keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Norja, osa 10: Pohjoiseen tultiin ajamaan



Vesisaaressa vietettyjen päivien jälkeen tuli polttava - tai ehkä Jäämeren kyseessä ollen jäätävä - halu ajaa vielä pohjoisessa, ei vielä etelään. Pohjoinen Norja on niin karulla tavalla kaunista. Vuorien ja meren liitto on niin koristelemattoman upeaa. Etelässä on puita ja pensaita, vehmasta, kuin ylellistä luxusluontoa, mutta Pohjois-Norjassa on kiveä, merta ja ruohoa. Vaivaskoivuja rehevimmillään.

Vesisaaresta jos lähtee länteen, ajaa Tenon (norj. Tana), Ifjordin ja monen muun paikan kautta kohti Lemmijokea (Lakselv). Lemmijoelta etelään ajamalla päätyy Karigasniemen kautta Suomeen, mutta pohjoiseen ajamalla päätyy Honningsvågiin, pittoreskiin kalastuskaupunkiin.

Toinen vaihtoehto olisi siis ajaa Tenosta E6:tta  Tenojoen vartta etelään ja Karigasniemen kautta Lemmijoelle. Tenojoen vartta näkee tässä edellisessä jutussa eli "Norja, osa9: Jäämereen, suomalaisten mereen?"  ja Karigasniemi - Lemmijoki on kuvattu aiemmin "Norja? Jos se on uskonto, minä liityn siihen!". Se tie on maisemien puolesta ehdottomasti parempi ajaa Suomesta Norjaan kuin toisinpäin.

Klikkaa kartta suureksi!

Norja 2018




Osa 3 - Lofootit

Osa 4 - Narvik













Tie 98


Tenosta Lemmijoelle kulkee yksi tie - Fv 98. Tie 98 tarjoaa paljon. Tuolla reitillä saa ajaa paljon rantaa pitkin vuorten ja meren rajalla, ja toisaalta siinä ylitetään parikin vuoristoa siirryttäessä vuonolta toiselle. Valitettavasti pian Tanan jälkeen tienpinta muuttuu aika heikoksi, vähän perunapelloksi. Lampaitakin tiellä riittää. Paikoitellen tie on hiukan serpentiiniäkin, mutta maisemista saa nauttia koko ajan.

Toisaalta myöhemmin saa nauttia uudesta, hyvästä pinnasta ja nopeista kurveista. Näkyvyyttä vuoristoylängöillä saattaa olla kilometritolkulla joka suuntaan. Jossain on puro, toisaalla vuoristojärvi, alempana leveitä jokia. Kaikkialla vesi on kristallin kirkasta!

Kyliä on harvakseltaan. Ei jäänyt mieleen yhtään bensiiniasemaakaan, mutta varmaan jossain sellainenkin on, jos poikkeaisi kyliin. Toisaalta Tenosta Lemmijoelle on vain parisataa kilometriä eli 200 000 ilometriä eli sen ajaa pienemmälläkin tankilla. Wagnerilla pääsee nätisti ajamalla 400 000 ilometriä ja Dollylla vielä enemmän. Norjassa täytyy kuitenkin huomioida nousujen ja laskujen vaikutus kulutukseen ja varmuuden vuoksi tankata ennemmin aiemmin kuin myöhemmin.


Näkemiin Vesisaari - tänne täytyy palata. Onneksi ei tässä vaiheessa ollut tiedossa millaista postia kotona odottaa!




 Tenon jälkeen tie 98 tarjoaa "kaikkea"


Uutta tienpintaa... 


...huonoa tien pintaa - maisemat silti upeita! 


Lampaita riittää, pakko huomioida nopeuksissa 





Ylempänä maisemat ovat karulla tavalla kauniita 



Vauhdilla ohi Hra Oma Ajasta 




Laskeutuminen alemmas, vaivaiskoivujen valtakuntaan







 















Yksi tuhannesta vuoristopurosta 


 Tie nousee mutkitellen

Yhä ylös yrittää... 




 Pikkuinen alamäki taas takaisin Jäämeren rantaan


Kalliota, vettä ja ruohoa - siitä on karu luonto tehty 


  







Kansallispuistoihin kannattaa poiketa




Voiko vesi olla kirkkaampaa?









Lemmijoelta Honningsvågiin

Lemmijoelta (Lakselv) pohjoiseen kulkee E6. Se on tietenkin upeaa, mutta kun se kääntyy länteen, kannattaa jatkaa pohjoiseen, sillä Fv 69 vie kohti pohjoista - niin pohjoista kuin manner-Euroopan tieverkkoa pitkin pääsee. 69 on nautinnollista, erittäin nautinnollista alusta loppuun. Kurveja riittää ja silmänruokaakin on tarjolla koko matkan ajan. Poroja on usein mutkien takana eli tarkkana pitää olla.

Erikoisuutena on tunneli, joka on norjalaisittainkin erityinen. Jos Vuoreijaan mentiin muutama kilometri parhaimmillaan 88 metriä Jäämeren pinnan alapuolella, niin nyt mennään pidemmälle ja paljon syvemmälle. Nordkappin tulleli alittaa Magerøynsalmen ja yhdistää Magerøyan saaren manner-Norjaan. Tunneli on liki seitsemän kilometriä pitkä ja yläpuolella on 212 metriä hyistä Jäämerta! Tunnelissa on jyrkimmillään jopa 9 % nousu/lasku.



 Fv 69





Tötteröirä riittää! Onneksi niistä pääsee nopeasti ohi 





Upea valkoinen poro 


Huomaa poro - ne maastoutuvat usein hyvin maisemaan avoimellakin paikalla 





 Sitten tunneliin, joka ei lävistä vuorta vaan alittaa meren - yli 200 metriä merenpinnan alapuolella!












Honningsvågissa

Norjan pohjoisin kaupunki. Samalla se tietysti on koko Euroopan pohjoisin kaupunki. Honningsvåg ei talvellakaan ole niin kylmä kuin luulisi, sillä Golf-virran ansiosta siellä on talvisin keskilämpötila vain -5 astetta. Satamakaupunki kun on, niin Hurtigrutenkin pysähtyy siellä.

Myös Honningsvågissa on toinen maailmansota vahvasti läsnä - saksalaiset polttivat koko kaupungin kirkkoa lukuunottamatta. Mutta alueen historia on paljon vanhempi - tällä karulla alueella on elänyt ihmisiä jo yli 10 000 vuotta! Se on aika uskomatonta, niin karua seutu on, vaikka aluetta katsoo tämän päivän tekniikan kautta.

Honningsvåg on siis viehättävä kalastuskylä, mutta sen suosio matkailijoiden keskuudessa perustunee toiseen asiaan. Sieltä on nimittäin lyhyt matka Nordkappiin - siitä sitten seuraavassa jutussa!









Tuhottu Honningsvåg sodan jälkeen  - vain kirkko jätettiin


 Maakuntamuseossa - on tutustumisen arvoinen paikka


Hurtigruten 


 
Trolli ja pelastuskoira 
. . 

14 kommenttia:

  1. No nyt on maisemat kohdillaan! Kurveja ja kukkuloita riittää!

    VastaaPoista
  2. Viivi latauksessa.... :) t:Mika

    VastaaPoista
  3. Makeet rusketusraidat ❤️

    VastaaPoista
  4. Siellä oli niin upeaa, että koko ajan oli vähän niinkuin latauksessa... kun kelit olivat niin hienot! Siinä tulee rusketusraidatkin äkkiä kun riisuu nahkapuvun!

    VastaaPoista
  5. Ihan mielettömät maisemat

    VastaaPoista
  6. Kyllä nää jutut virkistää aena mielen työpäevän jäläkeen, lissee vuan nuita äksiä! Hävijäis vuan vielä nuo ylmiäräset härpäkkeet nuihtiin kuvien piältä nii ois meleko makkeeta..
    T:Kiero motoristi

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas, tuli ajatusta seuraavalle kesälle!

    VastaaPoista
  8. Viivi kirjoitti:
    69 on nautinnollista, erittäin nautinnollista alusta loppuun.
    Olen täsmälleen samaa mieltä... ;)
    T:Kaitsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tie 69 on ilmeisesti tuttu Sinullekin... :D

      Poista
    2. Ai niin Tie 69, no juu on sekin tullut ajettua... :)

      Poista
  9. Komeita on maisemat! Kelpaisi ajonkin jälkeen kumeja kuluttaa ja BIsseä vaimon kanssa nauttia vaikka isommallakin porukalla ;)

    VastaaPoista
  10. Kauniita maisemia ja kuvia! Mukavaa tarinaa ja hienoja karttoja ;)

    VastaaPoista
  11. Upeita kuvia! Houkuttelevia ideoita ja ajatuksia.

    Mahtavaa olisi noiden kukkuloiden välissä ja tunneleissa ajaa niin kovaa, että kone laukeaa! ;)

    VastaaPoista