maanantai 27. helmikuuta 2023

Norja 2022, osa 9: Kylmää sotaa huipulla

Nyt mennään kohteeseen, josta hetki sitten edes naapurikylän asukkaat eivät tienneet mitään. Sitä ei ollut olemassa, vaikka se  oli käytössä useita vuosikymmeniä. Tämä kohde oli kylmän sodan suurimpia salaisuuksia.

Gaustatoppen.

Se oli NATOn tärkeimpiä signaalitiedustelu-paikkoja koko kylmän sodan ajan. 

Miltä tuntuu ajatus, että noustaan vuoren huipulle kenenkään näkemättä - että vuoren sisällä kulkevat junat todella jyrkässä kulmassa huipulle? Vuoren sisällä on laajat tilat suuren sotilasliiton signaalitiedustelulle? Paikka on kuin James Bond -elokuvista. 

Kylmän sodan päättyessä ja tekniikan muuttuessa Gaustatoppen siirtyi siviilikäyttöön(kin?). 

Tänä päivänä ei moiseen hankkeeseen ryhdyttäisi lainkaan. Junatunneli Gaustatoppenin kaltaisen vuoren sisällä sen huipulle olisi tänä päivänäkin uhkarohkea hanke, ja sitä se oli toisen maailmansodan jälkeenkin. Miten kummassa tuollaiseen päädyttiin?

Huippuhistoriaa

1800-luvulla ajateltiin mielikuvituksellisia juttuja. Esimerkiksi Jules Verne keksi mielikuvitusellisia asioita, kuten hevosettoman kulkuneuvon eli auton, tietokoneen, sukellusveneen, avaruusmatkailun, ylipäätään valtaisan matkailun, laserin - ja vuoren sisällä olevan johtokeskuksen. 

Gaustatoppenia Verne ei keksinyt. Ei eläessään varmaan tästä vuoresta edes kuullut. Mutta moni turisti sen löysi jo 1800-luvulla. Ensi kertaa sen huipulle noustiin 1810. Ensimmäinen mökki turisteja varten tuli jo 1883. Sitten heti perään 51 vuotta myöhemmin sinne tehtiin sääasema ja ensimmäiset laskettelukisat. Vuoden 1940 kisat Norjassa peruttiin saksaksi, ja siksi oli aikaa miettiä sekopäisiä ideoita. Ensin luultavasti ajateltiin, että tehdään hissi maasta avaruuteen, mutta se kuulosti ehkä liian helpolta, joten päätettiin tehdä Gaustatoppenin sisälle juna, jolla pääsee huipulle. Ensimmäinen suunnitelma paljastettiin 1953, ja koska idea oli aivan posketon, norjalaiset alkoivat louhia Gaustatoppenia. Kohta turistit pääsisivät laskettelemaan kätevästi junalla, joka nousee erittäin jyrkästi vuoren sisällä suoraan huipulle. Tarkemmin sanottuna siis junalla ei lasketeltaisi, vaan suksilla. Lukija saattoi hämmentyä. 

Kaikki julkaistut osat:

NATOssa tajuttiin samantien, että tuollainen idea on yltiöpäisessä näppäryydessään ylivertainen verrattuna natsi-Saksan voittamiseen tai sen tilalle tulleeseen vielä pahemman hirmuhallinnon eli Neuvostoliitton uhan torjumiseen. Niinpä juna Gaustatoppenin huipulle muuttui sotilassalaisuudeksi.

NATOn sotilaat halusivat olla väleissä Gaustatoppenin juurella olevan kylän asukkaisiin ja osallistuivat mielellään kaikkiin kyläjuhliin.  Jos joku asukkaista kysyi, että miksei vuorelle pääse, miksi siellä on niin paljon sotilaita ja mitä siellä tapahtuu, niin sotilaiden vakiovastaus oli, ettei siellä ole mitään, siellä ei tapahdu mitään eikä siellä ole sotilaita. Tuollainen ei-niin-totuusperustainen viestintätapa oli osoittautunut menestyksekkääksi venäläisessä kulttuurissa, joten sitä kannatti käyttää.

Uskomatonta kyllä, valmista tuli 1959 ja NATO aloitti viestikeskuksen toiminnan. Tai siis olisi aloittanut, jos siellä sellainen olisi ollut. Tässä vaiheessahan tiedämme, ettei siellä ole ketään eikä mitään, ja siksi sinne ei saanut mennä ollenkaan. Eivät etenkään turistit. Yksi Norjan tunnetuimmista vuorista lakkasi olemasta. 

