sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Kuukausi Norjassa, osa 12: Taistelu Hamningbergissa

Saksalainen kalastaja tuli vastaan. Hän kuulemma muutti näille rauhallisille seuduille jäätyään eläkkeelle 1945. Nahkainen kalastustakki ja kädessä oleva sydvesti kuulemma suojaavat hyvin idän puhkuessa kovaa. Oikeasti Hitler aiheutti Norjassa paljon tuhoa, ja "Hitlerin haamu" näkyy yhä Hamninbergissa.

Hamningberg
- pappeja, kalastajia ja takana loistava tulevaisuus

Hamninberg. Tuo maailmanlopun alue, joka jäi yli edellisessä maailmanlopussa tai on etuajassa tulevasta maailmanlopusta. Siellä vuoret ovat aikojen saatossa kaatuneet kyljelleen ja miehet seljälleen. Sopivien miesten kanssa toki naisetkin. Siellä meri osaa olla helvetillinen ja taivas synkeä. Aikojen alussakin sinne oli kesäisin vaikeaa päästä maata pitkin ja talvisin mahdotonta. Kuka sinne edes haluaisi? No alunperin pysyvän asutuksen suamelaisten maille tekivät norjalaiset, sitten osingoille tulivat pomorit ja saksalaiset, ja myöhemmin motoristit ja muut hullut. 

Norjalainen kalastusvene on 1500-luvun lopulla eksynyt vähän turhan pohjoiseen, asumattomille alueille. Tavoitteena on laajentaa Norjan verotoimiston toimialuetta, kun ne novgorodilaiset tappelevat enää keskenään. Kuivakala oli päässyt pilaantumaan ja ruisleipä oli vähän liian tuoretta, niinpä kalastajan kyydissä olleen papin on pakko päästä maihin tarpeilleen. Maston puomi kalauttaa pappia kalloon sen verran lujaa, että sekaisin on vatsan lisäksi pää. 

- Mikä taivaallinen paratiisi, toteaa pappi riu'ulla päästyään helvetillisesti vellovalta mereltä kuivalle maalle. Ympärillä on vain räjähtänyt vuoristo ja vähän ruohoa, kun on sentään heinäkuu. Muulloin ei ole sitäkään. Lähimmät näreetkin ovat sata kilometriä etelämpänä. Ei voi kasvattaa kasveja, ei ole mitään metsästettävää, ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään, mikä häiritsisi kalastamista. Siksi kalastajakin on aivan innoissaan. Kalastaja ja pappi palaavat kotiinsa miehistöineen ja kaikki innostuvat: Kippari on löytänyt paratiisin ja ihmiset alkavat muuttaa paikkaan, jota alkavat kutsua Havningbergiksi. Koska alueella on vain kiveä, päätetään tehdä talot puusta ja lämmittää niitä polttamalla puuta, jota ei ole. 

Näin Hamningberg sai alkunsa, silloin siis nimellä Havningberg. Tai sitten ei, mutta mikään järkevä selitys ei tunnu mahdolliselta. Havningberg kasvoi yhdeksi Finnmarkin merkittävimmistä kalastajakylistä. Ainoa kulkuyhteys oli Jäämeri, jonka helvetillinen kylmyys pohjoisen lumimyrskyn aikaan lienee ollut norjalaisille taivaallinen viileys. Mahdollisten täysjärkisten varalta ei tehty tietä pois Havningbergista ja merelle menivät vain hullut kalastajat. 

Tørrfisk teki kauppansa, koska arkkipiispa Erik Walkendorf kirjoitti 1512 paavi Leo X:lle, ettei pohjoisessa Havningbergissa asuisi ainuttakaan kristittyä, ellei sieltä saataisi niin jumalaisen hyvää kalaa, että sitä pitää kaikkien kristittyjen ympäri maailman saada. Paavihan tästä innostui ja piti huolen, että kaikki katoliset eteläisessä Euroopassa halusivat tätä taivaallista kuivakalaa. Jos sitä söi, sai hyvitykseksi varman taivaspaikan. 1600-luvulla kuitenkin hoksattiin, että tuore kala voissa paistettuna on sittenkin parempaa kuin kuukauden tai pari matkalla ollut kuivakala. Siinä ei auttanut, vaikka papit olisivat uhanneet ikuisilla ruotoisilla särkipihveillä helvetissä.

Niinpä Havningberg autioitui, kunnes sinne alkoivat muuttaa Vienanmeren rannoilta pomorit eli "he, jotka asuvat meren rannalla". Pomorit löysivät runsaasti uusia kalapaikkoja ja menestyivät. He eivät maksaneet veroja Norjaan tai sitten vaan kunnon kalakateus valtasi alaa, joten norjalaiset alkoivat taas asuttaa Havningbergia, joka 1800-luvulla kasvoi valtavaksi kalastuksen metropoliksi, jossa asui jopa 46 asukasta. Pomoreilla meni yhä hyvin, sillä he vaihtoivat puutavaraa kalaan. Hyvin meni Havningbergissakin, aillä vuonna 1900 se oli jo pohjoinen megalopolis 241 asukkaansa voimin. Perustettiin oikein Havningbergs fiskeriforening koordinoimaan loistavaa kasvun täyteistä tulevaisuutta. Kalanmaksaöljy oli suuri menestys, koska kaikki maailman lapset rakastivat sitä vanhempiensa käskystä. Kesäisin alueella oli muualta tulleita kalastajiakin sadoittain. Kalaa saataisiin vietyä muutenkin kuin kuivakalana etelään, kunhan tehtäisiin isompia laivoja. Laitureita piti kasvattaa ja satamaa kohentaa. Olisi tarvittu noin sadan miljoonan kruunun satama, mutta hallitus antoi 3,5 miljoonaa, eli laiturista tuli sen verran pienempi.

Havningberg kasvoi ja kauppa kukoisti, mutta 1917 kauppa pomorilaisten kanssa tyrehtyi Venäjän vallankumoukseen. Kurjuus alkoi vallata alaa, eikä siinä auttaneet rukoukset vaan se, että hallitus alkoi tukea kalastusta ja kalalle laitettiin minimihinta.

Nämä tukiaiset taisivat innostaa saksalaisen suuren kalastuksen ystävän Adolfin kavereineen alueelle 1940. Sen verran taisivat olla jopa mustasukkaisia uusista hienoista arjalaisista kalastusalueistaan, että rakensivat viereiselle vuorelle armottoman suuret tykit, joilla karkotettiin kaikki idästä tulevat kilpailevat kalastajat. Näkyvyyttä on kymmeniä kilometrejä joka suuntaan. 

Kalastaja-Adolf tykkäsi aivan erityisesti norjalaisista kalastajista, koska he olivat kuin Adolf itse eli pitkiä ja vaaleita, tosin sillä erotuksella, että Adolf oli lyhyt ja tummahiuksinen. Valitettavasti ihailu ei ollut molemminpuolista vaan Havningbergin asukkaat päättivät antaa saksalaisten kalastaa ja riidellä neuvostokalastajien kanssa ihan keskenään. Jotkut finnmarkilaiset olivat kuitenkin niin näreissään saksalaisista kalastajista, että liittyivät venäläiseen kalastuskomppaniaan partisaaneiksi ja paljastivat venäläisille parhaat onkipaikat. Heidän muistolleen on myöhemmin alueelle tehdyn tien varrelle laitettu muistomerkki yhdelle tien komeimmista kohdista.

Saksalaisten teräksiset kalastusalukset olivat niin isoja, että myrskyn tullen hieno, mutta liian pieni laituri hajosi, ja sen jäänteet ovat paikalla yhä nähtävissä.  Siksi saksalaiset lopulta päättivät häipyä taivaallisen helvetillisestä kalastuskylästä niin äkkiä, että unohtivat jopa polttaa sen. Niinpä siellä ovat vanhat rakennukset yhä paikoillaan.

1945 alettiin kalastaa vain paikallisin voimin ilman, että kavereina oli pomoreja tai saksalaisia. Rakennettiin uudet kalanviljelylaitokset, jotka valmistuivat 1953. Siinä tuli sitten mieleen, että niitä varten tarvittiin isompia laivoja, mutta nehän eivät päässeet Havningbergin satamaan. Apua laitureiden satamarakenteiden tekemiseen pyydettiin Norjan valtiolta. Junarataakin suunniteltiin. Valtio kyllä rakentaisi!

Kuolemantuomio kylälle tuli kuitenkin jo1965, kun valtio hamningbergilaisten mielestä hirmu yllättäen, päätti olla rakentamatta laitureita, aallonmurtajia ja junarataa pieneen kylään, kun naapurissa oli joka suunnassa parinkymmenentuhannen asukkaan kaupunkeja. Hyvityksenä valtio rakennutti Hamningbergiin koulun, sähköistyksen sekä pienen, pyörätiemäisen kapean tien, joka valmistui 1966. Heti kun tie saatiin perille Hamningbergiin, kaikki häipyivät tietä pitkin samantien kylästä töihin muualle. Lopulta jäljelle jäi vain pappi Karl, tämän vaimo Maria, jääkäri Aksel ja aikamiespoika Aksel (eli seurakunta oli kaksi-Akselinen), jotka asuivat siellä elämänsä loppuun asti. Pappi Petersenin seurakunta oli siinä vaiheessa aika rajallinen - lopulta hän oli itse ainoa seurakunnan jäsen kuollessaan 90-luvun alussa. 

Kaikki siis lähtivät, mutta tie jäi. Nyt Hamningberg on avoinna turisteille kesäaikaan - talviaikaan tie ei ole ajettavassa kunnossa. Pyörätien kokoinen tie tarjoaa ainutlaatuiset maisemat. Perillä odottaa pieni kylä, jossa on kesäisin kahvila. Majoittuminenkin on mahdollista, etenkin teltta- ja asuntovaunumatkaajille on tilaa. Saksalaisten tykkiasemien jäänteet ovat edelleen hyvin jäljellä - saksalaista laatua. Hamninbergiin jäi myös yksi kymmenestä kalanviljelylaitoksesta, ja siellä toimii kesäisin majatalo. 

Epäonnistuminen

Alkuun oli toiveikkuutta, vaikka harmaita pilviä taivaanrannassa olikin

Keli muuttui yhä harmaammaksi

Hetkittäin toiveikkuus nousi - sinisiä aukkoja taivaalla!

Sitten alkoi tulla vettä

Lopulta oli luovutettava - ei maisemista olisi iloa kaatosateessa


Vesisaarta lähestyttäessä tiet olivat yhä kuivia ja saattoi nautiskella kaarteista



Onnistuminen

Vesisaaren lähellä sää ei ollut kovin lupaava

Matkan varrellakin on mielenkiintoisia paikkoja

Hamningbergin tien alkaessa Odin oli meille suosiollinen ja avasi taivaan juuri Hamningbergin yltä









Partisaanien muistomerkki



Kaiteet vain pilaisivat ajomaisemat...


Perillä - sitten kapuaminen linnoitukseen







Tie on kapea. Hyvin kapea, jos vastaan tulee isompi ajoneuvo. Ei ole Hra Oma Ajan Wolfgang enää tuon näköinen kaudella 2021, nyt se on samanlainen kuin Wagner

Hamningberg  



Omaa aikaa

Hamninberg oli aiemmin tehnyt niin suuren vaikutuksen, että sinne piti ehdottomasti mennä uudelleen. Sääennusteet olivat hyvin vaihtelevia ja niin olivat säätkin. Halu oli silti valtava päästä sinne. Loma alkoi lähennellä loppua, samoin Hra Oma Ajan eturengas. Seuraavalle päivälle oli luvattu jatkuvaa sadetta ja eturengas kestäisi ehkä yhden yrityksen. Yritettävä oli!

Sateen mahdollisuus oli suuri, mutta rohkeasti Vesisaaresta kohti Hamningbergia, 110 kilometriä suuntaansa. Pieniä tihkusadekuuroja tuli ja meni. Ennen Vuoreijaa taivaalta pilkoitti välillä jopa sinistä, ja toiveet nousivat. Vuoreijan kohdalla alkoi kuitenkin sataa, mutta ei pieni tihkusade pelota. Hamningbergin tiellä sade kuitenkin voimistui ja voimistui, kunnes se oli jo kaatosade Jäämeren tuulen säestämänä. Edessä oli vielä tummemman sävyistä pilveä. Oli pakko luovuttaa. Hamningberg jäisi nyt käymättä. Silmässä saattoi olla tippa muutakin kuin sadevettä. Valtava pettymys. Tietysti lohdutti, että kaikki muu reissussa oli onnistunut todella hyvin.

