torstai 6. marraskuuta 2025

Norja 2025, osa 3: Vinkki - sotaan Norjan ja Ruotsin välillä! Melkein.

Wagner Norjan joukoissa 1905...

Tiesitkö, että Ruotsin ja Norjan välillä sota oli enemmän kuin lähellä vuonna 1905? Tai tarkemmin sanottuna se olisi ollut Ruotsin sisällissota, sillä Norja oli osa Ruotsia. Ei siitä taidettu koulun historiankirjoissa juuri puhua? Taustalla oli tavallaan Suomikin, tuo itäinen puskuri, joka muutti koko pelin.

Noin tiivistetysti tapaus alkoi jo sata vuotta aiemmin 1800-luvun alkupuolella. Ruotsi oli ainoa maa, joka ei ollut Napoleonin puolella Britanniaa vastaan. Siksi Venäjä hyökkäsi Ruotsin kimppuun 1808–1809 (Suomen sota) ja valloitti itäisen Ruotsin eli tulevan Suomen alueen. Sitten Venäjä ja muut – paitsi Tanska-Norja – päättivätkin kääntyä Napoleonia vastaan ja Britannian puolelle. Siis juuri kuten Ruotsi oli ollut jo aiemmin.

Kartta 1794 - Venäjä on jo valloittanut osan
tulevan Suomen alueesta Ruotsilta

Norja 2025:


Ruotsi puolestaan otti Napoleonin entisen kenraalin Jean-Baptiste Bernadotten kuninkaakseen (Kaarle XIV Juhana), hyökkäsi Tanska-Norjalle kuuluvaan Norjaan 1814, mutta epäonnistui sotatoimissa. Taas kerran. Ei todellakaan ollut eka kerta samaa linnoitusta vastaan...

Napoleon hävisi Pariisin taistelussa 1814, ja Kielin rauhassa päätettiinkin rangaista Napoleonia tukenutta Tanskaa: Norja revittiin irti Tanska-Norjasta ja annettiin Ruotsille "hyvitykseksi" Suomen menetyksestä. Norjalaiset eivät riemuinneet – he julistivat itsenäisyytensä Eidsvollin perustuslailla 17.5.1814, mutta suurvaltojen päätös oli lopullinen. Se on aina kivaa, kun suurvallat päättävät toisten maiden asioista ja itsenäisyyksistä ja muista pikkuasioista.

Ruotsi siis hävisi idässä ja lännessä (Suomi Venäjälle ja ei vallannut Norjaa sotilaallisesti), mutta tuli silti voittajaksi. Eikös ollutkin looginen soppa? Suomi oli tässä avain: Venäjä halusi heikentää Ruotsia, ja Norja oli palkinto. Ja jo hävinnyt ja karkotettu Nappe-poika palasi Elbaamasta ja meni vielä 1815 ottamaan turpaansa Waterloohon, jotta ruotsalaiset saisivat kaikkien aikojen parhaan euroviisun.

Norjalaiset eivät unohtaneet. Samoihin aikoihin kun Suomessa J.V. Snellman ja muut fennomaanit herättelivät ajatusta "emme ole ruotsalaisia, emme halua venäläisiksi", Norjassa Henrik Wergeland ja Bjørnstjerne Bjørnson lauloivat: "Me haluamme olla norjalaisia Norjassa!". Siitä ei tullut euroviisuvoittajaa. Eivät hoksanneet, ettei silloin edes ollut vielä Euroviisuja. Unionia pidettiin koossa kuninkaan vallalla (Ruotsin kuningas oli myös Norjan kuningas), mutta Norjalla oli oma parlamentti (Storting) ja kasvava itsenäistymishalu.

Vuonna 1905 Storting julisti 7.6. unionin purkautuneeksi, koska kuningas Oscar II (jonka isoisä oli siis se Napen kenraali Bernadotte) kieltäytyi hyväksymästä Norjan omaa konsulaattilakia ja hallitusta. Tämä oli rauhanomainen, mutta rohkea teko. Ruotsissa se nähtiin kapinana, mitä se tietenkin olikin. Norja järjesti kansanäänestyksen 13.8.1905: 99,95 % äänesti unionin purkamisen puolesta. Se kaiketi voidaan tulkita jonkinmoiseksi enemmistöksi.


Miten lähellä sota todella oli?

Hyvin lähellä – kesällä 1905 molemmat maat mobilisoivat joukkojaan rajalle. Norja vahvisti linnoituksiaan (Kongsvinger, Fredriksten, Christiansfjeld) ja mobilisoi 30 000–40 000 miestä. Armeija oli valmis puolustamaan itsenäisyyttä, ja Norja laski Britannian laivaston tuen varaan (Britannia pelkäsi Ruotsin heikentymistä Venäjän eduksi). Ruotsi puolestaan kokosi 50 000 miestä ja harkitsi interventiota – kenraalit arvioivat voiton nopeaksi. Melkein yhtä nopeaksi kuin Putin voiton Ukrainassa.