2004 maailma oli muuttunut. NATOn viestikeskuksen toiminnat oli poistettu tai piilotettu ja Gaustatoppen päätettiin muuttaa turistikohteeksi. Tehtiin ensimmäiset kokeilut ja todettiin, että pikkuisen hienosäätöä vain ja kohde olisi sopiva turisteille. Pientä hienosäätöä tosiaan tarvittiin sotilaskohteen turistisoimiseen, tarkemmin sanottuna kuusi vuotta tarvittiin säätämiseen. Ensimmäiset turistit menivät junalla ylös ja laskivat suksilla alas nimittäin vasta 2010 eli tasan 200 vuotta vuoren ensimmäisen valloituksen jälkeen. Valloitus oli tosin aika paljon helpompaa kuin 200 vuotta aiemmin. Laskeminen käykin helposti, jos ylhäällä syö lisäpainoksi kuuluisia vohveleita, joita siellä syödäänkin kohtuulliset 100 000 vuosittain. On muuten sama kuin vuosittaisten vierailijoiden määrä.

Luolaston alempi suuaukko on yli kilometrin korkeudella vuoristossa - sinnekään ei kukaan vahingossa päässyt eksymään. Sitten ensimmäinen juna vie ylöspäin kohtuullisessa kulmassa. Sitten vaihdetaan junaa, joka vie kohtuuttomassa kulmassa ylöspäin lähes parin kilometrin korkeuteen. Sen jälkeen kävellään pitkää käytävää (jonka suljettujen sivuovien taakse ei kurkistelemaan pääse vieläkään), kunnes sitä huomaa olevansa korkealla, hyvin liki vuoren huippua. Kivisiä portaita voi nousta huipulle asti. Kirkkaalla säällä näkyvyys on jopa 150 kilometriä - tai sitten ollaan pilven sisällä eikä näkyvyys ole kuin 10 metriä, tai jopa vähemmän.

Nousu junilla vuoren sisällä, huikeaa salaista tekniikkaa, vihollisia ja agentteja - tämä on kuin parhaista James Bond -elokuvista. Siellä voi mies tuntea olevansa Bond, tai nainen tuntea olevansa Modesty Blaise. Oikeasti Hra Oma Ajan kaltainen mies on tietysti lähinnä James Potkukelkka ja Viivin kaltainen nainen on lähinnä Modesty Blaise. 

Siinä missä Gaustatoppenin antennit seurasivat Neuvostoliiton touhuja, alueen lähellä nähtiin ympäri vuoden usein marjanpoimijoita, joiden autot kuuluivat Neuvostoliiton lähetystölle ja joiden katolla oli erittäin korkeita antenneja...

Tunnelissa tapahtui etenkin rakennusaikana romahduksia. Yhä edelleen rakenteissa on halkeamia ja valtavia lohkareita tunnelin sisällä voisi sortua. Vuoren sisällä nimittäin oli ja on yhä tuhansia vuosia vanhaa ikijäätä, ja vuoren läpi ylöspäin menevä tunneli on kuin piippu, jota pitkin lämmin ilma nousee ja sulattaa jään ja valtaisat lohkareet voivat yhä pudota ja murskata kapean tunnelin. Satoja metrejä kiveä joka suuntaan ahtaan käytävän ympärillä. Ahtaan paikan kammoisia ei ehkä helpota ajatus, että kapeassa tunnelissa sitä on sortuman sattuessa keskellä valtavaa vuorta. Sieltä ei kukaan tule hakemaan ajoissa...


Lillehammerista Gaustatoppenille


Lillehammerista ei kannata ajaa E6:tta yhtään enempää etelään kuin on pakollista. Pieniä teitä löytyy joka suuntaan ja niitä kannattaa ajaa. Kartan reittikään ei ole ehkä paras, pohjoisempaa menee nimittäin kiinnostavampia teitä kuin tämän reitin eteläisin osa - mutta Gaustatoppenille kyllä kannattaa ajaa tuolta etelästä ylös vuoristoon ja nauttia maisemista. Pohjoispää tiestä on kivaa serpentiiniä.


Pienempiä teitä Lillehammerista Gaustatoppenille





Kapeat sillat ovat tunnelmallisia


Edessä pilviseinä - näkyvyys sen sisällä oli hyvin rajoitettu


1,3 kilometrin korkeudessa on etelässäkin aika karua



Gaustatoppen



Ensin yhdellä junalla - etukaukalo on suksille ja muulle tavaralle. 



