torstai 29. syyskuuta 2016

Yyteri


Viiville tuli kesällä tunne, että haluaa uimaan. Lähin sopiva ranta oli Porin Yyteri, jonne ei ollut edes 300 kilometriä. Herra Oma Aika ei saa enää uidakaan, mutta ainahan tuo lähtee ajamaan minne vain, kaikki syyt kelpaavat! Uimapuku ja pyyhe vain sivulaukkuun ja rannalle! Se on kyllä ihana ranta! Sinne kannattaa ajaa kauempaakin! 

Lähestyvä ukkonen sai lopulta poistumaan. Paluumatkalla syötiin Sääksmäen sillan vieressä olevassa Silta-ravintolassa, jota oikeasti voi suositella taukopaikaksi - hieno ympäristö ja hyvä ruoka kohtuullisen hintaan. Sääksmäen seutu on muutenkin kaunista!

 





Sääksmäessä:

Kuvahaun tulos haulle sääksmäen silta kahvila
(netistä löytynyt kuva)





"Ihan normaali 230 000 kilometrin määräaikaishuolto, ei mitään erityistä"


Wagner eli BMW K75 haettiin Ruotsista hiukan yli kolme vuotta sitten. Entisellä poliisipyörällä oli ajettu 120 000 kilometriä, hintaa veroineen tuli alle 2000 €. Nyt se oli ihan normaalissa 230 000 kilometrin eli Oma Ajan kielellä 230 miljoonan ilometrin määräaikaishuollossa. Ei ollut mitään erityistä. 

Isoin sille tehty huolto oli käynnistyskytkimen vaihto - ja sekin oli lopulta tarpeeton remontti, kun se olikin vain likainen. No, tulipa samalla parempi takajarru. Jokin tiiviste vuoti josain vaiheessa ja bensansuodattimessa oli jokin hiushalkeama. Nopeusmittari on hieman kiukutellut ja näyttää vähän liian vähän, mutta sen kanssa on elänyt, ehkä sille jotain jossain vaiheessa voisi teettää. Pyörän vuosittaiset 30-40 000 kilometriä ovat siis olleet varsin kohtuulliset kustannuksiltaan. Pari huoltoa on tehty Hämeenlinnassa Reijo Myllymaalla, kaikki loput Prätkäpajassa Helsingissä. Osa "vioista" on vaatinut Prätkäpajassa enemmän psykologia kuin mekaanikkoa, kun Hra Oma Aika on aavistellut jotain vikaa, jota ei ole voitu mitenkään havaita...

No, isoille kilometreille, miljoonille ilometreillehän nuo on suunniteltu. Matalavireinen, yllätyksetön - joku voisi sanoa tylsä. Mutta Hra Oma Ajalle se sopii, monista syistä.


Viivi II eli Honda CX on luotettavuuden perikuva yksinkertaisen tekniikkansa takia, mutta niinpä se vain eilen jäi tielle - jokin sähköosa rikkoontui ja tulpille ei tule kipinää. Hinausautolla Prätkäpajaan, jossa sitä odoteltiin, vaikka sulkemisaika oli jo kaukana takana. Samalla sinne tuotiin hinurilla toinen pyörä, jonka päälle oli auto ajanut. 



Dolly eli Honda CB 500 se vain kulkee. Sillä on ajettu tänäkin kautena tähän mennessä reilusti yli 20 000, mutta kevään staattoriongelmaa lukuunottamatta ei mitään muuta ole tarvinut tehdä kuin ajaa. Eikä sitä staattoriakaan lopulta edes vaihdettu. 

. .

lauantai 24. syyskuuta 2016

Kuopioon keikalle


Jos tykkää Beatlesista, niin kannattaa ajaa pääkaupunkiseudulta Kuopioon keikalle kuuntelemaan Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Bandia, joka on yksi maailman parhaista Beatles-cover bändeistä. Se on esiintynyt monasti Liverpoolissakin ja 2015 se valittiin sinne Beatle viikolle esittämään yksi albumi kokonaan alusta loppuun eli kun on 13 albumia, valittiin 13 maailman parasta yhtyettä kukin esittämään yksi niistä alusta loppuun. On ollut valtava ilo tutustua tähän bändiin ja saada siitä ystäviä!

Sitä paitsi mikä tahansa syy on kyllin hyvä syy ajella...

Kuopiossa oli muutoin hiljaista. Viivi lähetti Hra Oma Ajan hankkimaan tiettyjä asioita kaupungilta, sillä aikaa Viivillä oli tilaisuus lämmitellä itseään suihkussa ja muuten. Tarkoitus ei tosin ollut, että Hra Oma Aika ajelisi Kuopion mäkiä hotellin polkupyörällä ja aiheutti itselleen sydänongelmia. 

Keikka oli Rauhalahdessa ja siellä esiintyi muitakin hyviä bändejä esittämässä 60-luvun musiikkia: Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band, Surfer Joe & His Boss Combo (Italia), The CharadesRakkauden Ammattilaiset ja Uhkapelurit. 

Takaisin ajoimme hiukkasen pienempien teiden reittiä, muun muassa aika vekkulia hiekkatietä - märkää savea, kuulalaakeri soraa ja jyrkkiä mäkiä... Ensimmäiset 150 kilometriä, tai 150 000 ilometriä niin kuin meillä tavataan sanoa, kestivät pysähdyksineen noin 6 tuntia... osa siitä ajasta kului Savonlinnassa, jossa söimme ravintola Majakassa, jota voi suositella! 


Keikkakuvat: 







Jiri Nikkinen TBTB:



  













Reitti Kuopiosta Imatran suuntaan 

(sieltä pitikin ajaa sitten suoraan kotiin, kun tuli pimeää...)























Omaa aikaa Kuopiossa ystävien kanssa...

Hiljaista on syyskuussa Kuopiossa...? 



Kun ei pieni ylää, ei voi ajaa...