Voss on yksi Norjan suurimmista kunnista ja sen kuntakeskus on Vossevangen. Vossin alueesta 90 % on vuoristoa ja sieltä löytyy myös sotilastukikohta, jossa NATO-joukot harjoittelevat talviolosuhteita. Mikäs on harjoitellessa, kun lumesta ei pulaa tule minään talvena. Voss on rannikon ja sisämaan kohtauspaikka ja niinpä siellä sataakin tuplasti sen mitä vaikkapa Helsingissä. Vossissa on talvella asialliset viisi metriä lunta eli pikkuisen kolattavaa on.
Asutusta Vossissa on ollut viimeiset 3000 vuotta - sillä samoin kuin lunta, niin riistaa ja kalaa on tarjolla runsaasti. Maanviljelyskin on kesäkaudella satoisaa - sillä kymmenellä prosentilla Vossista, joka ei ole vuoristoa.
Nyt seuraa yllätys kaikille yli kolmen promillen humalassa oleville: Vossissa on talviurheilukeskuksia ja ne ovat hyvin suosittuja. Voss olikin Oslon talviolympialaisten vähälumisena talvena 1952 Norefjelletin varasuorituspaikkana syöksylaskussa ja suurpujottelussa.
Vossista löytyy myös Ole Bull Academy, mutta toisin kuin nimestä luulisi, siellä ei opeteta olemaan alfa-uroksia vaan kyseessä on musiikkiakatemia. Vossista on kotoisin iso joukko kuuluisuuksia, joista kolminkertaista hiihdon maailmanmestari Sjur Røthea lukuunottamatta tämän blogin lukijat eivät ole ikinä kuulleet, eivätkä kuule nytkään.
Vossin kirkko on vuodelta 1277. Se todistaa myös ihmeestä, sillä aikalaisten kusipäänä tuntema Pyhä Olavi oli kulkenut alueen läpi tasan 254 vuotta aiemmin tehden asukkaista kristittyjä. Osasitteko laskea? Vuosi oli siis 1023. Tämän ihmeen seurauksena alueelle ilmestyi välittömästi vuonna 1670 ristin muotoinen muistokivi Olavskrossen. Asukkaiden innostus kristinuskoon oli vähemmän vapaaehtoista. Norjalaiset olivatkin hyvin ilahtuneita, kun vuonna 1028 Tanskan kuningas Knuut Suuri ajoi erittäin epäsuositun kuninkaan maanpakoon Novgorodiin. Sieltähän Olavi kuitenkin palasi 1030 ja kansalaiset ilahtuivat ex-kuninkaan paluusta, sillä nyt hänet saatiin tapettua. Tästä paluuvuodesta ja tästä ihmetyypistä kuulemme seuraavassa jutussa enemmän.
Hieno homma, että satoja ja tuhansia vuosia sitten oli vaikka mitä, mutta miksi mennä nykyaikana Vossiin? Ihan siksi, koska siellä on kivaa ja kaunista. Gondolihissillä pääsee suoraan rautatieasemalta ylös viereiselle vuorelle, josta löytyy - yllätys yllätys - maisemia, ulkoilureittejä ja tasokas ravintola. Lasketellakin voi, mutta kesäaikaan suosittelemme suksien sijaan maastopyöriä - valmiita reittejä on eli ei tarvitse välttämättä vetää jyrkänteeltä alas. Jos haluaa kuitenkin välttämättä mennä jyrkänteeltä alas, suosittelemme varjoliitimiä, jotka näyttivät olevan hyvin suosittuja - vuoren loivemmalla rinteellä...
Vossin ravintolat tarjoavat pizzaburgerkebabia ja muita suomalais-norjalaisia perinneruokia, mutta sieltä löytyy poikkeaville myös muuta tarjontaa ja ihania kahviloita. Myös normaaleille...
Erityisen merkittävänä seikkana on mainittava, että Voss on Ylivieskan ystävyyskaupunki, ja eihän niitä erota toisistaan: molemmat vuoristoisia paitsi Ylivieska.
Saksalaiset eivät tuhonneet kirkkoa - suunnilleen kaiken muun kylläkin
Norjalaiset ovat ilmeisesti köyhiä, kun ajavat näinkin vanhoilla autoilla
Älkää ihmetelkä, jos norjalaiset ovat vahvoja urheilussa - smoothietkin tehdään vähän eri tavarasta kuin muualla...
