| Tässä jutussa piisaa mutkia ja mielettömyyksiä - ennen ja nyt. Oikein mahtava mutkapätkä vuoristossa. Ja toinenkin. Kaksi todella suositeltavaa ajotietä. Tuo oli lyhyt kaava. Seuravaksi se pidempi kaava. Suuntana oli kaksi paikkaa, jotka saavat taas tiukkoja serpentiinimutkia rakastavan motoristin suun kromille tai hiilikuidulle: kapea vuoristotie Osavegen sekä aiemminkin mainittu Røldalsfjelletin vanha tie. Nyt mainitaan kunnolla. Osavegen – Natsien hylätty alumiiniunelma ja vuoren sisäiset jättiläiset Mahtavan Hardangerin sillan (joka on Norjan pisin riippusilta) kautta kohti pientä Osan kylää. Sieltä alkaa Osavegen (tai Osafjelletvegen). Se kiipeää suoraan merenpinnan tasosta yli kilometrin korkeuteen. Matkaa ylös on vajaat 15 kilometriä, ja neulansilmämutkia riittää. Tie rakennettiin aikoinaan Sima-vesivoimalaitoksen rakennustöitä varten, mutta paikan päällä lymyää huomattavasti omituisempi historian sivupolku. Jo vuonna 1917 täällä yritettiin valjastaa koskia (norjaa; lue suomeksi: valtavia putouksia!), mutta homma meni nurin. Noilla vuorenrinteillä menee helposti nurin. Ihmiset ja bisnekset, jollei osaa. Toisen maailmansodan aikana natsit saapuivat Norjaan "apuun" ja saivat suuren neronleimauksen: he päättivät rakentaa Osaan massiivisen alumiinisulaton. Alumiiniahan tarvittiin kipeästi Luftwaffen sotakoneisiin. Alumiinisulatto puolestaan tarvitsee sähköä. Paljon sähköä. Natsit alkoivat puskea töitä ja tehdasta pystyyn laaksossa, mutta kuten heidän atomipommiprojektinsa Rjukanissa, tämäkin hanke petti jo tyhjäkäynnillä ja saksalaiset hylkäsivät projektin vähin äänin vähän ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. | Norja 2026:
|
Natsien alumiiniprojekti Osa-laaksossa ja Osavegenin takana oli nimittäin niin massiivinen ja absurdi hanke, että se hakee vertaistaan. Kyseessä oli osa Hermann Göringin suoraa megalomaanista käskyä. Natsit perustivat Norjaan pörssiyhtiön nimeltä A/S Nordag, jonka ainoa tehtävä oli riistää Norjan vesivoima Luftwaffen sotakoneteollisuuden käyttöön.
Projektin epäonnistuminen on oppikirjaesimerkki siitä, kun diktatuurin suuruudenhulluus törmää karuun luontoon ja itsepäiseen paikallisvastarintaan. Siihen on muutamakin melkein hauskan hilpeä syy . ne olisivat suorastaan surkuhupaisia, elleivät olisi samalla traagisia. Luulitteko, että natsien sotakone oli kurinalaisuudessaan jotenkin järkevä? Nope.
1. Hermann Göringin katteettomat utopiat
1. Hermann Göringin katteettomat utopiat
Göring vaati, että Norjan alumiinituotanto pitää moninkertaistaa näppärästi silmänräpäyksessä. Osaan suunniteltiin massiivista tehdasta ja sitä pyörittävää vesivoimalaa. Ongelma vain oli, että natsit tekivät päätökset Berliinissä pelkkien karttojen perusteella. Heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tarkoittaa alkaa rakentaa jättimäistä teollisuuskompleksia ja louhia kilometrien pituisia tunneleita pystysuoraan norjalaiseen graniittiin ilman valmiita teitä.
2. Ei bensiiniä, ei laivoja, ei mitään
Alumiinin valmistukseen tarvitaan bauksiittia, jota Norjassa kaiketi ei ole lainkaan. Raaka-aine piti siis rahdata laivoilla miehitetystä Ranskasta tai Unkarista asti. Saksan sotatalous oli kuitenkin jo vuodesta 1942 lähtien niin pahassa logistisessa solmussa, ettei heillä ollut tarpeeksi rahtilaivoja, junia tai polttoainetta kuljettamaan miljoonia tonneja kiveä pitkin Eurooppaa. Osassa uudet koneet seisoivat tyhjän panttina, koska ei ollut mitään, mitä sulattaa.
3. Italialaiset ja venäläiset "vuorikauriit"
Koska Norjassa oli huutava pula työvoimasta, natsit rahtasivat Osa-laaksoon tuhansia sotavankeja – pääasiassa Neuvostoliitosta sekä myöhemmin akselivaltojen rintaman petyttyä myös entisiä liittolaisiaan Italiasta. Nämä kurjat miehet pakotettiin töihin nälkäpalkalla ja olemattomissa varusteissa. Italialaiset tasamaaseudun pojat pantiin kiipeämään pystysuoria vuorenrinteitä ja talvimyrskyissä rakentamaan sähkölinjoja. Seurauksena oli täysi kaaos: kukaan ei ymmärtänyt toistensa kieltä, työn laatu oli surkeaa, ja miehiä kuoli tauteihin sekä onnettomuuksiin. Oikeat vuorikauriit ovat kauniita ja liikkuvaisia, mutta nämä vangit eivät tainneet edes identifioitua vuorikauriiksi.
