoma eli siinä on jo vähintään 10 käyntiä kaudella. Ja sitten välillä kaikki pikkujutut, joita osaan näppärästi keksiä - "mitäs jos avattaisiin varmuuden vuoksi tämä moottori/vaihdelaatikko/joku muu, jos siellä vaikka olisi jotain vikaa". 


Töiden vastaanottotilakin on uudistunut ja uudistumassa


Henkan oma pyörä

Lähettänyt klo 2 kommenttia
Tunnisteet: , ,

lauantai 11. huhtikuuta 2026

Norja 2025, osa 9: Öölannin kesämökit


Jatketaan Ööö-linjaa, kun odottelemme sään paranevan Norjassa. Öörebrosta Ööölantiin ei ole pitkä siivu. Öölanti pitkä litteä saari Itämeressä, ja sitä ympäröi vesi joka puolelta. Siksi sitä kutsutaan saareksi. Sinne ei kuitenkaan tarvitse uida, sillä sinne pääsee 6 kilometriä pitkää siltaa. Se on hieman pidempi silta kuin Helsingin Pitkäsilta, jonka pituus on 0,075 kilometriä,

Peruskouluruotsillakin ymmärtää, että Öölanti eli Öland on Saarimaa, ja entisajan koulun käynyt tietää, että hiukan sitä koilliseen Viron puolella on Saaremaa, joka on sekin siis Saarimaa. Ei ihan hirmuista mielikuvitusta ole käytetty nimeämisissä tämän lutakon sisällä. Oletteko muuten miettineet suomenkielistä nimeä Itämeri - sehän on Suomen länsipuollella. Nyt tämä alkaa vaivata mieltänne aina, kun puhutaan Itämerestä. Ei tarvitse kiittää, kymppi riittää.

Öölannin sillan nimi on Öölannin silta (Ölandbron). Melko helppo nimi muistaa. Ruotsin pisin silta korvasi vuonna 1972 vanhan lautan, joka oli hidastanut liikennettä vuosikymmeniä.  Maisema sillalla on kaunis: vasemmalla Itämeri, oikealla Itämeri. Edessä Öölannin kalkkikivitasanko ja tuulimyllyt. Alempana olevalta videolta voit nähdä kaiken mitä videolla näkyy.

Mutta Öölannissa on jotain muutakin. Tai paljonkin, mutta nyt keskitytään kesämökkeihin ruotsalaiseen tapaan. Toinen on ehjä ja toinen kaipaa pientä pintaremonttia. Ne ovat hyvä syy ajella Öölantiin.

Ja sitä ennen laulamme kaikki kuorossa laulun "Öölannin sota... eiku silta".
Ja se Öölannin silta oli kauhia
hurraa, hurraa, hurraa.
Kun kuudella pitkällä kilometrillä
byggas ruottalainen siltoja rannalta
sumffaraa, sumffaraa, sumfarallallalaa
kyllä valtio kustantaa!
Mutta ei kustanna Borgholmin kunnostusta.
Norja 2025:


Saari on tasainen kalkkikivitasanko – satoja tuulimyllyjä (yli 400), Stora Alvaret (UNESCO-maailmanperintökohde) ja kapeita teitä. Paikalliset kuulemma sanovat, että "Öölanti on Ruotsin Provence", mutta en kyllä kuullut kenenkään paikallisen siellä sanovan niin tai ylipäätään puhuneen mitään muutakaan suomen kielellä. Ja kyllä, kesällä täällä on laventelia ja viinitarhoja, mutta talvella täällä on vain tuulta ja hiljaisuutta.


Öölannin silta



Borgholm - kuninkaan linna

Borgholms slott on Öölannin tunnetuin nähtävyys – keskiaikainen linna. Se rakennettiin 1200-luvulla, laajennettiin 1500-luvulla ja tuhoutui tulipalossa 1806, kun sitä oli muutama vuosi käytetty muun muassa vaatetehtaana, värjäämönä ja varastona. Aluksi pientä tulipaloa ei sammutettu, kun sammutus ei kuulunut kenenkään tehtävänkuvaan eikä kenenkään vuokrasopimukseen. Pikkuinen palo sitten vähän laajeni ja poltti kaiken paitsi harmaakiviset seinät. 