Seuraavana päivänä yllättäen olikin melko poutaista, sadekuuroja kuitenkin luvattu Hamningbergiin. Sadetutkia katsomalla näytti, että pieni mahdollisuus olisi . Hra Oma Aika vakuutti, että kyllä sillä  sileällä renkaalla selvittäisiin vielä yksi yritys . Ja kuinka ollakaan - Vesisaaren pilvet jäivät taakse ja Hamningbergin tiellä sininen taivas valaisi niin maiseman kuin mielen . Lämmin, aurinkoinen keli, koko reissun loppuhuipennus ! Se Hra Oma Ajan tämän tarinan alussa keksimä pappi ei ollut sekopää vaan oikeassa - Hamningberg voi olla pohjoinen paratiisi! Vesisaareen palasi hyvin onnellinen motoristi . 




Täällä sitä on hyvin piilossa...

Dolly - maailman paras pieni matkapyörä

Pienen on pakko kiipeillä, että näkee...



Asunnossa oli amme ja sauna - niissä oli hyvä nautiskella!

Mutta mistä Hra Oma Ajalle uusi eturengas, vanhan pyörän harvinaista kokoa ei ole valmiina yleensä missään paitsi Prätkäpajassa juuri Hra Oma Aikaa varten. Tilaaminen pohjoiseen olisi kestänyt liian kauan, loma oli loppumassa. Motoristiystävä lupasi sellaisen kuitenkin jostain järjestää Rovaniemelle - mutta Vesisaaresta Rovaniemelle on 600 kilometriä, ja yllättävän nopeasti kuluneelle sileälle eturenkaalle oli tullut Hamninbergin toisen reissun ansiosta jo 220 kilometriä lisää. Miten kävi, se selviää seuraavassa osassa, joka on epilogi tälle Kuukausi Norjassa -juttusarjalle.


(Jos haluat seurata tätä blogia, niin blogit.fi on siihen kätevä - kirjaudu sinne ja klikkaa tämän blogin kohdalla "Seuraa"https://www.blogit.fi/oma-aika )


19 kommenttia:

  1. Mahtavat kuvat ja hieno juttu! Hauskaa ja asiaa, ideaa ja erilaisia virikkeitä!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli taas tuttua mukavaa huumorilla höystettyä tarinointia kuten edellisetkin reissu jutut ovat olleet. Kuva oli iloinen yllätys, Viivin naisellinen upea vartalo pääsee oikeuksiinsa ilman mitään turhia sensurointi sydämmiä. Sulla on täydellinen vartalo, mitä kyllä kelpaa näyttää.

    VastaaPoista
  3. Hienoa tarinaa jälleen kerran. Kiitos!

    ps. Nytpä teettikin töitä että pääsi Viivin kanssa kylpyyn ja saunaan. :)

    VastaaPoista
  4. Historialliset tarinat ovat tähän asti olleet tosi hyviä, mutta tämänkertainen oli sen sijaan ... parasta. Kiitos taas.

    VastaaPoista
  5. Another great trip and story. Started dry ended wet, like most of my rides! Viivi is always agreat bonus!

    VastaaPoista
  6. Kiva tarina norjasta upeita kuvia saa ihastella on vain vahinko kohta norjan tarina päättyy. Onneksi ne piilokuvat piristävät aina myös viivin olen nähnyt livenä :)

    VastaaPoista
  7. Niin upeata kaikki, heti tekee mieli tuollaiseen paikkaan! Niin ihana Viivi! <3

    VastaaPoista
  8. Mahtava tarina jatkuu ja mukava saada uutta historialista sivistystä :)
    Hienoja kuvia! Kiitos jälleen!

    VastaaPoista
  9. Voisipa joku vielä tekaista tuonne reunalle kaiteetkin, äkkiä mieleen tulisi että ulkoreuna olisi väriltään maastoon peittyvä, ja tienpuolella sitten kirkkaan keltainen B-)
    ps. eipä jäänyt 'jälkkärit' piiloon ahkeralta lukijalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei kaiteita tuonne... Norjassa on niin paljon villimpää, kun monissa paikoissa ei ole... :D

      Poista
  10. 6 miljoonan kävijän raja lähestyy :)
    (5908616)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, niinpä lähestyy, mutta... nyt on jo ollut juhlajuttu joulukuussa ja kevättervehdyksiä...

      Poista
    2. Kunhan nyt vain totesin...

      Poista
  11. Hieno Norjan-juttusarja taas kerran! Kiitos näistä ja upeista kuvista (ja kivoista yllätyksistä)

    VastaaPoista
  12. Jokos viivillä on onlyfans sivusto 😉

    VastaaPoista
  13. Aivan mahtava tarina, etenkin Aatua koskien:) Toki kaikki muukin, historiaa unohtamatta. Nautin!

    VastaaPoista