sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Pompeji oli kuuma paikka monella tapaa. Kotkassa se on yhä lämmin.

Pompeji eli Pompeiji eli Pompei eli Pompeii oli Vesuviuksen juurella oleva kaupunki. Vesuvius puolestaan tunnetaan tietysti parhaiten Milla Magian kotipaikkana. Milla Magia on kenties eroottisin ankka, mutta Pompejin sanotaan olleen eroottisin kaupunki. Motoristeja siellä ei sen loiston aikoihin käynyt ja lukija saa tykönään miettiä, että miksei. Sanotaan nyt vaikka yhdeksi syyksi, että vaikka kaikki roomalaiset tiet veivät Roomaan, niin yksikään ei vienyt Pompejiin eli niiden eduista ja haitoista ei tarvinnut siellä nauttia eikä kärsiä. Nykyään motoristit voivat mennä tutustumaan Pompejiin Italiassa - ja Suomen Kotkassa. Siellä on nimittäin 1.10. asti merikeskus Vellamossa esillä Pompeji, siksi tässä on sinne vinkki. 



Miksi Pompeji oli eroottisin kaupunki?

Koska Pompeji tuhoutui ja kuoli Vesuviuksen purkautuessa vuonna 79, se on kenties antiikin parhaiten säilynyt ja elävin kaupunki tänä päivänä. Se kun ei päässyt koskaan kehittymään esimerkiksi vuoteen1979 mennessä ihanaksi betonielementtilaatikkokaupungiksi, jonka keskellä olisi lakkautettu pankkikonttori ja näivettynyt ostoskeskus. 

Pompeji ei ollut harmaa ja iloton. Se alkoi syntyä 800 eaa, kun kaikkien lukijoiden tuntemat oskit alkoivat nauttia hedelmällisestä maasta. Roomalaiseksi se alkoi kehittyä 200-100 eaa, ja pian se oli oli ihastuttava kaupunki huviloineen - ja bordelleineen. Mukavissa villoissa elettiin hyvinkin nautinnollista ja eroottista elämää, naisten koruissakin jäykät penikset olivat suosittuja. Pompejissa sai syyttää itseään, jos seksuaaliset tarpeet jäivät tyydyttämättä, sillä 20 tuhannen asukkaan Pompejissa ainakin 20 bordellia tarjosi nautintoja työväelle ja kaupunkiin saapuville kauppiaille ja merimiehille. Prostituoituja oli yläluokkaisista kurtisaaneista orjiin. Heitä pidettiin yhteiskunnan kannalta tarpeellisina ja he maksoivat veronsa.

Huoneissa oli kovat, kiviset sängyt, jotta mahdollisesti humalaiset vieraat eivät olisi viihtyneet liian hyvin ja nukahtaneet toimituksen jälkeen. 

Rikkaillahan oli omasta takaa ammattitaitoisia (seksi-)orjia, ja se koski naisiakin. Rakkaus, rakastelu ja avioliitto kun eivät usein liittyneet yhteen. Avioliitto oli sukujen välinen sopimus, joka satettiin tehdä jopa ennen osapuolten syntymää. Rakkaus sitten syntyi myöhemmin, jos oli syntyäkseen. Rakkauteen perustuvia avioliittoja muodostui lähinnä köyhien keskuudessa.

Avioliitoissa nainen säilytti oman omaisuutensa. Avioerokin oli mahdollinen ja helppo. Riitti kun toinen ilmoitti toiselle todistajien läsnäollessa eroavansa. Moniavioisuus oli laissa kielletty. Köyhemmän kansanosan keskuudessa tunnettiin myös avoliitto. Se oli yleinen sotilaiden keskuudessa, jotka eivät saaneet mennä palvelusaikanaan naimisiin. Roomassa oli yleinen myös kolmen kimppa eli kaksi miestä asui avoliitossa yhden naisen kanssa ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä.

Vapaa rakkaus oli mahdollista miehille, ja osalle yläluokan naisia. Naiset olivat Roomassa muutenkin vapaampia kuin missään muualla sen aikakauden maailmassa. Kun miehillä oli bordellinsa, niin naisilla oli omat ilonsa. Naisten ihailun kohteina olivat usein lihaksikkaat gladiaattorit tai vaununajajat, jotka voi rinnastaa nykyajan rock-tähtiin tai urheilijoihin. Erään senaattorin vaimo hylkäsi miehensä ja lapsensa seuratakseen gladiaattoriaan Egyptiin asti. Useimmiten nautinnon hetket toteutettiin gladiaattorien hämärissä kasarmeissa, mikä toi yläluokan naisille  lisäkiksejä. Dildoja oli paljon, lääkärit suosittelivat niitä ja naiset arvostivat dildoja suuresti ja myös käyttivät niitä yleisesti. Tätä ei pidä ihmetellä, sillä fallos-kultti oli yleinen kaikissa muinaisissa kulttuureissa.

Gladiaattorit olivat pääsääntöisesti orjia, mutta esimerkiksi näyttelijät olivat yleensä vapaita. Näyttelijän  ammatti oli prostituoidun tasolla, joten rikkaat naiset saattoivat ostaa heitä omiksi gigoloikseen. Sama päti näyttelijättäriin, jotka toimivat usein pidoissa hetaroina (ylemmän luokan prostituoitu) esityksensä jälkeen. (ku.fi)

"Antiikin aikana suuri määrä siniverisiä, jalosukuisia neitoja harrasti myös ilotyttönä toimimista. Heille siinä ei ollut kysymys ammatista taikka rahan ansainnasta, vaan puhtaasti hekumallisesta jännityksestä ja nautinnon tavoittelusta. Tosin, kun tästä kaiken lisäksi saattoi saada vielä rahaakin ja hyvinkin paljon, niin tuskinpa yksikään tyttö sitäkään pani pahakseen. Asiakkaiden parissa nämä siniveriset ilotytöt olivat erittäin himoittuja. Lemmenhetkeä siniverisen kanssa pidettiin suunnattoman ihanana ja riettaana, koska juuri aatelisnaisille tällainen ei ollut sopivaa. Ja tunnetusti kaikki sellainen, mikä ei ole sopivaa vaan kiellettyä, erityisesti kiihottaa." (tunturisusi.com)

Mikä oli siis Pompejissa ollessa. Miellyttävä ilmasto ja hyvät meriyhteydet. Kiinteistöjen hinnat romahtivat kuitenkin vuonna 79, kun ne peittyivät kuuden metrin paksuiseen tuhka- ja kivikerrokseen. Tosin se ei enää ihmisiä juuri haitannut, sillä he olivat kuolleet jo vähintään myrkyllisiin kaasuihin, elleivät kivisateeseen ja kuumuuteen. Ei se ollut Vesuviuksen ensimmäinen iso purkaus, edellinen oli 1800 eaa ja sitä edellinen 6000 eaa. Seuraava onkin jo... tai no, jääköön sanomatta, kyllä sen sitten aikanaan huomaa.


Pompejin tuho

Toisin kuin ehkä luulisi, laavavirtaukset aiheuttavat vähemmän tuhoa kuin rinteitä alas syöksyvät vulkaaniset, kuumat ja myrkylliset kaasut sekä kivet ja tuhka. 

Plinius vanhempi oli sankareiden sankari. Keisari Claudiuksen virkamiehenä aloittanut Plinius oli keisari Vespaniuksen kanssa erityisissä väleissä ja yleni legioonassa amiraaliksi, vaikkei tiennyt laivastohommista paljon enempää kuin sika sinapista. 

Plinius laivastoineen koetti mennä Pompeijiin

Elokuun 24. päivänä Pompejin ylle alkoi kohota outo pilvi. Välillä se näytti valkoiselta, välillä mustalta. Sitten kello löi rajusti 12, silloin tuli nimittäin valtava räjähdys ja purkaus yllätti asukkaat. Tuhkaa ja hohkakiveä alkoi lähes välittömästi sataa 14 kilometrin korkuisesta pilvestä. Maanjäristyksiä oli ollut pitkin edeltäviä vuosia, mutta niiden merkitystä ei ymmärretty. Kolmekymmentä tuntia myöhemmin ei enää ollut Pompejia eikä pompejilaisia sen enempää kuin naapurikaupunki Herculeumia.

Plinius kuuli lounaan syötyään tilanteesta ja lähti kahdentoista laivan kanssa yrittämään pompeijilaisten evakuointia, mutta kello yhdeltä pimeys oli jo vallannut Pompeijin, kun 20 kilometrin korkuinen tumma pilvi oli jo peittänyt 15 sentin paksuudelta kaiken tuhkalla ja hohkakivellä. Nyt taivaalta alkoi syöksyä jo 30-senttisiä kiviä.

Viiden aikaan Plinius saapui laivastoineen Pompeijin edustalle, mutta Pompeiji oli jo peittynyt puolen metrin paksuudelta tuhkaan ja hohkakiveen eikä rantautuminenkaan niissä olosuhteissa onnistunut. Niinpä sankarimme lähti vajaan parinkymmenen kilometrin päässä olevaan Stabiaeen ystävänsä Pomponiuksen luokse. Illalla rakennukset Pompeijissa alkoivat jo sortua. Tuhkaa satoi jo Stabiaessakin, mutta sankarimme Plinius vanhempi rauhoitteli ihmisiä ("ei tässä mitään hätää ole"), kävi levolle ja kehotti muitakin käymään levolle kaikessa rauhassa. 