Borgholm eli linnasaari - borg on linna ja holm on pieni saari siinä missä ö voipi olla kovinkin iso. Saarethan ovat tuttuja siitä kauniista ja ainoasta ruotsinkielisestä runosta, jonka suomalaiset tapaavat osata: Ö, ö, höö, höös mö. Nokkela lukija huomaa kuvista, ettei linna ole saarella. Tai, onhan se. Nimittäin Öölannin saarella. Linnan oma pieni saari eli se holm on kylläkin jo kadonnut maannousemisen vuoksi ja rantakin alkaa olla jo aika pitkällä.

1600-luvulla Ruotsia hallitsi Kristiina eli kuningatar, jota silloisen käsityksen mukaan jumala oli siunannut miehen sielulla. Kristiina yleensä pukeutui mieheksi ja rakasti kauniita naisia. Kuningattaren duuni ei oikein lopulta natsannut, ja vaikkei hän muutoin miehille antanut, niin serkulleen Kaarlelle hän antoi ensin Öölannin linnoineen ja vähän myöhemmin antoi vielä kruununkin. Kaarle X Kustaa olikin sitten ainoa Ruotsin kuninkaista, joka on enemmänkin asunut Borgholmin linnassa, se oli kiva kesälinna poissa Tukholman hälystä. 

Kaarle X ei ollut mikään pehmokuningas vaan sotakuningas. Kun Tanska liittoutui Puolan kanssa, jota vastaan Ruotsi soti, niin Kaarlella paloi talvella takkatulen lisäksi käpy, ja hän hyökkäsi 1658 keskellä hyistä talvea jäätä pitkin Pienen ja Ison Beltin yli Tanskaan yllättäen danskdjävelit smørrebrødinsä äärestä pahemman kerran. Niin Ruotsi sai muun muassa Skånen ja muun nykyisen eteläisen Ruotsin, eikä Tanska enää saanut niitä yrityksistä huolimatta takaisin. Lopullinen niitti oli Suuri Pohjansota 1700-21, joka Ruotsille katastrofaalinen etenkin vuodesta 1715 eteenpäin. Vaikka siinä Ruotsi sai turpiinsa, ei silti Tanskakaan voittanut - lue Fredrikstenin mieletön taistelu tästä. Sodissa häviävät kaikki?

Linnan vieressä seisoo Kaarle XV:n metsästyskivi – iso hiidenkivi nostettuna kivikasan päälle. Se pystytettiin 1873, vain vuotta kuninkaan kuoleman jälkeen. Kaiverrettu teksti kertoo: "Kuningas Karl XV:n muistolle tämä kivi pystytettiin hänen metsästysseuransa ja Öölannin kansan toimesta".

Kuningas Kaarle XV (1826–1872) oli intohimoinen metsästäjä ja vietti paljon aikaa Öölannissa ampumassa peuroja, hirviä ja lintuja. Saalis on taatusti hyvä. Tavallinen talonpoika ei nimittäin saanut ampua mitään. Ei edes kuningasta. Kuningas sai ampua vapaasti – ja teki sen mielellään. Suurin osa saaren metsistä kuului kätevästi kruunulle tai aatelille.

Kun metsästysoikeudet 1800-luvun lopulla vähitellen vapautuivat, kävi juuri niin kuin pelättiin: hirvi oli Öölannissa lähes sukupuuttoon metsästetty jo 1800-luvun loppuun mennessä – kuningas ja herrasmiehet olivat vieneet parhaat yksilöt. Kun vihdoin tavallisille ihmisille avautui oikeus metsästää, kannat olivat jo romahtaneet. Kivi siis symboloi sananmukaisesti massiivisesta epätasa-arvoa: kuningas sai muistomerkin, hirvet saivat sukupuuton. Vaan saihan se tavallinen talonpoikakin jotain - nimittäin maksaa.

Borgholmin linna siis tuhoutui tulipalossa 1806. Vaatetehtaan rakennuksesta lähteneen tulipalon seurauksena rakennuksesta on nykyään jäljellä vain rauniot.

Otsikkokuvassa linna on sellaisena, kuin se parhaimmillaan oli. Upea, valtava linna tarkasti hoidetussa ja viimeistellyssä ympäristössä. Nyt linna on raunio: korkeat muurit, tornit ja rehevöitynyt ympäristö. Sisällä on pieni museo ja kesällä ulkoilmakonsertteja – paikka tuntuu ainakin hetkittäin elävältä, vaikka se onkin kuollut. Kahvilat ja matkamuistomyymälät ovat vallanneet linnan sisäpihan ryttäreiltä – keskiaikainen, renessanssin ylevöittämä upea linna, jossa nyt myydään magneetteja ja pehmoleluja. Ja kun lukija ei kuitenkaan tiennyt, mutta ei kehdannut kysyäkään, niin ryttäri on ratsumies. 

Vaan olisi ruotsalaisilla ollut jo 200 vuotta aikaa rakentaa puusta linnaan uusi katto ja lattiat sun muut. Olisiko ollut aivan mahdottoman kallista maalle, jota eivät sodat ole sen 200 vuoden aikana rasittaneet. Köyhässä Suomessakin Turun linna rakennettiin sodan jälkeen uusiksi, kun itäinen ikiaikainen ystävämme sen pommitti Borgholmin tyyliseksi. Ruotsissahan puuta riittää ja toisin kuin aivan identtiset metsät Suomessa, Ruotsin metsät ovat jopa reilusti hiilinieluja... Ruotsissa kun tehdään mittauksia todellisista päästöistä, Suomessa ne ovat laskennallisia. No, Ruotsissa on niin paljon linnoja, että kuka niitä kaikkia viitsii korjata - tehdään ihan viereen vaikka uusi - Solliden. Niin Öölannissa.


Kaunis ja hoidettu ympäristö korostaa linnan arvokkuutta ja merkitystä kivasti. Ympäristökin on ihan raunioina köyhässä Ruotsissa.


















Tästähän tietää heti, että tämä on muistomerkki intohimoiselle metsästäjäkuninkaalle Kaarle XV:lle. Senhän huomaa heti muun muassa siitä, että... ööö... koska kyltissä lukee niin. Huolellisesti hoidettu tämäkin, ihan viimeistä piirtoa myöten. 



Solliden – kuninkaan kesämökki


Solliden slott on Ruotsin kuninkaallisen perheen kesäasunto Öölannin saarella – Kalle XVI Kustaa ja Silvia asuvat täällä joka kesä perheineen. Linna rakennettiin 1903–1910 kuningatar Victorian (Kustaa V:n vaimo) toiveesta – hän rakasti Öölandin kalkkikivitasankoa ja meri-ilmaa. Lisäksi hän rakasti ensin yhtä paronia ja sitten lääkäriään. Siihen linna suojaisassa saaressa oli erityisen hyvä. Kustaa V:llä ei ollut kiinnostusta naisiin. Kustaa jopa auttoi Victoriaa tämän suhteessa lääkäriinsä. Siksikin oli vallan kätevää rakentaa "kesämökki" palaneen Borgholmin viereen. Kustaa Tukholmassa ja Victoria riittävän kaukana. Niin sanotusti todella erilliset makuuhuoneet. Eikä Kustaankaan tarvinnut olla yksin makuuhuoneessaan Tukholmassa. 