Heinä–elokuussa joukot olivat rajalla, ja sota oli todennäköinen. Kuningas Oscar II harkitsi sotaa, mutta Ruotsin työväenliike (Hjalmar Branting, tuleva Nobel-voittaja) järjesti massiivisia mielenosoituksia sotaa vastaan, ja Britannia, Saksa sekä Venäjä painostivat rauhaan. Karlstadin neuvottelut (31.8.–23.9.1905) pelastivat: Ruotsi tunnusti Norjan itsenäisyyden 26.10.1905, ja Norja purki rajalinnoituksensa (paitsi Kongsvinger säilyi museona). Rauha voitti – ja Suomi oli taustalla muistuttamassa, miten suurvaltojen peli muuttaa karttaa.

Lopulta Norja valitsi Tanskan prinssi Carlin kuninkaakseen (Haakon VII). Kongsvingerin linnoituksen näyttely kertoo tarinan, jossa jännitys oli kuin prätkällä serpentiinissä pikkuisen liian isolla vauhdilla – lähellä kaatumista, mutta oikea kaasunkäyttö ja itsevarmuus pelastivat päivän.

Kongsvingerin linnoitus, tuo Norjan rajalinnoitus (perustettu 1682), muistuttaa näyttelyissään, miten hiuskarvan varassa rauha roikkui. Historia kertoo tarinan, jossa diplomaattinen neuvottelu, työväenliikkeen asenne ja kansainvälinen painostus estivät sodan, vaikka molemmat maat olivat valmistautuneet aseelliseen selkkaukseen. Norja, unionin heikompi osapuoli, oli erityisen valppaana – sotilaallinen varautuminen oli näkyvää jo 1890-luvulta lähtien. Suomessa puolestaan vähän myöhemmin työväenliike vastusti Suomen itsenäistymistä ja aloitti lopulta sisällissodan. Itsenäisyyden sai Suomikin. Ja siitä alkaa meidän elossa olevien maailmankuva. Matkailu avartaa lompakon lisäksi tietämystä.
















Omaa aikaa... missä?

Tuttu poliisiauto Hamarissa. Oli aikaa kuvata, 
kun päivää oli vielä jäljellä, eikä mihinkään kiire...  
Senhän piti olla hyvinkin rauhallinen päivä - ensin Ruotsista Norjan puolelle Skandinavisk Motorsykkel Museumiin, sieltä Kongswingeriin ja sitten leppoisasti päivän päätteeksi Hamariin yöksi. 

Kamat pois pyörästä ja rennosti hotelliin respaan - ja siellä sitten näppärä havainto, että varaus olikin tullut tehdyksi Kristiansandiin, joka on Norjan eteläkärjessä, reilun viiden tunnin ajomatkan päässä. Säiden takia pitäisi seuraavana päivänä olla kuvaamassa upeaa reittiä Kristiansandista Haugesundiin.


Niinpä sitten vähemmän rauhallisesti kamat takaisin pyörään ja syöksyyn kohti etelää. Luonnollisesti Oslossa oli ruuhka-aika ja suuret tietyöt, jotka pidensivät matka-aikaa. Oslon jälkeen tulikin sitten rankkasadetta tarjolle, mutta jotta ehtisi Kristiansandiin jollain tapaa järjelliseen aikaan, niin eikun ohittamaan kaistojen välissä moottoritiellä, kuten norjalaiset yleensäkin. Muutoin olisin luultavasti vieläkin sillä tiellä matkalla kohti Kristiansandia...

Niin rennosta päivästä, jolloin parin rauhassa ja huolella tutustutun kohteen lisäksi olisi tullut leppoisat reilut 250 kilometriä ja 3,5 tuntia ajamista upeassa säässä, olikin tuloksena 700 kilometriä ja vajaat yhdeksän tuntia ajamista melkoisen vaihtelevassa säässä. Kellon ympäri siis meni pysähdyksineen, mutta ilometrejähän siinä tuli - hauskaa se oli siellä sateessakin!

Tällä videolla on kaistojen välistä splittausta eli lane splittingiä sateessa. Niin ja ennenkuin joku hermostuu, niin lane splitting on Norjassa sallittua.

Kuvassa olen suomalaiseen tyyliin rajattoman iloinen saatuani päähäni kukkaseppeleen. Yhden naispuolisen työntekijän mielestä tarvitsin juuri sellaisen päähäni.












________________________

(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )