keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Kummaa ja kuumaa - Kummakivi ja Savonlinna

Savonlinna on ollut blogissa esillä useammankin kerran, linna ja muut kohteet vinkkeinä esimerkiksi tässä jutussa, tässä ja tässä. Niin vaan Savostakin löytyy kuitenkin aina jotain - tällä kertaa esittelyssä ihmisen ja luonnon tekemää nähtävää.


Kummakivi

Kummakivi on tosiaan kumma kivi. Ruokolahdella oleva 500 000 kiloa painava järkäle tasapainottelee niin pieneltä osin toisen päällä, että luulisi sen siitä kiepsahtavan alas tai edes heiluvan, mutta ei, siinä on ja pysyy. Jääkauden lopulla 11- 12 000 vuotta sitten se on siihen laskeutunut ja siitä saakka siinä viihtynyt.

Venäläiset turistit kävivät ihmettelemässä kiveä jo 1800-luvulla. 1900-luvun alkupuolella kiven päälle kerrotaan vieneen tikapuut ja nuorison viettäneen siellä aikaansa. Kummakivi rauhoitettiin vuonna 1962. Kummakiveltä lähtee myös polku, joka johtaa 1930-luvulla alueella liikkuneiden metsätyömiesten sammalmättäistä rakentamille sammalsilloille, joita pitkin pääsee järvessä olevaan saareen.

Kummakivelle päästäkseen joutuu viimeiset kilometrit ajamaan hiekkatietä, ja ihan viimeiset pätkät olivat ainakin tällä vierailukerralla pikkuisen ikäviä katupyörille, mutta silti täysin ajettavissa. Pari jyrkempää mäkeä, paljon kuoppia, syvät sadeurat ja irtosoraa vaativat hiukan tarkkuutta. Pysäköintipaikalta lähtee metsäpolku, jota ei kuitenkaan ole kuin muutama sata metriä. Alueella olisi mahdollisuus vaellella pidempiäkin polkuja, jos on sopivat varusteet.


Tieltä 62 kohti Kummakiveä on aluksi kivaa mutkatietä
Sitten hyvää hiekkatietä

Kuvista ei oikein näy, mutta pari jyrkänpuoleista, hyvin kuoppaista ja irtosoraista mäkeä

Sitten ollaan pienellä pysäköintialueella, josta lähtee polku perille




Perillä - on se Kummakivi kumma kivi!


Savonlinna

Linna on esitelty mm. tässä Puuta, kiveä ja tuulta Savonlinnassa -jutussa. Linnan viereisellä saarella oleva Riihisaaren maakuntamuseo on remontissa ja väliaikaisissa tiloissa muutaman sadan metrin päässä. Tänä kesänä oli suppeammissa tiloissa esillä perusnäyttelyn lisäksi Kari Cavénin "Ilo pitkästä itkusta" -näyttely. Tässä blogissa harvemmin taidetta esitellään, kun nykytaide ei ihan avaudu, mutta museo on silti vierailun arvoinen. Siellä voi päästä vähän sisälle alueen henkeen vaikkapa vain tutkimalla  legendaaristen laivojen upeita pienoismalleja - ja sitten nähdä ne livenä Saimaassa, toimivina ja käytössä.

Savonlinna kuhisee elämää kesällä - niin rannoilla kuin vesillä. Toisaalta aivan kivenheiton päässä voi olla rauhallisella syrjäisellä alueella aivan rauhassa ja suojassa. 

Moderni taide ei kaikille aukea. 
Ei esimerkiksi meille, mutta arvostettua taidetta museossa oli tarjolla!.

Venäjän Saimaan laivaston merkitys jäi lyhytaikaiseksi, kun sitten valloitettiin tämä itäinen osa Ruotsia kokonaan. Ehkä isoin merkitys oli kaivetuilla kanavilla, jotka ovat tänä päivänä veneilijöiden ilona.


Itsekin saa ajaa laivaa, tosin vain virtuaalisesti




Pienoismalli museossa ja yhä "elossa" oleva laiva

Pienoismalli museossa ja yhä "elossa" oleva laiva

Pienoismalli museossa ja yhä "elossa" oleva laiva

Olavinlinnaa alettiin rakentaa 1475 torjumaan idästä tulevat venäläisten hyökkäykset ja näin varmistamaan Savon seudun herruuden säilyminen Ruotsin kruunulla.


Käytännölliset vessat. Muurin vierustoja ei ehkä kannattanut kävellä aikoinaan... hyvällä tuurilla vain kastui, huonolla saattoi tulla aika p*skamainen olo...

Riihisaaren maakuntamuseo oli remontissa








Savonlinna on motoristiystävällinen kaupunki

Korona oli monelta unohtunut, tai ainakin turvaväli



Vanhan Porvoon jäätelötehtaan jäätelö maistui maailman parhaalta!









Toisella oli sarvi vähän lerpahtanut...







Omaa aikaa Savonlinnassa

Kummakivi oli ehdottomasti mielenkiintoinen ja viiden sadan metrin metsäpolkukin oli hyvin rauhoittava. Olisi ollut kiva kävellä sammalsiltojakin pitkin vähän pidempi lenkki, mutta Hra Oma Ajan kunto ei sallinut pidempiä kävelyjä.

Savonlinna on kyllä niin helmi kesäkaupunki! Sinne mielellään ajelee uudelleen ja uudelleen. Upea linna, vesistöt, ympäristö ja luonto, unohtamatta tietenkään mutkateitä! Savonlinnassa on erinomaisia ravintoloita ja sieltä sai rannasta maailman parasta Vanhan Porvoon jäätelötehtaan jäätelöä. Tosin helle sai monet unohtamaan koronan ja sai varoa, ettei joutunut turhan tiiviisiin väenpaljouksiin - onneksi tarjolla on rauhallisiakin paikkoja, joissa nauttia kesäillasta. Kaupunki on mukavan eläväinen vanhoine laivoineen ja terassilla on mukava kauniissa kesäillassa istua jäätelölle tai lasilliselle, tai sitten voi vain kävellä linnan ympäristössä tai Kasinon saaressa.

Helteiden ansiosta sai pitää ohutta kesämekkoa. Kuuma oli etenkin autossa sightseeingillä, mutta hyvin nautinnollista silti. 




Ei nouse eikä keinu... 500 000 kiloa!





Savonlinnassa kuumasta kesästä nauttimassa








Olavinlinnassa kasvatettiin ennen mustaa pässiä Pyhän Olavin päivän juhla-ateriaksi. Pässillä kerrotaan olleen oma osansa linnan sotahistoriassa.
Venäläiset piirittivät linnan keväällä 1656. Samaan aikaan alkoi tuulla, salamoida ja ukkostaa, ja valleille varattu terva leimahti palamaan korkein liekein. Tarinan mukaan linnan pässi oli kiivennyt pohjoispatterille etsimään suuhunpantavaa. Se pelästyi jyrinää ja nousi pystyyn kahdelle jalalle huitoen tyhjää ilmaa etujaloillaan.
Vastarannalla venäläisten leirissä näky karmaisi. Sinapinkeltaista taivasta vasten tanssi mustalla muurilla olento, jolla oli valtavat sarvet ja kaviot. Sen suusta näytti sinkoutuvan liekkejä. Ukkonen jyrisi ja salamat leiskuivat. Venäläiset lähtivät kauhuissaan karkuun. Heitä ahtautui veneisiin niin paljon, että veneet kaatuivat ja uimataidottomat miehet hukkuivat. Pässi oli pelastanut linnan! Pässin muisto kulkee yhä sanonnassa ”elää kuin linnan pässi”.
Olavinlinnan välittömässä läheisyydessä, ns. Tallisaaressa, sijaitsee ”Olavinlinnan mustan oinaan” pässipatsas. Sen on tehnyt kuvanveistäjä Anton Ravander-Rauas 1964.




(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


33 kommenttia:

  1. Nyt on kumman kuumaa
    Kiitos vinkeistä

    VastaaPoista
  2. Kumma etten ollut kuullut Kummakivestä. Täytyy mennä katsomaan!

    VastaaPoista
  3. Mistä lisää ����

    VastaaPoista
  4. Ihana juttu ja kuvat, ihan kaikki!
    Hyviä ideoita ja tunnelmia!