Seuraava juna kulkeekin sitten erittäin jyrkässä kulmassa



Kapselijuna nousee jyrkässä kulmassa vuoren sisällä


Käytävä ulos - moni ei huomaa, että vuoressa on yhä runsaasti tiloja, joihin ei ole pääsyä...





Klikkaa tästä VIDEO!




Kiviportaat vievät ihan huipulle


Portaisiin oli kaiverrettuna kaikenlaisia nimiä, kaivertajien rakkaita ja muita...




Austbø


Tällä ilmaisella lukijamatkalla lukijamme saavat jälleen kerran tietää jotain, mitä eivät tienneet. Siis hieman alempana tekstissä. Ja vaikkei mikään muu kiinnostaisi kuin ajaminen, niin Fv37 on ajamisen arvoinen - siinä on mutkia ja maisemia,  ja jos on vaikkapa syystä tai toisesta kiire (eli haluaa vain jonkin tekosyyn ajaa kovempaa), niin tällä tiellä se on hauskaa - tällä tiellä on kaikkea!

Gaustatoppenilta kohti Austbøtä



Tässä yksi hyvä vastaus kysymykseen, että "Miksi Norjaan?"


Ratkaisiko tämä toisen maailmansodan? Täällä Rjukanin alueella Vemorkin voimalassa tehtiin raskasvettä ydinasekehittelyyn Saksalle. Liittoutuneille tämän tuhoaminen oli tärkeintä luokkaa prioriteetiltaan. Ensin liittoutuneet koettivat tuhota sen 1942 kommandoiskulla, mutta se epäonnistui. Sitten keväällä 1943 norjalaiset sabotöörit saapuivat Englannista ja saivat sen tuhottua, mutta laitos korjattiin ja tuotanto jatkui. Syksyllä 1943 Yhdysvaltojen koneet pommittivat laitosta ja tuotantoa ei voitu enää jatkaa. Saksa ei saanut ydinasetta, jolla olisi tasoitettu Lontoo ja Moskova. 
Vemorkin voimalassa valmistettiin muun muassa kemikaaleja lannoitetuotteisiin, joita myytiin kaikkialle Skandinaviaan. Laitos oli yksi maailman suurimmista vesivoimaloista, ja 1930-luvun puolivälissä sinne tuli myös Euroopan ensimmäinen raskaan veden tuotantolaitos. Muutama vuosi myöhemmin ilmeni, että raskas vesi hidasti neutroneita ydinreaktorissa, mikä on tärkeää atomin hallitulle halkeamiselle. Saksalaiset tulivat siihen tulokseen, että raskas vesi oli tunnetuista hidastimista paras, sillä se mahdollisti luonnollisen uraanin käytön ydinaineena reaktorissa kalliin rikastetun uraanin sijaan. Kun Saksa miehitti Norjan huhtikuussa 1940, Vemork oli yksi miehitetyn Euroopan tärkeimmistä paikoista, sillä laitoksessa oli avain sodan voittamiseen. Ennen sotaa Vemorkin laitos tuotti hieman yli 100 kg raskasta vettä vuodessa, mutta natsit vaativat, että tuotanto piti kasvattaa 1,5 tonniin.

Tunneleita Norjassa riittää, tämä tiellä Fv37


Hotelli Austbøssä


Hotellin takapihalla - aika moni varmaankin tykkäisi, jos omalla takapihalla olisi tällaiset maisemat


Vain Norjassa...


Omaa Aikaa... jossain


Tässä osassa mentiin Lillehammerista (joka on kuulemma Hra Oma Ajan toinen kotikaupunki - kuinka mones???), Gaustatoppenin kautta Austbøhön. Molemmat ovat varmaan useimmille lukijoille vieraita. Gaustatoppenin tunnettuus tulee varmasti kasvamaan. 

Suomessa ei saa ajaa, jos on pilvessä, mutta Norjassa siltä ei aina voi välttyä. Näin kävi taas mennessämme Gaustatoppenille. Ajamalla pääsi parhaimmillaan liki 1300 metriin, mutta huipulle piti mennä junalla - vuoren sisällä.

Juna-asema on noin 1100 metrin korkeudessa, josta juna menee vuoren sisällä reilut 700 metriä ylöspäin erittäin jyrkässä kulmassa erittäin ahtaassa tunnelissa.

Maksoimme reilut 80 euroa Norjan upeimmista maisemista - mahtavaa! Toki olisi ollut vielä hienompaa, jos ne maisemat olisi nähnyt. Pilven sisällä ei vaan kauas näe... 

Kätevää, että vuoren huippu on selkeästi merkitty, kuten kuvassa. Viivi on ihan pilvessä.

