perjantai 11. marraskuuta 2011

Off-topic: Enkö ymmärrä, että Grand Casinon tarkoitus on olla ahne?




Viivin kanssa olemme kovia Beatles-faneja. Voi sitä innostusta, kun huomasimme, että Liverpoolin virallinen Beatles-tribuuttibändi The Mersey Beatles oli tulossa Suomeen esiintymään Helsingin Grand Casinolla! Kun aitoa ei heti kohta pääse kuulemaan, niin tämä olisi hyvä. Mainio tapa juhlistaa hääpäivää! Paitsi että...

Grand Casino järjestää Show&Dinner esityksiä, eli samalla kun syö hyvin, voi katsella bändin showta. Toki kotona voimme kuunnella levyiltä kaiken mitä Beatles ikinä on julkaissut, mutta nyt oikein näkisi ja kuulisi live-esitystä...

Tai olisi nähnyt samalla kun söi, jos olisi nähnyt. Grand Casino otti niin paljon asiakkaita tähän SHOW&Dinner tapahtumaan, että osa pöydistä oli sijoitettu paikkoihin, joista ei ollut mitään mahdollisuutta nähdä mitään. Sanoimme heti tullessamme hovimestarille, ettei tästä näe mitään, mutta hän vakuutti, että kyllä näkee. Ei nähnyt.

Piti siis syödä nopsasti alkupala, nousta ja mennä seisomaan parempaan paikkaan, jotta näki. Samoin tekivät esimerkiksi viereisessä pöydässämme illastaneet - heidänkään paikoiltaan ei nähnyt mitään. Sitten kiireesti takaisin pöytään, kun pääruoka tuli. Pikainen syöminen ja seisomaan parempaan paikkaan. Ja kiireesti pöytään syömään jälkiruoka hätäisesti, jotta voisi taas nousta ja mennä parempaan paikkaan, jotta näkisi.
Näkymä pöydästämme - loput bändistä vasemmalla olevan seinän takana...
Bändi oli aivan loistava. Ruoka oli hyvää ja sali periaatteessa hieno. Grand Casinon ahneus rumaa. Myöhemmin tein kirjallisen reklamaation. Toki hyvin kohteliaasti kuten virkamiehen kuuluukin kuvasin tilanteen, laitoin tuon kuvan mukaan ja tiedustelin, kuinka Grand Casino arveli onnistuneensa järjestämään hääpäivämme loppuhuipennuksen?

Grand Casino lupasi vastata seuraavana maanantaina. Ei tietenkään vastannut. Parin viikon päästä lähetin uuden kysymyksen. Se tuotti lopulta vastauksen, jossa he kertoivat miten hyvin kaikki on järjestetty ja kuinka artistien tulisi liikkua eri puolilla salia niin että kaikki näkevät, mutta toisaalta "nauttiminen onnistuu myös ainoastaan kuuntelemalla". Haloo, kyseessä on SHOW! 

Vastasin, että "Uskoakseni live-musiikin kuuntelussa juuri artistin näkeminen tekee isoimman eron verrattuna äänilevyn kuuntelemiseen. En ihan osaa kuvitella, miten tavanomaisten bändien soittajat voisivat liikkua muualla kuin lavalla, josta suurin osa jää täysin rakenteiden (seinät, tolpat) pimentoon kuvan esittämillä paikoilla ja näkyvälläkin alueella olevat soittajat jäävät toisten vieraiden taakse lähes täysin näkymättömiin. Istuuko kukaan koskaan missään omasta tahdostaan vaikkapa tolpan takana, vaikka ”vain kuuntelisi” seminaarissa puhujaa tai konsertissa orkesteria tai edes kirkossa pappia?"

En edes odottanut keskustelun jatkuvan pidempään. Tiedänpähän, mihin en vaimoni kanssa mene kaksin enkä vieraidenkaan kanssa. Oma vika, kun en ymmärtänyt ennakkoon, että jos joku on ahne, niin tietysti Casino - pääasia, että asiakas tuo rahaa. Sama se, näkevätkö kaikki saman hinnan maksaneet asiakkaat shown vai eivät. 

Todettakoon, että vastaava Beatles Show&Dinner oli myös teatteri Koitossa ja Tampeeella, joissa molemmissa paikoissa kaikilta paikoilta näki myös esityksen mainiosti. Sääli vain, että rahat menivät niihin, kun selvisikin, että yksi aidoista eli Paul McCartney on tulossa Helsinkiin eikä niihin lippuihin ollut enää rahaa. :(

No, lopuksi muutama kännykkäkuva, jotka otin syönnin lomassa menemällä seisomaan parempaan paikkaan - todella hyvin pojat vetivät!


"John" laulaa


"Paul" ja "John" laulavat
"Paul", "George" ja "John" laulavat


Nahkahame, nahkasaappaat - leather skirt, leather boots
Televisioruuduista näki, mitä muutaman metrin päässä tapahtui...



Nahkahame, nahka saappaat, nahkatakki - leather skirt, leather boots, leather jacket
Bändin mahtava esitys sai hymyn huulille, vaikkei Grand Casino saanutkaan
(Taustalla Kansallisteatteri, en viitsinyt kuvata Grand Casinoa...)


4 kommenttia:

  1. Grand Casino voisi vaikka Lontoon kielen sanakirjasta katsoa, mitä tarkoittaa "show" ja pohtia uudelleen, mahtaako sillä näkemisellä olla jotain väliä...

    VastaaPoista
  2. Sen verran täytyy antaa pisteitä, että (viimein) vuonna 2013 otettiin palaute tosissaan ja myönnettiin moka:

    "Pahoittelen vielä epäonnistumistamme koskien teidän show&dinner iltaa 2011. Uskallan toivoa, että olemme ottaneet opiksemme palautteestanne."

    Toivottavasti näin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hiano homma on että viivi nahoittelee kivasti

      Poista
  3. Minulle olisi riittänyt paikka Viivin viereisestä pöydästä. Viivin "show" näyttää niin upealta.

    VastaaPoista