Kun jossain käy vuosikausia, tekee silti aina mieli nähdä jotain, jota ei ole vielä nähnyt - plus tietysti ne suosikkipaikat uudelleen ja uudelleen. Entä jos ajattelet jo nähneesi "kaiken", kunnes huomaat, että... aina on jotain nähtävää. Pohjoisessa on Norjassa neljä "puolisaarta", joita suomeksi kututaan niemimaiksi:
Nordkynissa on muun muassa Mehamn ja Gamvik, tuttuja blogin lukijoille. Varangin niemimaalta blogistakin tuttuja ovat muun muassa Berlevåg, Båtsfjord, Syltefjord, Hamningberg, Vuoreija ja Vesisaari. Mutta sitten on Norjan yksi eristyneimmistä paikoista, Sværholtin niemimaa ja siellä kauimpana Veidnes eli virallisemmin Veidnesklubben. Se on se viimeinen tie, jonka matkailija ajaa - jos ajaa ollenkaan. Lähes kukaan ei aja, ja siihen on syynsä. Siellä et luultavasti ole käynyt, tai jos olet, olet hyvin suppeassa joukossa. Sinne vie fv. 183 ja tie Veidnesiin on kuuluisa siitä, että se on vuodesta toiseen Norjan huonokuntoisimpien ja kuoppaisimpien teiden listoilla. Sinne ajaminen on elämys, ja se todella tuntuu maailman laidalta. Kestävyyskoe vai paratiisi? Tässä blogissa tietenkin sinne mennään perinteisellä katupyörällä ja saadaan uskomaton sankarin maine. Tai ehkä pikemminkin seinähullun maine, mutta se on melkein sama asia. Matkaenskalla ei mainetta tule muutoin kuin kysymyksen muodossa: Miksi ihmeessä Veidnesiin? Mikä sinulla on ongelmana? Tien päässä on nimittäin lopulta vain kalastusasema. Sen pihassa voi kivasti kääntää ympäri ja ajaa takaisin. Mutta sitten on käynyt myös Sværholtin niemimaallakin ja voi sanoa pikkuhiljaa tuntevansa pohjois-Norjaa. | Norja 2025:
|
Vaikka tie on surkea ja nykyään asukkaita on vain kourallinen, Veidnes ei ole mikään uusi keksintö. Arkeologiset löydökset osoittavat, että niemellä on ollut jatkuvaa kalastus- ja pyyntiasutusta vähintään 4 000 vuoden ajan. Tässäkin kohtaa voi hyvin kysyä, että miksi? Kuten Hamningbergin tapauksessa, Veidnesissäkään ei ole kuin kalliota ja ruohoa - ei puita rakennustarpeiksi eikä lämmitykseen. Ne on pitänyt tuoda kaukaa ja vaikeasti. Se on kuitenkin aina ollut strategisesti loistava paikka tähystää hylkeitä, valaita ja tietenkin lohiparvia. Jos tälainen tähystely on juttusi, niin tervemenoa vaan.
Helppoa elämää kaukana vallan kiemuroista...?
Mikset ole edes kuullut Veidnesista, vaikka se oli tärkein syy Kalmarin sotaan? No ei se mitään, et sinä muista ylipäätään mitään Kalmarin sodasta(kaan) (1611-1613), mutta se ratkaisi, ettei Ruotsilla ole yhteyttä Jäämereen.
Keskiajalta aina 1600-luvun alkuun saakka Finnmarkin sisäosat ja vuonot olivat niin sanottua yhteishallintoaluetta (fellesdistrikt). Veidnesissä asuneet merisaamelaiset (jotka elivät kalastuksella ja pyynnillä) joutuivat tilanteeseen, jossa heidän ovelleen saattoi saman vuoden aikana ilmestyä kolmen eri maan veronkerääjät:
Tanska-Norja vastasi tähän voimalla, ja konflikti johti Kalmarin sotaan. Vuoden 1613 Knäredin rauhassa Ruotsi joutui luopumaan vaatimuksistaan Finnmarkin rannikkoalueisiin, ja Veidnes jäi pysyvästi Norjan kuninkaan verotusoikeuden alle.
