maanantai 23. huhtikuuta 2012

Koisjärven disko ja muita herkkuja


Koisjärven disko
Legendaarinen, aivan ultimaattinen Koisjärven disko!
Kevään ensimmäinen todella hieno päivä koitti vihdoin! Tällä kertaa Viivi II suunnattiin Nurmijärven ja Vihdin kautta Lohjalle. Kevät oli niin upeaa ja maisemat hienoja, että nautittuamme Lohjan Martinan herkuista päätimme ottaa takaisin kohti Helsinkiä ajellessa muutamia kuvia. Itse asiassa reitti on niin hieno, että sitä voi suositella kaikille näillä kulmilla prätkäileville tai vaikkapa osaksi jotain letka-ajoa. Itse asiassa Lohjan-Vihdin ympäristö on niin täynnä herkullisia ajoreittejä, että tämä on vain yksi vaihtoehto monista - laittakaa kommentteihin omia ehdotuksianne? Pari pientä variaatiota merkkasin karttoihin katkoviivoin.


Ensin Lohjalta tietä 1090, sitten kääntyminen kohti Hyrsylänmutkaa, jonka läpi ajettua jatketaan tien 1223 linjaa kohti Jokikuntaa. Sieltä suunnaksi Vihti (1224), josta edelleen tietä 1221 kohti Otalampea. Siellä 1322:ta Lepsämäntien risteykseen saakka, josta pyörä kohti Lepsämää. Lepsämän läpi ajettua tulee Kuonomäen risteys, josta muidenkin kuin koirien ystävien kannattaa kääntyä. Klaukkalaan saavuttua ei kannata kauheasti sitä pitäjää ihmetellä, mutta sen läpi ajettuaan kannattaa kääntyä ja surauttaa Luhtaanmäen läpi kohti Kivistöä, josta pääsee koukkaamaan Riipiläntien kautta Katriinan tielle. Tuurilla pääsee kisaamaan nousevan lentokoneen kanssa (tai ainakin katselemaan sitä), mutta lopulta törmää ajajan ankeusrajaan eli Kehä Kolmoseen. 

Matkan varrella vastaan voi tulla toisten motoristien lisäksi aivan ultimaattinen Koisjärven disko tai vaikka museoveturi! 
Samankaltainen reissu on myös Lisää herkkuja: Nurmijärvi - Hyvinkää - Kytäjä - Lohja -reissu.

Klikkaa kuvat suuremmiksi niin näetkin jotakin!


Viivi, Honda CX 500, Lohja, Lohjan kirkko, Pyhän Laurin kirkko
Lohjan kirkko

Kartta 1: Lohjalta Hyrsylänmutkan läpi kohti Jokikuntaa 

Viivi II, Honda CX 500, Lohja, tie 1090
Tie 1090

Viivi II, Honda CX 500, Lohja, tie 1090, Hyrsylänmutka
Tieltä 1090 kohti Hyrsylänmutkaa




Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka



Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka, veturi


Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka,


Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka,



Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Hyrsylänmutka,


Kartta 2:  Jokikunnasta Vihdin läpi kohti Lepsämää

Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Hiidenvesi
Kohti Jokikuntaa tiellä 1223


Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Hiidenvesi
Tie 1223

Koisjärven disko
Legendaarinen, aivan ultimaattinen Koisjärven disko!


Viivi, Viivi II, Honda CX 500



Viivi II, Honda CX 500, Jokikunta
Vanjärvi näkyy hyvin tiellä 1224


Viivi, Viivi II, Honda CX 500, Vihti
Vihdissä harjujen lomitse

Viivi II, Honda CX 500, Lepsämä
Lepsämäntie on pieni ja mutkikas, mutta paikoin töyssyinen 

Viivi II, Honda CX 500, Lepsämä
Saavumme Lepsämään

Kartta 3: Vaihtoehtoisia reittejä Lepsämästä Kehä II:lle


Viivi II, Honda CX 500, Lepsämä
Lepsämän laaksossa luikerteleva joki päätyy sekin aikanaan Vantaanjokeen 

Viivi II, Honda CX 500, Helsinki-Vantaa lentoasema, Airbus
(Kuva vuodelta 2011, kiitorata 3 on remontissa heinäkuun
alkuun asti eli nyt huhtikuussa ei näe koneita)

Koko ajettu paluureitti

Viivi, Viivi II, Honda CX 500, nahkahousut
Lopuksi on pestävä Viivi II  :D

6 kommenttia:

  1. Mukavia näkymiä... ;)

    VastaaPoista
  2. Hei Ben!

    Kiva, että olet liian itsen valokuvan.
    Mutta valitettavasti, ja kypärä ...

    Tervehdys!
    Michael
    webmaster@guellepumpe.de

    VastaaPoista
  3. Onko toi nainen sinkku ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naimisissa olen... mutta ei niin varattu, ettei noissa tapaamisissa silti juttelemaan saisi tulla... ;)

      Poista
  4. Heippa herkkupeppu ;)
    Missäpäin tuo museoveturi majailee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyrsylän mutkassa, Siinä Aira Samulinin paikassa, mutta tien varressa. :)

      Poista