    VastaaPoista
  5. Kiva syys tarina ja Viivi....

    VastaaPoista
  6. Kiehtovaa kerrontaa ja upeita kuvia, varsinkin Viivin kuvat pistää pään pyörälle hyvällä tavalla <3

    VastaaPoista
  7. Huh huh... noita herkkuja olisi kyllä mukava lipaista.. kerran jos toisenkin..

    VastaaPoista
  8. Kauniit kurvit ajella, kauniit ajellut kurvit. Jäätelöä olis kanssa lipaissut mielellään, herkullisen näköinen tötterö.

    VastaaPoista
  9. Eikös nykyisin sellanen vähän trimmattu ole muotia, ei täysin ajeltu ;)

    VastaaPoista
  10. Voisitko harkita tekeväsi sellaisen try on haul tyyppisen osion, jossa kertoisit ja näyttäisit näitä pikku x hepeneitä? ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan tiedä, mikä tuollainen on, mutta tuota Vaatteita -sivua oli tarkoitus käyttää vaatteiden esittelyyn, kun niistä jotkut ovat olleet kiinnostuneita. Täytyypä jossain vaiheessa päivittää sinne jotain! :)

      Poista
    2. Try on haul, on vaatteiden esittely päällä. :)

      Poista
  11. So in Finland I'd it considered good luck to rub the Black Rams balls??? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I don't know, but it's fun! "All" the women do it there :D
      That ram has it's place in history

      Poista
  12. Voi noita viivin paljon nähneitä nahkahousuja,,,,haluaisin silitellä niitä edestä ja takaa,,,ehkä hieman haistella tuoksujakin,,millähän hinnalla hän niistä voisi luopua?Näin kerran unta että olin viivi kyydissä ja sain puristella häntä joka paikasta,viivi vain nauroi ja otti sitten punaisilla kynsillään siitä kiinni ja sanoi että odota hetki niin ajetaan p-alueelle,,sitten heräsin ja tajusin että kaikki oli unta,,vai oliko???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että sellaisia unikuvia... mutta housut eivät ole myynnissä, milläs minä sitten ajaisin! :D

      Poista
  13. Upeita maisemia, hienoja laivoja ja mielettömän upea Viivi!

    VastaaPoista
  14. Onko Viivillä onlyfans tiliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan minun tekemänäni... mutta minun kuvillani on vuosien varrella tindereistä alkaen tehty vaikka minkälaisia tilejä ja hahmoja - mutta ne eivät ole minä.

      Poista
  15. herranjumala ku aina alkaa housut pullottamaan viivin blogia lukiessa�� on niin ihania maisemia.... onko mahdollista saada johonkin blogiin mukaan topless kuvia?��✌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkohan nyt varmasti löytänyt kaikki kuvat? Piilotetutkin? :)

      Poista
  16. Hyviä retkivinkkejä jälleen, kiitoksia!
    Hienoja kuvia, varsinkin Viivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiitos kun aina jaksat kommentoida!

      Poista
  17. Привет! Вы очень прекрасны и сексуальны!

    VastaaPoista
  18. Kiitos mukavasta reissuraportista,lämmittää tämmöisen paikkakuntalaisen mieltä lukea positiivista kotikaupungistaan.
    Oletteko ajanut Punkaharjun harjutietä?
    Pyörähtäkää Punkaharjulla metsämuseo Lustossa, vanhan aseman taidenäyttelyssä,Raija Orasen taiteilija ateljeessa retretin pihapiirissä, tai puulajipuistossa ja makkaranpaistossa karjalankallion laavulla. Kaikki on samalla-alueella ja Lustosta saa neuvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkaharjun Harjutie tulee ajettua muutaman kerran joka kesä! Lustokin on tuttu ja esiteltykin tässä blogissa tässä jutussa:
      https://www.vanhamoto.net/2019/08/puuta-kivea-ja-tuulta-savonlinnassa.html

      Poista
  19. No voi huh noita aamutakkikuvia. Täydet pinnat on pakko antaa.

    VastaaPoista
  20. aamutakin kiilto todellakin herättää paljon ajatuksia. upeaa! lisää kiiltoa ja niukkuutta. odotan.

    VastaaPoista