Kesämökin arkkitehtuuri on italialaista renessanssia ja puutarha on kuuluisa ja julkinenkin – mutta linna ei, koska se on yksityisomistuksessa. Olisivat mieluummin kunnostaneet vanhan linnan. Ulkoa katsottuna Solliden on kaunis, sellainen peruskesämökki eli siellä on 20 huonetta, uima-allas ja helikopterikenttä.  Ja kyllä, kuningas maksaa siitä itse – ei veronmaksajien rahoilla. Silti tuntuu, että kuninkaalliset osaavat valita paikat hieman paremmin ja vapaammin kuin tavalliset kuolevaiset. 



Victorian muistomerkki Sollidenin ja Borgholmin välissä.
Ei senkään ympäristö ole kovin hyvin hoidettu.





Ruotsalaista meininkiä
 
Saarella on "trollskog" (peikkometsä) – kummallisen muotoisia puita, jotka näyttävät peikoilta. Norjassa sentään peikot jähmettyivät vuoriksi... Paikalliset kertovat tarinoita peikoista, jotka asuvat siellä. Kalkkikiveä, Norjassa jonkinlaista graniittia. Siinä se symbolinen ero ruotsalaisten ja norjalaisten välillä.

Luonnonsuojelualue Stora Alvaretilla puolestaan on sotilaskäyttöön varattu alue – rauhallinen luonto ja räjähteet samassa paikassa. Näppärä yhdistelmä.


Kalmarin Unioni - kuuluisa huoltoasema?
 
Jos tankki alkaa olla tyhjä, niin onneksi olemme lähellä Kalmaria, josta piti etsimän maailman tunnetuin bensa-asema, Kalmarin Union. Koulussakin puhuttiin jotain jostain Kalmarin Unionista.  Mutta eipä löytynyt, pelkkää Circle K:ta joka paikassa, Paikalliset pitivät kysyjää jotenkin tyhmänä, kuulemma Kalmasin Unioni on hajonnut jo kauan sitten. No mistä sen olisi tiennyt. Toisaalta ovathan Unionit kadonneet Suomestakin jo vuonna 1991 sulautuessaan Neste-huoltoasemiin. (Tätä vitsiä eivät siksi alle 60-vuotiaat taida edes tajuta, koska eivät muista Union-huoltoasemia, ja yli 60-vuotiaille tämä on maailman kulunein vitsi. Siksi siis oikein sopiva tähän blogiin.)

Jotain muuta siellä sentään on. Kalmarin linna, joka sentään on ehjä, toisin kuin Borgholm. Se onkin Ruotsin parhaiten säilyneitä keskiaikaisia linnoja – rakennettu 1100-luvulla, laajennettu renessanssityyliseksi 1500-luvulla. Täällä perustettiin Kalmarin Unioni 1397 – Tanskan, Norjan ja Ruotsin liitto, joka hajosi 1523. Linna on ollut taisteluiden näyttämö, vankila ja kuninkaallinen asuinpaikka. Vaan palataan siihen joskus toiste.


Kalmarin linna

Kalmarin tuomiokirkko

Video

Videolla Öölannin 6 kilometrin silta, Öölantia, Borgholmia ja Kalmaria. Alussa pikaisesti tie Örebrosta Öölantiin ja muutama kiva harrasteauto tien päällä. Tässä video.



Omaa aikaa Öölannissa

Yhdellä Ryd-päräyksellä kävin Öölannissa. Borgholm. Käväisin Saarimaassa katsomassa kivaa pikku linnaa. Ilmeisesti se valmistuu aika pian, runko näytti olevan jo pystyssä. Meinasin samalla käydä moikkaamassa kaveriani Kallea, joka tuossa naapurissa tapaa mökkeillä perheineen. En viitsinyt kuitenkaan mennä näin yks kaks varoittamatta. Viimeksi treffattiinkin Kalle-Kustaan ja koko hänen perheensä kanssa Tukholmassa mukavissa merkeissä. Hänellä on Tukholman vanhassa kaupungissa kiva omakotitalo siinä rannalla.


