lauantai 30. maaliskuuta 2024

American Car Show 2024 - More is More!


Nyt todellakin enemmän on enemmän - 45. American Car Show on tänä vuonna isompi kuin parina edellisvuotena. Saattaa olla isoin koskaan. Kaikki hallit ovat käytössä ja kaikkea on paljon. Jos American Car Shown juurilla kyse oli vain amerikkalaisista autoista, niin nykyään American Car Show on parempi kääntää amerikkalaiseksi autoshowksi. Toisin sanoen siellä on kaikkea paljon - amerikkalaisiakin enemmän. Lisäksi esillä ovat kaikella tavalla harrastetut autot - on tuningia, driftingiä, rallia, entisöityä ja kaikkea mahdollista, ja autojen kokoluokatkin ihan pikkuisista isoihin rekkoihin. Drift World onkin jotain, mitä ei ennen American Car Showssa ole ollut - näyttävän ajamisen näyttävät hallit, jossa on esillä kaikenlaista kilpailu- ja show-kalustoa. 

Yleisöä katsomalla voi huomata, mikä keitäkin kiinnostaa - ja sitä kautta voi ehkä päätellä oman viiteryhmänsä tai ainakin sen, miten jumittunut on tai ei ole! Provosoivasti ja liioitellen voi sanoa, että mopoikäiset viihtyivät etenkin mopojen luona, tuning ja drift world vetosivat nuoriin aikuisiin, vanhat jenkit aikuisempiin ja niin edelleen, Jos tykkäsit kaikesta, mikä liikkuu ja pärisee, niin olet ehkä varustettu (vielä) avoimella mielellä ja sairaalla huumorilla. 

Mutta lukija tuli tänne katsomaan kuvia, ei niinkään lukemaan höpinöitä, joten siirrytään kuviin! Ohessa muutama näyte tarjonnasta. Autokauneuden lisäksi naiskauneutta! Paremmin näet paikan päällä eli mene! Niin sanotusti vahva suositus (mikä on muuten aika ärsyttävä ja kulunut sanonta!).



































1956 Mercedes-Benz 300 SL Coupé. Ainoa Suomessa. Erittäin harvinainen, erittäin kallis.












Tietäjät tietävät, miksi tämä oli hra Oma Ajan suurimpia suosikkeja ACS:ssä. 







Päällepäin ja ohjaamostakin kuin alkuperäinen. Mitä nyt ilmajousituksen huomaa. Mutta tekniikka on muutoinkin kokonaan tätä päivää - alkaen 2,3 -litraisesta mekaanisesti ahdetusta moottorista!


Huomaa prätkien ja autojen värit



Patteriauto mikä patteriauto!



Kaipa näistä radiouutiset kuulisi.
Vaikka olisi naapuripitäjässä.






















Vähän erilainen Corvette









Legendaarinen kaksikko muutti totaalisesti pelin hengen rallissa - Hannu Mikkola ja Audi Quattro.


Onko mökkitiesi vähän huono? Tällä pääsee.



RVS näkyi aika monessa kisavehkeessä, ja miksei näkyisi. Itselläkin on hyvät kokemukset omissa ei-niin-kisakireissä prätkissä. Avaamalla koneen se pinnoite jopa oli havaittavissa.






Green Flash Edition Camaro - keräilyharvinaisuus, 649 kpl, 1900km ja ainoa Suomessa


FHRAlle kiitos taas kutsusta! Aivan mahtava autonäyttely!

________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )




9 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hienoja kuvia. En pääse tänä vuonna mutta näistä jo näkee paljon. Kiitos vaivasta!

    VastaaPoista
  2. Upealtahan näyttää, ei siitä kahta sanaa. Valitettavasti ei sovi nyt omiin aikataukuihini lainaan, vaikka kiinnostaisi kyllä. Kiitokset kuvista.

    VastaaPoista
  3. Miksi ei kuvaa siitä harvinaisesta Green Flash Edition CAMARO sta. Keräily harvinaisuus 649 kpl ,1900km ja ainoa suomessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva lisätty - kuvia on paljon enemmän kuin tässä, jätin alkuun nuo uudet pois. Mutta nyt siis kuva siitäkin! :)

      Poista
  4. Onpas Green Flash Edition Camaro kuin pakasta vedetty ja kilometrit myös huikeen pienet. Kävin 2014 Seman näyttelyssä missä tuo malli silloin esiteltiin yleisölle, sai ison vastaanoton ja malli myytiin nopeasti kun valmistus määrä suht pieni (Coupe 649 kpl). Hienoa että edes yksi täällä Suomessa.

    VastaaPoista
  5. Hei, hienoja kuvia! Olit myös napannut minun autostani kuvan, onko mahdollista käyttää kuvaa mikäli mainitsen kuvaajan tekstissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii kyllä! Tarvittaessa on saatavilla korkearesoluutioinenkin kuva.
      Tiedoksi myös muille, että kaikki kuvat eivät ole tässä esillä, kuvia on jonkin verran muistakin autoista.

      Poista