Huomaa varjoliitäjä
Nousu ilman gondolihissiä olisi aikamoinen homma... tässä ollaan alle puolivälissä nousua
Video lentoonlähdöstä
Maisemakeinu - jos tästä keinusta hyppäisi tuohon toiseen suuntaan, lentäisi pitkälle...
Talviurheilu näkyy kesälläkin
Kuten muuallakin Norjassa, vesi joessa on kirkasta
Ihastuttava kahvila itse tehtyine lounassalaatteinen ja leipomuksineen
V-tyylillä...
Omaa aikaa Vossissa
Nyt on vosu Vossissa! Ja mikäs siellä on ollessa, sillä Vossevangen oli yksi miellyttävimpiä kaupunkeja, joissa Norjassa on tullut olluksi - se iski todella, tekisi suorastaan mieli sanoa Vosseschwang! Hra Oma Aika ei ollut alkuun niin mieltynyt eikä niin miellyttävä valittaessaan pysäköinnin surkeudesta keskustassa, mutta kun prätkät saikin laittaa hotellin talliin, niin jopa oli tyytyväinen. Ihan paras paikka!
Sää oli loistava, kesämekkokeli koko ajan, mutta talvella lunta on viisi metriä eli sen lapioiminen ei ehkä suju yhtä kevyesti kuin Suomessa. Vangsvatnet-järvikin oli kesällä lämmin uida. Enkä kovin usein ole kävellyt minkään kaupungin keskustassa pelkässä uimapuvussa litimärkänä! Jotain huvia kanssaihmisille...
Onneksi vuorelle pääsi gondolihissillä, koska Hra Oma Ajasta ei ole mihinkään rasittavaan - mitään jännitystä tai kiihtymystäkään ei saa olla, mutta nuo ovat hyvin moderneja, rauhallisia ja luotettavan oloisia gondoleja, vähän kuin bussissa istuisi. Ylhäällä ei ollut niin kuuma ja siellä viihtyi kauniiden maisemien keskellä hyvin, ja kiva oli katsella, kuinka hyväkuntoiset varjoliitäjät lähtivät vuorelta lentoon.
________________________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika)
Tie Lærdalista Aurlandetiin ei ole kuin noin 50 kilometriä pitkä, mutta se synnyttää enemmän wau-elämyksiä ja muistijälkiä kuin 5000 kilometriä monessa muussa paikassa (joku sanoi "kuten esim. Pohjanmaan Kasitiellä, jossa ei wau-elämyksiä synny edes 5 miljoonan kilometrin matkalla").
Tie tarjoaa enemmän maisemia ja serpentiinimutkia kuin vaikkapa Trollstigen tai Geiranger. Mutta hyvin hiljaista oli turistien suhteen kesällä 2021 - vain norjalaiset motoristit viihtyivät siellä, ja muutamat ilmeisesti ovat viihtyneet siellä useammankin kerran - niin kovaa polvi maassa nopeimmat menivät. Toisaalta joka mutkan takana saattoi olla lehmä tai lammas, eli ei ehkä kauhean suositeltava ajotyyli, koska silloin polven lisäksi on äkkiä myös leuka maassa.
Moni lukija tietää, ettei Hra Oma Aika voi juoda alkoholia eikä Viivi ole koskaan humalassa, mutta saako pilvessä ajaa?
Lillehammerista tultaessa ennen tätä Aurlandsfjelletin ihanuutta voi nimittäin nautiskella monesta muusta ihanuudesta, jos välttelee tietä E16, ja kovasti suosittelemme välttelemään. Ensin pari pienempää vuoriston ylitystä, ja sitten tiellä 52 noustaan sen verran ylemmäs, että mennään reilusti toista kilometriä korkealla pitkän aikaa eli helposti päätyy ajamaan pilveen. Vaikka muualla olisi miellyttävä yli 20 asteen lämpötila, ylhäällä pilvessä se oli enää muutama aste ja pilven kostea hyytävyys lävistää ajovaatteet yllättävän helposti. Saattaa kuppi kuumaa kaakaota maistua monelle sen jälkeen.