Keskiyöllä pilvi oli jo 30 kilometrin korkuinen ja alkoi jäähtyä, ja jäähtyessään se alkoi syöksyä alaspäin. Jäähtyminen on tietenkin suhteellista, sillä tämä alas 30 metriä sekunnissa syöksyvä pyroklastinen pilvi oli noin 450-asteinen ja poltti kaiken elollisen hetkessä niin Herculaneumissa kuin läheisessä Oplontiksessakin. Aamuun mennessä pyroklastinen purkaus saavutti Pompejinkin, ja vaikka se oli jäähtynyt 300-asteiseksi, se tietenkin tappoi kaikki. 

Plinius heräsi Stabiassa tuhkan peittämänä, sillä tuhkaa satoi sinnekin. Ystävänsä Pomponiuksen kanssa he pakenivat rannalle. Proklastinen purkauskin saavutti Stabian, muttei ollut enää ihan kaikille tappavan kuuma. Tuhka ja kuumuus olivat kuitenkin liikaa rannalle paenneelle astmasta kärsineelle Pliniukselle, joten hän löytyi seuraavana päivänä rannalta kuolleena, mutta ilman ulkoisia vammoja. Nämä uskomattomat uroteot johtivat tietenkin siihen, että Plinius on edelleen Italian suurin pelastussankari. Jos lukija huomauttaa, etteihän Plinius lopulta pelstanut ketään, ei edes itseään, niin se on tarttumista lillukan varsiin. 

Tuhkasade jatkui vielä neljä päivää ja Pompeji peittyi kuuden metrin paksuudelta tuhkaan, ja tuhkan alla kaikki säilyi hämmästyttävän hyvin satoja vuosia ihan sitä varten, että aktiivisimmat motoristit voivat mennä sitä katsomaan. Vähemmän aktiiviset voivat mennä Kotkaan katsomaan Pompejin tuhoa, ja onhan se Kotka nyt melkein sama asia kuin Italia. 

Herculaneum oli siis toisella sivulla Vesuviusta ja tuhoutui myös. Miksei siitä puhuta, vaikka sen legendan mukaan perusti sankari itse eli Herkules? Ehkä vähän sama juttu kuin vuonna 2004 Thaimaan tsunamin aikaan Khao Lakissa ei uskottu olevan mitään hätää, kun sieltä ei kuulunut mitään. Ei yhtään mitään. Täysi hiljaisuus. Pompejista puhutaan, koska siitä, tai oikeammin sankarimme Plinius vanhemman eli enonsa uskomattomasta sankariteosta, kirjoitti Plinius nuorempi jo aikanaan historioitsija Tacitukselle, ja niinpä nyt muistelemme Pompejia, emme Herculaneumia. 

Toinen kaupunki, josta ei juuri puhuta, on niinikään lähellä Vesuviusta ollut Baiae, mutta siihen on vähän muita syitä. Baiae oli etenkin ylimpien roomalaisten suosima rietastelupaikka - siellä keisarinna Messalinakin sai olla avoimen rietas ja nautiskella vapaasti kaikesta, mihin mielikuvitus ikinä ylsi. Ja kyllähän se hänellä riitti vaikka mihin. Kesäpalatsi Baiaessa oli välttämättömyys kaikille, jotka katsoivat kuuluvansa Rooman eliittiin, ja kansan suussa kaupunkia alettiin pian kutsua lempi­nimellä ”Pikku Rooma”. Siellä niin miehet kuin naisetkin saattoivat toteuttaa villeimmät fantasiansa. Esimerkiksi vuonna 2 jaa. viettelijän käsikirjan kirjoittanut kuuluisa roomalainen runoilija ja naistenmies Ovidius kehotti miehiä lähtemään naistenmetsästykseen Baiaeen, sillä kaupunki oli täynnä myöntyväisiä naisia.

Messalina taulujen ja patsaiden perusteella 
(worldhistory.org)

Hänen mukaansa kuumat lähteet saavat jopa neitsyet kuumiksi ja halukkaiksi. Kylpylöissä käynnin jälkeen vanhat pariskunnatkin käyttäytyivät kuin vastarakastuneet ja naimattomat naiset lähtivät kainostelematta seikkailuihin lukuisien kumppanien kanssa. Esimerkiksi siveä Lavina, joka oli ”jopa moraalisesti ankarampi kuin miehensä”, villiintyi kylpylävierailulla Baiaessa niin, että unohti miehensä ja livisti erään nuorukaisen matkaan. Puhumattakaan tästä mainitusta keisarinna Messalinasta - hän työskenteli bordellissa ja osallistui siellä halukkaasti orgioihin jopa 25 miehen kanssa. Epäilemättä keisarinna sai perusteellisen ja syvällisen käsityksen valtakunnan tilanteesta. Eräällä Clodialla puolestaan oli sopivasti 300 rakastajaa, jotka hemmottelivat häntä lahjoin, vene­retkin ja juhla-aterioin. Clodialla ei ollut minkään asian puutetta.  (mtvuutiset.fi)

No, suurin osa Baiaeta upposi vähitellen mereen, mutta uskokaa pois - niissä Vesuviuksen höyryissä on jotakin...


Kotkassa asiallisempi meininki

Jollei jaksa ajella Italiaan, niin parasta ajaa siis Kotkaan. Siellä ei ole kiusana Vesuviuksen höyryjä, mutta kyllähän Kotkalla on maine aika vauhdikkaana paikkana. Ehkä jokin muu tuoksu on saanut satamakapakoissa ihmiset kovin reippaiksi. 

Merikeskus Vellamo on suuri ja näyttävä rakennus, ja sisätilojen näyttelyiden lisäksi tarjontaan kuuluvat museolaivat, joihin pääsee myös tutustumaan. Ja tasokas ravintola, jossa voi vaikka syödä ja juoda museopölyt tai meren roiskeet pois mielestään.

Tämä vuoden suuri erityisnäyttely on "Pako Pompejista", jossa pääsee 1.10. asti tutustumaan erityisesti Pompejin tuhoon. Lisäksi tarjolla ovat tietenkin pysyvät näyttelyt, jotka kiinnostavat ainakin merestä tykkääviä. 



Merikeskus Vellamo


Majakkalaiva Kemi


Ruorimiehellä näkyvyys ei ole ihan täydellinen - mutta eipä majakka-alus usein liikukaan


Näitä portaita ei saanut kiivetä majakkatorniin


Jyrkkiä portaita riittää. Hyteissä luettiin tietenkin Aku Ankkaa ja Kansa taisteli -lehteä

Jäänmurtaja Tarmo. Hra Oma Aika lauloi siellä tietenkin täydellä volyymilla "Kaikki Tarmolla jäätä särkemään, jäätä särkemään, jäätä särkemään..." vähän ennenkuin hänet heitettiin ulos sieltä.


Harvemmin voi kävellä moottorin sisällä - Tarmolla niin voi tehdä. Kuvassa astetta isommat kirtokanget pyörittämässä kampiakselia! Jokainen kolmesta sylinteristä on eri mallinen.





Vellamossa voi kokea Pompejin loiston ja...
...sen tuhon




Käydään nukkumaan. Ei tässä mitään hätää ole.








Pääsylipputarrat tulee sijoittaa näkyvään paikkaan

Aku Ankka -lehdestä, jota on syytä suositella kaikille, koska se tarjoaa enemmän tosiasioita kuin moni nykyinen media, löytyy vaihtoehtoinen selitys Vesuviuksen purkauksille:



________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )



15 kommenttia:

  1. No olipas mielenkiintoinen juttu! Hyvä vinkki, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Erinomainen juttu! Kiitoksia tästä!

    VastaaPoista
  3. Todella hieno juttu! Nauroin. Blurraukset ja etäkuvat luovat tosin melankoliaa, ehkä tarkoituksella.

    VastaaPoista
  4. Vellamo on todella kiinnostava paikka, jossa olemme pariinkin kertaan käyneet. Ollaan todennäköisesti menossa taas Kotkaan vielä tämän syksyn aikana, joten pidetäänpä taas Vellamo mielessä!

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti blurraus, joka ei halua millään tavoin olla palstan kanssa tekemisissä, palaisi.

    VastaaPoista
  6. Jahas, hra Oma Ajalla uusi Viivi, onnea! Milloinkas saadaan piilokuvia tästä hotwifesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, mutta muutoin ei tainnut osua kommentissa asiat reaalimaailmaan... 😃

      Poista
  7. Seksikkäitä viboja kyllä kaivattaisiin blogiin. Tämäkin tulisi pitää mielessä.

    VastaaPoista
  8. Milloin tulee seuraava juttu ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina lähipäivinä, ehkä jo huomenna. Ja jossain vaiheessa alkaa uusi juttusarja Norjasta!

      Poista
  9. Juttua odotellaan. Onkos uusi nainen mukana?

    VastaaPoista
  10. Hidasta on päivittäminen. Ennen oli joskus mukavan usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, juttuja on nyt tullut harvoin. Aikaa on valitettavasti mennyt muuhun, mutta eiköhän juttuja aleta vähitellen saada useammin. Tulossa on Norjaa ja muuta kyllä.

      Poista