sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Mallusjoen Mato ja Makkara

Jotkut paikat houkuttelevat ihan pelkällä nimelläänkin tutustumaan. Mallusjoen Mato ja Makkara on tällainen paikka. Kun se vielä sijaitsee erinomaisten mutkateiden varrella, niin ei kun matkaan. 


Paikka on ehdottomasti kaikin puolin niin maaseudulla kuin olla ja voi. Suorastaan syrjässä. Itse asiassa siis aivan erinomaisessa paikassa motoristeja ajatellen! Se on sisutukseltaan ulkoa ja sisältä jotain hyvin omaleimaista alkaen vieraat vastaanottavasta moponaisesta. Tarjolla oleva menu on suhteellisen standardia grilliruokaa (vähemmän matoja, enemmän makkaraa), mutta ainakin koeannosten perusteella kuitenkin keskimääräistä parempaa, ehdottomasti. 


Sisältä löytyy loputtomasti yksityiskohtia tutustuttavaksi - ja monestako grillikioskista löytyy vieraskirja?


Me saavuimme Mallusjoelle lännestä Kaukalammensuunnasta mainiota mutkatietä, ja mättö-gourmetia syötyämme suuntasimme etelään joen vartta Pukkilan ja Askolan kautta Porvooseen kahville. Upeaa maisemaa loputtomasti! 


Jotenkin tuntui olevan vähän kontrastia Mallusjoen Mato ja Makkaran ja toisaalta Café Fannyn välillä. Molemmat hyviä, ihan eri tyylisiä vain.


Pahoittelen tällä kertaa kännykän panoraamojen tasoa - jostain syystä automatiikka ei tänään ollut ihan parhaimmillaan. Mutta kuten aina, klikkaa kuvia suuremmiksi! 























2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä & mielenkiintoisesta blogista. Suuremman hyödyn tästä saisi irti, jos teillä olisi pyörässä reittipiirturi-navi, joka piirtäisi tänne blogiin nuo ajamanne reitit. (esim: http://international.findmespot.com/)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itse asiassa meillä on kännykässä käytössä SportsTracker, joka kyllä tallentaa reitin ja paljon muutakin, mutta todelliset reittimme näyttäisivät joltain piikkilangan ja serpentiinin risteytykseltä, sillä koukkaamme ja poukkaamme milloin minnekin...
    Joissain noissa ajoreiteissä on kyllä täällä käytetty SportsTrackerin reittikarttakuvia - jos ei ole poukkoiltu milloin minnekin...

    VastaaPoista