Kaverini Kalle moikkasi minua omakotitalonsa parvekkeelta Tukholmassa taannoin


Wagner ja Kalmarin linna


Ruotsikin nykyään - "Älä jätä mitään arvokasta autoosi"


Ruotsissakin kana-caesar-salaattiin kuuluu pekonia.


______________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )




Lähettänyt klo 3 kommenttia
Tunnisteet: , , , , , ,

maanantai 6. huhtikuuta 2026

Turun Beatles-risteily kuvina ja videoina

Ensimmäinen Turusta tehty Beatles-risteily oli aikataulullisesti erilainen kuin Helsingistä lähtevät, laiva kun lähtee vasta iltayhdeksän aikoihin. Ohjelmaa olikin sitten sitä pidempään. Viimeinen keikka alkoi vasta puoli kaksi yöllä, mutta yleisö oli paikalla ja täysillä mukana.  

Jopa seuraavan päivän iltapäiväkeikat toimivat yllättävän hyvin, vaikka illalla tietysti tunnelma on 'erinäisistä syistä' johtuen aina kiihkeämpi.

Esiintymässä eri lavoilla oli trubaduuria, duoa, trioa ja isompia bändejä, ja kaikki tekivät hyvin onnistuneet keikat. Valitettavasti aikataulullisista syistä kaikista ei ole kuvia, saati videoita.

Tapahtuma vetää aina paikalle myös nuorta sukupolvea eli beatleaanisuus elää ja voi hyvin. Tapahtuma oli värikäs, kuten Beatles-tapahtumat aina. Siksi tällä kertaa kokeeksi osa kuvista mustavalkoisina - toimiiko?

Videoita on lopussa koko lailla paljon.


Jiri Bertula ja Nico Bertula



The Seatbelts on energiapakkaus





Ihana She's Leaving Home



Kukkaispilviveikot oli uusi tuttavuus. Nimestä päätellen puutarhureita? 😃










Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band










JNTBTB vetää aina yleisön mukaan








Some Other Duo - kitaravirtuooseja


The Seatbeltsin päiväkeikallakin riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita






Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band päiväkeikalla








Yleisön joukossa oli jotenkin tutun näköisiä tyyppejä - varmaan jostain tosi-reality -sarjasta


Tyytyväisiä Beatles-risteilijöitä


Tapahtuman järjestäjät - sydämellä järjestetty, sydämellä mukana


Beatles-risteilyn beatleaanisin ilmestys - pakko oli pyytää lupa ottaa ja julkaista kuva blogissa



VIDEOITA:



Omaa aikaa Beatles-risteilyllä
Risteilyreissu alkoi hyvin - reissuystävät tulivat herättelemään kotoa, "että olisi vähän niinkuin aika lähteä". Kasvihuoneilmiön kautta Turkuun ja laivalle. Ennakkoon oli vähän epäluloa, että miten juttu toimii, kun laiva lähtee myöhään eli ilta jäisi lyhyeksi ja seuraavana päivänä päiväkeikkoja. No, ilta ei jäänyt lyhyeksi, viimeinen keikka alkoi vasta puoli kahden aikaan yöllä, ja Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band viimeisenä esiintyjänä piti yleisön paikalla ja tunnelmassa. Päiväkeikat seuraavana päivänä olivat tietenkin yleisön puolesta rauhallisempia, mutta toisaalta viimeisen keikan jälkeen oltiinkin jo sen verran lähellä satamaa, ettei tylsää hetkeä päivään tullut. Harvinaisen kiihkeät 23 tuntia elämässä.


Kasvihuoneilmiö on aina pysähtymisen arvoinen


Hytissä oli erittäin suunmukaiset tervehdykset odottamassa.




Pikkuisen piti tankata laivaan tultua, minkä seurauksena tuli missattua ensimmäiset esiintyjät.


Tukholman aamu


Kallen omakotitalo keskellä kaupunkia meren rannalla. 


Lähettänyt klo 2 kommenttia
Tunnisteet: , , , , ,
Tilaa: Kommentit (Atom)