sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hämeen Härkätie ja kauden 2016 aloitus

Minä tykkään talvesta, mutta koskaan en ole odottanut kevättä niinkuin nyt - ja se tunne, kun viimein saattoi hakea Dollyn pommisuojasta! Kun luolan ovi aukesi ja edessä oli auringonpaiste ja kuiva tie! Pari pienempää ajelua lähiseuduilla, mutta sitten "oli pakko" ajaa ensin Raisioon yhden VVM-pariskunnan luo ja sen jälkeen kotiin yhtä lempitietäni eli Hämeen Härkätietä (aiemmin esillä esim tässä ja tässä reissujutussa ja tässä mökkielämäjutussa). Se oli viimeisiä teitä viime syksynä ja nyt ensimmäisiä. Tosin pitää vielä pukea kymmenen kerrosta vaatetta goretexin alle ja silti tulee kylmä muutaman tunnin jälkeen...


Hämeen Härkätie

Hämeen Härkätie Turusta Hämeenlinnaan on Suomen vanhimpia varsinaisia teitä, tehty valtatieksi samoihin aikoihin kuin Kuninkaantie 1500-luvulla. Turun päässä siitä ei ole paljon jäljellä, mutta on pieni pätkä hyvää hiekkatietä, joka kannattaa ajaa ihan Liedon Vanhanlinnan takia. Se on "alkuperäinen Turunlinna" eli linna ennen Turkua. Sieltä on upeat näköalat! (kuvia eri ajokerroilta, kauden aloituskuvat lopussa)





  




Härkätie on jäänyt sen jälkeen Kymppitien alle, mutta parikymmentä kilometriä myöhemmin se jatkuu taas vanhalla uralla, ne ovat tien nautinnollisimmat alueet - pientä mutkatietä kymmeniä kilometrejä. Matkan varrelle (tai parin kilometrin koukkaus) osuu hiukan ennen Porrasta myös monen motoristin suosikkiravintola Kievarin Kirnu. 


































Kirnusta pohjoiseen on vielä upeaa asvaltoitua mutkatietä pitkän matkaa, mutta pienen hiekkatiekoukkauksenkin voi siitä tehdä. Valtatie 54:n ylityksen jälkeen alkaa mietityttää, kun kyltti kertoo, että osa Härkätietä oli valtatie vuoteen 1961 asti! Siis pieni hiekkatie oli valtatie niin kauan... Hiekkatietä on jonkin matkaa, kunnes päädytään taa kymppitielle. Siitä Härkätie erkanee kuitenkin taas aika pian ja on väliin hiekkaietä ja Hämeenlinnan lähellä taas oikein mukavaa asvalttitietä. 










  






Kauden 2016 aloitus

Pommisuojasta 12.3. ja ajelua lähiseuduilla...



  


  


Lumiosuuden sai ajaa Hra Oma Aika
  


  


  


...ja taas reissussa Härkätiellä ja muualla Varsinais-Suomessa





 
Dollylla ja Wagnerilla on vähän kokoeroa...

Tästä se taas lähtee, toivottavasti monta hyvää reissua ympäri Suomen, ja Ruotsiin ja Norjaankin. 

13 kommenttia:

  1. Toivottavasti on paljon ilometrejä luvassa kaudelle 2016! (Toivotus kaikille motoristeille)

    VastaaPoista
  2. Silta joen yli ja kirkontorni, mistä on?

    VastaaPoista
  3. Se on Koski Tl, kaunis paikka ��

    VastaaPoista
  4. Kylläpä oli komea tuo panoraamakuva. Maisema kaartaa kauniisti kuin Viivin kurvit. Mistä kohtaa tuo uhkea nyppylä löytyy? Kysyy Aku Ankan veljenpoikien oikea isä, Kalle Anka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just se Liedon Vanhalinna, heti siinä Härkätien alussa. :)

      Poista
  5. Oi, sä aloitit jo :) Paljon ilometrejä täältäkin! Mä aloitan tulevana viikonloppuna, jee!

    VastaaPoista
  6. Moi, tultiinko puolisen tuntia sitten vastakkain Tervajoella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kotona kuumeessa... :(

      Poista
    2. Ikävä kuulla, toivotan pikaista paranemista. Ryhmyssä ja Romppaisessa joivat lääkkeeksi sipulimaitoa...

      Poista
    3. Paha yskä ja yhä pahenee?
      Vai jo paranemaan päin?

      Poista
    4. Alkaa olla parempi... :)

      Poista