4. Norjalaisten nerokas "Laiskottelusabotaasi"
Tämä on se kaikkein hauskin ja norjalaisin syy. Paikalliset insinöörit ja työnjohtajat, jotka pakotettiin Nordagin leipiin, tajusivat tilanteen heti. He eivät tehneet näyttäviä pommi-iskuja, vaan jotain paljon tehokkaampaa: totaalista passiivista vastarintaa ja tahallista hidastamista.
Mittauksia tehtiin tahallaan vähän vinoon, jolloin tunnelit eivät kohdanneetkaan kalliossa.
Saksalaisten upseerien käskyjä nyökyteltiin asiallisesti, mutta töitä tehtiin niin hitaasti kuin suinkin mahdollista.
Saksalaisten upseerien käskyjä nyökyteltiin asiallisesti, mutta töitä tehtiin niin hitaasti kuin suinkin mahdollista.
Kun natsit lopulta tajusivat vuonna 1944, että Osa-laakson projekti oli niellyt miljoonia valtakunnanmarkkoja ilman, että sieltä oli saatu ulos kiloakaan alumiinia lentokoneita varten, he löivät hanskat tiskiin ja hylkäsivät koko työmaan. Norjalaiset nauroivat partaansa ja jättivät natsien louhimat pohjatyöt odottamaan.
* * *
Tämän natsien epäonnistumisen voi hienosti tiivistää siihen, että saksalaisella kurinalaisuudellakaan ei tee mitään, jos sotamoottorin kaasuttimesta puuttuu polttoaine (bauksiitti), sytytys on säädetty päin seiniä (Berliinin herrojen utopiat) ja lohkon pultit on jätetty tahallaan löysälle (norjalaisten hidastustoiminta).
Lopulta 1970-luvulla norjalaiset insinöörit hoitivat homman kerralla loppuun ja louhivat vuoren sisään Siman voimalan, jonka konesali on vaatimattomasti 200 metriä korkea ja sijaitsee 700 metriä peruskallion sisällä!
Nykyinen Osavegen-tie nousuna voimalalle on upea, kapea asfalttitie, joka rakennettiin vasta pitkälti sotien jälkeen 1970-luvulla. Se seuraa osittain niitä vanhoja reittejä ja sähkölinjojen linjauksia, joita natsien pakkotyöläiset ja sotavangit joutuivat pystysuoriin rinteisiin käsityönä ja hengellään urakoimaan.
Ylhäällä häämöttävä valtava Oset-pato (Langvatnet) tehtiin nimenomaan takaamaan se valtava määrä vettä ja pudotuskorkeutta, jota alhaalla vuoren sisässä jymisevä moderni Sima-vesivoimala tarvitsee.
Tämäkin on surkeasta historiastaan huolimatta tavallaan hauska kontrasti: alhaalla laaksossa näkyy natsien epäonnistunut puuhastelu, ja kun ajat sitä loputonta mutkaisuutta pitkin ylös lumirajalle, päädyt norjalaisen insinööritaidon virallisen voitonmerkin eli padon reunalle!
Kivojen serpentiinien lisäksi tiellä on täysin pimeitä, kapeita, mutkaisia tunneleita. Vanhassa pyörässä olevat H4:t eivät valaise siellä yhtään mitään, ajo on erittäin tunnelmallista. Mitä ylemmäs Osavegeniä nousee, sitä enemmän maisema muuttuu puuttomaksi tunturiksi. Ja lähempänä patoa vastaan tulee se kesän perinteinen yllätys: lumi. Sitä valkoista tavaraa on usein kesäkuussa vielä tielläkin, mikä tekee matkapyörän kanssa touhusta kertaheitolla erityisen mielenkiintoista. Kun alla on liukas valosose ja vieressä kivaa pudotusta, sitä kummasti keskittyy ajamiseen ihan uudella intensiteetillä.
Osavegen Osan kylästä padolle - vähän pidemmällekin voi ajaa jollei paikoin mahdollisesti hieman pehmeä sora hirvitä.
Alkumatka mennään vuonon reunaa
Tie on maksullinen - maksun voi suorittaa kännykällä vaivatta
Tunneleissa ei ole minkäänlaista valaistusta - perusvalot eivät tunnu valasevan mitään. Kenties kompassin avulla pääsisi parhaiten?
Vuonon jälkeen alkaa noa nousu
Kesälläkin on lunta - paikoin myös tiellä, ja penkat voivat olla hyvin pehmeitä. Matkapyörän kanssa tunnelmasta voi tulla ikimuistoinen muistakin syistä kuin mutkista ja maisemista. Mutta siellä vanha matka-BMW on! Silläkin selvisi näistä teistä hyvin, vaikka välillä vähän menikin sutimiseksi.
