Härkätie ja sen lähiteitä
Härkätien olemassa olevat osuudet
Hepojoen kautta Härkätielle
Nostalgiamuseo
Härkätie on esitelty moneen kertaan, esimerkiksi tässä jutussa, ja ihana tie se onkin ajaa: maisemia ja mutkia riittää! Tien varrelta löytyy monen muun asian lisäksi Nostalgiamuseo. Se on ihan täsmälleen nimensä veroinen! Siellä on monessa rakennuksessa esillä kaikkea, mitä muistaa lapsuudestaan, nuoruudestaan tai vaikka mummolastaan.
Se ei ole keskittynyt vain johonkin tiettyyn, vaan siellä on "kaikkea" ja ihmeellisempiäkin tavaroita kuin osaa edes kuvitella. On maamoottoreista astiastoihin, on puhelimista kouluvälineisiin, kameroista kauppoihin...
Nauvon suunta
Nauvokin on ollut esillä moneen kertaan ja moni on sen läpi ajanut, vaikkapa Saariston Rengastietä "suorittaessaan". Mutta Nauvoon kannattaisi pysähtyä yöksi tai pariksi, koska siellä on uskomaton tunnelma ja siellä on elämää - ainakin näin kesäisin. Nauvon kirkonkylässäkin on yöpaikkoja, saunankin saa kuumaksi ja saunan jälkeen puhtaanraikkaana voi mennä mukaan tapahtumiin - vaikkapa kreikkalaiseen iltaan, kuten näissä kuvissa. Ravintoloista saa hyvää ruokaa ja tiedä vaikka saisi seuraakin!
Sillat, lossit ja mutkaiset tiet sekä kirkonkylä, joka on samaan aikaan moderni ja historiallinen, houkuttavat sinne uudelleen ja uudelleen.
Nauvon teitä motoristin näkökulmasta on esitelty muun muassa tässä jutussa, Saariston Pieni rengastie puolestaan tässä jutussa.
Ennen Nauvoa on Parainen - koska lienet sinne viimeksi koukannut? Sielläkin tapahtuu. Keväällä siellä esimerkiksi oli markkinat ja aivan mielettömän upeat turnajaiset! Turnajaiset toteutti Rohan.
Ennen Nauvoa on Parainen - koska lienet sinne viimeksi koukannut? Sielläkin tapahtuu. Keväällä siellä esimerkiksi oli markkinat ja aivan mielettömän upeat turnajaiset! Turnajaiset toteutti Rohan.
Tällä kertaa Viivi II pidemmällä reissulla! :)
Parainen
Paraisten louhos on näkemisen ja kokemisen arvoinen!
Koska viimeksi olet syönyt saskatoonihilloa? On muuten hyvää!
VIDEO!
Nauvo
Näin prätkän selästä pääsee nopeasti juhlakuntoon viihteelle iltaan ja yöhön...
________________________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )






