sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Pori ja Rauma ja ajamisen välttämättömyys

Raumalla on helppo olla iloisella mielellä
PÄIVITETTY 22.5.: Lisätty video

Kun viikonlopuksi oli luvattu kaunista säätä, Hra Oma Aika kysyi Viiviltä, josko ajaisimme itään tai pohjoiseen. No, kuten arvata saattaa, vastaus oli länteen. 

Niinpä Wagnerin etupyörä suunnattiin kohti Poria. Takapyörä tapaa silloin tulla perässä samaan suuntaan.

Kakkostie on tylsä ja tällä kertaa puolillaan hulluja Volvo-kuskeja, joten koukkasimme Kokemäeltä pienemmille teille. Tie on kyllä hauska, mutta vähän hassu tavallaan - maasto on aivan tasaista eikä mitään erityisempiä syitä mutkille ole, mutta tie mutkittelee pelloilla kuin hepulin saanut käärme. Nakkilasta palasimme kakkostielle ja vastaan tuli parin sadan HD:n letka, joista yksi moikkasi - se, että kaikilla oli samanlaiset nahkaliivit, saattoi selittää asiaa...  

Törmäsimme kakkostiellä myös paikkaan nimeltä Biker's House, jossa kahvilan lisäksi oli tarjolla mm. prätkäkamoja ja muuta prätkätoimintaa sekä majoitusta.

Porin "must see" -paikoista olimme saaneet valmiin kartan poriperäiseltä ystävältämme, kiitos vielä kerran siitä. Jännä tosin, että nähtävyydet Kirjurinluotoa lukuunottamatta olivat lähinnä kaupungin ulkopuolella. No, toisaalta olemme itse kaupungissa vierailleet ennenkin ja ihailleet mm. Suomen parasta musikkiteatteria ikinä (The Beatles Story Porin Teatterissa) ja Pori Jazzitkin on käyty. Keskityimme siis mielihyvin kiertämään ympäristöä. Luonnollisia valintoja olivat tietenkin Yyteri (on muuten hiton kuuma näillä hellekeleillä olla siellä prätkäkamoissa...), Mäntyluoto ja Reposaari.

Porista singahdimme Raumalle, jonka vanha kaupunki on yksi harvoista alueista, joka grynderi-virkamies-arkkitehdeiltä on jäänyt tuhoamatta. Siellä tapasimme myös pari Vähemmän Vakavaa Motoristia, joiden seura täydellisti illan. Meidän kunniaksemme oli Rauman torillekin järjestetty ohjelmaa kuten olutfestivaalit ja bändejä. Jälleen booking.comista varattu halvin hotelli (CityHovi) oli mainio, juuri meille sopiva - edulliseen hintaan sisältyi myös prätkäpaikka ja ilmainen wifi aamiaisen lisäksi.

Takaisin "oikaisimme" Eurasta Säkylään, jonka rantatie on ennestään tuttu ja kaunis. Sieltä jatkoimme etelään tietä 204, jolta käännyimme Yläneen kohdalta tielle 210. Se on mukavan mutkainen tie kohti Oripäätä ja Loimaata - ja siellä tehdään perusparannusta. Pätkä toisensa jälkeen on aivan kuulalaakeria eli emme missään tapauksessa suoittele sitä tänä vuonna matkapyörille. Vuonna 2015 se on varmasti aivan mahtava tie! 

Loimaalta suuntasimme Tammelaan syömään taas kerran Kirnu ja Maitolaituriin, jonne saapui myös pari muuta Vähemmän Vakavaa Motoristia. Ruoka oli erinomaista kuten aina, ja jaksoi taas jatkaa matkaa helteessä kohti kotia.

VIDEO (klikkaa videossa YouTube tekstiä, niin saat videon isoksi):




Reittikartta on taatusti kylli iso, sitä voi klikkaamisen jälkeen zoomailla lähemmäskin.






Karkkilassa eka tankkaus, kahdesti piti vielä tankata ennenkuin olimme takaisin.

 Tauko Humppilassa



Kokemäellä









Tie Kokemäeltä Kokemäenjoen vartta Nakkilaan





Biker's House 2-tiellä








Pori






Yyteri





Suojakerroin 10 000?  :D












Mäntyluoto










Reposaari








Rauma



















Eurasta Säkylän kautta kohti Ylänettä 










Yläneeltä kohti Oripäätä








Kirnu ja Maitolaituri




Näkymä terassilta

6 kommenttia:

  1. Nättejä maisemia(sekä ympäristöstä ja tietysti Viivistä) ja hyviä teitä olette taas löytäneet. Itsellä oli viikko sitten noissa maisemissa pikkuisen kiiruumpi kun kesän ensimmäistä rautapersettä ajoin.

    VastaaPoista
  2. Kaksi huomiota kadehdittavan matkanne kuvista. 1) Tauko Humppilassa: kaksi pacmania (tai krottia) yrittää syödä samaa kukkaa. 2) Yläneen kirkko on katsomisen arvoinen. Tein retken Varsinais-Suomen kirkoille yli 40 vuotta sitten (veljesi kanssa), ja pääsin soittamaan myös Yläneen urkuja. Ahdasta oli.

    VastaaPoista
  3. Kiiitos hyvistä,upeista kuvista ja taukovinkeistä, muistettava vielä ne Helatorstaina Porin TT ajoihin mentäessä.
    -Marko-

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas näistäkin kuvista ja kirjoituksista! Näitä on aina mukava seurata.Itse kun ei millään ehdi ajamaan tarpeeksi paljon niin täytyy valita vain parhaat paikat ja näistä saa hyviä vinkkejä. Ja onhan täällä aina niitä pikku ylläreitäkin .... kiitos myös niistä

    VastaaPoista