- Norjan kuningas (Tanskan kautta)
- Ruotsin kuningas (joka pyrki aggressiivisesti Jäämerelle)
- Novgorodin ruhtinaskunta / Venäjän tsaari
Tämä tarkoitti sitä, että pienestä kalastajakylästä puristettiin irti kuivakalaa, lohta ja turkiksia kolmeen eri suuntaan. Jos kieltäytyi maksamasta vaikkapa idästä tulleille novgorodilaisille, seurauksena oli "hallinnollisia toimenpiteitä" kuten verkkojen takavarikkoja tai pahimmillaan majojen polttamisia.
Erityisen kuumaa oli youhu hyisellä Jäämerellä juuri ennen vuotta 1611. Ruotsin kuningas Kaarle IX julisti itsensä "Lappalaisten kuninkaaksi" ja alkoi vaatia veroja suoraan Laksefjordenin ja Porsangerin alueilta. Ruotsalaiset veronkerääjät liikkuivat sisämaasta käsin ja yrittivät pakottaa Veidnesin ja muiden vuononperien asukkaat vannomaan uskollisuutta Tukholmaan.
Erityisen kuumaa oli youhu hyisellä Jäämerellä juuri ennen vuotta 1611. Ruotsin kuningas Kaarle IX julisti itsensä "Lappalaisten kuninkaaksi" ja alkoi vaatia veroja suoraan Laksefjordenin ja Porsangerin alueilta. Ruotsalaiset veronkerääjät liikkuivat sisämaasta käsin ja yrittivät pakottaa Veidnesin ja muiden vuononperien asukkaat vannomaan uskollisuutta Tukholmaan.
Tanska-Norja vastasi tähän voimalla, ja konflikti johti Kalmarin sotaan. Vuoden 1613 Knäredin rauhassa Ruotsi joutui luopumaan vaatimuksistaan Finnmarkin rannikkoalueisiin, ja Veidnes jäi pysyvästi Norjan kuninkaan verotusoikeuden alle.
Miettikääs - jos Ruotsi olisi voittanut, pohjoinen Norja olisi ollut siis osa Ruotsia, mikä tarkoittaisisi sitä, että myöhempien tapahtumien seurauksena puolet siitä alueesta (Varangerin seutu?) olisi nyt ehkä osa Suomea, kun Ruotsi menetti Suomen alueen Venäjälle ja sittemmin Suomi itsenäistyi... No onhan alue kuitenkin Finnmark.
Kun rajat myöhemmin siirrettiin Grense Jakobselville vuoden 1826 rajatarkistuksessa, Venäjän virallinen verotus ja sotilaallinen uhka poistuivat Veidnesistä, mutta tilalle tuli uudenlainen taloudellis-hallinnollinen kuvio: Pomor-kauppa (pomorhandel).
Venäläiset kauppiaat (pomorit) purjehtivat Vienanmereltä suoraan Finnmarkin vuonoihin, toivat tullessaan jauhoja ja ruista, ja vaihtoivat ne paikallisten pyytämään kalaan. Tämä ei sopinut Norjan hallinnolle kauppamonopolistista syistä. Suomeksi sanottuna haluttiin käsi toisten taskuun ja verot valtiolle eli kuninkaalle. Paikallisille pomor-kauppa oli kuitenkin elinehto – ilman venäläistä jauhoa talvella ei olisi saatu leipää kalan alle. Niinpä Veidnesin suunnalla harrastettiin vuosikymmeniä salakuljetusta ja viranomaisten pakoilua vuonon rannoilla.
Vuonna 2022 viralliseksi nimeksi vaihdettiin kaksikielinen Veidnes / Sáltesávju. Merisaamelainen nimi Sáltesávju tarkoittaa suurin piirtein "Suolasuvantoa" tai "Suolasisäallasta". Muutos herätti paikallisissa paljon tunteita ja vastustusta suuntaan jos toiseen, mikä kertoo alueen vahvasta, mutta pitkään piilotetusta saamelaisesta historiasta.
Mutta jotain siinä paikassa on. Ehkä se on siinä vedessä. Nimittäin, mikä saa ihmiset haluamaan olla siellä? Ei se ihan tervettä voi olla? Kuten lähes koko Finnmark, myös Veidnes koki syksyllä 1944 saksalaisten maastamuuttajien läksiäislahjana toteuttaman ystävällisen maan rikastuttamisoperaation eli peltojen kaskeamisen. Tosin ihan vahingossa polttivat kaikki talot, kun ohjeet olivat hieman epäselvät rassukoille kaupunkilaissotilaille - pitikö sitä nyt polttaa pellot ja jättää talot vai toisinpäin. Niinpä Veidnesinkin kylä poltettiin maan tasalle. Asukkaat palasivat salaa heti sodan jälkeen takaisin, mutta mitään ei ollut jäljellä. Ihmiset asuivat siksi perinteisissä turvekammeissa (gamme, turvekota) ja maakuopissa selvitäkseen Jäämeren talvesta, kunnes ensimmäiset parakit ja kaivot saatiin pystytettyä jäätävässä viimassa. Toisaalta voi todeta, että Veidnesissä ei nykyisellään ole minkäänlaisia maahanmuuttoongelmia, tunku ei jostain syystä ole kova. Tarjolla on vain kovaa kalliota ja kovaa työtä.
Päämäärätietoista sakkia. Tai sitten vaan hiton itsepäistä. Veidnesistä on nimittäin kotoisin yksi Finnmarkin tunnetuimmista ja itsepäisimmistä kirjailijoista ja journalisteista, Tosi kuuluisa. Mutta sinä et ole ikinä kuullutkaan hänestä. Magnar Mikkelsen (syntynyt Veidnesissä 1938). Hänen taustansa kertoo jotakin. Ehkä. Hän varttui tyypillisessä, hyvin tiukassa merisaamelaisessa ja lestadiolaisessa ympäristössä, jossa yhdistettiin pienviljelyä ja vuonokalastusta. Veidnesissä viljely on aivan taatusti pienviljelyä. Magnar sairastui teininä tuberkuloosiin ja päätyi Osloon, josta hän palasi Veidnesiin radikaalina kirjailijana. Sellaista se etelä teettää. Kovasti tiedostavaa porukkaa.
Mutta onko Veidnes sitten niin syrjässä? Veidnes kuuluu Lebesbyn kuntaan, jonka hallinnollinen keskus on Kjøllefjord. Tämä kuntakeskus on vain 50 kilometrin päässä! Tosin linnuntietä mitaten. Jos Veidnesin asukas haluaa vierailla omalla kunnantalollaan virka-asioilla auton ratissa, edessä on näppärä yli 260 kilometrin automatka suuntaansa. Ja siitä suuri osa on tuota kehuttua Fv. 183-tietä.
Veidnesin kalastusasema ja sen pienen pieni kyläyhteisö tarjoavat huikean kontrastin sille taipaleelle, joka sinne johtaa. Se tunne, kun selviää Norjan surkeimmasta tiestä ja perillä odottaa elävä, sitkeä kalastajayhteisö laiturin kupeessa, on juuri sitä parasta elämää. Jonkun hullun mielestä ehkä. Se kiteyttää sen, miksi pohjoiseen palataan aina uudestaan – vaikeuksien takana odottaa aina jotain ainutlaatuista. Tai ei mitään. Hra Oma Ajaltakin tultiin heti pohjoisnorjaksi kyselemään että "Kva i svarte gjør du her?!!!". Varmaankin tarkoitti kysellä, että olenko siksi musta, koska olen kenties matkalla hieman pölyyntynyt. Se ei tietenkään varmastikaan tarkoita pohjoisessa Norjassa sitä tyyppiä Helvetistä, jonka nimeä ei uskalleta mainita, ei suinkaan missään tapauksessa. Varmaan siis epäsuorasti kutsui iltaa istumaan ja saunomaan tai jotain. Mutta ehkä oli hyvä idea kaasutella pois. Etenkin kun etelänorjaksi se sama lause olisi "Hva i helvete gjør du her?!!!". No oikeasti ihan hämmästyneen ystävällisesti kyllä kysyttiin, ei kuulemma turisteja tapaa näkyä.
Suomen puolella Porttipahta. Patoa pitkin ajellessa on kivat maisemat.
Tietenkin. Zippi&Suhauksessa aina stoppi ja välipalaa.
Se tunne, kun tankki alkaa olla tyhjä ja ainoalla bensa-asemalla 50 kilometrin säteellä mittarissa on ohjelmistovirhe kaatanut pumput...
Vaikkei Veidnesissa ole "ketään", niin tyylinmukainen kirkko siellä kumminkin on.