Mutta palataanpa Aurlandsfjelletille. Tämä vanha, ikivanha tie... valmistui 1967. Eli ei nyt ihan kaikkein vanhin kumminkaan, mutta eipä tuonne helposti tietä olisi saatukaan. Tai olisihan sellainen tehty, jos vuoren toisella puolella olisi ollut riittävästi Miehiä ja toisella puolella markkinat, naisia ja viinaa, kuten Trollstigenin tapauksessa aikoinaan oli. Tie oli ja on auki vain kesäisin, muulloin se on kulkukelvoton paitsi suksilla eli Hra Oma Ajan teorian numero 1243 mukaan tämä on todennäköisesti talvisin norjalaisten salainen hiihtotreenikeskus: läpi päässeet valitaan suoraan olympialaisiin. Tuskin tien lempinimi muuten olisi "snow road", vaikka tien varressa onkin lunta ympäri vuoden.
Kannattaa aloittaa nousu Lærdalin Erdalista. Hetki rantaviivaa, sitten Gammel Aurlandsveggen kääntyy suoraan kohti vuoristoa. Nousu jatkuu ja jatkuu, ja jollei tiedä mitä odottaa, yllättyy varmasti. Juuri kun luulee, että nousu päättyy, huomaakin olevansa taas astetta tai paria ylempänä. Lopulta ajellaan erittäin karussa ympäristössä yli 1,3 kilometrin korkeudessa, jossa ei taaskaan ole kuin kiveä, vähän ruohoa sekä vuoristolampia ja -järviä.
Matkan varrella kannattaa pysähtyä kohteessa nimeltä Vedahaugane. Siinä on toki kuvauksellisia vuoristomaisemia, mutta tietämätön kulkija saattaa ohittaa sen pysähtymättä. Pysähdy kuitenkin, sillä nähtävää on vuoren sisälläkin! Oletko koskaan ajatellut meneväsi karhun luolaan? Aivan, se ei yleensä ole hyvä idea, mutta täällä se on suositeltavaa. Amerikkalaisen Mark Dionin taideteos "DEN ("Hiet")" eli Luola kannattaa käydä katsomassa. Luolassa on karhu kotona, mutta se nukkuu jätekasan päällä. Herkässä vuoristossa tällainen luola on aika vaikuttava - jossain muualla se ei ehkä ajatuksena toimisi yhtään niin hyvin.
Huipun jälkeen alkaa mutkitteleva lasku ja vajaat kymmenen kilometriä ennen Aurlandetia on Stegastein-niminen näköalapaikka, joka on 640 metriä alla olevan Aurlandetin kylän ja vuonon yläpuolella. Ja arvatkaa mitä? Sieltä on hienot näköalat alas vuonolle. Olisitteko arvanneet? Laiskimmat turistit tulevat sinne suoraan Aurlandetin kylästä ja palaavat sitten takaisin isommille teille ja kuittaavat listaansa, että Stegastein nähty. Etenkin motoristeille voi sanoa, että tuo vuoriston ylitys on upeampi kokemus kuin näköalapaikka, vaikka se hieno onkin. Alas Aurlandetiin kurvaillaan tiukkaa serpentiiniä ja ruuhka-aikaan ei edes prätkillä pääse kunnolla ohittamaan jonoja. Eli oikeastaan hiton hieno juttu, että ne "kaikkien kaverit" ja muut hidasteet eivät ole vuoristotiellä enempää tiellä.
Aurlandetista kohti Vossia (Googlessa lukee kartoissa Vossewangen, mutta kylteissä ja kaupungissa lukee vain Voss) ajellaan lukuisista tunneleista ja pitkin joen vartta, kuten niin usein Norjassa. Ja jos mielessäsi odotit, että Voss on joku Pieksämäkeä pienempi satunnainen motellikylä tien varrella, huomaat äkkiä erehtyneesi. Voss on ihan oikea kaupunki ja kaiken lisäksi erittäin viihtyisä. Tosin, kuten kaikkien kaupunkien keskustoissa, pysäköinti voi olla vähän haasteellista ja kallista.
Lillehammerista lähtiessä ensin noustaan ja noustaan, mutta hiljalleen ja ikäänkuin huomaamatta.
Mutta tiellä 52 huomaa kyllä nousseensa ylös, kun...
...huomaa olevansa ihan pilvessä ja keli on hyytävä.
Sitten alkaa laskeutuminen - tien märkyys on pilvestä, ei sateesta.
Hyvä vinkki - viimeinen huoltoasema ennen vuorta... eli Aurdalsfjelletiä
Lærdalista alkaa vanha, vuoriston ylittävä tie Aurlandetiin
Vähän erilainen karhunpesä eli kantaa ottava taideteos vuoren sisällä. Suuaukossa jopa Viivi joutuu kumartumaan eli se on todella matala...