Gaustatoppenilta jäi mieleen monia asioita. Tietenkin paikka itsessään, mieletön tunnelma, klaustrofobia ahtaassa tunnelissa vuoren sisällä, mutta myös monet muut pienemmät asiat. Esimerkiksi kiviportaisiin ja muualle on kaiverrettu omia ja rakkaiden nimiä. Ehkä jonkun kaivertajan rakkaisiin kuuluu esimerkiksi "Harley-Davidson Motor Cycles" -kaiverrus. 

Ja sitten Muppet-papat. Muistatteko Muppet Showsta kaksi äänekästä vanhaa ukkoa, jotka leukailivat koko ajan ja nauroivat omille jutuilleen? He olivat Gaustatoppenilla. He olivat äänekkäästi edessä ahtaassa käytävässä. He olivat äänekkäästi edessä portaissa huipulle. He olivat äänekkäästi edessä, kun piti ottaa kuva missä tahansa. He olivat äänekkäästi edessä moneen kertaan ja joka ikisessä paikassa. Tiellä. Äänekkäästi. Leukaillen. Lopulta, kun vuorelta oltiin poistumassa, pienen junakapselimme ovi avautuu uudelleen ja edessä ovat Muppet-papat. Kapseli on sopivan täynnä jo meistä kahdesta, mutta he astuvat vaunuun huutaen kumpikin norjaksi "Kyllä minä tänne mahdun!". Sitten istutaan erittäin tiiviisti. Ja äänekkäästi. Lukija voi kuvitella: pieni, ahdas kapseli kulkee ahdasta tunnelia vuoren sisällä, satoja metrejä kiveä joka suuntaan ympärillä, paljon äänekästä Muppet-ukkojen leukailua... Jos luola olisi silloin sortunut ja olisimme jääneet jumiin, olisimme kynsillä kaivaneet sieltä tien kallion läpi ulos! 

Gaustatoppenin jälkeen ajoimme hotelliin aivan upeita teitä - serpentiiniä ja maisemaa riitti, ja toisaalta myös suuremmat nopeudet mahdollistavaa loivempimutkaista tietä. Hotelliin on vain muutama kilometri, sanoi Hra Oma Aika. Tarkempi mittaus osoitti, että muutama on yli 60 kilometriä ja ajallisesti kuvauspysähdyksineen suunnilleen tunnin ajomatka. No, ne todella olivat reilut 60 000 ilometriä!

Rjuken on yksi kauneimmista kylistä Norjassa! Vuoriston serpentiinin jälkeen myös tie 37 oli mahtava, serpentiiniä ja nopeita kurveja.

Hotellivaraus oli Hra Oma Ajan mukaan tehty jostain läävästä, joka oaoittautui oikein mukavaksi ja upealla paikalla olevaksi kivaksi hotelliksi. Nyt olimme tietenkin Austbøssä, onhan se kuulemma Hra Oma Ajan toinen kotikaupunki. Tosin hän ei tainnut huomata, ettei siellä mitään kaupunkia edes ollut vaan pieni kylä. 

Reissussa on tässä vaiheessa menossa kolmas viikko ja kaikki on toistaiseksi hyvinmutta äkkiäkös ongelmia vielä tulee, naureskeli Hra Oma Aika. Seuraavassa jutussa hymy hyytyy. Ennen hyytymistä on tarpeen mennä kuumaan suihkuun!



Gaustatoppenin valloittaja


Hra Oma Aika väittää, ettei ole tätä kaivertanut... no, kai siellä on muitakin suomalaisia käynyt! 
😅




________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika )


7 kommenttia:

  1. Johan oli taas mahtavaa juttua! Onko kaikki totta? Viivin kanssa voisi kyllä mennä suihkuun pesemään hiet pois ja muuta...

    VastaaPoista
  2. Tavallaan ihan upean ja jylhän näköistä tuolla vuoren sisällä. Ihmettelin, että mihin se Viivi katosi videon lopussa vai saiko niin tarpeekseen Muppet-papoista, että johonkin oli vain lähdettävä.

    VastaaPoista
  3. Tämä Norja sarja on mahtava! Toivottavasti ei lopu koskaan! Viivistä toivon lisää kuvia, vaikka vaatepuolelle!

    VastaaPoista
  4. Hienoa tarinaa ja kuvia jälleen! Mahtava seurata Norjan matkaa Hra Oma Ajan toisesta kotikaupungista toiseen kotikaupunkiin ;)
    Viivi on upea nainen!

    VastaaPoista