Kaarasjoella saa halutessaan pientä hiukopalaa paikan parhaassa ravintolassa
Syömiset nautiskellaan maan alla elävän tulen äärellä
Lapin tunnetuin hautausurakoitsija kuljettaa elävää ruumista?
Kainuussa:
Mutta jotain siinä paikassa on. Ehkä se on siinä vedessä. Nimittäin, mikä saa ihmiset haluamaan olla siellä? Ei se ihan tervettä voi olla? Kuten lähes koko Finnmark, myös Veidnes koki syksyllä 1944 saksalaisten maastamuuttajien läksiäislahjana toteuttaman ystävällisen maan rikastuttamisoperaation eli peltojen kaskeamisen. Tosin ihan vahingossa polttivat kaikki talot, kun ohjeet olivat hieman epäselvät rassukoille kaupunkilaissotilaille - pitikö sitä nyt polttaa pellot ja jättää talot vai toisinpäin. Niinpä Veidnesinkin kylä poltettiin maan tasalle. Asukkaat palasivat salaa heti sodan jälkeen takaisin, mutta mitään ei ollut jäljellä. Ihmiset asuivat siksi perinteisissä turvekammeissa (gamme, turvekota) ja maakuopissa selvitäkseen Jäämeren talvesta, kunnes ensimmäiset parakit ja kaivot saatiin pystytettyä jäätävässä viimassa. Toisaalta voi todeta, että Veidnesissä ei nykyisellään ole minkäänlaisia maahanmuuttoongelmia, tunku ei jostain syystä ole kova. Tarjolla on vain kovaa kalliota ja kovaa työtä.
Päämäärätietoista sakkia. Tai sitten vaan hiton itsepäistä. Veidnesistä on nimittäin kotoisin yksi Finnmarkin tunnetuimmista ja itsepäisimmistä kirjailijoista ja journalisteista, Tosi kuuluisa. Mutta sinä et ole ikinä kuullutkaan hänestä. Magnar Mikkelsen (syntynyt Veidnesissä 1938). Hänen taustansa kertoo jotakin. Ehkä. Hän varttui tyypillisessä, hyvin tiukassa merisaamelaisessa ja lestadiolaisessa ympäristössä, jossa yhdistettiin pienviljelyä ja vuonokalastusta. Veidnesissä viljely on aivan taatusti pienviljelyä. Magnar sairastui teininä tuberkuloosiin ja päätyi Osloon, josta hän palasi Veidnesiin radikaalina kirjailijana. Sellaista se etelä teettää. Kovasti tiedostavaa porukkaa.
Mutta onko Veidnes sitten niin syrjässä? Veidnes kuuluu Lebesbyn kuntaan, jonka hallinnollinen keskus on Kjøllefjord. Tämä kuntakeskus on vain 50 kilometrin päässä! Tosin linnuntietä mitaten. Jos Veidnesin asukas haluaa vierailla omalla kunnantalollaan virka-asioilla auton ratissa, edessä on näppärä yli 260 kilometrin automatka suuntaansa. Ja siitä suuri osa on tuota kehuttua Fv. 183-tietä.
 |
| Veidnes (vasemmalla) ei ole kaukana kunnan hallintokeskuksesta Kjøllefjordista... linnuntietä mitattuna. |
Prätkällä Veidnesiin ajellessa on yksi pikkuinen detalji ehkä syytä mainita. Sværholtin niemimaalla ei ole ainuttakaan bensa-asemaa missään. Ei siellä tien varrella ylipäätään ole mitään. Ehkä kolme pientaloa. Veidnesissä on kalastusasema, josta voi ehkä kysellä kanisteria. Siellä on myös kirkko(!), josta voinee kysellä toisenlaista apua tai vain johdatusta takaisin kotiin peiton alle. Mutta et sinä syntinen mitään apua saa, taluta moposi takaisin!. Viimeinen huoltoaseman tapainen on Coopin pihassa Børselvissä. Sen jälkeen on tien vieressä oikein kyltti, että siitä eteenpäin ei ole huoltoasemia eikä mitään muitakaan palveluja - onhan tankissasi siis bensaa vähintään 150 kilometrin ajoon? Muussa tapauksessa Jäämeren viimassa ja huonolla tiellä bensavalo saattaa alkaa loistaa juuri silloin, kun kännykän kuuluvuus katoaa – tämä tuo matkakokemukseesi aina loistavaa, aitoa seikkailun tuntua!
Veidnesin kalastusasema ja sen pienen pieni kyläyhteisö tarjoavat huikean kontrastin sille taipaleelle, joka sinne johtaa. Se tunne, kun selviää Norjan surkeimmasta tiestä ja perillä odottaa elävä, sitkeä kalastajayhteisö laiturin kupeessa, on juuri sitä parasta elämää. Jonkun hullun mielestä ehkä. Se kiteyttää sen, miksi pohjoiseen palataan aina uudestaan – vaikeuksien takana odottaa aina jotain ainutlaatuista. Tai ei mitään. Hra Oma Ajaltakin tultiin heti pohjoisnorjaksi kyselemään että "Kva i svarte gjør du her?!!!". Varmaankin tarkoitti kysellä, että olenko siksi musta, koska olen kenties matkalla hieman pölyyntynyt. Se ei tietenkään varmastikaan tarkoita pohjoisessa Norjassa sitä tyyppiä Helvetistä, jonka nimeä ei uskalleta mainita, ei suinkaan missään tapauksessa. Varmaan siis epäsuorasti kutsui iltaa istumaan ja saunomaan tai jotain. Mutta ehkä oli hyvä idea kaasutella pois. Etenkin kun etelänorjaksi se sama lause olisi "Hva i helvete gjør du her?!!!". No oikeasti ihan hämmästyneen ystävällisesti kyllä kysyttiin, ei kuulemma turisteja tapaa näkyä.
(Ja pieni tarinan pilaaminen lopuksi: ei se surkea osuus niin pitkä ole. Se vain tuntuu siltä. Maantiepyörällä.)
Tiivistetytsi koko reissun tieosuudet voi katsoa tältä videolta. Nopeutettua, jollet muuten hoksaisi.
Tässä on puolestaan pelkkä Veidnesin tien osuus, joka yllättäen on lyhyempi kuin koko pohjoisen video!
Tässä on puolestaan pelkkä Veidnesin tien osuus, joka yllättäen on lyhyempi kuin koko pohjoisen video!
Suomen puolella Porttipahta. Patoa pitkin ajellessa on kivat maisemat.
Tietenkin. Zippi&Suhauksessa aina stoppi ja välipalaa.
Se tunne, kun tankki alkaa olla tyhjä ja ainoalla bensa-asemalla 50 kilometrin säteellä mittarissa on ohjelmistovirhe kaatanut pumput...
Tie on huomattavasti surkeampi kuin miltä kuvissa näyttää. Monin paikoin oli parempi ajaa penkkaa pitkin. Periaatteessa asvalttitie kyseessä, mutta vain periaatteessa...
Sitten lopuksi ihan huippulaatuista tietä
Vaikkei Veidnesissa ole "ketään", niin tyylinmukainen kirkko siellä kumminkin on.
Syömiset nautiskellaan maan alla elävän tulen äärellä
Omaa aikaa
Ja kas näin pääsimme vuoden 2025 vinkit loppuun. Tämä kesän erikoinen lopputulos reittien suhteen. Juttuja on blogissa on Norjasta paljon etelästä pohjoiseen ja takaisin, tässä viimeisimmät juttusarjat:
Mitä tämän juttusarjan jälkeen tapahui? Kun kesän mittaan oli kolme Norjan reissua tehtynä? Ensin Rovaniemellä motoristeja tapaamassa ja sitten Kainuuseen lekottelemaan. Mitä tapahtuu nyt, kun tämä vuoden 2025 juttusarja on valmis? No, tietenkin alan tästä pikkuhiljaa lähteä... arfvatteko minne? No Norjaan tietenkin! Lomaa on vain yhdeksän viikkoa, mutta kaipa siinäkin jossain pikaisesti ehtii pikaisesti vilkaista. Blogissa saattaa siis olla hetken hiljaisempaa, paitsi että vähän vinkkejä Latviaan taitaa tässä välissä tulla.
Rovaniemellä:
Lapin tunnetuin hautausurakoitsija kuljettaa elävää ruumista?
______________
Nähdään Norjassa 2026! Se vanha punainen Bemari, jonka selässä on joku äijä surumielinen hymy kasvoillaan, miettimässä, että joko nyt on viimeinen kesä menossa, olen luultavasi minä. Saa tulla juttelemaan. Tai että ymmärrät kiertää kaukaa!
______________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
