Wagner eli moottoripyörän tuonti Ruotsista

Seuraavaksi selostus moottoripyörän tuomisesta Ruotsista a) lyhyen  ja b) pitkän kaavan mukaan.

a) Moottoripyörän tuonti Ruotsista - lyhyt kaava

1. Lennä Ruotsiin (tai mene laivalla tai ui tai vaikka konttaa)
2. Osta pyörä ja huolehdi, että saat keltaisen rekisteriotteen, kopion sinisestä <-- Tai mieluummin tietysti molemmista alkuperäiset, jos se toiselle osapuolelle sopii
    ja että sinulla on kauppakirja (pohjat saat vaikkapa Nettimoton tai Blocketin sivuilta) 
3. Tuo pyörä Suomeen laivalla tai vaikka ajamalla
4. Mene Tulliin ja pyydä siirtokilvet - niillä saat vapaasti ajella, kunhan...
5. ...täytät autoveroilmoituslomakkeen ja liitelomakkeen moottoripyörän maahantuontia varten ja jätät ne viiden päivän kuluessa Tulliin.
6. Maksat aikanaan verot (ja niitä odotellessa ajelet siirtokilvillä niin paljon kuin haluat). - veropäätöksen saaminen kesti jokseenkin tasan kaksi kuukautta, koska arvon määritys meni arviolautakuntaan: 265,95 €. Odotimme noin 200 € eli aavistuksen enemmän maksoi.
7. Rekisteröintikatsastat pyöräsi ja saat sen Suomen kilpiin.  - Tehty: katsastus 120 €, kilpi 23 €.

10.9.2013 Täydennyksiä sekä tekstin että kuvien lopussa


b) Moottoripyörän tuonti Ruotsista - pitkä kaava

Me halusimme Viivi II:lle kaverin, arkipyörän pidempiä matkoja varten. Päädyimme erinäisten vaihtoehtojen jälkeen haluamaan BMW K75:ttä - muun muassa koska se on hyvässä maineessa, vakuutus on edullinen ja siinä on kiva ääni. Muita vaatimuksia oli, että sen pitää olla punainen. Suomessa oli erittäin niukasti vaihtoehtoja. Huomasimme myös, että Ruotsiin verrattuna hinnat olivat kunnosta ja kilometreistä riippuen 30 - 120 % kalliimpia.

Mutta kuinka hankalaa olisi tuoda pyörä Ruotsista? Meillä ei ollut hajuakaan, mutta onneksi sosiaalisen median (lue: Facebookin) kautta löytyi uusia ja vanhoja tuttavia, joilta apua löytyi - aivan tarkatkin ohjeet sekä vinkit joka asiaan. Ja kaikki vakuuttivat, että pyörän ostaminen Ruotsista on helppoa kuin heinänteko (joka muuten ei ole ollenkaan helppoa duunia...). On tämä motorismi hieno yhteinen aate.

Muutamia Ruotsin vaihtoehtoja tutkailimme ja omistajien kanssa hiukkasen kirjeenvaihtoa harrastimme. Ensimmäinen silmiimme osunut punainen -89 mallinen K75 oli Uppsalassa - hiukan surkean näköinen kuvissa. Ihan kuin Viivi II aikoinaan, se katseli surumielisesti. Mutta muitakin oli runsaasti, ja eräskin oli suorastaan liian hyvä ollakseen totta - kuva oli kuin mainoksesta, omistajana vanha automekaanikko, joka on ajellut vain rauhallisesti. No sattumalta eräs ruotsalainen ystäväni asuu lähellä tuota myyjää ja kävi katsomassa sitä. Tekniikka oli hienossa kunnossa, mutta ihan pieniä sähkövikoja oli. Ystäväni lähettämistä kuvista huomasin, että ilmoituksessa ei ollut tämän pyörän kuva vaan luultavasti BMW:n mainoskuva 80-luvulta! Ihmekös oli ilmoituksessa tosi hienon näköinen...

No siihen meni luottamus myyjään. Aina vaan katse palasi tähän ensimmäiseen vastaan tulleeseen Uppsalan pyörään. Kuvien pyytämistä, kyselemistä - asiallinen vastaus kaikkeen. Sen myyjä tosin oli vallan täysjärkinen ja oli vähän epäilevä, että haluaako myydä minulle ensinkään - lieneekö kuullut jotain...?  :D  No oikeasti tilanne lienee sama joillekin suomalaisille, jos vaikkapa virolainen tai venäläinen viestittelisi ja haluaisi ostaa kulkupelisi ja lupaisi hoitaa paperityöt kotimaassaan. Joku saattaisi olla epäileväinen. Viittaus Hra Oma Ajan hyviin suhteisiin poliisiin ja suojelupoliisiin Suomessa ja erinäisiin muihin asioihin sai kuitenkin luottamuksen aikaan ja sovimme päivän, jolloin tapaisimme Tukholmassa. Niin varmoja olimme, että olimme ostaneet moottoripyörällekin paikan valmiiksi laivaan - rekisteritunnuksen kohdalle oli vain merkitty "Ei tietoa"...

Lento Tukholmaan (hinnat alkaen 85 €) on helppo tapa. Vinkki: älä unohda monitoimityökalua, veitsiä tms. prätkäkamppeiden taskuun ja Boarding Passia ei kannata hukata. Asia testattiin. 
Arlandasta Tukholman keskustaan pääsee kätevästi ja edullisesti joko lentokenttäbusseilla tai Arlanda Expres -junalla.

Tukholmassa Viivi oli ohuessa mekossa ja prätkäkamat kassissa, mutta Hra Oma Aika voi kertoa, että hiostavan helteisessä Tukholmassa käveleminen täysissä prätkäkamoissa kypärää ja reppua kantaen ei ole niin hyvä idea - sydänongelmat äityivät kohtalaisen hankaliksi, mutta paussin jälkeen matka jatkui kohti tapaamispaikkaa.

Myyjä tuli sovittuun paikkaan sovittuna aikana, pyörä koeajettiin ja raha vaihtoi omistajaa. BMWn hinnaksi tuli 13 000 kruunua eli noin 1500 euroa. Erittäinkin edullinen hinta, kun ottaa huomioon, että historia on täysin tiedossa, kilometrit varmoja ja mukaan tuli katsastustodistukset kaikilta vuosilta. Täytyy myöntää, että vanhoissa käytetyissä pyörissä näkyy, että Ruotsissa niitä katsastetaan. Oma hauska lisänsä ovat pyörän paperit sen virkaurasta Rikspolisenin palveluksessa - kyseessä on entinen poliisipyörä.

Tämän pyörän viime vuodet olivat olleet hijaiseloa, se oli ollut erittäin, erittäin vähäisellä käytöllä. Ehkä lepo tuntui oudolta entisestä virkapyörästä ja siksi vähän surumielinen ilme. Etukäteen oli sovittu, että kavereilta saamieni tietojen mukaan tarvitsen rekisteriotteen keltaisen osan, kopion sinisestä sekä kauppakirjan. Nämä olivatkin kaikki valmiina. Soitin myös vakuutusyhtiöön, jonka kanssa olin etukäteen sopinut vakuutuksen ja se oli enää pyörän runkonumeroa vailla valmiina odottamassa. Rekisterinumeroonhan sitä ei voinut kytkeä, koska pyörä on Ruotsin kilvissä.

Viivi kävi terminaalin nurkassa hiukan strippaamassa ja vaihtanut mekon prätkäkamppeisiin, joten ajoimme yhdessä pyörän laivaan. Ensikertalaisia olimme siinäkin, mutta etukäteen saamiemme vinkkien mukaisesti olimme ottaneet yhden sidontaliinan mukaan. Jos sitä ei olisi tarvittu pyörään, olisihan sillä voinut sitoa vaikka Viivin... :D

Laivan henkilökunta näytti paikan, viereisen pyörän omistajalta tuli pari hyvää käytännön neuvoa lisää pyörän kiinnittämiseksi paikalleen ja se oli siinä. Laivalle rentoutumaan.
Pyörän nimeä mietittiin -Viivi III? Ei, tämä ei ole oikein naisellisen näköinen. Kun Viivi kuuli, että tämä on samaa sarjaa kuin K100, mutta vain pienemmällä moottorilla varustettu eli vähän "vajaakokoinen", Viivi tuumasi, että tämä on sitten Hra Oma Ajan mukaan Bensku II. Haluan uskoa, että Viivi viittasi vajaakokoisuudella sydämeeni... Mutta sitten Viivillä välähti: Wagner. Viivi ja Wagner. Se oli siinä.

Aamulla laiva saapui Turkuun, jossa ajoimme pyörällä Ruotsin kilvillä noin kilometrin päässä olevaan Tulliin. Täytimme muutaman lomakkeen (osan olisi voinut täyttää kotonakin, viisi päivää aikaa toimittaa ne Tulliin), saimme siirtokilvet ja meille kerrottiin kaikki käytännön asiat veroihin ja myöhempään rekisteröintiin liittyen. Siirtokilvillä saa ajaa mielin määrin, kun lomakkeeseen kirjoitettiin "Oma käyttö".

Tullille postitimme kaikki lomakkeet ja nyt odottelemme veropäätöstä. Siihen voi kuulemma mennä vähän aikaakin, mutta sen jälkeen verojen maksu (odotamme noin 200 euroa) ja rekisteröinti (arviolta 170 euroa). Matkan hintaa emme laske mukaan kustannuksiin - otimme sen lomamatkana ja sellainenhan se olikin. Tosin vaikka matkat laskisimme hintaan mukaan, niin ei tämä edullinen pikaloma kalliiksi tullut vaan pyörä on edelleen edullisempi kuin useimmat vastaavat Suomessa myynnissä olevat. Ennen kaikkea saimme mitä halusimme ja tällä pyörällä on tarina.

Ensimmäiset kokemukset tässä.

TÄYDENNYS 10.9.2013

Veropäätös saapui kahden kuukauden jälkeen eli syyskuun alussa. Veroa tuli aavistus odotuksia enemmän eli 265,95 € odotetun noin 200 euron sijaan. Verot maksettiin ja suunta Tattarisuon autokatsastukseen, jossa kävikin ilmi, että Ruotsin keltaisena rekisteröintiotteen lisäksi myös sininen olisi pitänyt mieluummin olla alkuperäisenä. Katsastuksessa ei edes käynnistetty moottoria eikä testattu minkään laitteen toimintaa - pyörästä näki jo päältä, että se on tehtaan mukaisessa kunnossa. 

Pientä hämminkiä papereiden lisäksi tuli painosta - ruotsalaisissa papereissa oli Wagnerin poliisipaino, joka on noin 30 kiloa enemmän kuin pyörän virallinen paino Suomen tietokannoissa. Hämmingeistä huolimatta tunnelma oli mukava - siellä muistettiin jopa keväinen kullatun Monkeyn katsastus. Nyt Wagner on sitten virallisesti suomalainen.

Hra Oma Aika sydanlepuutuspaussilla vilvoittavien vetten äärellä

Myyjää odoteltiin varjoisassa lehdossa

Etupleksi on rikki, muuten pyörä on kunnossa - kuka tietää, mistä uusi BMW-pleksi?
No löytyihän helposti: http://www.vanhamoto.net/2013/07/plekseja-saa-vanhoihinkin-pyoriin.html 

Koeajo

Mekko pois ja nahkaa päälle!

Jonotus laivaan

Kipeä jalka ärtyi koko päivän kävelyistä

Turun Tulli:

Paperit tehty, siirtokilpi liimattu paikoilleen

Wagner kotitallissa pestynä 200 km ajon jäljiltä

Jalat maassa, pää pilvissä - hytin taideteos sopi hyvin meille...

TÄYDENNYS 10.9.2013

Kullalle kultaa eli vanhan Honda Monkeyn herääminen uudelleen henkiin

Kun tuon Viivi II:n suuren koneremontin tiimoilta tuli PrätkäPajassa asioitua, niin LEQ tuli maininneeksi Monkeynsa. Hienosta spesiaali-Monkeystä tuli Hra Oma Ajan mieleen, kuinka oli joskus kuullut, että Viivi aikoinaan saatuaan ajokortin oli jättänyt Monkeynsa niille sijoilleen, mutta että se olisi sukulaisen tallissa yhä olemassa. Josko se on yhä olemassa, josko sen kunnostuttaisi Viiville yllätyslahjaksi? 

LEQ ilmoitti, että kiinamopoja he eivät korjaa, mutta Monkeyt tietenkin! Siitä Hra Oma Aika soittamaan, että vieläkö se Monkey on siellä tallissa. Siellähän se oli, yli 20 vuoden aikana surkean näköiseksi hapristuneena, mutta tallessa. Hra Oma Aika vei sen oitis auton takakontissa PrätkäPajaan ihmeteltäväksi.
- Laitetaan se heti käyntiin, sanoi LEQ silmin nähden innostuneena.
- Hei, se on seissyt sellaisenaan yli 20 vuotta, ei se lähde käyntiin, sanoi Hra Oma Aika viisaana.
- Totta kai se lähtee käyntiin, sehän on Honda, vastasi LEQ samalla kun oli jo irrottamassa tankkia.

