torstai 9. elokuuta 2018

Pikku vinkki: Heinolan lintutarha ja Heila

Ajelun syyksi ja kohteeksihan kelpaa pienempikin asia tai syy. Eteläisessä Suomessa sellainen voi hyvin olla myös Heinolan lintutarha, jossa mm. autetaan loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja takaisin luontoon ja pidetään huolta pysyvästikin loukkaantuneista. Lisäksi siellä on lemmikkilintuja hoidossa ja "vanhainkodissa". Paikalla on pitkä historia takana.

Vaikkei olisikaan suuri lintubongari tai tuntisi lintuja, paikka on miellyttävän rauhallinen. Kannattaa piipahtaa, maksutonkin se on! Hyvä päiväretken kohde.

Lintutarhan jälkeen voi mennä viereisen vesitornin laelle kahville - jos paikka on auki. Kyltistä huolimatta ei ollut.

Sen sijaan varmastikin auki on lähellä oleva Heila, josta saa ruokaa ja muuta suoraan pientuottajilta! Oluiden ja muiden juomien ystävätkin löytävät erikoisuuksia.Siinä on myös ravintola, josta saa kahvit ja ruoat nälän siirtämiseen!



Viivin omaa aikaa

- Loukkaantuneiden lintujen hoitopaikka on ajankohtainen aihe sikäli, että tuli ajettua pieni kolari. Käännyin katsomaan vain hetkeksi tien sivussa makaavia miehiä, että mikä heillä on hätänä, pitäisikö mennä auttamaan - ja samalla hetkellä edessä oleva auto jarrutti pysähdyksiin asti kääntyäkseen vasemmalle. Kymmenestä sentistä jäi väistöliikkeen onnistuminen kiinni, vaikka on työntöohjaus tuttua jatkuvan harjoittelun ansiosta. Pyörä hipaisi auton takakulmaa ja sai pieniä naarmuja, mutta johonkin onnistuin käteni siinä lyömään ja värttinäluu murtui. 

Viitisen viikkoa tästä eteenpäin käsi kipsissä tarakkaharakkana siis reissuissa... onneksi sitä ennen on jo tullut ajetuksi vajaat kolme viikkoa Norjassa ja sitä ennen muualla, monta hyvää juttua on tulossa syksyn mittaan upeista paikoista ja upeista teistä! 

Mutta tässä välissä tällainen pieni vinkkijuttu välipalaksi!



Heinolan lintutarha















  




Vesitorninmäki







Heila















5 kommenttia:

  1. Harmi, että sattui tapaturma mutta hyvä ettei kumminkaan käynyt pahemmin.
    Pikaista paranemista!!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Voisin sanoa että blogi oli hiuskarvan varassa loppua tyystin..ainakin pikku Exien puolesta....aina katsottava eteen enemmän kuin taakse.
    Sometimes, there is no next time..

    VastaaPoista
  4. Olettekos koskaan käyneet Saturday on the Raceway -tapahtumassa? Hieno päivä oli tänään, ja mukavaa mutkatietä radalle. Pääsin itsekin kuviin :)
    https://www.facebook.com/media/set/?set=a.2114952525413138.1073741857.1442473559327708&type=1&l=b21647ad29

    VastaaPoista
  5. Kurjaa että käsi on murtunut, mutta onnex ei käynyt pahemmin. Kiitos vinkistä ja kuvista!

    Pikaista Paranemista!

    VastaaPoista