keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Hiko

Ainakin pääkaupunkiseudulla Hiko on legenda. Ja nyt Thaimaassa asusteleva Hiko oli pitkästä aikaa Suomessa ja Japsistarojen vieraana Kehä-Kessalla. Hiko kertoili tarinoita ja vastaili kysymyksiin ja normaalisti olisi niin, että jos puoletkin olisi totta, niin hurjaa olisi. Vaan nytpä kaikki oli totta.

Bengt "Hiko" Haikola perusti useita prätkäliikkeitä 70- ja 80-luvuilla ja myi ainakin 20 000 prätkää - puhumattakaan kaikesta muusta roinasta. Ihan nakkikioskimiehestä ei siis puhuta. Ja yksi Hikon perustamista firmoista saattaa olla hiukkasen tuttu tänäkin päivänä - Bike World! Itsekin muistelen, että nuorena motoristin alkuna minua kehotettiin asioimaa Hikolla Hietaniemenkadulla, siinä Alibia vastapäätä. Sieltä saisi Hondaan mitä vain. Ja niin saikin. Liikkeitä oli sitten Kalevankadulla ja vaikka missä - joku muu varmaan muistaa paremmin. Useampi firma ja useampi nimi - ehkäpä hilpeimpänä Moto Kolo Oy, jonka markkinointinimi oli "Ilotalo". No, sitähän moottoripyöräkaupat ovat! 


Hiko muuten myi Hondia jopa paremmalla takuulla kuin maahantuoja - legendan mukaan nimittäin kun Hondan maahantuojan takuu oli kaksi vuotta, Hikon takuu oli kaksi vuotta ja yksi päivä! Jossain Hikon - joka muuten oli Hankenilla apulaisproffana -  firmoista oli osakkaana mukana sellainenkin herra kuin Nalle Wahlroos. 

Hiko voi hyvin mielin sanoa tietävänsä tai tuntevansa jokaisen joka osti Tuutin Helsingissä. Mitä muuta? Olisi pitänyt äänittää luurilla kaikki puheet, näin laho tuulenpesä ei muista edes arvonlisän vertaa jutuista. No ainakin kuitenkin sen, että Hiko ajaa päräytti maailmanympärikin prätkällä ja on oikeutetusti Hiko Tuuttiritari n:o 1. Tietääkseni Hiko oli myös perustamassa matkamotoristien MP-69 -kerhoa. 

Hikon valokuvia ja muuta aineistoa on tulossa Japsistaroille, siitä kerrotaan myöhemmin lisää. 

Paikalla oli kavereita, jotka olivat rakentaneet useita upeita pyöriä Hikon "jäämistöstä" hankituista osista. Kehä-Kessalla Hikoa myös muistettiin monin tavoin, ja yksi muistaminen on kaikkien ihailtavana: seinälle laitettiin seinälle kulmaan, joka nyttemmin tunnetaan sitten nimellä Hiko's Corner. 







4 kommenttia:

  1. Byksorit on tosi makeet ja bootsit myös sanomattakoon sisällöstä
    yks vaan kellikseltä

    VastaaPoista
  2. Tulikohan tuo kommentti ihan oikean jutun alle...?

    VastaaPoista
  3. KIITOS VIIVI

    En muista nahneeini Sinua siina Japsistraojen tilaisuudessa mutta nainhan mina siina yhden seksikkaan0 blondi nakoisen daamin. Niin se oli varmaan Sina.

    Kiitos kauniista kirjoitukseta.

    Sinun Byksoniin ja muihin nahka asuihin kirjoittelin lisaa joku paiva kuin olen silla tuulella.

    MP-TERVEISIN HIKO

    Muutama nahkapuku ja PVC puku joskus myynyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Viivi ei ollut siinä tilaisuudessa läsnä vaan minä eli herra Oma Aika... siksipä et voikaan muistaa Viiviä nähneesi siellä!

      Poista