| Nyt siirrytään Mälarenin rannoilta Vänern-järven rannalle. Molemmat tietenkin kaikkien motoristien ajatuksissa koko ajan ja suurimpia unelmia elämässä. Mutta ei niitä pysähtymättä kannata ohittaa. Ei ainakaan joka kerta. Norjaan saakka päästään peräti seuraavassa osassa, mutta älä nyt vielä lopeta lukemista. Ei ruotsalaisuus tartu. Ehkä. Nyt ei kuitenkaan puhuta Ruotsin kuninkaiden sodista, vaan sodasta, jota ei tullut. Onneksi. Koko kylmän sodan ajan Ruotsi pelkäsi, että Neuvostoliitto hyökkää. Lähinnä tietenkin maahyökkäyksen osalta pelko oli, että kestääkö Suomi... Karlstadista (viikinkien Tingvalla eli muinaisnorjan Þingvǫllr, "kokoontumiskenttä") on kerrottu aiemmin tässä jutussa. Tässä kuitenkin vinkkejä pysähtyä Karlstadissa. Brigadmuseet Brigadmuseet esittelee kylmää sotaa Ruotsin näkökulmasta. Tosiasiassa Ruotsi(kin) oli salassa valmistellut NATO-yhteistyötä koko ajan eikä suinkaan ollut puolueeton. Kuitenkin käytännössä Ruotsi jatkuvien varuskuntien vähentämisen ja lopulta yleisen asepalveluksen lakkauttamisen myötä rapautti armeijansa. Brigadmuseet Karlstadissa paljastaa Ruotsin kylmän sodan kaksinaamaisuuden: virallisesti neutraali, mutta salaa Natoa syleilevä. Ruotsi varautui Neuvostoliiton hyökkäykseen 1950–1980-luvuilla, rakentaen bunkkereita (esim. Carlsborgin linnoitus Karlstadissa) ja suunnitellen 100 000 miehen mobilisointia. Kierros museossa alkaa rauhan saapumisen ilosta, kun toinen maailman sota päättyi. Ruotsiin oli paennut muiden ohella Saksan armeijasta liki kolme tuhatta sotilasta, jotka Ruotsi ystävällisesti palautti - Neuvostoliittoon. Siellä he viihtyivät ilmeisesti niin hyvin, ettei heistä ikinä kuultu mitään sen jälkeen. Syntyi keskustelu, jonka seurauksena Ruotsi muuttui maaksi, jonne pakolaiset ovat tervetulleita. Nyttemmin ovat todenneet, että olisi kuitenkin vähän enemmän pitänyt miettiä, millaista väkeä otetaan vastaan. Kaikkiaan Ruotsiin tuli sodan aikana ja pian sen jälkeen pakolaisia liki 200 000 eli Ruotsi muuttui maasta, josta muutettiin maailmalle, maaksi, jonne muutettiin. | Norja 2025:
|
Ruotsin salainen tanssi atomipommin kanssa
Ruotsin salainen atomipommihanke ”Polka” on kylmän sodan aikainen tarina, joka kuulostaa enemmän tanssiaisilta kuin ydinfysiikalta. 1950-luvulla Ruotsi, tuo rauhan ja neutraaliuden majakka, päätti salaa kehitellä omaa atomipommia, vaikka virallisesti Ruotsi saarnasi rauhasta ja aseistariisunnasta.
Koodinimi ”Polka” valittiin ehkä siksi, että hanke oli tarkoitus pitää kevyenä ja tanssahtelevana salaisuutena - tiedättehän ruotsalaisen iloisuuden ja kepeyden. Kunnon suomalainen mollisointu ja synkkyys puuttuvat. Mikä olisi ollut vastaavan hankkeen nimi Suomessa? Hankkeen johtaja, fyysikko Sigvard Eklund, oli kuin tanssimestari, joka johti Ruotsia polkkaan Naton kanssa – salaisia sopimuksia, mutta virallisesti neutraali. Ruotsi rakensi Marvikenin ydinvoimalaa, joka oli salaa suunniteltu tuottamaan plutoniumia pommiin, mutta projekti floppasi teknisten ongelmien takia 1960-luvulla. Polka loppui 1968, kun Ruotsi allekirjoitti ydinsulkusopimuksen – ehkä siksi, että pommi ei lopulta tanssinutkaan. Olisi se saattanut olla melkoinen polkka Suomenkin kannalta. Marviken muutettiin öljykattilalla toimivaksi varavoimalaksi.
Brigadmuseetin näyttelyissä on myös karttoja ja muuta materiaalia, jotka kertovat salaisista Nato-sopimuksista. Ruotsi sai Natolta jopa salaisia aseita, kuten Carl Gustaf -sinkoja, joita testattiin salaa. Ruotsi laski Suomen olevan "puskuri" Neuvostoliittoa vastaan, odottaen talvisodan kaltaista vastarintaa. Vuonna 1965 puolustusministeri Sven Andersson sanoi salaisessa muistiossa: "Suomi taistelee viikkoja, me valmistaudumme". Ruotsin oli sinä aikana tarkoitus mobilisoida 100 000 miestä.
Maahyökkäyksen varalta pohjoiseen, Suomen ja Ruotsin rajalle, rakennettiin useita salaisia(?) linnoitteita, kuten Luppiovaaralle - se ei ole lähelläkään Karlstadia eli sinne ei ehkä kannata piipahtaa suoraan Karlstadista. Mutta pohjoisessa ajellessa kyllä. Yllättävää logiikkaa? Luppiovaara on itsessään upea paikka. Näkymät ovat kauas, ja siellä on järeitä bunkkereita, joiden tykinlaukauksilla oli tarkoitus toivottaa mahdolliset venäläiset hyökkääjät vähemmän tervetulleiksi. Sittemmin tämä naapurielo on ollut rauhaisaa, eikä Suomen kautta ole kukaan ollut tulossa kylään, niinpä bunkkerit ovat enää muistoja menneestä. Luppiovaara on ollut esillä esimerkiksi tässä jutussa.
Annas kun täti vähän vilkaisee?
Realismi ja idealismi
Tekeekö mieli ampua singolla?
Jotenkin ankkalinnalainen muotoilu?
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )
Tämä kuulostaakin kiinnostavalta paikalta! Täytyy ilman muuta pitää mielessä. Jo tässä oli paljon asioita, joita en tiennyt.
VastaaPoista