Valitse: luminen asvaltti vai pehmeän mutainen sora?
Padolla. Reunaa pitkinkin voi ajaa
Padon reunalla
Røldalin vanha vuoristotie ja sitkeä postimies
Røldalsfjelletin vanha tie (Røldalsvegen) on tuttu aiemmilta reissuilta. Siitä ei vain ole aiemmin kerrottu muuta kuin että upean kaunis on. Kuin vuorikauris. Tämä vanha solatielinja on yksi ehdottomista lempipaikoistani koko Norjassa, vaikka se ei ole kovin pitkä eikä juurikaan tunnettu. Edes norjalaiset motoristiveljet eivät tienneet sitä.
Vuonna 1886 avattu tieosuus on puhdas käsityötaidon mestariteos, joka mutkittelee pitkin Seljestadjuvetin jyrkkää rotkoa. Rinnettä alas kiemurtelevat neulansilmät ja pystysuorat kallioseinämät tarjoavat sellaista ajonautintoa, jota ei moderneilta teiltä löydä. Saati tunneleista.
Tähänkin tiehen liittyy hauska (ja hieman synkkä) knoppi: aivan tien varressa, Seljestadin puolella, on muistomerkki postimies Gunnar Turtveitille. Ei siis se Gunnar virasmaalainen. Ennen kuin teitä oli autoille avattu, postia kuskattiin jalan ja hevosilla kelissä kuin kelissä. Vuonna 1903 Gunnar jäi täällä massiivisen lumivyöryn alle ja hautautui elävältä lumimassojen sisään. Mies ei kuitenkaan selitellyt eikä valittanut, vaan onnistui käsittämättömällä tavalla kaivautumaan omin käsin ulos vuorenkokoisesta lumikinoksesta ja selvisi hengissä kertomaan tarinaa. Luultavasti tarninan päätteeksi joku kysyi, että "Kiva talvipuuhastelu, mutta miksi posti oli myöhässä?".
Siinä on sitä samaa periksiantamatonta jylhyyttä, jota nämä maisemat edustavat. Ja on sitä lunta siellä kesälläkin, mutta älä aja siihen prätkällä. Tai no, aja vaan, jos siltä tuntuu. Sen jälkeen vasta saattaakin tuntua. Tai sitten ei.
Pääteiden vieressä on usein vanha tie, ja se on varmasti kiinnostavampi ajettava. Tässäkin uusi tie menee kilometrikaupalla tylsää suoraa tunnelia, kun vanha Røldalin vuoristotie mutkittelee maisemissa.
.jpg)
Uusi tie menee taustalla tunnelista toiseen. Vanha tie menee mutkasta toiseen.
VIDEOT
Omaa aika vuoristoteillä
Tänään ei tunnelissa näkynyt valoa. Oli nimittäin reitillä perinteisiä norjalaisia tunneleita, joissa ei ole mitään valoja vaan on pilkkopimeää. Hyvin kapeita ja märkiä, ei tilaa autojen kohtaamisille. Wagnerin tuikku ei tunnelin seiniä ja pohjaa paljon valaise, pitää arvata, missä tasainen pinta on.
Tänään matka oli kymmenen tuntia pitkä ja Wagner kulki enimmäkseen ihan vinossa. Kun eteen tuli lunta, alla matkapyörä asvalttirenkain, Jan-veljen (tuttu surullisesta tarinasta, joka on samalla hyvin kaunis) opit tulivat taas mieleen: "Älä selitä, älä valita" – pidetään pyörä pystyssä ja veto tasaisena. Vähän lipsui ja jäi hetkeksi jopa jumiin ja pieni epäilys homman järkevyydestä meinasi hetkittäin vallata mielen, mutta pato saavutettiin kunnialla!
Päädyin lopulta takaisin sinne, mistä lähdin. Luonnollisesti olin sen kymmenen tuntia syömättä ja juomatta mitään. Virolaisten motoristien kanssa kanssa tuli juttelua – heille kuulemma ihmetellään, että ovat 20 vuotta vanhoilla pyörillä liikkeellä. Wagner on liki 40 vuotta ja yli 450 000 ajettu...
Päivän reitti oli suunnilleen tällainen - ylhäällä silmukan ylälaitaa Osaan, takaisin silmukan alalaitaa. Ylälaiden tie on paljon kiinnostavampi ajettava mutkineen. Matkan varrella aina vanhaa tietä, jos sellainen on tarjolla.
Em silmukan yläreitin matkalla tällaista
Asuinpaikassa Austbøn otellissa käy hyvin ilmi, miksi norjalaiset naisetkin ovat niin hyviä hiihtäjiä.
Laadukkaista raaka-aineista tulee laadukasta perusruokaa
Huoneen ikkunasta näkyvä maisema ei ole huono.
______________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