Navi luulee hetken kuluttua, että ollaan alla olevassa Norjan ja koko maailman pisimmässä maantietunnelissa. Siellä ollaan kuitenkin vasta myöhemmin reissulla. Nyt välissä on lähemmäs puolitoista kilometriä kiveä, sillä ollaan ollaan pienellä, liki kartoissa näkymättömällä vuoristotiellä.
Stegastein
640 metriä Aurlandetin kylän yläpuolella
Stegasteinin näkymät videona
Omaa aikaa
Lampaita ja lehmiä sai varoa yli kilometrin korkeudessakin. Molemmat pärjäävät ja viihtyvät
vuoristossa hyvin eikä aitoja tarvita - ruohoa riittää ja kulkijat osaavat enimmäkseen varoa. Aurlandsfjelletilläkin lehmiä tuli vastaan paikoissa, joissa oli vain kiveä ja ruohoa. "Ferist" tiellä estää eläinten kulkeutumisen liian kauas.
Tämä reitin ensimmäinen varsinainen vuoriston ylitys oli pilven
sisällä muutaman asteen lämpötilassa, ja kymmenien kilometrien jälkeen alkoi kummasti kaivata lämpövaatteita. Vaikka ajokamat pitävät sadetta aika hyvin, niin pilven hyytävyys tuli lopulta läpi.
Seuraava vuorten ylitys eli Aurlandsfjellet olikin jännenpää ja nautinnollisempaa, paljon tiukkoja serpentiinejä ja kapea tie. Erikoinen taideteos vuoren sisässäkin jäi mieleen. Stegasteinista puolestaan tulee mieleen Geiranger, aika samantapainen paikka.
Aurlandsfjelletin ylityksen jälkeen Hra Oma Aika ei noteerannut enää tietä reunustavia vuoria, vaan totesi Vossiin päästyämme loppupätkän olleen tylsä, kun ei ollut vuoria näkyvissä... sen verran vaikuttava tuo ylitys oli, ja tietenkin sitä ennen 52-tietä pitkin tehty ylityskin oli näyttävämpää kuin ajaa laaksossa, mutta kyllä siinä vuoria koko ajan ympärillä on. Hra Oma aikakin huomasi ne sitten parin päivän päästä, kun matka jatkui Vossista...
Vossissa Hra Oma Aika totesi muutakin, mikä ei ollut hänen sydämelleen kovin viisasta, kun hän ei saisi kiihtyäkään ollenkaan. Hotelli on keskustassa, eikä sen lähellä ole juuri lainkaan pysäköintipaikkoja mihinkään hintaan. Kallista tienvarsipysäköintiä löytyy enemmän satojen metrien päässä, ja Hra Oma Ajan tapauksessa laukkujen kantaminen helteessä muutama sata metriä on aina iso riski. Hän ilmoitti, että täältä häivytään aamunkoitossa heti paikalla ja ensi tilassa, tänne ei jäädä hetkeksikään. Voss on ihan syvältä.
Hotellin respassakin hän jaksoi kertoa mielipiteitään pysäköintimahdollisuuksista Vossin keskustassa ja miten moottoripyörää ei ole kiva jättää kadunvarteen. Hotellin respa mainosti pysäköintitaloja, joihin olisi "vain alle kilometri". Kunnes sitten kymmenen minuutin keskustelun jälkeen respa tarkkana huomasi, että Hra Oma Ajallahan oli moottoripyörävarusteet päällä ja kypäräkin tiskillä.
- Ai tulitteko moottoripyörällä? Moottoripyörät saa pysäköidä hotellin talliin.
Sen jälkeen Voss olikin Hra Oma Ajan mielestä maailman paras paikka, jossa meni pari päivää kuin siivillä, mutta mikä siellä on niin upeaa tallipaikan lisäksi? Siellä nimittäin oikeasti on upeaa. Siellä mekon helmatkin heiluivat ja jossain vaiheessa Viivi oli ihan märkänä. Siitä seuraavassa osassa!
Leppoisat maisemat vaihtuivat...
...säväyttävämpiin.
Syvällä alapuolella kulkee maailman pisin maantietunneli...
Stegasteinilla on tainnut joillain olla erityistä kivaa... (kuksugar = cocksucker)
Pyörät tallissa, ja...
...nautiskelu Vossissa voi alkaa!
________________________
(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa": https://www.blogit.fi/oma-aika)