Letkusta polttoainetta suoraan kaasuttimeen - ja toisella polkaisulla vanha Monkey käynnistyi ja jäi käyntiin! Siitä sitten suunnittelemaan, mitä tehdään. Samana iltana tuli Hra Oma Ajalle jo viesti, että pienen pihakoeajon perusteella Monkey toimii kaikin puolin, puristuksetkin on koneesta mitattu ja hyviksi havaittu eli ei tehdä koneremppaa turhaan vaan säästetään kustannuksissa.

Hra Oma Ajan ajatus oli, että maalautetaan Monkey samoihin väreihin kuin Viivi II, mutta LEQlla oli parempi idea - tilataan Australiasta kultainen osasarja, idealla "Kullalle kultaa". No, näin tehtiin ja erinäisten mutkikkaiden episodien jälkeen kultaiset osat lopulta saatiin ajoissa Suomeen ja asennukseen (kulta ei muuten ole maalia vaan ne on jotenkin kromattu kullanvärisiksi - messinkiä? EDIT: Se on kultaa). PrätkäPaja maalasi koneen mustaksi ja kunnosti muita osia ulkoasultaan kuntoon ja lopputulemana on jossain määrin replica Hondan vuonna 1996 tekemästä Gold Special Honda Monkey Z50J, mutta ei kuitenkaan tarkasti. Järki ja raha pidettiin koko ajan mielessä ja idean hienouden ja ajatuksen kauneuden takia moni teki tätä työtä talkoona.

Kun mopo on hylätty ja poistettu käytöstä 80-luvun loppupuolella, ei se ole missään rekisterissäkään tallella. Mopojen rekisteröinti alkoi vasta 1995 eli edessä oli rekisteröintikatsastus ja rekisteröinti. Siinäpä tuli Hra Oma Ajalla pulmaa muutamankin vakuutusyhtiön kanssa - he kun eivät voi antaa vakuutusta ilman rekisteritunnusta, ja rekisteröintiä taasen ei voi tehdä ilman vakuutusta... No, onneksi löytyi firma, joka myönsi vakuutuksen rekisteröimättömälle mopolle ja jolle sopi, että lasku lähetetään työpaikkaan - ettei Viivi mistään saa aavistustakaan tästä projektista... Katsastus Tattarisuon autokatsastuksessa sujui ongelmitta, PrätkäPaja oli tehnyt hyvää työtä ja Monkeyn omistusselvitykset oli helppo tehdä: alkuperäinen luovutustodistus 80-luvulta oli tallessa ja sen koommin ei muutoksia omistajuudessa ollut tapahtunut. Kilvet ja paperit taskussa Hra Oma Aika ajoi virallisesti uudelleensyntyneen Monkeyn piiloon sukulaisen talliin, jonka viereisessä tallissa se oli sen yli 20 vuotta odottanut unohdettuna. 

Lopputulos on todella onnistunut ja tippa tuli Viivin silmään, kun täytenä yllätyksenä äitienpäivän aamuna oman uudelleen henkiin heränneen vanhan moponsa sai  (pienellä juonella Viivi saatiin sukulaisen tallille). 
- Se on mun Monkey, olivat ainoat sanat, jotka Viivi hetkeen suustaan sai.

Pientä säätöä Monkey vielä kaipaa, jotta se olisi uudenveroinen, mutta kaunis ja toimiva se on jo nyt. Viivi sanoi, että se pitää sitoa kiinni, ettei Monkey enää koskaan unohdu ja katoa. 

Erityiset kiitokset tästä projektista Allelle ja Lekalle, jotka olivat mopon tallessa pitäneet kaikkine papereineen, sekä LEQlle, joka projektin lopputuloksen suunnitteli ja toteutti porukkansa kanssa. Hra Oma Ajan oma osuus oli hyvin pieni, mutta Hra Oma Ajan ajatusmaailma oli tietysti se pieni liekki projektissa: että kaikki saavat elää, myös pienet vanhat Monkeyt. 

 - - - - - 

Sitten kuvat - uskokaa tai älkää, vaikka Hra Oma Aika kaikki puuhat aina kuvaa, niin ei ottanut projektivaiheisesta Monkeysta ainuttakaan kunnon kuvaa! Pajalla onneksi ottivat pari kuvaa, mutta valitettavasti pintojen heikko kunto ei niistä kovin hyvin erotu. 

LEQn Monkey

Lähtökohta oli kovasti hapettunut

PrätkäPajassa valmiina katsastukseen

Katsastuskonttorilla

Katsastusmies

Äitienpäivän aamu: